Hei! Sain Afrikasta chilin, sellaisen pienen pyöreähkön. Laitoin multaan pari viikkoa sitten, siis "kuorineen" päivineen, en irrotellut siemeniä "kuoren" sisältä. Ja kappas, nyt purkista kurkkii viisi senttisiä sirkkalehtiä n. 15 kpl. Ja kaikki tietysti samasta kohdasta, kun kerran tulevat sieltä kuoren sisältä. Eli, pitäisikö minun nyt erotella niitä vai annetaanko kasvaa? Jokaisessa taimessa kaksi sirkkalehteä. En ole aiemmin kasvattanut chilejä ja koulimista en ole aiemmin tehnyt. Kiitos avusta!
Kaksi vaihtoehtoa. Joko erottelet taimet omiin ruukkuihinsa, tai nypit nykyisestä ruukusta huonoimmat pois jättäen vain yhden.
Ja tämän erottelun voi siis tehdä jo nyt, ei tarvitse odotella kauempaa? Koitan mieluummin erotella taimia niin todennäköisyys taimien selviämiseen on kai suurempi :-)
Nythän ne kannattaa erotella, kun juuristot ovat vielä pieniä. Haarukka on ihan oiva apuväline, siinä missä herkkä otekkin. ;)
Saas nähdä tuottaako ongelmia se, että sirkkataimesi ovat kasvaneet hedelmän "läpi".
huuhtelu auttaa. Ota koko multapaakku, jossa taimia on paljon ja pesuvaatiin reilusti vettä. Vedessä huiluttelet mullat pois, vaikka sen haarukan avulla ja samalla nostelet taimet omiin ruukkuihinsa.
Voit myös kietoa kaksi taimea yhteen, jolloin lopputulos näyttää tältä (http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=3655.msg255290#msg255290)ja jos vähän huonommin käy niin tältä (http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=13120.msg236621#msg236621):) toisessa siis alku meni mainiosti, mutta myöhemmin toinen taimista lähti kasvamaan huomattavasti nopeammin.
Hienoa, kiitos nopeista vastauksista! Huomenna tartun siis haarukkaan ja pidän peukut pystyssä :) Ja toivottavasti jatkossa myös ne taimet.