lokakuu 15, 2024, 09:56:20 ap

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


Chili Sammakot

Aloittaja chilisihisi, toukokuu 05, 2012, 14:13:17 ip

« edellinen - seuraava »

chilisihisi

Eilen sammakoita kokkaillessa mieleeni juolahti testata hiukan erikoisempaa sammakko random reseptia eli chilisammakoita. Resepti on hyvin yksinkertainen ja varmasti jokainen osaa tehda ja mauste lientakin voi muuttaa makunsa ja mielensa mukaiseksi.
Tassa pieni ohje kuvien kera niille jotka epailevat mainiota lopputulosta.

Kaikki mita tarvitset:

Erinakoisia ja makuisia chileja ja muita mausteita oman maun mukaan, vetta, sokeria, vahan suolaa ja tilkka etikkaa. Nama sotketaan purkkiin sopivaksi liemeksi.




Kaksikymmenta - kolmekymmenta kuivattua sammakkoa. Aurinkokuivatut tai kuivaimessa kuivatut kayvat hyvin, mutta ainakin auringossa paivassa tulee juuri sopivan kuivia.




Jotka sitten upotetaan polskimaan juuri tehtyyn liemeen ja pistetaan jaakaappiin hautumaan yon ylitse.




Seuraavana aamuna, paivana tai iltana otetaan sammakot purkista ja levitetaan kuivahtamaan isolle lautaselle ennen paistoa.




Iltaan asti kuivahtaneet sammakot eivat ainakaa turhia raiskyneet enaan paistovaiheessa.




Sitten sammakot nakataan lahes kiehuvaan kuumaan oljyyn




Ja annetaan tirista sen aikaa etta vahan rupeavat ruskistumaan ja kaannetaan. Paisto aika kokonaisuudessaan vahan oljyn lammon mukaan minuutista muutamaan. Liikaa paistaessa karistyy liikaa ja tulee kovia kuivahtaneita koppuroita jotka ei maistu hyvalle.




Lopuksi sammakot nostetaan pois lautaselle hetkeksi jaahtymaan ja tarjoiltavaksi. Sopii mainiosti vaikka leffa iltaan rapeaksi, terveelliseksi ja hyvaksi snaksiksi tai muuten vain herkulliseksi valipalaksi. Kuvassa osa pienemmista oli liikaa paistuneita mutta kaikki sentaan oli syotavia.   :)






tonttu

toukokuu 05, 2012, 16:07:45 ip #1 Viimeisin muokkaus: toukokuu 05, 2012, 16:25:28 ip käyttäjältä tonttu
AAR JUU KrEiSI MON!!!! Juu kannoz iit tat!

Kebabmaniac

Does it taste like chicken ? Ja mistä niitä saa ?

Aku

Mistäs noi sammakot? Suomessahan ne on rauhoitettuja...  :o

Herra 47

hyvältähän tuo näyttää... itse en erityisemmin välittänyt lähes mauttomista kylmäsavustetuista sammakonkoivista seesam oljyssä aikoinaan niin  jäi sammakot rauhaan mun osalta :D olivat vain niin mauttomia... tuo vois olla kyl kokeilemisen arvoista kyllä
kat ko kat kara puuhu
Chiliyhdistys ry, varajäsen



ainoastaan 56,8g nagaa kerralla ;)

Kadotus

Lainaus käyttäjältä: Herra 47 - toukokuu 05, 2012, 18:36:43 ip
hyvältähän tuo näyttää... itse en erityisemmin välittänyt lähes mauttomista kylmäsavustetuista sammakonkoivista seesam oljyssä aikoinaan niin  jäi sammakot rauhaan mun osalta :D olivat vain niin mauttomia... tuo vois olla kyl kokeilemisen arvoista kyllä


Olen kuullut aika paljon samaa tuosta mauttomuudesta, mutta toisaalta, ei esimerkiksi ravuissakaan hirveästi makua ole, lähinnä se keitinveden suola. Sammakoja en ole itse koskaan maistanut, mutta rapuja kyllä.
Reseptinä tämä on varsin mielenkiintoinen lisä foorumin kokoelmaan, vaikka pakko se on myöntää, että itsellä on hieman ennakkoluuloja sammakoiden syömistä kohtaan. Uskoisin kylläkin maistavani jos joku moista sapuskaa tarjoaisi...
Lainaus käyttäjältä: Räyhis
Paska maa + paskat ihmiset = paskat kuljettajat.

Fredrik-flugarn

Kaikki chilinmakuista rapeaa on nannaa napostella :)

Rehut ja revitetyt pelihousut, kasvatuspäiväkirja siis...
http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=16281.0

Janne

Mul on pieni kutina että tämä resepti tulee Thaimaasta :)

Tällaista vähän eksoottisempaa meininkiä tarvitaan lisää, mahtavaa!
www.vastahanka.fi - erilainen ruokablogi

wille

toukokuu 05, 2012, 20:56:42 ip #8 Viimeisin muokkaus: toukokuu 06, 2012, 11:28:24 ap käyttäjältä wille
I'll get me toads.



Ei vaan. Hyvännäköistä settiä tosiaan. En oo vissiin ikinä sammakkoa popsinut. Pakko kokeilla, kun sattuu kuivakonnia kohdalle.
Uniformu ukkosesta
Prässit sirkkelin teristä
Kiehuvaa pikeä poletit

Jahvetti

Mielenkiintoisen oloinen resepti, ei siinä mitään.
Meillä vaan hyppii enimmäkseen rupikonnia pihalla, jotka ovat jossain määrin myrkyllisiä. En lähtis edes kuivattuna maistelemaan.

Mutta heti kun Hyvinkään cittarin hyllystä löytyy kuivattua sakua, niin lupaan maistaa. 8)
#1530

Mä en ymmärrä pääsääntöisesti mitään mitä muut puuhaa! (copyright Räyhis)

Kerran olin niin selvinpäin, että aloin nähdä suoraan eteenpäin. (copyright Räyhis)

http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=10863.0 Kausi 2012
http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=12830.0 Kausi 2013

masaiman

IYYYYYYUU.. :o Toisaalta enpä ole koskaan maistanut joten enpä tuomitse liian jyrkkään... Ä:iden puuttuminen kans iski silmään, joten ei liene ihan härmäläinen tämä resepti muutenkaan...

doyagao

Kiinnostaa kans mistä noi sammakot ovat?

chilisihisi

toukokuu 06, 2012, 15:22:09 ip #12 Viimeisin muokkaus: toukokuu 06, 2012, 15:32:20 ip käyttäjältä chilisihisi
Lainaus käyttäjältä: Kebabmaniac - toukokuu 05, 2012, 16:24:33 ip
Does it taste like chicken ? Ja mistä niitä saa ?


Rasvassa paistettuna ei maistu kanalle, mutta isommat keitettyna on vahan sinne suuntaan maultaan paitsi pehmeampaa, eika niin sitkeata lihaa. Tallein rasvassa paistettuna vakavasti vaittaisin etta ovat parempia kuin sipsit sun muut snaksit. Hitusen kosteutta ja silti rapeita, sopivan tulisia ja suolaisia.
Edit maistelin juuri eilisista jaanytta jaakaapissa ollutta isompaa vahemman paistunutta toveria niin kana on kylla erittain lahella myos paistetussa jos ei ole liian rapeaksi karistynyt.

Lainaus käyttäjältä: Janne - toukokuu 05, 2012, 20:39:20 ip
Mul on pieni kutina että tämä resepti tulee Thaimaasta :)

Tällaista vähän eksoottisempaa meininkiä tarvitaan lisää, mahtavaa!


Thaimaasta tulee =P  Nyt kun innostuin muusta kuin hiirenkakka chileista niin tilasin eraalta foorumilaiselta kasan siemenia ja voisi katsoa miten ne taalla lahtee kasvamaan. Olettaisin etta hyvin jos ite ei niita tapa janoon. Sadonkorjuun jalkeen voisi jotain hassua reseptia kehitella, jos ei perassa otsalamppu paassa pomppimalla niin ritsalla ampuen :)

Lainaus käyttäjältä: doyagao - toukokuu 06, 2012, 01:58:02 ap
Kiinnostaa kans mistä noi sammakot ovat?


Kyseiset yksilot ovat Loein maakunnasta lahelta Laosin rajaa. Pienia nakee valilla grillattuna tikussa, mutta harvemmin marketeissa. Isompia on lahes poikkeuksetta joka ilta myynnissa ja yhdesta isosta riittaa riisin kanssa pienemmalle miehelle jo ihan sopiva annos. Pienia voi pyydystaa pelloilta pimean laskeuduttua taskulampun valon kanssa, valo kun osuu niihin ne jahmettyy paikoilleen ja loikkaa karkuun vasta kiinni napattaessa. Normaalisti paikalliset nakee niita kaikkialla ja ite siella taalla ja nekin vahat loikkii karkuun ja nauraa peraan ennenkun niita on saanut purkkiin..

Lainaus käyttäjältä: ABK - toukokuu 05, 2012, 16:25:33 ip
Suomessahan ne on rauhoitettuja...  :o

Koitin muutama kuukausi sitten kovasti tutkia mika suomesta kelpaisi ruokasammakoksi, mutta kaikki kiva on suomessa kiellettya  :D
Ulkonakonsa puolesta viitasammakko ja perus sammakko todennakoisesti sopisi ruuaksi eli kevaan tullen kutua ampareihin kasvamaan ja syksyn tullen grilliin makkaroiden sekaan :)



Herra 47

eri lajikkeiden kans saattaa tulla siellä ongelmia... kuten seuraavassa lainauksesta voi tarkistaa...

" Re: Thai Chilis (pimentas taîlandes) Poll.
Hi again,

Sorry I just realize that notification for this topic was switched to "off", perhaps during the recent "lost messages problem" with the server. Well, I haven't finished my collection and article. And then there have been at least two problems.

1. I was really frustrated with forum activity for several and kinda (too complicated to explain here) reasons. But I don't want to blame anybody for this, everybody has to cope with his own subjective experiences and impressions after all.

2. I had and have a severe pest and disease problem here in Thailand for some time now. The tropical climate here guarantees a phantastic growth of all kind of plants, - but it also is responsible for many pests, fungus, parasite and the whole enchilada that goes with it. The actual problem is, that my location is too exposed to a already extremely infected area.

3. A lack of DISCIPLINE to complete that article.

After many treatments (coper sulfate, effective microorganism (EM), wood vinegar, local neem leaves), I finally went to the governmental pest control station with a sick plant (in a pot). The very friendly guy who was taking care of me (or rather of my problem), discovered about 5 parasites, fungus on that plant, plus a pod which was infected with fruit fly larvas! Fortunately they (the PC) are pro-organic and are testing and developing many non-toxic and natural cures. Now I've got two kind of fungus-cultures, (which are supposed to be effective fungicides, and controlling one parasite) plus a more concentrated Nem treatment. all is free of charge!

And guess what,- in the meantime I have got some idea why there actually are so little species here in Thailand. Probably because only a few were resistant and did survive all those pests and parasites!

cmpman19741 wrote:
Yes, I always questioned how legitimate the names of Thai pepper varieties sold in the U.S. are. Also, I wonder if local Thai restaurants in the U.S. actually use the same Thai peppers used in Thailand. Any thoughts? Some are not as hot as I would expect, but I may be wrong. I look forward to hearing about your article.

Chris


Well, the U.S. industry, actually has the reputation to sometimes "appropriate" things easily. They did so (for Example) with the "jasmine rice", which (Thai)name wasn't protected. Now, something that has originated in Thailand has become something american and still has the commercial exotic tuch... btw: it is called KaoHomMali ('Rice-smell-jasmine') here...
And so it anyway was with a few thai chili species which were taken to the US and eventually cultivated, given names like Thai Red Hot, Dragon, etc... But in Thailand there is no such thing as Dragon, or TRH Chilis. Some names or denominations, like Bird Pepper were obviously taken from the "random" translation which the seed producers in Thailand were/are printing on their product. These "misunderstandings" are understandable, but not necessarily a correct way of naming.

It is not my job to blame or fight some seed mafia who doesn't care about miss-leading for commercial purposes, or anybody else who is just repeating names blindly. But I can provide local names and information that may give alternative knowledge and understanding. Anyway a lot of information (wether delivered by scholars, any other recognized authorities or just an individual) is only a description and always subjective. If something subjective gets general trust and consensus, it tends to become objective. We do not like gaps, thus we generally tend to fill our lacks of knowledge with all we can get, even "substitutes" and sometimes fallacies. That is why in some cases there is consensus about untruth, miss-information and lies, as we perhaps know...   

To be continued...

Luc

_________________
ab uno (*) disce omnes "from one, learn all" "

alla linkki kyseiseen ketjuun
https://www.pimentas.org/forum/viewtopic.php?f=23&t=3027


toivottavasti ongelmat eivät käy näin vakaviksi
kat ko kat kara puuhu
Chiliyhdistys ry, varajäsen



ainoastaan 56,8g nagaa kerralla ;)

Jahvetti

Aha, joo...

Ehkä muille avautu tämä Herra47:n postaus, mutta allekirjoittaneella suomi on se ainoa kieli jolla jotenkuten pärjätään.

Mutta eipä se teitin ongelma ole ;D
#1530

Mä en ymmärrä pääsääntöisesti mitään mitä muut puuhaa! (copyright Räyhis)

Kerran olin niin selvinpäin, että aloin nähdä suoraan eteenpäin. (copyright Räyhis)

http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=10863.0 Kausi 2012
http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=12830.0 Kausi 2013

Herra 47

Lainaus käyttäjältä: chilisihisi - toukokuu 06, 2012, 15:22:09 ip

Thaimaasta tulee =P  Nyt kun innostuin muusta kuin hiirenkakka chileista niin tilasin eraalta foorumilaiselta kasan siemenia ja voisi katsoa miten ne taalla lahtee kasvamaan. Olettaisin etta hyvin jos ite ei niita tapa janoon. Sadonkorjuun jalkeen voisi jotain hassua reseptia kehitella, jos ei perassa otsalamppu paassa pomppimalla niin ritsalla ampuen :)



oli tuohon kommentti unohtui tää eka lainaus kokonaa
kat ko kat kara puuhu
Chiliyhdistys ry, varajäsen



ainoastaan 56,8g nagaa kerralla ;)

Jahvetti

#1530

Mä en ymmärrä pääsääntöisesti mitään mitä muut puuhaa! (copyright Räyhis)

Kerran olin niin selvinpäin, että aloin nähdä suoraan eteenpäin. (copyright Räyhis)

http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=10863.0 Kausi 2012
http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=12830.0 Kausi 2013

Whili

Lainaus käyttäjältä: Jahvetti - toukokuu 05, 2012, 22:35:03 ip

Meillä vaan hyppii enimmäkseen rupikonnia pihalla, jotka ovat jossain määrin myrkyllisiä. En lähtis edes kuivattuna maistelemaan.



Shamaanithan nuoleskelivat aikoinaan rupisammakoita, että pääsivät korkeamman tietoisuuden tasolle     

delirium8

Lainaus käyttäjältä: chilisihisi - toukokuu 06, 2012, 15:22:09 ip
Koitin muutama kuukausi sitten kovasti tutkia mika suomesta kelpaisi ruokasammakoksi, mutta kaikki kiva on suomessa kiellettya  :D
Ulkonakonsa puolesta viitasammakko ja perus sammakko todennakoisesti sopisi ruuaksi eli kevaan tullen kutua ampareihin kasvamaan ja syksyn tullen grilliin makkaroiden sekaan :)


Kuten sammakko itsekin niin myös kutu on rauhotettua et varmaan paree tyytyä noihin thaikkutuomisiin..