Kasvatus ja yleinen chilitieto => Päiväkirjat ja fotoalbumit => Aiheen aloitti: San-M - maaliskuu 26, 2014, 18:53:06 ip

Otsikko: Ensimmäinen yritys
Kirjoitti: San-M - maaliskuu 26, 2014, 18:53:06 ip
Elämän ensimmäiset chilit on itämässä.
Kasvatusmetodi on "emmätiijä" ja "katotaan mitä tulee"
Chilifoorumia on kuitenkin nyt tullut selattua sen verran että jospa sitä joskus tietäisikin sitten jotain.

Kaverilta saatiin viime syksynä neljää plaatua chilejä, josta kerättiin siemenet talteen. Lajikkeista ei ole tietenkään mitään tietoa.
Kasvupaikka on luokkaa "surkea": ikkunalaudoilla on tilaa vain vähän ja muut kerrostalot varjostavat ikävästi suunnilleen luoteeseen osoittavia ikkunoita. Parveketta ei tietenkään ole.

Tässä vaiheessa moni varmaan voisi sanoa että lopeta homma ennenkun tuhlaat yhtään enempää aikaa. Kieltäydyn kuuntelemasta tällaista negatiivisuutta.

Taimet on oleskelleet mullalla täytetyissä sanomalehtipoteissaan nyt kaksi viikkoa, ja kahdessa lajikkeessa pukkaa jo oikeita lehtiä sirkkalehtien välistä.
Koska itävyysprosentti on ollut älytön kaikissa neljässä lajikkeessa, voidaan varmaan sijoittaa chilejämme kasvamaan myös tuttujen parvekkeille ja kasvimaille. Että ainakin jonkunlainen sato saataisiin varmistettua.

Yhden kasvin olen päätellyt olevan rocoto (peron) koska hedelmä oli iso ja pyöreä, siemenet olivat mustia. Myös tulta oli aika mukavasti. Loput ovatkin sitten ihan täysi mysteeri.
- Pieni (2-4cm) ja "tavallisen chilin" mallinen punainen suippo kaveri
- Iso (>10cm) suippo täysin tuleton paprika-chili (ehkä joku banana pepper muisteli kaveri... oli kuitenkin punainen viime syksynä)
- Ruttuinen ja punainen chili. Melko mieto tämäkin

Sisustuksellisesta näkökannasta on harmi että kaikki chilit on punaisia. Myös maun kannalta on harmi että kaikki on aika mietoja lajikkeita.
Jos tämä projekti onnistuu edes jotenkuten niin katsellaan sitten enemmän että mitä seuraavaksi. 
Otsikko: Vs: Ensimmäinen yritys
Kirjoitti: Chilivaari - maaliskuu 26, 2014, 20:09:58 ip
Tervetuloa yrittämään, ei vähästä kannata luovuttaa. Sisulla vain päin vastoinkäymisiä. Sähkövalotkin on keksitty, ellei ikkunavalo riitä.
Vaan sinulle, kuten muillekin foorumilla uusille: laittakaa kotipaikkakuntanne profiilitietoihin. Jollakin siinä naapurustossa voisi olla keltaisia chilejä ihan liikaa kasvamassa.
Otsikko: Vs: Ensimmäinen yritys
Kirjoitti: Althalus - maaliskuu 26, 2014, 21:34:09 ip
Lähtökohdat kuulostaa loistavalta!
Tervetuloa sekaan. Tässäkin taloudessa mennään ihan tuurilla, hyvin se menee (ehkä).
Otsikko: Vs: Ensimmäinen yritys
Kirjoitti: PetraK - maaliskuu 27, 2014, 01:36:03 ap
Itse olen opiskellut monta asiaa kantapään kautta. Kerta kerralta se sujuu paremmin. Jos ei harjoittele, ei voi oppia. Ja ihan turha sijoittaa alkuun miljoonia, jos ei oo varma innostuuko hommasta kunnolla. Sit kun isoin innostus iskee päälle, mopo on jo karannut. Kokemusta on. ;)
Otsikko: Vs: Ensimmäinen yritys
Kirjoitti: San-M - maaliskuu 27, 2014, 21:15:57 ip
Lisäilin lokaation profiiliin.

Nyt on ruukkujakin hankittu isompiin tiloihin muuttoa varten. Puutarhan kesän hankkimista olen pohtinut kun näyttää siltä että osa taimista on lopettanut kasvun kokonaan. Vai kasvatteleeko ne juuria... salaa.

Lastentarhasta löytyi kanssa mutanttisirkka(lehti)
(http://i8.photobucket.com/albums/a25/Disaster-/chili/d0843960-ec5c-4634-af33-729aa1e3d3f9_zps6e351a37.jpg) (http://s8.photobucket.com/user/Disaster-/media/chili/d0843960-ec5c-4634-af33-729aa1e3d3f9_zps6e351a37.jpg.html)

Edit.Kuvaa pienennetty
Otsikko: Vs: Ensimmäinen yritys
Kirjoitti: San-M - huhtikuu 08, 2014, 14:22:12 ip
Lastentarhassa aletaan olemaan kohta kuukauden vanhoja.
Kasvuvauhti ei päätä huimaa, mutta sitä kuitenkin on :) Edelleen mennään luonnonvalolla ja mullalla. Olen myös alkanut antamaan puutarhan kesää. Pitäis koulia noi omiin potteihin.

Pisimmälle kerinnyt kaveri
(http://i.imgur.com/Lt7iuZ3.jpg?2)

Joissain poteissa kasvaa jotain mysteerisiä shroomeja  :P
Pitäisköhän noi päästää kunnolla kuivahtamaan vai milläköhän noista pääsis eroon. Sienet varmaan seuraa isompaan ruukkuun väkisinkin.
(http://i.imgur.com/lTVFE3q.jpg?3)
Otsikko: Vs: Ensimmäinen yritys
Kirjoitti: Untamokameli - huhtikuu 08, 2014, 15:20:01 ip
Mulla näky myös samaisia sieniä alkuun, vähän pintamuntaa sormella/tikulla kaavin että ne sienet meni rikki (en tie oliko tällä mitään merkitystä), ja annoin kuivahtaa niin ei ole tullut takaisin enää yhteenkään ruukkuun...
Otsikko: Vs: Ensimmäinen yritys
Kirjoitti: San-M - huhtikuu 29, 2014, 00:00:57 ap
Taimet ovat muuttaneet sanomalehtipoteista muovisiin. Kävin eläinkaupasta hakemassa muovisia kuivaruokamittakippoja ihan ilmaiseksi :D Tietenkin mukavan myyjän luvalla. Melkein 30 kippoa sain kantaa kotiin. Tällä hetkellä mennään vielä ihan umpinaisilla kipoilla. Kun taimi on alkanut nuukahtaa, se on saanut lisää vettä. Toistaiseksi menestyksekäs taktiikka. Olen harkinnut myös reikien poraamista pohjaan ja altakastelun aloittamista... Saas nähdä...

Kaverilta saatiin vaihtarina joukkoon vielä kahden taimen verran jalapenoja. Eli nyt ainakin tiedetään mitä odottaa edes noista kahdesta kasvista :D Muut onkin ihan yllätyksiä edelleen.
Latvoin muutaman taimen viikonloppuna, toivottavasti pian nähdään haarautumista.
(http://i.imgur.com/KYevtGR.jpg?1)
Otsikko: Vs: Ensimmäinen yritys
Kirjoitti: San-M - toukokuu 02, 2014, 13:21:19 ip
Latvotut taimet on kivasti alkanut haarautumaan. Olis ton latvonnan varmaan paremminkin voinut suorittaa, nyt tuosta kasvaa myös puoliksi leikattuja lehtiä. Onneksi taimi ei näytä huonosta latvonnasta piittaavan. Puolikkaat lehdet taitaa olla korkeintaan kosmeettinen haitta...
(http://i.imgur.com/QHr4iHF.jpg?1) (http://i.imgur.com/kiaO69L.jpg?2)
Otsikko: Vs: Ensimmäinen yritys
Kirjoitti: San-M - toukokuu 06, 2014, 13:11:17 ip
Kohta vietetään chilitaimenien 2kk päivää.

Huomasin että muutama rääpäle yrittää ilmeisesti työntää jo jonkunlaista nuppua/kukkaa. Söpöä.
Tuossa yksi kukkaa yrittävä viritelmä. Taimiahan oli enemmän kun tarpeeksi, niin lähdin sitten kikkailemaan tommoisella "kieputetulla" kokeilulla.
(http://i.imgur.com/lwd5LF8.jpg?2) (http://i.imgur.com/s8NMZLx.jpg?2)


Latvominen toimii niinkun pitää ja uutta kasvustoa pukkaa
(http://i.imgur.com/08tkZCt.jpg?2) (http://i.imgur.com/DDNLXQK.jpg?2)

Vieläkin taimia on enemmän kun pystytään majoittamaan. Tai taimia voi majoittaa, mutta kai noista joskus isoja kasveja kasvaa.
Kaverit on olleet kyllä kiitollisia lahjoitetuista mysteerichileistä :)
(http://i.imgur.com/PdV6QO0.jpg?2)
Otsikko: Vs: Ensimmäinen yritys
Kirjoitti: San-M - toukokuu 11, 2014, 21:27:55 ip
Huomasin että kaverilta saatujen jalapenojen varsi halkeaa(?)
Onkohan jotain sellaista mistä pitäisi huolestua tai vaatiiko tuo jotain toimenpiteitä?
(http://i.imgur.com/8HE7H8U.jpg?2) (http://i.imgur.com/lfn7lbf.jpg?1)
Olipahan hankalaa saada kännykkä tarkentamaan tuohon varteen. Eipä se edes onnistunut kovin kummoisesti. Jospa joku kuitenkin vähän edes saisi selvää kuvista.
Otsikko: Vs: Ensimmäinen yritys
Kirjoitti: Kärsä Babar - toukokuu 11, 2014, 22:39:58 ip
Itsellä tuli tällä kaudella jokunen tuollainen halkeama. Olisikohan ollut liian kosteassa silloin kuin noita tuli.
Istutin nuo halkeamat mullan alle. Ei ainakaan mitään ongelmaa ole ollut.
Otsikko: Vs: Ensimmäinen yritys
Kirjoitti: Sihijuoma666 - toukokuu 11, 2014, 22:47:10 ip
On tullut joitain tuollaisia halkeamia myös mutta ei ole näyttänyt haittaavan mitään.
Otsikko: Vs: Ensimmäinen yritys
Kirjoitti: Dada - toukokuu 11, 2014, 22:53:37 ip
Hyvältä näyttää :) Mysteerichilien kasvattaminen on mukavaa, itsellläkin arvaukset menossa parin annuumin kohdalta :)
Otsikko: Vs: Ensimmäinen yritys
Kirjoitti: San-M - toukokuu 11, 2014, 23:38:09 ip
On pitänytkin istuttaa noi jalapenot pois turveruukuista (ja -mullasta(?). En tiedä mikä toi kasvualusta on noissa lahjoitetuissa jalapenoissa...) syvempään multaan.
Noiden turveruukkujen kastelu on hankalaa kun tuntuu että ruukku on kostea, mutta kasvualusta kuiva.

Multasäkin hakeminen on operaatio itsessään kun ei omista autoa. Ison multasäkin kuljettaminen pyörän tarakalla on ehkä liian hankalaa jo ajatuksen tasolla :D
Otsikko: Vs: Ensimmäinen yritys
Kirjoitti: San-M - toukokuu 20, 2014, 12:32:21 ip
Ensimmäinen kukka aukesi vaaksan mittaiseen taimeen  :-*
(http://i.imgur.com/haUBkIx.jpg?1)

Nyt saa sitten heittää valistunutta veikkausta siitä, mikä laji mahtaisi olla kyseessä :)
Samaa kukkaa isompana
http://i.imgur.com/haUBkIx.jpg?1
http://i.imgur.com/ehB1XLw.jpg?1
http://i.imgur.com/bHSGQR8.jpg?1

In other news: Jalapenot pääsi lopulliseen ruukkuun turvemultaan. Jospa ne siitä innostuisi kasvamaan. Jalapenojen kasvu on ollut tähän mennessä tosi kitukasvuista.
Kotiin olisi nyt jäämässä 8-10 kasvia (about kaksi kappaletta kutakin lajia). Kavereille on vielä varaa lahjoittaa semmoinen 6-8 kasvia. Hyvin noi on huvenneet :)
Otsikko: Vs: Ensimmäinen yritys
Kirjoitti: Dada - toukokuu 20, 2014, 15:46:14 ip
Teet kyllä hienoa työtä jakamalla harrastusta kavereille, kokeilepa laskea hurahdussuhdanne kuka kavereista oma-aloitteisesti saa tästä kimmokkeen aloittaa itsekin harrastusta :P Itämisprosentit on jo old school, hurautetaan naapurit, suku ja koko kylä! :-*
Otsikko: Vs: Ensimmäinen yritys
Kirjoitti: San-M - toukokuu 29, 2014, 19:10:06 ip
Olohuoneen ikkunalaudalta loppui jo tila, joten "hujoppi" ja "karvainen" pääsivät makuuhuoneen puolelle.

(http://i.imgur.com/TBD5get.jpg?1)

Ruukut on ihan hand made by me :)
Näyttääpä noi ihan minimaalisilta tossa kuvassa :D
Otsikko: Vs: Ensimmäinen yritys
Kirjoitti: NPhoBiaz - toukokuu 29, 2014, 23:51:31 ip
Komeat ruukut ovat, ainakin tältä etäisyydeltä katsottuna. :D Eivätkä noi chilitkään ihan huonolta näytä... ;)
Otsikko: Vs: Ensimmäinen yritys
Kirjoitti: San-M - kesäkuu 01, 2014, 17:16:25 ip
Tämä vartija huomaa heti jos chileissä liikkuu jotain ylimääräistä. Onneksi vihulaiset on vielä pysyneet poissa.

(http://i.imgur.com/2j6QYww.jpg?2)
Otsikko: Vs: Ensimmäinen yritys
Kirjoitti: Sihijuoma666 - kesäkuu 03, 2014, 01:17:24 ap
Onpas siinä kaunis eläin!
Otsikko: Vs: Ensimmäinen yritys
Kirjoitti: San-M - kesäkuu 10, 2014, 20:44:38 ip
Suurimmalta osalta vaihdoin ruukut tuossa kolmisen viikkoa sitten, ja kahdelta viimeiseltä viikko sitten.
Lannoitusta on lisätty Chilivaarin neuvojen perusteella kaksinkertaiseksi (edelleen käytössä se PK).
Kasvualustana Biolan puutarhan turvemulta. Osassa ruukuista kevytsoraa on vain päällä, osassa sen lisäksi vielä sekoitettuna kasvualustaan. (Jos nyt vielä omaksi muistiinpanoksi lisään että makuuhuoneessa asuvat kasvit on sora-multa seoksessa.)

Ruukkujen vaihto kesken kukinnan jumitti kasvit pitkäksi aikaa, mutta nyt on taas alkanut tapahtumaan. Lähes kaikkiin on tupsahtanut lukemattomia nuppuja, ja useassa kasvissa on kukkia :) Jätin nyt kukkien ja muun nyppimisen ihan kokonaan tekemättä, vaikka kasvit ovatkin vielä kovin pieniä.
Ainoat nuputtomat on karvaiset kaverit, joita epäilen jonkunnäköisiksi rocotoiksi.. Eli hidastelu oli odotettavissa.

Jalapenot kieltäytyivät latvomisesta yrityksestä huolimatta. Nyt myöhemmin ovat haarautuneet ihan omatoimisesti.
(http://i.imgur.com/bnuA2XE.jpg)

"ihanteellinen" huonekasvi: Pitkä keppi, jossa harvakseltaan lehtiä  :P Ei tämän tyyppiset oikein miellytä silmää tämmöisessä ikkunalautakasvatuksessa.
(http://i.imgur.com/fsdtCWK.jpg)

Kaikista huonekasvimaisin tapaus: Pienilehtinen ja tuuhea, jo matalalta haarautunut "kakkonen" (koska lajikkeista ei ole hajua, eritellään lajit numeroilla  ;) ) Huomatkaa myös piikkuinen podi joka ei ole vielä tippunut vaikka oli kiinni kasvissa jo ennen ruukun vaihtoa.
(http://i.imgur.com/MZfdWIe.jpg)

Tällaista hauskaa mutanttilehteä tämä kasvi päkisti pitkän aikaa ulos.
(http://i.imgur.com/a6KQbU0.jpg)

Yleiskuvaa ikkunalaudalta. Taimet on kaikki lahjoitettu pois.
(http://i.imgur.com/Ff1rtCR.jpg)
Otsikko: Vs: Ensimmäinen yritys
Kirjoitti: San-M - kesäkuu 14, 2014, 12:01:11 ip
"kolmonen" avasi ensimmäisen kukkansa ja paljastui baccatumiksi :)
(http://i.imgur.com/Y1x88Zn.jpg)
Otsikko: Vs: Ensimmäinen yritys
Kirjoitti: San-M - kesäkuu 26, 2014, 20:30:10 ip
Muutama kasvi kasvattelee jo useampaa pikkuista podia. Pääosin kukat vielä kuitenkin tippuvat pois.
Vähennänkö lannoitusta sitten kun kukat/podit alkavat jäämään kiinni enemmän, vai kasvien tilasta huolimatta esim. heinäkuun alkupuolella?

Ensi kauden hommia olen vähän jo mietiskellyt.... Syksyllä tulee varmaan muutto tampereelle, ja haussa on parvekkeellinen kaksio. Ikävöin todella parveketta ja pikkuista urbaania hyötykasvipuutarhaa  :-*

Hahmottelen tähän ensi kauden mahdollisia lajikkeita
Joku rocoto (C.pubescens) (Mini rocoto, PI 387838 ?)
Trepadeira werner (C.baccatum)
Queen laury (C.baccatum)
Aji Benito (C.baccatum)
Aji Golden (C.baccatum)
Inca red drop (C.baccatum)   
Fish Pepper (C.annuum)
Joku jalapeno (C.annuum)
Alma Paprika (C.annuum)
Sweet chocolate (C.annuum)
Bradley's Bahamian (C.frutescens)
Madre de rios (C.frutescens)
CGN 21500 (C.chinese)

+ toivottavasti ylivuotiset:
Mysteerirocoto
Mysteeriannuumi

Lajikkeita saa myös ehdottaa! Haussa olisi hedelmäisiä/maukkaita, helppoja, sisällä viihtyviä lajikkeita. Mieluiten ulkonäkökin saisi olla miellyttävä: tuuhea ja mahdollisesti pienilehtinen. Olisi kiva löytää pari eri tulisuusasteen omaavaa chiliä vähän eri käyttötarkoituksiin.
Lajikkeiden pitäisi olla myös monikäyttöisiä. Jauheita ei varmaan paljon tule tehtyä kun se kuivaaminen on vähän niin ja näin... Tulen varmaan säilömään satoa sellaisenaan etikkaliemessä tai hillona. Sen lisäksi tietenkin tuoreena ruuan kanssa.
Otsikko: Vs: Ensimmäinen yritys
Kirjoitti: Kaltsu - kesäkuu 26, 2014, 21:31:34 ip
Kokeile Inca Red Droppia. Kompakti hyvän makuinen kasvi. Helppo hoitoinen. Eipä tuo rumakaan ole. Itse kasvatin sisällä ja hyvin antoi satoa.
Otsikko: Vs: Ensimmäinen yritys
Kirjoitti: San-M - heinäkuu 21, 2014, 18:59:04 ip
Ekat punertuu!

Kuukauden kesti tästä
Lainaus käyttäjältä: San-M - kesäkuu 21, 2014, 20:08:52 ip
Voiko "saman lajin" kaksi eri kasvia tehdä näin erilaista hedelmää?
Molempien kasvien siemenet on kerätty viime syksynä samasta podista. Kasvualustoissa on vähän eroa, ja ne kasvavat eri huoneissa.
Voiko pelkät ulkoiset muuttujat vaikuttaa näin paljon podien ulkonäköön?
(http://i.imgur.com/NEAUjg4.jpg) (http://i.imgur.com/Vjkb6lT.jpg)


Tähän
(http://i.imgur.com/JUfMFUo.jpg) (http://i.imgur.com/h5mNqkP.jpg)

Yhdestä ja samasta podista kerätyt siemenet kasvattelee nyt kolmia erilaisia podeja täällä omilla ikkunalaudoilla. Aikamoinen sattuma :) Mutta hauska yllätys silti kun "mysteerichileistä" olikin kyse.
Otsikko: Vs: Ensimmäinen yritys
Kirjoitti: San-M - syyskuu 14, 2014, 15:48:51 ip
Chilit ovat aloittaneet uuden kevään sen myötä kun muutettiin tampereelle korkeaan kerrostaloon (7. kerros ja eteläikkunat)
Upeilla säillä kämppä kuumenee, jonka johdosta tulee pidettyä parvekkeen ovea auki. Tuloksena se, että ainakin olohuoneen chileihin on iskenyt ripsiäiset ja yksi jauhiainenkin näkyi. Voi saasta.
Olohuoneen chilit taitavat saada kuolemantuomion :/ Pidän peukkiuja että tihulaiset ei tavoita makuuhuoneen tai keittiön kasveja.
Otsikko: Vs: Ensimmäinen yritys
Kirjoitti: San-M - lokakuu 13, 2014, 12:21:05 ip
Kaikki chilit satoaa edelleen.
Olisi tarkoitus talvettaa kaksi yhdeksästä. Mysteeriannuumi ja mysteeripube. Annuumi on nätti ja kompakti kasvi, maku muistuttaa tosi paljon esim. cayannea. Tulta on todella sopivasti. Puben suhteen elättelen toivoa josko ensi vuonna tulisi satoakin, kun tänä vuonna olin niin auttamattomasti myöhässä.

Pube alasleikattuna. Pois napsitut oksat oli varmaan 1-1,5m pitkiä.
(http://i.imgur.com/GnWa1XE.jpg)

Annuumi
(http://i.imgur.com/QfwM7jm.jpg?1)

Ensi vuodelle on jo lajikelistaa hahmoteltuna. Puoliskon kanssa mietittiin että turha lähteä mihinkään supertulisiin chineseihin. Vähän sitä ja tätä tullaan kokeilemaan. Eniten varmaan tulossa annuumeita ja baccoja.
Otsikko: Vs: Ensimmäinen yritys
Kirjoitti: San-M - marraskuu 04, 2014, 13:43:06 ip
Ripsiäisten syömät mysteeriannuumit siirtyi ajasta ikuisuuteen viimeisen sadonkorjuun jälkeen. Seuraavaksi alkaa projekti ripsiäisten eliminaatio talvetettavista kasveista. Ensi kuussa pitäisi varmaan aloittaa idätykset, joten siihen mennessä on oltava puhdasta (peukut pystyssä)