Tyräkki, löytyykö uusia 2003-kuvia kasvarista? Olisi kiva nähdä miten hommat etenee...
Mitä lannoitetta käytät, miten ja kuinka useasti? Ilmeisesti suihkit merileväuutetta lehdille, kuinka usein?
Meikäläisellä kasvu on jotenkin vaimeaa, kun vertaa sitä noihin sun vanhoihin kuviin. Annan kerran viikossa Kekkilän Kastelulannoitetta, suunnilleen purkin ohjeen mukaan. Kasveja on 4-6kpl eri merkkisissä turvesäkeissä. Onko tilat juurille ok?
Vai olenkohan vaan liian kärsimätön?
Hmph, häpeä tunnustaa, mutta lasvari on kyllä viimeisen kuukauden ollut miltei oman onnensa varassa. Muut pakolliset aktiviteetit ovat haukanneet leijonanosan ajasta.
Kastelut olen tietenkin koettanut hoitaa, ja varsinkin tomaatti- ja kurkkuviidakon harvennuksen. Merilevää olen suihkinut vain Rocotoille, jotka jostain syystä voivat silmin-nähden huonosti. Kastelulannoitustakaan en ole nyt antanut, kun kylmähkö keli ei oikein ole suonut optimaalisia kasvuedellytyksiä, enkä ole raaskinut enää lämmittääkään. Koska lannoitus on ollut vain turvesäkkeihin istutusvaiheessa jemmatun hevonpaskan varassa, niin en sitten ole piiskannut kasveihin suurempia kasvuhaluja jaakontaiallakaan. Sitä paitsi chilimäärä kasvarissani on selvästi pienempi kuin viime vuonna. Tämä koska pakastin pullistelee yhä männäsuvista satoa.
Kaikesta tästä johtuen ei minunkaan kasvarissani näytä aivan samalta kuin viime vuonna tähän aikaan. Suurin osa kasveista on sentään kasvanut kohtuullisesti kokoa, (hevonpaska jyllää) mutta viimekesäinen hillitön tuuheus puuttuu toistaiseksi. (oisko sitä valon ja lämmön vähyyttä, tai jaakontaian) Kasvit eivät myöskään suuremmin kuki vielä, ja siinä sentään noudattavat viime vuotista kaavaa. Odottelenkin, että typpipanos turpeesta loppuu, ja kukkiminen pääsee toden teolla alkuun. Siinä vaiheessa viimeistään aion myös turautella jaakontaikaa silmille hiukan ahkerammin, sillä minulla on ko. aineesta todella hyviä kokemuksia viime kesältä.
Kärsivällisyys tuppaa siis olemaan hiukan koetuksella täällä Suomenlahden rannallakin. Kuvia koetan saada aikaiseksi lähipäivinä, jos palstanpitäjä vain taas hyväksyy niitä koneelleen. Minulla kun ei ole omia kotisivuja.
Tuo Jaakontaika kiinnostaa ottaa kokeiluun. Mistäköhän sitä voisi tilata?
Jaakontaikaa saa ainakin Vantaalta isoista Prismoista. Muualla en ole tainnut nähdä...
Lainaus käyttäjältä: "Kaitsu"Tuo Jaakontaika kiinnostaa ottaa kokeiluun. Mistäköhän sitä voisi tilata?
Täältä (http://www.carbonkick.fi/fin/myynti.html) tilasin viiden litran pönikän.[/color]
Jep, samoin tein minä keväällä. Sitten vaan tulisille chileille tulista pirtua silmille, ja vot, kyllä lähtee :D
Kaitsu, kuvat on nyt otettu. Palstamestari Janne lupaili perjantaina laitella esiin jos ehtii.
Lainaus käyttäjältä: "thietavu"Jaakontaikaa saa ainakin Vantaalta isoista Prismoista. Muualla en ole tainnut nähdä...
Helsingin Stokkalla on myös Jaakontaikaa.
1l sumutinpullo (valmiiksi lantrattu) €8,90
1l laimentamatonta €10,90.
Ostin tuon sumutin version, ja jos auttaa, niin taidan tilata seuraavaksi 5l pöntön.
Tyräkin mainioita chilikuvia löytyy nyt täältä:
http://212.246.189.38/chili/tyrakki2/ (http://212.246.189.38/chili/tyrakki2/)
Kuvatekstit näyttävät kadonneen kosmiseen kohinaan :( , mutta mitäpä tuosta. Varsinkin noissa rivistökuvissa seistä sojottaa ainakin Fatalii, White bullet habanero, P1441597, Siberian indoor pepper, P1441551, Lemon drop, Cascabell, Omnicolor, Dutch/habanero, Quintisho, Rocoto rojo, Red savina habanero, Poblano ja Sweet chocolate. Tyystin toinen asia onkin noiden tunnistaminen kuvista nyt, kun marjoja ei juurikaan vielä näy ???
Nyt muutama päivä kuvien ottamisen jälkeen on alkanut kasvarissa varsinainen kukkimisbuumi. Syyksi arvelen lämpimämpiä ilmoja, ja varsinkin runsastunutta valoa. (ja oliskohan vevonpaskan typpimälli sopivasti ehtynyt?) Alkaa näyttää siltä, että tänä kesänäkin sentään satoa saadaan.
LainaaTyräkki,June 28 2003,08:25]Kuvatekstit näyttävät kadonneen kosmiseen kohinaan
Kyseinen kohina sijaitsee meikäläisen korvien välissä :;):[/color]
Omassa kasvarissa alkoi RÄJÄHDYSMÄINEN kasvu vasta juhannuksen jälkeen, ja ekalta lomasessiolta palatessa hämmästys olikin MELKOINEN!
Ongelmana ei enään ollutkaan kasvien kasvamattomuus vaan kasvarin ja kasvien koko... ainoa keino on käyttää saksia ja tehdä kasveista hiukan pienempiä kun kiehtoo nimenomaan eri lajikkeet... jonkinmoinen pinei laajennus on myös väistämättä edessä tässä, ei riitä enään edes sakset!
Kun vielä miettii että aikaa on lämppärin kera vielä kuukausia jäljellä niin jopas liemessä ollaan!! :D
Toivottavasti viherpeukun "ripen" liemi auttaa kasvarissakin hillitsemään kasvua ja kiihdyttämään kukkien syntymistä ja kypsymistä, vesiviljelyssä toimi ainakin erittäin hyvin!! (enpä oikein tahtunut uskoa ennen kokeilua).
Jos näin "huonona" kesänä kasvu on kasvarissa tuollaista niin jopas kyllä mahtaa olla melkoista hyvänä kesänä! :)
No niin, alat "poika" pääsemään jyvälle kasvarin ihmeistä :D Itsekin olen taas joutunut kaivamaan viidakkoveitsen esiin, jotta mahtuisin itse sekaan :p
Entäpä Kaitsu, joko sielläkin alkoi kasvun ihme jylläämään?
Lieneepä sanomattakin selvää miten nämä älyttömän helteet ovat vaikuttaneet kasvarin kasvuun.. :)
Ei voi muuta sanoa että kyllä nyt on käyttöä tuulettimelle ja tuuletusluukulle!! :)
Eipä ole lämmitystä tarvinnut vähään aikaan, syksyllä sitten kypsytellään satoa lämppäreiden kera.
Pitipä hätäpäissään suurentaakin kasvaria muutamalla neliöllä kun tila TÄYTTYI aivan kertakaikkiaan täysin TÄYTEEN! :) :)
Kertakaikkisen mukavaa puuhaa!!, ja mikä parasta, syksyllä saa valita parhaat lajikkeet jatkamaan kasvua natikan alle sisätiloihin, eipä tarvitse olla suu tulettomana tai homeisena kaupan masentavien palkojen kera ;)
Eipä tätä kesää voi moittia, kun vielä lupaavat saman jatkuvan.... :)
Ja Tyräkki, kiitos edelleen hyvästä vesisängynlämmitin-säkin-alle-ideasta! toimi loistavasti, kasvit saivat varaslähdön sen ja lämppärin kera jo alkukesästä kun kesä ei vielä ollut kesä ;)
Nyt ei muutakun kasvariin leikkelemään ja järjestelemään kasvit uusiks, samalla saa tyhjentää puskia hiukan marjoista ;)
Pitäisi päästä vielä tästä mökinkin kasvariin säätelemään!