Iltaa! Tosiaan otsikon mukainen hahmo ilmoittaa olemassaolostaan.
Tulinen ruoka on maistunut aina ja tabascoa on laitettu ruokiin pienestä asti. Viime vuoden loppupuolella kaupassa osui käteen poppamiehen savunaga ja huomasin, että saahan noita kastikkeita muunkin kuin etikan makuisena. Siitä lähti sitten idea omille chilikokkailuille ja kasvatuksille. Idätin chilini vähän turhan myöhään tälle kesälle, mutta tuolla olisi nyt toistakymmentä pientä taimea odottamassa ensi vuotta. Lapasestahan tuo homma lähti heti kärkeen, kasvihuone taisi olla tilattuna jo ennen siemeniä ;D Onneksi tästä läheltä löytyy hyvä valikoima tuoreita chilejä, niin tulee tyydytettyä myös tämän satokauden kapsaisiinitarve. Ehkä jää jotain kuivattua jopa talveksikin. Aji fantasylla ja rocatolla maustettua mansikkahilloa on jo hyvä satsi talven varalle.
Onnittelut hyvän harrastuksen aloituksen johdosta. Tervetuloa :).
Tervetuloa mukaan kummaan :D
Tervetuloa ja menestystä uuden harrastuksen parissa!