Hei kaikille ja tervetuloa chilifoorumille!
Päätin avata yhden uuden aiheen kokonaan Erikoisille ruoka-ainelle sekä resepteille, tarkoittaen että kun sattuu näkemään kaupassa jotain "normaalista" poikkeavaa myynnissä ja tahtoo koittaa tehdä jotain hieman erilaista sapuskaa kuin vain jauhelihakastiketta niin olisi oma ketju tällekkin.
Ostin kokeeksi tänään hevosenlihaa kauppahallista, oli vain 5€ kilo jotenka nyt sitten tutkin internettiä ja koitan löytää hyvän ohjeen tuolle kaakille. (Pahoitteluni hipeille,luonnonsuojelijoille sekä salaatin ystäville!. Näin lama aikana on syötävä sitä mitä sattuu käsiinsä saamaan edullisesti,mutta naapurin kissan jätän kyllä rauhaan ellei joku kerro oikein maistuvaa ohjetta ;D )
Itse en ole vielä tuota lihaa koittanut ja ajattelinkin nyt josko siitä saisi jotain syömäkelpoista taiottua
Jos olet ostanut jotain tavallisesta poikkeavaa ruokaa tai raaka-ainetta joskus niin tähän ketjuun voi siitä kirjoitella.
Strutsin lihaa tuli viime kesänä grilliin ostettua Lidlistä. Mielessä oli takavuosien kokkailukoulun järettömän isot, Jallussa liekitetyt strutsinpihvit, vaan eipä ollut pakasterutsi kovin hääppöistä. Oli kuivakkaa, sitkeää ja maistui vahvasti maksalle. En ole toiseen kertaan sitä etsinyt.
Vähän erikoisempi mitä olen syönyt, ovat etenat. Valkosipuvoikastikkeessa ja kunnolla paistettuna. Hyvää oli! Tosin en tehnyt itse vaan söin ravintelissa,
Noniin!
Nyt on sitten tuosta hevosesta saatu paistit pannulle ja kokeilin hevosenlihan kypsentämistä ensiksi mediumiksi sitten medium+ ja täysin kypsä. Tein kolme pihviä joista sitten vertailin.
Kokemuksesta sen verran että jos etsitte täydellistä lihaa grilliin joka pitää saada nopeasti pöytään niin on hevosenliha varsin oiva vaihtoehto, maku ei ole hullumpi,hieman maksamainen vivahde havaittavissa mutta oiken maittavaa. Tätä on ostettava kesällä kun grillaa ja varsinkin avotulella tuosta saa parasta pihviä mitä on! Toinen mihin tuota voisi käyttää on kastikkeet joita haudutetaan pitkään/pataruoat.
Jos lihan kypsentää täysin niin siitä tulee yllätys yllätys sitkeää ja mehevyys katoaa täysin, liian vähän kypsennettynä se on mautonta purukumia.
Mutta voin kyllä suositella muillekkin halukkaille kokeiltavaksi!
heppa on todella oivaa lihaa ja itse teen mieluiten about medium- kypsyydellä, eli väri pintaan ja kääntö. moielestäni jopa nautaa parempi.
ja erikoisimmistä tietysti etanat kokeillut ja hyväähän ne mutta kylmäsavustetut sammakonreidet sesamöljyssä taitaa olla toisena listalla ja uppopaistettu madagascarin torakka ykkösenä :D
Kengurua tuli grillattua jokusen vuosi takaperin juhannuksena. Oli ihan jees, muttei mitenkään tajuntaa räjäyttävää. Antilooppia ja strutsiakin on tullut maistettua joskus, muttei oikein niistäkään jäänyt sen tarkempia muistikuvia. Hevosta on tullut syötyä useammankin kerran ja se on kyllä ollut herkkua joka kerta. Harmi kun sitä ei vain tahdo täältä Kouvostoliitosta mistään saada..
Lainaus käyttäjältä: Minbaari - marraskuu 01, 2012, 00:10:19 ap
Kengurua tuli grillattua jokusen vuosi takaperin juhannuksena. Oli ihan jees, muttei mitenkään tajuntaa räjäyttävää. Antilooppia ja strutsiakin on tullut maistettua joskus, muttei oikein niistäkään jäänyt sen tarkempia muistikuvia. Hevosta on tullut syötyä useammankin kerran ja se on kyllä ollut herkkua joka kerta. Harmi kun sitä ei vain tahdo täältä Kouvostoliitosta mistään saada..
Benjamin Lihatorilta taitaa saada säännöllisen epäsäännöllisesti. Ainakin leikkelemuodossa siellä silloin tällöin on. Palana jos haluaa niin pitää varmaan tilata erikseen.
Hevosen tarjontaa pitäisi kyllä ehdottomasti saada lisättyä, erinomaista lihaa. Fileet tulee tosi äkkiä pannulla, ruskistuvat huomattavasti helpommin kuin naudanfilee ja maku on aavistuksen makeanomainen. (palavat myös paljon helpommin, eli hieman saa varoa lämpötilan kanssa enemmän kuin naudan kohdalla)
Noiden "etanoiden" (eli viinimäenkotiloiden) eksoottisuudesta voi olla montaa mieltä, niitähän on joka ainoan ketjuravintolankin listalla. Hyviä ovat, ei siinä mitään ja tulee itsekin tehtyä aika usein ihan kotioloissa valkosipulietanoita mutta erikoisuusosasto on kärsinyt melkoisen inflaation.
Harvemmin k-kaupassa näkyviä lihanpaloja ovat mm. naudansydämet, joista tulee ihan tolkuttoman hyvää jerkyä. Lihapataankin sopii erinomaisesti. Jostain kumman syystä kaupoissa on pääsääntöisesti vain possunsydämiä tarjolla, mutta mä suosittelen kyselemään naudanpumppujakin. Kalvot kun poistaa niin yhdestä sydämestä saa toista kiloa 100% rasvatonta, puhdasta lihaa. Omia viime vuoden kokeiluja ovat myös olleet kokonainen sianpää (sylttyä aka aladoobia aka lihahyytelöä tein) ja siansorkat, joissa oli kyllä turhan vähän syömistä. Oikeastaan ei juuri mitään. Sorkista saanee savustamalla hyvän makuaineksen vaikka hernekeittoon.
Kohta saa taas yllinkyllin lampaan sisäelimiä, karitsanmaksa on kutakuinkin parasta maksaa mitä on. Pitäisi vihdoin saada testattua myös munuaiset ja lampaansydämet, pässinkivekset on jo maistettu mutta ne olivat kyllä ihan mitäänsanomattoman makuisia. Haggista tehtiin yks vuosi kans, aika voimakkaan aromin sai kun pienessä hönössä vaan huuhteli pötsin meressä ja leipoi kauraryynit ja maksa-sydän-lihaseoksen sisään ;D
Lainaus käyttäjältä: John McClane - lokakuu 31, 2012, 19:17:34 ip
Noniin!
Nyt on sitten tuosta hevosesta saatu paistit pannulle ja kokeilin hevosenlihan kypsentämistä ensiksi mediumiksi sitten medium+ ja täysin kypsä. Tein kolme pihviä joista sitten vertailin.
Kokemuksesta sen verran että jos etsitte täydellistä lihaa grilliin joka pitää saada nopeasti pöytään niin on hevosenliha varsin oiva vaihtoehto, maku ei ole hullumpi,hieman maksamainen vivahde havaittavissa mutta oiken maittavaa. Tätä on ostettava kesällä kun grillaa ja varsinkin avotulella tuosta saa parasta pihviä mitä on! Toinen mihin tuota voisi käyttää on kastikkeet joita haudutetaan pitkään/pataruoat.
Jos lihan kypsentää täysin niin siitä tulee yllätys yllätys sitkeää ja mehevyys katoaa täysin, liian vähän kypsennettynä se on mautonta purukumia.
Mutta voin kyllä suositella muillekkin halukkaille kokeiltavaksi!
Hevosenlihasta tulee myös loistava käristys. ja tietty voihan tuota savustaakkin
Lainaus käyttäjältä: ChIlIDoG - marraskuu 01, 2012, 10:09:43 ap

Savustamalla yleisesti tulee hyvää lihaa. Ei ollenkaan erikoista, mutta aika vasta tein lampaan savulihasta soppaa. ja olihan se hyvää. Hirvi ja lammas todella hyviä savustettuna.
Mielestäni yksi parhaimmista - ellei jopa paras - liha tulee villisiasta. Rosvopaistina ja vähän yrttivoita kylkeen.... Aijai.
Karhua, hevosta ja strutsia on tullut maistettua. Hirven sydän ruisleivän päällä kuuluu suosikkeihini. Kengurua pitäisi hommata, se on kiinnostanut jo pidemmän aikaa.
Lainaus käyttäjältä: Sir Badger - marraskuu 02, 2012, 16:52:38 ip
Mielestäni yksi parhaimmista - ellei jopa paras - liha tulee villisiasta. Rosvopaistina ja vähän yrttivoita kylkeen.... Aijai.
Karhua, hevosta ja strutsia on tullut maistettua. Hirven sydän ruisleivän päällä kuuluu suosikkeihini. Kengurua pitäisi hommata, se on kiinnostanut jo pidemmän aikaa.
Hyvää pataruokaa villisiasta saa.
Hevosta on tullut tehtyä sekä paistina että pihvinä, hyvää on. Erityisen hyvää kylmäsavustettuna leikkeleenä, en tosin itse tehnyt.
Karhu, antilooppi, srutsi, kenguru yms. tullut myös testattua. Erikoisimmat ehkä majava ja ilves, joita olen säilykkeenä ostanut.
Villisikaa en toistaiseksi ole päässyt maistamaan muutakuin tarhattuna. Eräs edesmennyt tuttava niitä 90-luvulla kasvatti, silloin ei ollut
niistä lihoista puutetta. Luonnonvaraista villisikaa on metsästävältä kaverilta itä-Suomesta ollut "tilauksessa" jo jonkin aikaa. Poikkeaa
kuulemma aika paljon maultaan tarhatusta, enemmän riistanmakua.
Majavaa en ole itsekkään päässyt maistamaan vielä,täytyy tutkia miten tuon asian saa korjattua. Villisikaa ja karhua on tullut kyllä maistettua,en oikein pitänyt niistä. sekä kalaruoista erikoisuus on hai,tosin tämä tapahtui portugalissa.
Mutta monesti on näissäkin erikoisuuksissa aina tuo saatavuus heikkoa.
Rämemajava eli nutria on aika herkkua kans :D sitä isovanhemmat kasvatti kellaris joskus 80 luvun lopul tai 90 luvun alussa lähinnä turkkien takia mut liha oli todella hyvää myös :D
off topic, mutta mistä tulee "luonnonmukainen" vadelma-aromi?. ...majavan anaalirauhasesta.
Pistää vain miettimään, että monenkohan elukan hanuria on pitänyt ensin nuolla että on löytänyt tuon "vadelman" :D. Ja toinen että mistä riittää majavia että saadaan tarpeeksi aromia :D
...Lähde: telkkarissa nähty ameriikkalaisten lääkäriohjelma, tulee joskus päivällä.
Noniin ystävät!
Hätähuutoihinne on vastattu!
Hevosenlihaa saa aina (tai nyt ainakin 6kk ajan) Kauppahallista,Lahdesta Lihaliike A.o. Vuoriselta, kello 9-17:00 hintaan 5€ kilo! Liha on kotimaista ja peräisin orimattilasta sekä iitistä!
Käykäähän hakemassa hummaa pöytäänne!!
Hyvä tietää. Lahden puolelle on ajoa aina välillä, joten mikseikäs sitä sitten kävisi nappaamassa vähän pollea mukaan.
Alivaltiosihteerin sanoin: "Juokse sinä humma liimatehtaalle!" ;)
Aika useinhan sitä on myös tuossa Benjamin Lihatorilla. Samalla saa vaikka kahvit ja huonoa seuraa. :)
Heppaa saa usein myös Hämeenkyröstä Palviportista ja muista pienemmistä putiikeista. Koni on kyllä ihan hyvää syötävää.
Söin juuri äsken grillattua miekkalakalaa. Todella hyvää ja suositeltavaa. Hyvin lihaisa maku. Maku tosiaan mennyt melkein lihasta, siinä kalan ja lihan välimaastossa. Alkupalana etanoita ja tiikerirapua.
Ylöjärven sittarista ostettiin äsken heppaa. Lihatiskin täti sanoi hevosen kuuluvan tiskin vakio varustukseen.
Lainaus käyttäjältä: Kärsä Babar - joulukuu 01, 2012, 18:23:32 ip
Ylöjärven sittarista ostettiin äsken heppaa. Lihatiskin täti sanoi hevosen kuuluvan tiskin vakio varustukseen.
Tuo citymarket on todella myönteinen poikkeus lihatiskin suhteen, mäkin olen ostanut sieltä tosi usein hevosenpaisteja ja -fileitä.
Tuus Kärsä joku päivä hakemaan pässinkiveksiä niin saadaan lisää viestejä tähän ketjuun, tuolla on sulle pari nyrkinkokoista pakkasessa ;)
Täytyy tulla.
Mitäh!! Herkkuja tarjolla?!
Jessus,kelpaa tännepäinkin osoitteen voin antaa kyllä! ja rahaa saatte!
Hyvinkään cittarista korjasin kans eilen hevosen ulkofilettä talteen.
Prismaa laajennettiin Halikossa ja samalla valikoimaa on tullut lisää vaikka remontti on vielä kesken. Löysinpä hyllystä naudan kieltä, sydäntä ja possun sydäntäkin. Possun sydän tarttui mukaan ja äsken keittelin sitä pippureiden ja suolan kera kolmisen tuntia. Erittäin miellyttävä koostumus ja pehmeä maku. Hyvää...
Seuraavalla kerralla tietää jo laitella mukaan porkkanat ja muut pakolliset.
Kauppahuone Pyrhösellä Hyvinkäällä on aina parillisen viikon ma-ke myynnissä mm. possun kieliä, sydäntä, munuaisia ym.
Kielet ja sydämet yleensä tulee keiteltyä mausteliemessä lähinnä itselle ja vaimolle, toisessa kattilassa ilman mausteita munuaisia koirille.
Tosin vaihtareita on tehty puolin ja toisin :)
Porsaan sydäntä olen keitellyt itse koosta riippuen 1.5 tunnista kahteen ja kieli vaatii hieman enemmän. Maukkaita toki on molemmat ja suolaa saa laittaa reilusti keitinveteen, ja sydän kannattaa liottaa aina ennen kun siitä valmistaa ruokaa, kylmää vettä ja 20 minuuttia saa olla kylmässä vedessä ja sitten pesaisee hieman niin on hyvää. ja jotkut suosittelevat kielen "harjaamista" mutta en ole nähnyt tarpeelliseksi itse
Lainaus käyttäjältä: John McClane - joulukuu 09, 2012, 22:12:38 ip
Porsaan sydäntä olen keitellyt itse koosta riippuen 1.5 tunnista kahteen ja kieli vaatii hieman enemmän. Maukkaita toki on molemmat ja suolaa saa laittaa reilusti keitinveteen, ja sydän kannattaa liottaa aina ennen kun siitä valmistaa ruokaa, kylmää vettä ja 20 minuuttia saa olla kylmässä vedessä ja sitten pesaisee hieman niin on hyvää. ja jotkut suosittelevat kielen "harjaamista" mutta en ole nähnyt tarpeelliseksi itse
Miksi pitää liottaa?
Olen kylmässä vedessä huuhdellut ja painellut sydämestä mahdollisesti vielä tulevat veret ulos.
Kielien harjaaminen on mielestäni täysin turhaa työtä, koska ne kuitenkin nyljetään keittämisen jälkeen.
No, eilen tuli villisika (tarhattu) kaverin kanssa pilkottua, joulukinkku n.7kg + x määrä muita lihoja pakkaseen. Eipä tullut punnittua.
Koirille luita ja linnuille läskiä on kuitenkin luvassa, oman herkuttelun ohessa.
Tuosta sydämen liottamisesta, niin keittäminen ajanee saman asian. Ekana keität kymmenisen minuuttia, että kuona-aineet irtoaa ja sen jälkeen kauhot ne pois liemen pinnalta. Sen jälkeen vasta maustat liemen tai jopa kokonaan vaihdat sen. Itse teen näin, tosin ei kyllä virallista tarvetta taida olla. olen kyllä huuhtaissut veret pois nopeasti, ettei vaahtoa pääse pintaan niin runsaasti kertymään.