Kasvatus ja yleinen chilitieto => Päiväkirjat ja fotoalbumit => Aiheen aloitti: Susanna - maaliskuu 27, 2004, 12:45:42 IP

Otsikko: Susanna tarinoi chilistä ja elämästä - saa laittaa kommenttia!
Kirjoitti: Susanna - maaliskuu 27, 2004, 12:45:42 IP
Laitanpa ensin vähän taustaa itsestäni niin tiedät kenen diaryä lueskelet! Ikää on 26v, kotona vipeltää miehen ja  1,5v täystuhon lisäksi kolme kissaa, ja kesäkuussa on tulossa uusi vauva. Tämä on ensimmäinen chilivuoteni! Viime vuonna parvekkeella kasvoi yrttitarhan lisäksi tomaattia, zuccinia, paprikaa, koristekurpitsaa, ruusupapua ja jotain kukkiakin. Kaikki nämä oli siemenistä kasvatettuja. Zuccinihan vie tilaa sekä ruukussa että ruukun ulkopuolella aivan ÄLYTTÖMÄSTI, ja koska niitä 10l ruukkuja oli 4 ei parvekkeella just mahtunut liikkumaan. Joten lupasin miehelle että tänä kesänä mahtuu myös grillaamaan  :D .

Tavoilleni uskollisena olin taas vähän myöhässä aikataulusta, ja muistin lahjakkaasti maaliskuun alussa vasta että ai niin, sitä chiliä piti laittaa... Noh, Jukan siemenkaupassa oli niin ripeä palvelu että eiköhän nämä nyt ehdi jonkinmoiseen vauhtiin jo tänä kesänä. Toivotaan parasta.

15.3.2004 istutettiin: tomaatti, basilika, oregano sekä "mieto pepperonipaprika capsicum annuum lombardo" mikä oli ainoa chili mitä Backaksen puutarhasta löytyi. Ostin sitä sitten ja päätin kokeilla mitä tulee... Kun kysyin myyjältä että eikö teillä todellakaan ole mitään muita lajikkeita, hän niskojaan nakellen sanoi että "ehkäpä niitä EI OLE muita lajikkeita, kyllä meillä on hyvä valikoima yleensä kaikkea" ja käveli sitten pois. Että sellaista palvelua. Mulla nousi tulenlieskat korvista... No siellä nyt tuo palvelu ei koskaan ole kovin kummoista. No juu. Sitten laitoin multaan myös kiivin siemeniä, ne tosin oli tuoreita mutta päätin kokeilla itääkö vaiko ei. Loput siemenet meni sitten kuivaukseen. Kiivin pitäisi olla helppo ja nopeakasvuinen köynnös, ja tällä sitten ajattelin verhota parvekkeen betoniseinän piiloon.

18.3. aamulla kaikki muut itää, paitsi se Lombardo ja kiivi, millä nyt varmaan meneekin iäisyys. Tomaatit on jo yli sentin mittaisia!  Eipä sitten muuta kuin kelmut pois ja odottelemaan! Iltapäivällä yllätyksekseni huomasin että on itänyt tuo Lombardokin. Todella nopeasti nousi pää mullasta. Tosiaan, nämä kaikki on istutettu ruukkuihin, halkaisija 10-15cm. Multana on Kekkilän taimimulta. Itämisajan ruukut oli tiskipöydällä (muutenkin tosi tilavassa keittiössä) ihan normaalissa lämmössä.

No nyt on "turhat" löpisty, asiaan. Siemenpostia tuli 24.3, ja tähän oltiin etukäteen varauduttu syömällä paljon jugurttia. Tosin niitä siemeniä tuli sitten niiin paljon, että eihän ne purkit mihinkään riittänyt. Piti siis tehdä valintoja, mitkä siemenet jää myöhemmälle istutukselle?! Todella suurta ammattimaisuutta osoittaen valitsin ensin kivoimmat nimet ja sitten hauskimman kuuloiset. Osa nimistä tietysti oli jollain lailla tuttuja, onhan täällä tullut surffailtua, mutta rehellisyyden nimissä mun chilitietous ei ole millään muotoa kattavaa. Anyway, purkkiin ensimmäisessä erässä pääsivät:

Cumario passarinho
rocotillo twins
cayman bright yellow
aji benito
new mexico
madame Jeanette
aji andean
aji habanero
lemon drop
baccato de orto
stripe
bolivian rainbow

Ja istutuspäivä oli siis 24.3.2004 Yhden purkin uhrasin kiiville, josko nämä kuivatut siemenet joskus itäisivät!

Purkit peitin daily-kelmulla, mikä on muuten niin p*skaa kelmua, että se ei sovellu kunnolla edes tähän hommaan, saati sitten "oikeaan" käyttötarkoitukseensa. Ja kelmuun laitettiin toki muutamia reikiä. Olen viljellyt siemenistä kaikenlaisia rehuja kolmena vuonna. Enkä ole koskaan idättänyt kasvejani missään erityisessä paikassa, joskus kirjahyllyn päällä, joskus pöydän reunalla, missä vaan. En ole koskaan tullut ajatelleeksikaan, että mullan lämpötilalla olisi oikeasti jotain merkitystä itämistulokseen tai homehtumiseen tms. Ja nytkin ensin ajattelin että turhia höpöttävät, vai että lämpömittari tarvittais, oh my god... Sitten rupesin funtsimaan, että EHKÄ on olemassa pieni mahdollisuus että minä en tiedäkään kaikkea, tai ainakaan tästä nimenomaisesta asiasta. Ja tajusin myös, että kenties ihminen jonka koti näyttää viidakolta ja kaapissa on satoja siemeniä, tietää mistä puhuu. Ja vielä mies. Naisethan nyt sortuu kaikenmaailman poppaskonsteihin, mutta miehet harvemmin. Joten tehdäänpäs lämpötilalle jotain, siis. Ja siinä puuhastellessa  tajusin että mun multa on aivan liian kosteata, varsinkin kun on se kelmu päällä. Saviruukut on siitä ihania, että ne päästää kosteutta pihalle joka puolelta, mutta muovipurkissa rehut vaan lillii eikä kosteus häviä mihinkään... Yritin mitata mullan lämpötilaa kovakuumemittarilla (EI SAA NAURAA) mutta eihän se niin alhaisia näytä, prkl.

Saunan lämpömittari näyttää 35 astetta katonrajassa. Vein sitten siemenpurkit sinne, ensin ylälauteelle. Purkkien keskelle, tiiviisti purkkeihin kiinni, tungin kylpylämpömittarin, joka parin tunnin jälkeen näytti 29 astetta. Siirsin purkit alemmas, ja siinä lämpötila on nyt noin 26 astetta. Kelmuun tein isommat reiät jotta happi kulkee paremmin. Tänään pitäis broidin tuoda tuuletin, ettei rehut läkähdy. Toivottavasti tuo sauna nyt on niille suotuisa paikka, ja toivottavasti ne nyt lähtis itämään.

Ja nyt täytyy kuulemma lopettaa kirjoittaminen, mä en ole ainoa nettiaddikti tässä taloudessa...Later!
Otsikko: Susanna tarinoi chilistä ja elämästä - saa laittaa kommenttia!
Kirjoitti: Susanna - maaliskuu 29, 2004, 11:37:53 AP
Tilanne ennallaan, ne mitkä kasvaa, kasvaa huimaa vauhtia, ja chilit ei kasva. Vielä... Sain tuulettimen mutta en oikein tiedä miten sen sinne saunaan asemoisin, nyt olen sitten tuuletellut kasveja keittiössä pari kertaa päivässä. Täytyy muutenkin vähän perehtyä tuon tuuletuksen funktioon ja saloihin, sekin kuuluu näihin sarjassamme uusiin juttuihin. Sirottelin millin pari puhdasta kuivaa multaa siementen päälle, kun ne oli jäänyt osa vähän turhan pinnalle, ja muutenkin olettaisin että multa oli liian kosteata. Toivottavasti ne nyt sieltä nousisi, mä en jaksa odotella!

Näin viime yönä unta missä mulla oli ikkunalaudalla kaksi viilipurkkia joissa jotain kasvoi ja muovi oli vielä päällä. Siinä kun niitä katselin niin huomasin että toisessa purkissa oli kaksi sellaista mönkiäistä, noin 20snt kolikon kokoisia, selässä punaisia raitoja. Ja toisessa purkissa sitten pieniä mustia kärpäsmatoristeytymiä. AAARGH! Muistan miten mua ahdisti siinä unessa aivan älyttömästi. No toivottavasti ei käy toteen kuitenkaan  :D

Jep. Täytyy lähteä shoppailemaan pääsiäisaskartelutarvikkeita. Pitäis maalata muutama ruukkukin, mutta jotenkin sitä on niin saamaton. Onneksi päivät pitenee ja valoa tulee lisää, se piristää!
Otsikko: Susanna tarinoi chilistä ja elämästä - saa laittaa kommenttia!
Kirjoitti: Susanna - maaliskuu 29, 2004, 21:20:39 IP
No niin, nyt tuntuu siltä että kevät pääsi käyntiin. Tein tupatarkastusta ruukkuviidakossa, ja mitä löysinkään? SIRKKALEHTIÄ! Kaikissa tomaateissa oli ihan selkeät ensimmäisen lehtiparin alut, samoin siinä kummallisessa pepperonipaprikassa. Vau. josko kohta tulisi basilika perässä, se on niiiin kivan näköinen kasvaessaan. Tosin sillä on tapana jymähtää noihin ekoihin lehdyköihin että voi mennä tovi. Chilipurkkeja en nyt jaksa sen kummemmin mennä tutkailemaan, toivon vaan syvästi että ne pärjäilee tuolla saunassa...

Nyt mies haluaa sukeltaa Xbox liven ihmeelliseen maailmaan, joten "joudun" poistumaan koneelta prkl!

Huomenna jos kävisi ostamassa kevään ensimmäisen narsissipurkin! Ihanaa, kesä tulee.
Otsikko: Susanna tarinoi chilistä ja elämästä - saa laittaa kommenttia!
Kirjoitti: Susanna - maaliskuu 30, 2004, 12:02:34 IP
Mitäs mä nyt tällai sekoilen. Siis ei sieltä ruukuista sirkkalehtiä löytynyt, vaan siis niitä ensimmäisiä "oikeita" lehtiä... Noh, lehti kun lehti, pääasia että kasvaa.

En sitten malttanut illalla pysyä saunasta poissa, ja menin hämyvalossa tarkastelemaan mitä kuuluu jugurttipurkkiarmeijalle. Yllätys oli melkoinen, kun yhdestä purkista pilkisti itänyt taimen alku! Lemon Drop siellä, hyvässä vauhdissa. Jätin vielä yöksi saunaan kun se oli niin pikkuinen, ja nyt aamulla menin hakemaan pois. Ja kappas, Baccato de Orto oli sitten yön aikana myöskin päässyt ylös mullasta! Muille purkeille suihkaisin vähän kosteutta ilmaan ja laitoin muovin takaisin päälle, nämä kaksi ensimmäistä itäjää pääsivät muiden rehujen seuraan tiskipöydälle.

Tiskipöydällä valaistusta kasveille antaa tällä hetkellä hehkulampun muodossa oleva kukkalamppu. Siis sellainen violettivaloinen. Hyvin ompi lämpöinen. En tosin ole pitänyt sitä päällä koko päivää, ikkunasta tulee myös paljon valoa ja kyllä nuo näyttää kasvavan muutenkin. Ja on kasvanut kaikkina vuosina ilmankin valoa. Kohta onneksi rupeaa päivät olemaan niin lämpimiä, että voi ruveta kouluttamaan kasveja pihaoloihin.

Kauniista ilmasta puheenollen, taidan lähteä kävelylle kun on niin ihana ilma.
Otsikko: Susanna tarinoi chilistä ja elämästä - saa laittaa kommenttia!
Kirjoitti: Susanna - maaliskuu 31, 2004, 15:54:11 IP
Ja madame Jeanette liittyi itäneiden kasvavaan joukkoon! Kohta mulla on tiskipöydällä enemmän purkkeja kuin saunassa... Onneksi on tiskikone, ei tarvi miettiä astioille uutta kotia :D

Väsyttää ja on kuumeinen olo, poikakin on vieläkin pipi. Joten empä jaksa enempiä tarinoida. Blaah. Ei jaksais edes surffailla, tämäkin palsta on niiin hiljainen. No josko illaksi olisi lisää kerrottavaa, niin palailen sitten.
Otsikko: Susanna tarinoi chilistä ja elämästä - saa laittaa kommenttia!
Kirjoitti: Aji Inferno - maaliskuu 31, 2004, 23:45:43 IP
Lainaus käyttäjältä: "Susanna"Ja madame Jeanette liittyi itäneiden kasvavaan joukkoon! Kohta mulla on tiskipöydällä enemmän purkkeja kuin saunassa... Onneksi on tiskikone, ei tarvi miettiä astioille uutta kotia :D

Väsyttää ja on kuumeinen olo, poikakin on vieläkin pipi. Joten empä jaksa enempiä tarinoida. Blaah. Ei jaksais edes surffailla, tämäkin palsta on niiin hiljainen. No josko illaksi olisi lisää kerrottavaa, niin palailen sitten.
Tuostahan se ilo alkaa... Odotahan kun isot baccatumisi saavat ekan "kasvuhepulinsa" - se on sitten semmoista menoa kohti kattoa että jää jaakon pavunvarsikin toiseksi! :)

Pikaista paranemista chilikotiin!
Otsikko: Susanna tarinoi chilistä ja elämästä - saa laittaa kommenttia!
Kirjoitti: Susanna - huhtikuu 01, 2004, 12:33:49 IP
Nyt olen sitten itsekin kipeä. Ei mene jakeluun miten ihmisen on tarkoitettu suoriutuvan pikkuihmisen hoidosta ja omasta hoidosta, kun olo on kuin jyrän alle olisi jäänyt. Onneksi mies ei ole tällä hetkellä töissä, vapaata kun se ei saisi. Rankkaa.

No juu. Yöllä kissat ja taimitarha olivat hieman törmänneet toisiinsa. PRKL! Liekö jotain kukkakärpästä mullassa tms, jostain syystä oli kovasti taas kiinnostanut. Kärsityt vahingot: yksi tomaatin taimi dead (ehkä parempi niin kun niitä on niin monta...), yksi Lombardon taimi heiluu epämääräisesti ja yksi lehti vahingoittunut -katsotaan suoriutuuko, madame Jeanette parka oli lentänyt purkkinsa kanssa nurin, mutta vaikuttaisi olevan ihan kunnossa. Se oli onneksi tullut vasta niin vähän mullasta ylös.

Että sellaista. Jos nyt mitenkään jaksaisin, pitäis siivota makuuhuoneen lipaston päällys ja siirtää kasvitarha sinne, parempaan turvaan. Meidän kissat on niin tyhmiä, että niitä ei edes kiinnosta ne kasvit varsinaisesti, vaan vain se mullan tonkiminen. Jos olisin paremmissa voimissa, tekisin lounaaksi kissapaistia... Kunhan nyt antaisivat noiden kasvaa vähän suuremmiksi, että eivät niin kovin vahingoittuisi. Onneksi ei mitään pahempia tuhoja. Toissa kesänä kissat kaatoi muutamia taimipurkkeja, taimen alut oli vielä niin pieniä ettei niitä juuri erottanu toisistaan. osa meni sitten sekaisin ja lopputulos oli se että joissain purkeissa kasvoi rakuunaa ja timjamia sekaisin :)

Nyt menen tuutimaan. Josko illalla olisi saunatarhassakin tapahtunut liikettä!
Otsikko: Susanna tarinoi chilistä ja elämästä - saa laittaa kommenttia!
Kirjoitti: Cayenne - huhtikuu 01, 2004, 15:28:46 IP
Pikaista paranemista!

Löytyisikö kuvia tarhastasi?
Otsikko: Susanna tarinoi chilistä ja elämästä - saa laittaa kommenttia!
Kirjoitti: Susanna - huhtikuu 01, 2004, 21:10:09 IP
Cayenne, laitan kuvia kunhan muistan ostaa pattereita kameraan :)

Flunssa taitaa hellittää (ihme pikatauti), ja paree olisikin. Tajusin meinaan tänään et ihan oon unohtanut ne loput chilin siemenet mitkä jäi kylvämättä. Ja samalla unohdin ostaa lisää sitä jugurttia jotta sais purkkeja. Eli huomenna pitäs kauppaan päästä. Ja niitä pattereita tosiaan kameraan. On niin hauskaa myöhemmin katsoa niitä koko eroja. Viimevuotiselle paprikalle kaikki tutut naureskeli, että eihän tuo tuosta mihinkään kasva, saati että tulis paprikaa. Mutta niin vaan siitä parin sentin hentoisesta sintistä tuli reilun metrin mittainen pieni puu, ja paprikaakin tuli. Ja litrakaupalla kirvoja, mutta se onkin jo toinen tarina...

Äh, oikeasti mulla ei ole nyt mitään kirjoitettavaa, pakoilen vaan sen aikaa et mies saa pojan nukkumaan. Välillä on kiva olla laiska (ai miten niin välillä). No juu, palailen kun on jotain sanottavaakin.
Otsikko: Susanna tarinoi chilistä ja elämästä - saa laittaa kommenttia!
Kirjoitti: Susanna - huhtikuu 02, 2004, 11:16:11 AP
Ihmeiden aika ei ole ohi! Kiivipurkki minkä olin jo valmis unohtamaan saunan perukoille, olikin herännyt henkiin! Sieltä pukkaa ihan toden teolla vartta! Ja nämä siis oli vielä ne siemenet mitä ei ollut kuivattu laisinkaan. Ei sitten muuta kuin odottelemaan millainen siitä kasvaa.

Chilit ja muut muuttivat eilen illalla makuuhuoneeseen, mikä on kissavaaran lisäksi hyvä paikka siksi, että siellä on enemmän valoa. Ja pysyypähän lipaston päällinen siistinä, mulla kun on tapana iskeä siihen kaikki mille en keksi jotain muuta paikkaa...

No tämä oli tällainen väliaikamerkintä. Nyt lähden flunssaa uhmaten käymään kirjastossa ja kaupassa. Poika ei ole päässyt pihalle moneen päivään ja silläkin rupeaa vissiin jo pää hajoon. Pitää muistaa ostaa niitä battereita :) ja jugurttia. Hmm, ehkä voisikin ostaa vanukkaita ja käyttää tekosyynä sitä et ne purkit on niiiin hyvän mallisia idätykseen. No ei munkaan mies ihan mitä vaan usko. lol
Otsikko: Susanna tarinoi chilistä ja elämästä - saa laittaa kommenttia!
Kirjoitti: Susanna - huhtikuu 04, 2004, 16:53:04 IP
No niin, täällä taas. Koko perhe jokseenkin puolikuntoinen, mutta kasvitarhalla menee lujaa. Kissatappelusta ovat kaikki selvinneet ja kasvavat kohisten. Madame Jeanette -purkista tunki ylös toinenkin taimi eilen. Aamulla saunassa oli iloinen yllätys; Bolivian Rainbow, sentin mittaisena. Ja eilen ei vielä näknyt mitään! Kuivatuista siemenistä laitettu kiivi itää myös, hitaasti mutta varmasti! Tomaattien ekat oikeat lehdet on jo tosi isot, muut kasvit tulevat perässä. Oreganollakin oli jo lehden alut, vaikka muuten ne on niin pieniä.

Ostin kuin ostinkin niitä suklaavanukkaita :) Vielä pitäis jaksaa istuttaa nuo loput. Ei laiskuudella rajoja, sehän onkin tosi rankkaa touhua! Pattereita muistin ostaa mutta meidän halpa romukamera taitaa olla sökö kun tuntuu et kaikki kuvat on joko supervaloisia tai ihan pimeitä. Buginen p*ska, minkäs teet. Täytyy kehittää normaalikuvia niin sitten saan niitä tännekin.

Ollaan pakoiltu koko päivä huonosti käyttäytyviä virpojia ;) Nykylapsille kun ei tunnu enää namut kelpaavan, vaan pitäis olla rahaa, tai sitten kindermunia. Eikä ne rassut ole vaivautunut edes mitään pukuja laittamaan, kunhan kerjäävät. No joo, vanhemmissa vika, sanoisin. Pääsiäisestä tulikin mieleen, että täytyy laittaa pojalle rairuohoa tulemaan, sen idätys onneksi on yksinkertaista...

Juu, että sellaista. Jotain muutakin piti kirjoittaa mutta ei nyt muista. Ei ole muuten pahemmin tarvinnu formuloita tänä vuonna tuijotella. Häkkisen parhaat ajat oli rankkoja kun piti aamuvarhain raahautua katsomaan, nyt on Räikkösellä niin huono tuuri ollut, että eipä juuri tarvi kattella...
Otsikko: Susanna tarinoi chilistä ja elämästä - saa laittaa kommenttia!
Kirjoitti: Cayenne - huhtikuu 05, 2004, 08:51:52 AP
Lainaus käyttäjältä: "Susanna"Pattereita muistin ostaa mutta meidän halpa romukamera taitaa olla sökö kun tuntuu et kaikki kuvat on joko supervaloisia tai ihan pimeitä. Buginen p*ska, minkäs teet. Täytyy kehittää normaalikuvia niin sitten saan niitä tännekin.
Sama täällä. Kamera on halpa, ei kovinkaan hyvä. Kuvaamisesta ei tule oikein mitään :P Minkä suvun lajeja sulla on?[/color]
Otsikko: Susanna tarinoi chilistä ja elämästä - saa laittaa kommenttia!
Kirjoitti: Susanna - huhtikuu 09, 2004, 11:29:37 AP
Täällä taas. Ei ole oikein huvittanut kirjoitella, tai tehdä mitään muutakaan.

7.4. Cumario Passarinho ja Cayman Bright Yellow itää!!!!
7.4. ekat lehdet Baccato de ortoon
8.4. Madame Jeanetten ja basilikan ekat lehdet tuli näkyviin

Ja minä laiska laiska ihminen en vieläkään ole saanut niitä loppuja siemeniä multaan. PRKL! Meinasin jo että saa jäädä laittamatta, mutta mies oli sitä mieltä että kaikki itämään vaan, sitten myydään naapureille "ylimääräiset". Ja kaikille lähipiirini epäileville tuomaille myydään sitten syksyllä chiliä kovaan hintaan, sen siitä saavat kun ei kerran kasvit kelpaa! "me tyydytään kaupan jalluihin" lässyn lässyn, siinähän tyydytte, ja maksatte ittenne kipeeksi muutamasta kapisesta vihreästä säilötystä pötkylästä.... Ai miten niin agressiopäivä?
:p

Well, nyt lähden ulkoilemaan poitsun ja ukon kanssa, ja sitten laitan ne siemenet, I promise...

Cayenne, laitan myöhemmin listaa noista suvuista, ei ole ittellekään kaikki ihan selviä vielä... Täytyy sukeltaa tuonne lajikuvauksiin ja tehdä retki Fataliille :)
Otsikko: Susanna tarinoi chilistä ja elämästä - saa laittaa kommenttia!
Kirjoitti: Susanna - huhtikuu 09, 2004, 19:07:57 IP
Okay, nyt on valmiina lista mitä sukuja meillä kasvaa. Täytyy kyllä sanoa iso kiitos Jukan saitille, hakutoiminto toimii todella hyvin ja nopsaan! Tehdäänpäs tästä samalla sellainen kattava lista missä näkyy kaikki mitä kasvaa, milloin kylvetty ja itääkö vai nou.

NIMI                                  KYLVETTY  ITÄÄ  1. LEHDET

C. Baccatum
PI 441552                             9.4
Aji Habanero                         24.3
Baccato de Orto                    24.3        30.3        7.4
CO 2598                               9.4          20.4
Aji Andean                            24.3        13.4
PI 441550                             9.4         16.4
Aji Benito                              24.3
Rocotillo Twins                       24.3
Lemon Drop                           24.3        29.3        5.4

C. Annuum
Stripe                                  24.3
Bolivian Rainbow                    24.3          4.4         16.4
Quintisho                              9.4
New Mexico                           24.3
PI 451762                             9.4           16.4
Lombardo                             15.3          18.3      29.3
Birds Eye Baby                       9.4           13.4

C. Chinense
Habanero Red Uganda             9.4
Madame Jeanette                   24.3        31.3      8.4
Torenog                                9.4          18.4
Cumario Passarinho                 24.3         7.4
Cayman Bright Yellow              24.3          7.4

villichili (kai..)
C. Cardenasii                         9.4


Muut kasvit
kiivi (kuiv.siemenet)                24.3         4.4
tomaatti                               15.3         18.3       29.3
basilika                                 15.3         18.3       8.4
oregano                                15.3         18.3       1.4
kiivi (tuoreet siemenet)            15.3         2.4         9.4

[edit] 13.4 lisätty pari puuttunutta lajia
        20.4 päivitetty
Otsikko: Susanna tarinoi chilistä ja elämästä - saa laittaa kommenttia!
Kirjoitti: Susanna - huhtikuu 09, 2004, 19:16:18 IP
No vähän tuli höpsön näköinen lista kun ei tämä kirjoitusruutu ole yhtään samankokoinen kuin todellisuus, mutta ajaa tuo asiansa. Listasta saa myös hyvän kuvan Jukan siemenpussukan monipuolisuudesta *wink wink*. Saa nähdä millainen viidakko näistä kasvaa! Mä olen siitä hassu ihminen, että ns. tavalliset viherkasvit ei oikein pysy hengissä mun huollossa, kastelen kun jaksan ja joskus saatan päiviä tuijottaa jotain lakastumispisteessä olevaa kukkaa ja sitten vasta havahtua antamaan sille vettä. Mutta nämä "järkevät" kasvit pystyn kyllä pitämään hengissä... Paitsi ekana kesänä kun tuli tehtyä muutama moka, niin heinäkuussa en sit enää jaksanu kastella ja sinne kuolivat... Parvekkeenkin tyhjäsin vasta joskus lokakuussa, ja silloinkin vaan kun oli pakko. Voi voi.

No mutta, niinkuin listasta näkyy, loput chilit on kylvetty tänään, elikkäs mun täytyy varmaan ryhtyä pikkuhiljaa hommiin ettei tarvi vaihdella päivämääriä... Taktiikka se on tämäkin!
Otsikko: Susanna tarinoi chilistä ja elämästä - saa laittaa kommenttia!
Kirjoitti: Cayenne - huhtikuu 09, 2004, 22:09:08 IP
Ansiokas lista! Ei nyt noin paljoa olisi pitänyt tehdä, vain kuinka monta baccatumia, montako annuumia jne. Maksoit varmaankin itsesi kipeäksi noista siemenistä, 30€? Sen verran hyvä nivaska niitä siinä oli että...
Otsikko: Susanna tarinoi chilistä ja elämästä - saa laittaa kommenttia!
Kirjoitti: Herpiili - huhtikuu 10, 2004, 02:09:29 AP
Cayenne, ei läheskään kipeäksi ;)

Ota Jukkaan yhteyttä ja vertaa siemenliikkeiden valikoimaan sekä hintoihin niin varmasti yllätyt ;)
Otsikko: Susanna tarinoi chilistä ja elämästä - saa laittaa kommenttia!
Kirjoitti: Susanna - huhtikuu 13, 2004, 16:51:49 IP
KESÄ TULEE!

Päivitin listaa, kun löytyi pikkuisia yllätyksiä saunasta: Aji Andean ja Birds Eye Baby ovat itäneet. Aika hyvä vauhti tuolla Birdiellä, vastahan se kylvettiin. Ja vaikka siellä listassa nyt lukee että kylvetty 9.4, niin enhän mä jaksanut niitä silloin enää illalla laittaa, vaan pistin vasta seuraavana aamuna *embarrased*... Yö sinne tänne, ei kai tuolla niin väliä...

Ai niin, Cayenne, ei siellä Jukan siemenpuodissa köyhtymään juurikaan pääse. Ja tosiaan tuosta mun listasta puuttuikin pari chiliä, mitkä myös tänään lisäsin. Eli Jukan siemeniä mulla on 21 eri lajia, joita kaikkia tuli jotakuinkin 6kpl... Riittää vähäks aikaa :) Suosittelen, jos vaikka ens vuotta silmällä pitäen haluat laittaa muitakin lajeja!

Ajattelin että pitää käydä ostelemassa vähän lisää siemeniä, kirsikkatomaattia tekisi mieli laittaa, kun ne on niin kivoja. Ja yrttitarhaa pitäis täydentää, se nyt on jo taloudellisestikin kannattavaa. Ja sitten pitäisi valita pari kukkaa partsille pitämään kirvoja loitolla. Mutta ne kyllä ostan "kokonaisina". Mitäs sitä muuta laittais? Kohta me taas hukutaan kukkapurkkeihin...Mutta anttilassa oli halvennuksella sellainen 5-hyllyinen hyllykkö, pitäisi sellainen käydä hakemassa niin pysyy parveke järjestyksessä paremmin. Ja multaakin pitäisi ruveta roudaamaan puutarhalta. Että hommaa riittäisi!

Maha vaan kasvaa, vielä on noin 10 viikkoa armonaikaa ja sitten mä olen kahden lapsen loukussa *hih*. Mutta pystyypähän taas syömään kunnolla maustettua ruokaa! Molemmat raskaudet on ollut mulla sellaisia ettei ole tarvinnut edes ajatella valkosipulia saati chiliä, ainakaan sellaisissa mittakaavissa kuin aiemmin. Tylsää.

No mutta nyt menen lepäämään ja suunnittelemaan partsin siivousta (paras vaihe koko prosessissa).
Otsikko: Susanna tarinoi chilistä ja elämästä - saa laittaa kommenttia!
Kirjoitti: Susanna - huhtikuu 15, 2004, 22:23:02 IP
Mulla on varmaan käyny joku megahyvä tuuri tuon Bolivian Rainbown kanssa, kun kaikki puhuu siitä niin ennalta arvaamattomana tuon kasvun ja itämisen suhteen. Johan se mun ensimmäinenkin bosse iti muutamissa päivissä, mutta nyt viimeksi kun kylvin (olikos se 10.4) niin laitoin miehen vaatimuksesta (!) neljä bossea lisää tulemaan. Ja nyt niistäkin kaksi on jo itänyt. Muutenkin näyttää että yhdessä sun toisessa purkissa tapahtuu jotain, mutta ehkä nuo on huomenissa vähän paremmin esillä. Katsellaan.

Tänään ostin minitomaattia, meiramia ja olikohan kirveliä. Mies huomas hyllyssä markkahinnan ja totesi: kyllä tää euro sumentaa yhä rahantajua, en kyllä olis ikinä uskonu että maksan joskus pikku siemenpussista 10mk! Noo, kunhan ei rupea laskemaan mitään kokonaiskustannuksia tälle touhulle ;) No mutta joo, huomenna voisi yrittää laittaa purkkiin niitä uusia siemeniä, ja muutamia chilejä täytyy erotella yksiöihin.

Kiivissä on muuten hassut lehdet, ihan pientä sahalaitaa reunat, en ole ennen törmännyt. Mä en kyl edes tiedä miten kiivi luonnossa kasvaa, tai edes kasvatettuna. Täytyy käydä googlettamassa! Hyvää yötä.
Otsikko: Susanna tarinoi chilistä ja elämästä - saa laittaa kommenttia!
Kirjoitti: Juha Tretjakov - huhtikuu 16, 2004, 15:31:51 IP
Kiivi eli siis kiwi on köynnöskasvi. (sorry pieni offtopicci!) Kasvaa varmaan siis samaan tapaan kuin joku ruusupapu, että parvekkeelle vaan kun alkaa pituutta tulemaan.

The Pip Book (Keith Mossman, Penguin 1973) sanoo:
Paras kylvöaika on huhtikuu. Idätys ei vaadi suurta lämpötilaa, tavallinen ikkunanlauta riittää. Kylvä niin monta siementä kuin löytyy ja peitä vain kevyesti. Sitten kun taimia voi käsitellä, siirrä pikkuruukkuihin ja kasvata sisällä tai ulkona.

Varoitus ulkokasvatuksesta: pikkuruukut kuivuvat nopeasti auringossa ja tuulessa, joten parempi upottaa ne maahan (no tää ei käy parvekkeella). Nuoret kiwit tuodaan syksyllä sisään ja pidetään viileähkössä kastellen säästeliäästi. Keväällä voi siirtää isompiin ruukkuihin kunnes uudet lehdet kasvavat (eli siis käyttäytyvät tyypillisen köynnöksen tapaan). Myös pistokkaista saa uusia kasveja.
Otsikko: Susanna tarinoi chilistä ja elämästä - saa laittaa kommenttia!
Kirjoitti: Susanna - huhtikuu 17, 2004, 18:55:26 IP
Kiitos, Juha Tretjakov kiivi-infosta. Tiesin kyllä että se on köynnös (ja juuri siksi sitä laitoin kasvamaan) mutta minkä näköinen niin ei mitään tietoa... Mutta näkee sitten aikanaan!

Tällainen pikapäivitys vaan, en jaksa kirjoittaa. On niin kuumakin. Eli,

16.4 PI 441550 (C.Baccatum) itää
      PI 451762 (C.Annuum) itää

Kaikki kasvit pukkaa innoissaan uutta lehteä ja lisää vartta, lamppu tekee kyllä ihmeitä, on meinaan tomaatit jokseenkin erilaisia kuin viime vuonna! Vaikka ehtiihän ne ulkonakin sitten villiintyä, mutta on hyvä että saavat kunnon varret ja juuriston aikaan.

En ole vieläkään kylvänyt niitä uusia siemeniä... tomorrow...
Otsikko: Susanna tarinoi chilistä ja elämästä - saa laittaa kommenttia!
Kirjoitti: Fatalii - huhtikuu 18, 2004, 02:46:24 AP
Pakko suositella oikeaa idätyslämpöä noudattamaan kun näin tarkkaa kirjaa pidetään tapahtumista... ;)

Elikkä esim. ulkoa mittava anturi multaan toimii mainiosti mullassa mittaamassa _mullan_ lämpöä, senkun pyrkii pitämään vaikkapa 28-29 välillä niin pitäisi alkaa pian tapahtumaan.. :)

Säästäminen esim. tuossa mittarissa kun kostautuu helposti sitten huonona itämisprosenttina..
Myös toukkia ja hometta saa huomattavasti viivästettyä sillä että kastelee ensimmäisen kerran (ennen siementen laittamista) mullan kiehuvalla vedellä kunnolla.
Otsikko: Susanna tarinoi chilistä ja elämästä - saa laittaa kommenttia!
Kirjoitti: Susanna - huhtikuu 18, 2004, 16:28:26 IP
Olet oikeassa, Jukka pitäisi hommata se mittari. Tästä kylvöstä nyt suoriuduttiin näin. Hyvää tuuria on ollut mukana, chilit oli saunassa itämässä ja siellä on kyllä ilman lämpötila liian kuuma nykyään. Luulisin että mullan lämpö on ollutkin jokseenkin oikea, mutta ilma olisi kyllä saanut olla viileämpi. Lämpö on keikkunut 25-30 asteen välillä. Mielestäni kuitenkin itämisprosentti on ollut hyvä, 24.3 kylvetyissä 58% ja 9.4 kylvetyissä 44%. Mutta on kyllä tuuria ollut... Tai sitten ne siemenet tykkää kun me käydään pojan kans joka ilta katsomassa niitä ja jutellaan mukavia:)

Niin ja kirjaa on mukava pitää, muistaahan sitten ens vuonna taas mitä tuli tehtyä. Mikään ei ole raivostuttavampaa kuin miettiä kaupassa mikä oli se sairaan hyvä lannoite mitä viime vuonna käytettiin... Eikä mulla ole muutakaan tekemistä (kaikki on niin suhteellista; tiskejä ja pyykkejä EI lasketa tekemiseksi).

Anyway, Torenog nosti päänsä mullasta tänään. Rupeaa olemaan ruuhkaa lampun alla, saa kohta tomaatit väistyä muille kasvualustoille.

Täytyisi varmaan tehdä lannoitusta, joistain tomskun lehdistä näkyy että pieni ravintolisä ei olisi pahaksi, ja tuskin se on kovin eri tilanne chileilläkään. Viime vuonna tutustuin kekkilän punaiseen kastelulannoitteeseen, mikä oli ihana tuote siinä(kin) mielessä, että liikalannoitus on periaatteessa mahdotonta. Nyt sitten mietin kahden vaiheilla että käyttäiskö sitä vai käviskö ostamassa substralin puikkoja, mitä moni on täälläkin suositellut. Niillä vaan helposti lannoittaa hengiltä, varsinkin kun rehut on vielä noin pienissä purkeissa.

Ruukkuasiaa. Äsken laskin, että tällä hetkellä siemeniä on itänyt sen verran, että tarvitsen vähintään 22 ruukkua heti ens alkuun... Dollarit vilisee silmissä. No onhan noita ruukkuja tietty kertynyt, ehkä kymmenen tarpeeksi suurta löytyy. Ja yrtit varmaan laitan kaikki samaan parvekelootaan tai yhteen suureen ruukkuun. Ehkä kuitenkin ruukkuun, kivempi? No täytyy miettiä. Budjetti varmaan kehottaa hommaamaan tavallisia ämpäreitä... Vaikka toisaalta, voisihan niitäkin maalata kivemman näköiseksi. hmm.

Palaillaan.
Otsikko: Susanna tarinoi chilistä ja elämästä - saa laittaa kommenttia!
Kirjoitti: Susanna - huhtikuu 20, 2004, 14:23:16 IP
NIMI                                  KYLVETTY  ITÄÄ  1. LEHDET

C. Baccatum
PI 441552                             9.4
Aji Habanero                         24.3
Baccato de Orto                    24.3        30.3        7.4
CO 2598                               9.4          20.4        26.4
Aji Andean                            24.3        13.4
PI 441550                             9.4         16.4
Aji Benito                              24.3
Rocotillo Twins                       24.3
Lemon Drop                           24.3        29.3        5.4

C. Annuum
Stripe                                  24.3
Bolivian Rainbow                    24.3          4.4         16.4
Quintisho                              9.4           27.4
New Mexico                           24.3
PI 451762                             9.4           16.4
Lombardo                             15.3          18.3      29.3
Birds Eye Baby                       9.4           13.4       25.4

C. Chinense
Habanero Red Uganda             9.4           27.4
Madame Jeanette                   24.3         31.3      8.4
Torenog                                9.4          18.4
Cumario Passarinho                 24.3         7.4        25.4
Cayman Bright Yellow              24.3          7.4

villichili (kai..)
C. Cardenasii                         9.4


Muut kasvit
kiivi (kuiv.siemenet)                24.3         4.4         22.4
tomaatti                               15.3         18.3       29.3
basilika                                 15.3         18.3       8.4
oregano                                15.3         18.3       1.4
kiivi (tuoreet siemenet)            15.3         2.4         9.4
minitomaatti                           20.4         23.4
luumu                                    20.4
rosmariini                               20.4          27.4
kirveli                                    20.4          27.4

[edit] 13.4 lisätty pari puuttunutta lajia
        28.4 päivitetty
Otsikko: Susanna tarinoi chilistä ja elämästä - saa laittaa kommenttia!
Kirjoitti: Susanna - huhtikuu 20, 2004, 14:42:31 IP
No nyt mulla kasvaa sitten riisiäkin. ÄLÄ NAURA!

Muistan elävästi kun availin siemenpussukoita ja laitoin multaan. Parissakin pussissa oli jotain mikä ei mun mielestä näyttänyt chilin siemeneltä, mutta eihän näistä tiedä. Lähinnä mietin et no jos täs on vaik tyttö ja poikakasvit sitten, ja laitoin Birds Eye Babya kasvamaan yhden tavallisen ja yhden kummallisen ( =riisin näköisen) siemenen. Mä vielä ajattelin että monissa paikoissahan käytetään riisiä viemään kosteutta, että olisko tämä joku sellainen juttu. Mutta en sitten enempää miettinyt asiaa, ennen kuin nyt...

Birdiehän iti todella nopeasti (molemmat siemenet) ja kummastelin vaan kun toinen oli sellainen tikku. Ihmettelin että mihin ne lehdet jäi saamari. Ja sitten pari päivää sitten se noin 5cm pitkä varsi rupesi pukkaamaan "silmuja". Mietin että näyttää ihan joltain ruokokasvilta (nehän on mulle tooosi tuttuja *wink*). Päivän siinä pohdiskelin että kehtaako tällaista edes kysyä, mutta laitoin sitten rohkeasti Jukalle viestiä, että onko mun birdie sittenkin jotain ihan muuta. Ja sepä se, RIISI. Mulla kasvaa makuuhuoneessa riisiä! Kyllä mua vähän naurattaa. voi voi. no kokemus tämäkin.

Jep, CO2580 (tai jotain sinne päin) itää. Idea käyttää niitä jackymakupala purkkeja idätykseen oli muuten aika surkea, vaikkakin vanukas hyvää olikin. Multa kuivuu ihan älyttömän nopeasti vaikka mitään ei vielä edes kasva. Koko ajan saa olla suihkuttelemassa. Ai niin, löysin partsilta yhteensä 21 ruukkua, että ei tarvi montaa ostaa. Mistä johtuu että syksyllä sitä ei koskaan jaksa pestä ruukkuja ja sitten se on aina keväällä edessä? Niin ärsyttävää hommaa. Varsinkin saviruukut on kirottuja kapistuksia.

Nyt on kyllä niin huono olo että menen sohvalle valittamaan ja syömään suklaata. Raskaana olemisessa ainoa oikeasti hyvä puoli on se että voi hyvällä omalla tunnolla syödä suklaata. Siitä oli tutkimuskin, että runsaasti suklaata syöneille äideille syntyy onnellisia lapsia!!!
Otsikko: Susanna tarinoi chilistä ja elämästä - saa laittaa kommenttia!
Kirjoitti: Susanna - huhtikuu 28, 2004, 21:05:18 IP
Täällä taas. Saitti on ollut niin hiljainen että sitä jotenkin itsekin passivoitui. Mulla on meneillään nettikyllästymiskausi, käyn vaan parilla sivulla ja voivottelen että kyllä on tylsää. :)

Quintisho, Habanero Red Uganda, kirveli, rosmariini ja minitomaatti itää. Cumario Passarinho, CO2598 ja Birds eye baby ovat kasvatelleet uusia lehtiä. Kaikki kasvaa hienosti, täytyisi ruveta ruukkujen vaihtoon.

Kävin ostamassa turvemultasekoitusta (mitä sitä itse sekoittelemaan, kun valmiinakin saa) ja soraa. Ei mene jakeluun, miten 12 litraa soraa voi maksaa kaksi kertaa enemmän kuin 55 litraa multaa????? Mies sanoikin että eikö hiekkalaatikkohiekka kelpaa... Sitten olisin ostanut lannoitustikkuja, mutta oli niin ärsyttävä myyjä tai siis esittelijä, että en sitten ostanutkaan. Koska olen niin veemäinen ihminen, tokaisin sille typylle siinä vaiheessa kun se oli 5min paasannut, että jos mä pysyttelen kuitenkin tuolla Kekkilän tuotteiden parissa, kun tämä sinun juttusi vaikuttaa niin epämääräiseltä. Mä oon inhottava, mutta jonkun niskaan munkin on kaadettava elämisen tuska.

Ja kun rahasta nyt tuli puhe, niin paasataan lisää. Tämä yhteiskunta on sairas. Ajatelkaa, mut on pakotettu töistä pois raskauden alussa, koska työnantajan mukaan meidän savuttomassa ravintolassa on periaatteellinen mahdollisuus altistua tupakan savulle. Ja tällöin ei siis töitä saa tehdä. Noh, minulla ei tähän ole mitään valtaa, vaan minusta tuli siis sosiaalipummi. Oman työni lisäksi menetin myös toisen työni, koska kela vie pois kaikki mun tulot, jos teen muita töitä. Että nyt samaan aikaan kun leikataan terveysmenoja ja kaikkia menoja, mulle maksetaan kiltisti veronmaksajien pussista kuukauden tili (tosin puolet pienempänä), ja KIELLETÄÄN työnteko. Voi että mua raivostuttaa. Ei ole järkeä ei. Tee tässä sitten lapsia. Ja sitten vielä yhdestä sun toisesta suunnasta syyllistetään kun mähän vaan makaan kotona. No mitäs helvettiä muuta tässä tekisi? Joten ryhdyin siis kasvattamaan chiliä.

Joo no tämä nyt oli tällainen purkaus kun mä olen taas niiin täynnä tätä maata. Ja kaikki mun lähellä olevat ihmiset on niin täynnä mun agressioita, että enpä taida enää kaataa heidän niskaan. Joten terrorisoin teitä, hyvät mahdolliset lukijani!  :angry:

Nyt alkaa Slovakia-Suomi matsi, joten ei muuta kuin karkkikipon ääreen! Huomenna partsin ja ruukkujen pesua ja sitten ehkä istutussessiot käyntiin. nati nati.
Otsikko: Susanna tarinoi chilistä ja elämästä - saa laittaa kommenttia!
Kirjoitti: Slapa - huhtikuu 28, 2004, 22:57:40 IP
Tsemppiä ja iloista odotusta! (yhden vaaleanpunaisen ja sadan vihreän vauvan) :D

Slapa
Otsikko: Susanna tarinoi chilistä ja elämästä - saa laittaa kommenttia!
Kirjoitti: Susanna - toukokuu 19, 2004, 11:50:42 AP
Hei taas,
ei ole tullut kirjoiteltua. Koko elämää vaivaa sellainen ihme pysähtyneisyyden aika. Mitään ei jaksaisi tehdä, mikään ei huvita, kaikki on tasapaksua ja harmaata...

No joo, asiaan. Lähes kaikki kasvit pukkaa lisää lehteä, päivittelen listaa kunhan jaksan. Parvekkeen sain jotenkuten tuossa laitettua (siinäkin meni varmaan viikko vaikka joka ilta jotain laitoin), hylly on pystytetty ja osa kasveista istutettu parempiin/isompiin ruukkuihin. Tomaatit ja minitomaatit sekä kiivi on viettänyt jo pari yötäkin parvekkeella (lasitettu mutta ei lämmitystä), ja äsken tuossa huomasin että viime yöksi nähtävästi myös yrtit unohtui sinne. Chilit oli kaikki eilen koko päivän pihalla, lämpöä oli vähän yli 10 astetta ja päivä oli pilvinen/sateinen. Muutama chili oli illalla niin kärsineen näköinen, että luulin jo että saa kaiken toivon heittää niiden suhteen, mutta puoli tuntia sisällä lampun alla niin näyttivät kohentuvan. Liian kylmä??? Tai sitten säikähtivät lannoitusta. Laitoin kastelulannoitetta hyvin miedolla annostuksella nyt ensimmäistä kertaa, kun rupesi lehdet kellertymään. Nyt aamulla kaikki näyttivät ihan hyvinvoivilta. Tänään ajattelin vaihtaa chilit uusiin ruukkuihin. Poika täytyy vaan ensin nukutettua, muuten ei tule kuin itkua ja hammastenkiristystä. Eli suomeksi yöllä taas saan tuolla huhkia sormet mullassa :)

Kateellinen olen kaikille teille joilla pihaa komistaa kasvihuone!

Ai niin, nyt on kamerakin ostettu, Canon A310, mitä monet täälläkin suositteli. Laitan kuvia kunhan ehdin opetella miten tuo toimii :)

Onneksi ei ole suunnitelmissa tehdä enempää lapsia, tämä toisenkin odotus menee jo niin sietokyvyn rajamailla... Hullun touhua. Ja vielä jotain kuus viikkoa kestettävä. Argh.
Otsikko: Susanna tarinoi chilistä ja elämästä - saa laittaa kommenttia!
Kirjoitti: chupista - kesäkuu 04, 2004, 13:52:20 IP
koitas nyt jaksaa susanna päivitellä miten noi kasvatukset voi ku ei oo pitkää aikaa mitään kuulunut.
Otsikko: Susanna tarinoi chilistä ja elämästä - saa laittaa kommenttia!
Kirjoitti: Susanna - heinäkuu 16, 2004, 15:14:26 IP
Pitkästä aikaa... Nykyaikana kun on niin trendikästä puhua hienoilla nimillä niin sanotaan vaikka näin pieni pilke silmäkulmassa että oli synnytystä edeltävä laiskuus (voimia tulevaa varten you know)... No nyt ollaan taas vähän paremmin kiinni arjessa, jos vaikka ehtisi taas kirjoitellakin...

First things first, pieni tyttövauva syntyi 28.6. painoa 3720g ja pituutta 50cm. Tarkka tyttö, syntyi tismalleen silloin kun pitikin. Hän on aivan suloinen!

Sitten nämä vihreät vauvelit. Sillä saralla on vähän tullut katoa, tai siis jotakuinkin kymmenen siementä ei koskaan nähny päivänvaloa kun mä unohdin ne "tuulettumaan" makkarin pöydälle (siis ennen itämistä) ja sitten ne oli vähän kuivuneet jne... Täytyy tossa jossain vaiheessa katsoa tarkemmin et mitkä siellä meni, tai siis mitä on vielä jäljellä.

Siirsin chiliparat suurempiin, lopullisiin ruukkuihinsa vasta (hävettää) 26.6. Arvatkaa oliko hankalaa, kun multa oli 60kg säkissä ja minä huhkin partsilla ison mahani kanssa ja täytän ruukkuja suunnilleen litra kerrallaan... Siinäjoku tunti kului! Mutta hyvä että sain laitettua ne silloin, muuten ne kasvit olis kyllä kuollu sairaala-aikana. Multa tietty loppui kesken samoin ruukut. Mies sitten istutti loput pari päivää tytyn syntymän jälkeen.

Kun pääsivät isompiin ruukkuihin, alkoi valtaisa kasvukausi. Siis aivan käsittämätön. Nyt on taas joka nurkka täynnä kasvia! Ainakin yhdessä chilissä näkyi jo olevan kukkia, ja kovaa vauhtia nuo muut tulevat perässä. Täytyy vähän tarkemmin tihrustaa niitä kunhan ehdin, että mikä on missäkin vaiheessa. Tomaattia on kanssa tulossa, ainakin 6 oli jo lähtenyt kasvamaan.

Nyt tahtoo mies koneelle, joten poistun ja lupaan pyhästi kirjoittaa hiukka useammin. Kuviakin olisi tulossa kunhan ehtii siirtää nettiin. Mukavaa kesän jatkoa kaikille!
Otsikko: Susanna tarinoi chilistä ja elämästä - saa laittaa kommenttia!
Kirjoitti: Aji Inferno - heinäkuu 16, 2004, 23:54:10 IP
Onnea, Susanna, uuden chilimielen syntymästä! :)

Sulla on aikamoinen chilivalikoimakin, ja samalla ihmeellisempi kuin ehkä arvaatkaan...

Nimittäin, paljolti kiitos Jukan, suomessa harrastajapiireissä liikkuu todella harvinaisia ja aivan mahtavia chilipaprikoita, joita ei ole mahdollista hankkia lainkaan ilman erityisiä suhteita.

On tavallaan melkein hassua huomata että täällä Inferno-chatissakin puhumme mitä eksoottisimmista, USA:n geenipankin (USDA) varastoimista harvinaisuuksista kuin itsestäänselvyyksinä. Meillä on yhdessä, mitä chiliin tulee, aivan MIELETÖN sekä tietämys että kasvikanta - uskaltaisin väittää että maailmanlaajuisestikin lähellä ykkösluokkaa.

Niinpä; esim. capsicum cardenasiita kasvattaa varsin moni meistä täällä... Ja mahtava chili! Mutta kyseessä on harvinainen villichili Boliviasta (jota paikalliset asukkaat nyt vähän kasvattavat).

Ja sitten moni muu mikä täällä joukoissamme kasvaa... Sellaista tavaraa mitä ei saa varmuudella millään suhteilla, mistään. Eli ollaan ylpeitä tästä suomen epätodennäköisestä chilihulluudesta; tämä on paitsi kivaa, myös jotain mitä aivan jokainen meksikolainenkaan ei pääse maistamaan! :-)
Otsikko: Susanna tarinoi chilistä ja elämästä - saa laittaa kommenttia!
Kirjoitti: Herpiili - heinäkuu 17, 2004, 04:24:18 AP
Lainaus käyttäjältä: "thietavu"Nimittäin, paljolti kiitos Jukan, suomessa harrastajapiireissä liikkuu todella harvinaisia ja aivan mahtavia chilipaprikoita, joita ei ole mahdollista hankkia lainkaan ilman erityisiä suhteita.

On tavallaan melkein hassua huomata että täällä Inferno-chatissakin puhumme mitä eksoottisimmista, USA:n geenipankin (USDA) varastoimista harvinaisuuksista kuin itsestäänselvyyksinä. Meillä on yhdessä, mitä chiliin tulee, aivan MIELETÖN sekä tietämys että kasvikanta - uskaltaisin väittää että maailmanlaajuisestikin lähellä ykkösluokkaa.

Niinpä; esim. capsicum cardenasiita kasvattaa varsin moni meistä täällä... Ja mahtava chili! Mutta kyseessä on harvinainen villichili Boliviasta (jota paikalliset asukkaat nyt vähän kasvattavat).

Ja sitten moni muu mikä täällä joukoissamme kasvaa... Sellaista tavaraa mitä ei saa varmuudella millään suhteilla, mistään. Eli ollaan ylpeitä tästä suomen epätodennäköisestä chilihulluudesta; tämä on paitsi kivaa, myös jotain mitä aivan jokainen meksikolainenkaan ei pääse maistamaan! :-)
Noista asioista on kyllä pakko olla samaa mieltä, varsinkin Jukan hillitsemättömän keräilyvimman takia sekä myöskin tämän sivuston sekä palstan olemassaolosta, muuten en ehkä minäkään olisi koskaan päätynyt kasvattamaan chilejä :)

Itselleni on kasvanut jonkinlainen kasvatusvimmakin jo, varsinkin eri sukujen suhteen on hieno nähdä eroja.


Mutta se tärkein asia kuitenkin: Suuret onnittelut Susannalle, lapset ovat ehkäpä parhaimpia asioita joita voi tapahtua :)
Otsikko: Susanna tarinoi chilistä ja elämästä - saa laittaa kommenttia!
Kirjoitti: chupista - heinäkuu 18, 2004, 14:57:25 IP
onnittelut myös susannalle lapsesta... onnea!!!
Otsikko: Susanna tarinoi chilistä ja elämästä - saa laittaa kommenttia!
Kirjoitti: Susanna - elokuu 15, 2004, 15:22:37 IP
Hei taas,
enpä ole vieläkään saanut kuvia laitettua, koneella ne sentään jo on mutta pitäis jaksaa muokata kun ovat niin törkeen isoja.

Sain siemenet niin myöhään purkkiin, että epäilin jo ettei tänä kesänä paljoa satoa tule, varsinkin kun ilmat on olleet näin huonot ja viileät. Mutta hyvin on puskat kasvaneet, tosin ne eivät vielä ole kovin puumaisia. Lähes kaikki kasvit ovat todella korkeita, johtunee siitä että ovat kurkotelleet kohti aurinkoa partsin lattialta. Ostamani hylly meinaan kävi heti alkuun liian pieneksi, ei olla jaksettu siirtää hyllyjä kun se on niin monimutkainen kapistus. Joten kasvit on partsin lattialla, ja aurinkoa saavat lähes koko päivän.

Lombardo oli ensimmäinen chili mihin tuli kukkia, ja sitten myös chilejä. Kun ensimmäinen chili oli noin 10cm pitkä, otimme sen irti ja maistettiin. Tai siis yritettiin maistaa. Se oli niin järkyttävän tulinen, että riitti kun vähän nuolaisi sitä niin kieltä kirvelsi tunnin... Ei voi kyllä kuvitellakaan että tuoreeltaan söisi. Mietoneeko maku kun chili kypsyy enemmän? Ajattelin vaan että josko tuo olisi kuitenkin ollut vielä raaka. Otin siitä siemenet irti, ja ne ainakin oli vielä "tyhjiä". Eli pitäisikös antaa niiden kasvaa aivan rauhassa???

Bolivian rainbow kukkii myös ja pari chiliäkin jo näkyy. Se on sitten kaunis!

Tomaatteja on monta kymmentä tulossa, mutta eivät näytä oikein kypsyvän, lienekö johtuu viilenneestä säästä? Kiivi on nyt vasta päässyt vauhtiin, suurempi ruukku sai sen aivan villiksi. Sekin on todella hienon näköinen.

Miehelleni lupasin jotta tänä kesänä partsilla mahtuu myös olemaan, mutta kas, toisin kävi... Taas on partsi täynnä purkkia ja purnukkaa, mutta hänkin on oikein innoissaan meidän pikku puutarhasta. Ja poika kiskoo kirsikkatomaatteja intoa täynnä ja viskoo niillä kissoja...

Huoh. Toivottavasti tämä kesä nyt ei vielä loppunut, vaan tulisi edes muutama lämmin päivä vielä!!!
Otsikko: Susanna tarinoi chilistä ja elämästä - saa laittaa kommenttia!
Kirjoitti: chupista - elokuu 16, 2004, 19:14:30 IP
Jostain luin että chilit vain tulistuvat kypsyessään mutta kai aina nyt joku poikkeus tapaus on? Koita tallentaa kuvat esim. kuva1.jpg muotoon ellei nyt jo ole. kuinkas paljon on chilejä ja muita viellä hengissä?
Otsikko: Susanna tarinoi chilistä ja elämästä - saa laittaa kommenttia!
Kirjoitti: Susanna - elokuu 17, 2004, 16:43:32 IP
No niin nyt on selvillä mitä partsilla kasvaa...

C. Baccatum
PI 441552                            
Baccato de Orto                    
CO 2598                              
Lemon Drop                          

C. Annuum
Bolivian Rainbow                    
Quintisho                              
PI 451762                            
Lombardo                            
Birds Eye Baby                      

C. Chinense
Habanero Red Uganda            
Madame Jeanette                  
Torenog                                
Cumario Passarinho                


Muut kasvit
kiivi                
tomaatti  
minitomaatti

Yrtit on syöty ja annettu lakastua jo aikaa sitten, jotenkin niistä huolehtiminen meni liian hankalaksi *laiska*. Ne rehottikin joka suuntaan... Kiivi kasvaa hienosti mutta ei se oikein isoksi köynnökseksi kyllä tänä kesänä ennätä, mistä saan kyllä syyttää itteäni kun annoin olla liian kauan pienessä ruukussa. Tomaatit on nyt ruvennut hieman punertamaan.

Lähes kaikki chilit pukkaa kukkaa ja suurin osa myös chiliä. Parista chilistä oli nimilappu irronnut, joten niiden suhteen olen pimennossa. Mutta eipä tuo haittaa.

Tähän asti ollaan selviydytty ilman kirvoja tai mitään muitakaan ongelmia, toivottavasti onni jatkuu. Ehkä se onkin niin että kun antaa kasvien vähän olla oman onnensa nojassa niin ne pärjää paremmin... Viime vuonna hoivasin paprikaani lämmöllä ja rakkaudella ja kas, iski sellainen kirva-armeija että itku tuli. Ne on kyllä vihoviimeisiä.

Nyt täytyisikin perehtyä tuohon kuivaamis/jauhamisprosessiin jotta saadaan makuja talveksi.

Nyt täytyy mennä ompelemaan, leikkasin kauhean kasan kankaita pojan päiväreiden aikana ja nyt pitää saada vaatetta valmiiksikin asti. Mulla on ylienerginen päivä näköjään. Joinain päivinä pelkkä sängystä nouseminen meinaa viedä hengen :)
Otsikko: Susanna tarinoi chilistä ja elämästä - saa laittaa kommenttia!
Kirjoitti: Herpiili - elokuu 18, 2004, 09:44:30 AP
Hmm, näyttää Quintisho sinulla on eksyneen Annuumien alle vaikka se on Baccatum ;)
Otsikko: Susanna tarinoi chilistä ja elämästä - saa laittaa kommenttia!
Kirjoitti: Susanna - elokuu 18, 2004, 10:53:00 AP
Lainaus käyttäjältä: "Riksa"Hmm, näyttää Quintisho sinulla on eksyneen Annuumien alle vaikka se on Baccatum ;)
hupsista... liian vikkelä copy-paste :) .Rehellisesti mä en muista kuin muutaman hassun chilin että mihin sukuun ne kuuluu... No se ei kai olekaan se pääasia.
Otsikko: Susanna tarinoi chilistä ja elämästä - saa laittaa kommenttia!
Kirjoitti: Fatalii - elokuu 18, 2004, 18:24:45 IP
Kyllä ne selviää sitten mihin kuuluvat, kukat paljastaa viimeistään :)

Mutta nuo mistä oot nimilaput hukannu tai sekottanut, jos saat kuvia napsittua niin laita mailiin ja koitan kertoilla mitä ovat: fatalii@sci.fi
Otsikko: Susanna tarinoi chilistä ja elämästä - saa laittaa kommenttia!
Kirjoitti: Susanna - elokuu 21, 2004, 22:30:05 IP
Huu tein äsken suursiivouksen partsilla. Oli vähän kuolleita lehtiä ja muuta roinaa (leikki-ikäiset :evil: ) kertynyt mullan pinnalle. Yllätyksekseni löysin aivan tajuttomasti chilejä, jotenkin niitä ei ollut kaikkia huomannut kun olen vaan pintapuolisesti niitä pälyillyt :oops: . No nyt on huollettu ja laiton vähän lannoitettakin veteen kun monissa kasveissa oli lehdet sen näköiset että tulis vitamiinit tarpeeseen. Mulle ei vaan ole oikein avautunut (siis en ole vaivautunut perehtymään) nuo typpimäärät sun muut. Hämärästi muistelin et täs vaihees liika typpi on pahasta joten laitoin vaan vähän.

Lannoitteiden lisäksi pitäisi perehtyä tuohon sadonkorjuu puoleen. Miten sitä säilöis ja kuivais ja millon keräis. Nyt kun tämä voorumikin on nopeampi niin voisi vaikka painua tuonne haku -otsakkeen alle. Tai sitten voisi laiskasti odotella että joku newbie kysyy tarvittavat kysymykset, niin ei tarvi itse vaivautua. Voi taivas että sitä voi olla laiskalla tuulella! No en mä koko ajan ole laiska, viime yönä ompelin pojalle paidan tälle päivälle kun sillä oli synttärit, ja omakin paita on melkein valmis. Kaikenlaisia käsitöitä on vaiheessa, nyt pitäis keskittyä miehen villapaitaan jottei se palellu kun kohta tulee kylmä  :) .

Ei muuta kuin puikot heilumaan ja samalla pitää miettiä mitkä chilit saa säilyä talven yli ja mitkä laitetaan kiertoon. Tuntuu vaan vaikeelta luopua yhdestäkään niistä... No jos saadaan isompi kämppä niin sitten pidän kaikki, sanoi mies mitä vaan :twisted: .
Otsikko: Susanna tarinoi chilistä ja elämästä - saa laittaa kommenttia!
Kirjoitti: Susanna - elokuu 22, 2004, 13:21:40 IP
On kyllä jumalauta raskasta kahden muksun kanssa yksin kotona... Kun siis tähän asti mies on ollut kans kotona ja kaikki ollaan yhes hoidettu. No tänään se läks muuttopuuhiin jo aamulla, nyt kello on yks ja mä istun ekan kerran tänään. Uhmaikä vaivaa esikoista ja typy työllistää muuten vaan.

Meidän kissat on jostain kumman syystä ihastuneet birds eye babyyn. Ne on ihan koko ajan sen kimpussa, kohta ei kasviparassa ole yhtään ehjää lehteä. Toivottavasti purasevat vahingossa chiliin... Mistäköhän tietää milloin marjat on kypsiä poimittavaksi? hmm, tästäkin varmaan on oma kappaleensa tuolla Infernon syvyyksissä. Joten taidan nyt ottaa itseä niskasta kiinni, lopetan lässyttämisen ja painun sinne.
Otsikko: Susanna tarinoi chilistä ja elämästä - saa laittaa kommenttia!
Kirjoitti: Fatalii - elokuu 22, 2004, 20:52:09 IP
Kirkkaanpunaisena ovat kyllin kypsiä jolloin siemenetkin kannattaa ottaa... aikaisemminkin voi keräillä ja käyttää ruuassa, oman maun mukaan :)
Otsikko: Susanna tarinoi chilistä ja elämästä - saa laittaa kommenttia!
Kirjoitti: Naxatax - helmikuu 20, 2006, 04:31:06 AP
Nyt sitä bannia tuolle pokercasino66:selle se on jo laittanut ties kuinkamoneen viestiin tuon saman turhan mainostuksen. :(