Hola
Kiinnostaisi tietää kuinka leveiksi rocotot voi kasvaa? Pitäisi koittaa mahduttaa 300x180 cm kasvariin mahdollisimman monta. Naruilla voi käsittääkseni taivuttaa oksia niin että tilaa jää kävelyllekin...
Jos ihan vapaasti antaa rehottaa, niin kyllä rocoto kaksi metriä ottaa kokoa suuntaansa. Suoraan ylöspäin sitomalla voisi saada ehkä neliömetrille mahtumaan.
Selvas rojo oli mulla 4,20m leveä mutta vain pari metriä korkea. Isot murkulat painoivat oksia alaspäin.
Melko niukasti jää tilaa jos tällaisen sun kasvariin laittaa kasvamaan.
Sepä. Taitaa mennä ulkokasvatukseen.
Rokotopaprika Locato 20l ruukussa turpeessa on kasvanut noin puoli metriä sivuille eli mahtunut noin metrin läpimittaan toukokuun lopusta -kesäkuun alusta syksyyn. Vahva noin metrin keppi on ollut keskellä ruukkua jonka huippuun olen sitonut naruja joiden ympiri olen ohjannut oksia kasvamaan ylös pois riippumasta maasta. Esikasvatus vaikuttaa tietenkin myös ja minulla se on ollut alkuvuoden mittainen 1-3 litran ruukuissa hyvässä keinovalossa. Satoa on tullut hyvin.
Samat sanat myös Red Peruvian lajikkeelle.
Kaikki ensi kesän rocotot on Perusta joten varmaan ainoa kunnon tietolähde on Jewe. Laitan ulos kasvamaan niin ei ainakaan tila lopu. Kasvariin laitan yhden + 3 baccaa ja chinense.
Lainaus käyttäjältä: MRgreen - tammikuu 13, 2018, 15:32:45 ip
Kaikki ensi kesän rocotot on Perusta joten varmaan ainoa kunnon tietolähde on Jewe. Laitan ulos kasvamaan niin ei ainakaan tila lopu. Kasvariin laitan yhden + 3 baccaa ja chinense.
Ei ne perulaiset ole kuitenkaan kasvutyyliltään mitenkään erikoisia rocotoiksi. Kaikki rocoto on niin lähisukulaisia, että kasvin koko riippuu käytännössä täysin olosuhteista.

Jewe reiluna mieheni tarjosi viime vuonna siemeniä ja taimia perulaisistaan esim. kaikille meille kolmelle kommentoineelle. :thumbup:
Eli sikäli voi luottaa meidänkin sanaan. :D
Lainaus käyttäjältä: PP - tammikuu 13, 2018, 15:35:42 ip
Ei ne perulaiset ole kuitenkaan kasvutyyliltään mitenkään erikoisia rocotoiksi. Kaikki rocoto on niin lähisukulaisia, että kasvin koko riippuu käytännössä täysin olosuhteista.
Olosuhteet ennenkaikkea, noin yleisen kokemuksen kautta. Ja jos ennätyksiä jahtaa niin pari vuotta jos kasvattaa yhtäsoittoa niin eiköhän ennätykset pauku.
Niin, ei tainnut tulla esille että minun kokemukseni kahdesta lajikkeesta oli ulkoa.
Vitsikästä porukkaa. ;) Luottakaa sanaan. Kasvit, nuo elävät olennot. Ja toisaalla kunnon tietolähteet! :-*
Lainaus käyttäjältä: Hubert - tammikuu 13, 2018, 15:49:28 ip
Eli sikäli voi luottaa meidänkin sanaan. :D
Mitäpä tuohon lisäämään...kuin ehkä sen että kovin pieneltä kuulostaa kasvihuone. Voipi olla rocotolle aika tukalat olot siellä jo aikaisin keväällä. :-\ Jos ulkona kasvattaa ja haluaa hyvin satoa niin kannattaa panostaa taimikasvatukseen.
Lainaus käyttäjältä: Vuorikaskas - tammikuu 13, 2018, 15:59:24 ip
Ja jos ennätyksiä jahtaa niin pari vuotta jos kasvattaa yhtäsoittoa niin eiköhän ennätykset pauku.
Mitä tämä mahtaa tarkoittaa ?
Lainaus käyttäjältä: jewe - tammikuu 13, 2018, 21:12:59 ip
Lainaus käyttäjältä: Vuorikaskas - tammikuu 13, 2018, 15:59:24 ip
Ja jos ennätyksiä jahtaa niin pari vuotta jos kasvattaa yhtäsoittoa niin eiköhän ennätykset pauku.
Mitä tämä mahtaa tarkoittaa ?
Jatkuvaa yhtä kasvukautta ympäri vuoden. Kyllä niin kasville mittaa saa - muista ennätyksistä en puhu.
Minkä mittaisia kasveja näit Perussa? Talvehtiko ne siellä vuoren rinteillä?
Lainaus käyttäjältä: Hubert - tammikuu 13, 2018, 15:49:28 ip
Lainaus käyttäjältä: MRgreen - tammikuu 13, 2018, 15:32:45 ip
Kaikki ensi kesän rocotot on Perusta joten varmaan ainoa kunnon tietolähde on Jewe. Laitan ulos kasvamaan niin ei ainakaan tila lopu. Kasvariin laitan yhden + 3 baccaa ja chinense.
Jewe reiluna mieheni tarjosi viime vuonna siemeniä ja taimia perulaisistaan esim. kaikille meille kolmelle kommentoineelle. :thumbup:
Eli sikäli voi luottaa meidänkin sanaan. :D
No juu näinhän se varmaan onkin kun Pohjois-Vantaalta rocototahnaa noutaessa tein kaupat myös läjästä kauden viime chilejä, joukossa myös muutama perulainen. Silloin kyselinkin eräältäkin kommentoineelta ajatusta oksien tukemisesta niin että saisi pystykasvua. Ajattelin tällä keinoin mahduttavani kasvariin parikin rocotoa mutta kun kävin mittailemassa paikan päällä niin luovuin ajatuksesta. Laittelen pihalle ja virittelen siellä. Muuten,kannattaako panostaa esim. katettuihin kasvatuslaatikoihin vai pärjäävätkö taivasalla poisluettuna rankkasateet ja rajuilmat?
Suojaisen paikan tarvitsevat, eli katoksen alla on paljon parempi. Jos on tuulinen paikka, niin myös sivusuuntainen suoja olisi hyvä olla.
Piha on kyllä suojaisa ja valoisa etelänpuoleinen. Täytynee jotain koittaa keksiä. Tolppakenkää, valokatetta ja kakkoskakkosta? :blank:
Lainaus käyttäjältä: Vuorikaskas - tammikuu 13, 2018, 21:21:59 ipMinkä mittaisia kasveja näit Perussa? Talvehtiko ne siellä vuoren rinteillä?
"Talvehtii" ne varmaan, jos valinnaista aluetta on viileän ja trooppisen välillä. Luonnossa itäminen ja kasvaminen on sen verran hitaampaa, ettei kauhean menestyvä kasvi olisi, jos joka vuosi kuolisi kylmyyteen. Vuoristossa varsinkin kesä-heinäkuussa siellä on 0-5 astetta yölämpötila suurilla alueilla.
Lainaus käyttäjältä: MRgreen - tammikuu 13, 2018, 23:56:38 ip
Piha on kyllä suojaisa ja valoisa etelänpuoleinen. Täytynee jotain koittaa keksiä. Tolppakenkää, valokatetta ja kakkoskakkosta? :blank:
Jos on oikeasti suojainen piha, niin silloin vain yläpuolisesta suojasta voi olla apua. Eikä sitäkään tarvita, jos sattuu tulemaan ukkos- ja raekuuroton kesä.
Mulla on chilifarmi pellon ja niityn kulmassa, mihin pääsee merensuunnalta tuulemaan voimakkaasti. Tätä jatkuvaa tuulta eivät chilit, myöskään rocotot, siedä, vaan kasvu hidastuu aivan olemattomaksi. Niinpä päädyin rakentamaan viime kesänä "tuulensuojakopperon" rocotoille. Eli juurikin tolppakengillä kakskakkosia pystyyn ja kasvarimuovia kolmelle sivulle ja katoksi. Avoin pääty luonnollisesti suojaiseen suuntaan. Koppero toimi yli odotusten ja rocotot kasvoivat ja satosivat siellä hurjana. Nyt ajattelin keväällä rakentaa pari-kolme kopperoa lisää ja laittaa kaikki rocotot niihin.
Lainaus käyttäjältä: jewe - tammikuu 13, 2018, 21:12:59 ip
Lainaus käyttäjältä: Hubert - tammikuu 13, 2018, 15:49:28 ip
Eli sikäli voi luottaa meidänkin sanaan. :D
Mitäpä tuohon lisäämään...kuin ehkä sen että kovin pieneltä kuulostaa kasvihuone. Voipi olla rocotolle aika tukalat olot siellä jo aikaisin keväällä. :-\ Jos ulkona kasvattaa ja haluaa hyvin satoa niin kannattaa panostaa taimikasvatukseen.
Lainaus käyttäjältä: Vuorikaskas - tammikuu 13, 2018, 15:59:24 ip
Ja jos ennätyksiä jahtaa niin pari vuotta jos kasvattaa yhtäsoittoa niin eiköhän ennätykset pauku.
Mitä tämä mahtaa tarkoittaa ?
Tarkoitatko taimikasvatukseen panostamisella aikaista kauden aloitusta? Laitoin rocotot itämään 30.11. joten taitavat olla samanikäisiä kuin sullakin :D
Tunnetusti iällä ja kasvin kehityksellä voi olla kovin vähän yhteyttä. Minä olen saanut hyvää tulosta hyvässä valossa sisätarhassa kolmelitraisissa kasvattaen ja sitten toukokuussa kasvihuoneeseen ja siitä sopivasti ulos 20 litraisiin säiden mukaan liikuteltaviin ruukkuihin.
Ei varmaan yhtään liian aikaisin - eikun - olisin voinut laittaa aiemminkin alkuun, mutta nyt mulla on tuossa vaiheessa: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=1981.msg343649#new Ja noissa pikareissa menee vähintään pari viikkoa, ellei kolme neljä. Ainakin yhdet lannoitevedet niille jo varhain tulen laittamaan. Vaan enpä sitten viivyttele suurempiin istutuksessa ja jos ne helmikuun alkupuolella jo pääsee ison valon alle kolmelitraisiin niin uskon toukokuun alkuun mennessä niitten olevan hyvässä koossa, tuuheina ja monilatvaisina. Saas nähä.
Oma hitautensahan niissä parhaimmillaankin on. Pitää vaan yrittää olla hidastamatta kehitystä toimillaan. Sehän näissä on helpompaa kuin mikään muu. Se hidastaminen. :o
Lainaus käyttäjältä: MRgreen - tammikuu 14, 2018, 21:55:06 ip
Tarkoitatko taimikasvatukseen panostamisella aikaista kauden aloitusta? Laitoin rocotot itämään 30.11. joten taitavat olla samanikäisiä kuin sullakin :D
Vastaan jewen puolesta, että se tarkoittaa myös valaistukseen panostamista, riittävää tilaa ja kunnon lannoitusta. Aikaa voi tarvittaessa säästää NFT:llä, jos muut listan asiat on kunnossa.
Lainaus käyttäjältä: PP - tammikuu 15, 2018, 00:15:24 ap
Lainaus käyttäjältä: MRgreen - tammikuu 14, 2018, 21:55:06 ip
Tarkoitatko taimikasvatukseen panostamisella aikaista kauden aloitusta? Laitoin rocotot itämään 30.11. joten taitavat olla samanikäisiä kuin sullakin :D
Vastaan jewen puolesta, että se tarkoittaa myös valaistukseen panostamista, riittävää tilaa ja kunnon lannoitusta. Aikaa voi tarvittaessa säästää NFT:llä, jos muut listan asiat on kunnossa.
Niinpä ja sinun tapauksessa saat kasvit ulos varmaan joskus toukokuun loppupuolella joten niiden on syytä olla hyvässä iskussa silloin ja heti valmiina tekemään satoa koska kausi ulkona on kuitenkin kovin lyhyt jos hyvin satoa haluaa saada, "puolivaloilla" (ihan kirjaimellisesti) ei leikkiin kannata ryhtyä.
Lainaus käyttäjältä: jewe - tammikuu 15, 2018, 21:20:24 ip
Niinpä ja sinun tapauksessa saat kasvit ulos varmaan joskus toukokuun loppupuolella joten niiden on syytä olla hyvässä iskussa silloin ja heti valmiina tekemään satoa koska kausi ulkona on kuitenkin kovin lyhyt jos hyvin satoa haluaa saada, "puolivaloilla" (ihan kirjaimellisesti) ei leikkiin kannata ryhtyä.
Yleensä ne on menneet ulos toukokuun puolivälissä +-5 päivää ja pakkasilta suojaan syyskuun lopussa - lokakuun puolivälissä. Siinä on kuitenkin 4,5-5 kk aikaa, jos ja kun kypsyttää osan sadosta kasvarissa/sisällä. Ehdottomasti kuitenkin totta, että kasveilla pitää olla kunnolla kokoa ja sitä myötä kasvuvoimaa, jotta ne kukkii täysillä heti alkukesästä.
Valo on esikasvatuksessa tosiaan se tärkein ja kallein järjestettävä asia.
Mulla on kaks vpluxin 90w spideria. Sen puolesta asian pitäisi olla kunnossa. Satsaanpa siis lannoitukseen. Käytän puutarhan kesää. Kesällä sitten Yaraa.
Muuten, kuinkahan suuriksi taimet ehtivät parhaassa tapauksessa kasvaa aikavälillä joulukuu-toukokuu? Onko jotain suuntaa antavaa näkemystä? Eli paljonko tarvitsen tilaa per kasvi jos olosuhteet kunnossa.
Lainaus käyttäjältä: MRgreen - tammikuu 15, 2018, 23:53:03 ip
Muuten, kuinkahan suuriksi taimet ehtivät parhaassa tapauksessa kasvaa aikavälillä joulukuu-toukokuu? Onko jotain suuntaa antavaa näkemystä? Eli paljonko tarvitsen tilaa per kasvi jos olosuhteet kunnossa.
Liikaa. ;D Onhan ne tuossa ajassa helposti metrin leveitä.
Syksyllä pitäisi sitten kuljetella parimetrisiä järkäleitä sisätiloihin. Täytynee hankkiä isompi asunto.. ::)
Lainaus käyttäjältä: MRgreen - tammikuu 16, 2018, 09:20:57 ap
Syksyllä pitäisi sitten kuljetella parimetrisiä järkäleitä sisätiloihin. Täytynee hankkiä isompi asunto.. ::)
Rocotoja voi leikellä huolella ennen talvetusta.
Emmää talveta mutta ajatus on kypsyttää sisällä osa.
Lainaus käyttäjältä: MRgreen - tammikuu 14, 2018, 21:55:06 ip
Laitoin rocotot itämään 30.11.
No nehän on kehittyneet sukkelaan, jos ne noita on: https://www.dropbox.com/s/e6chjsdp5w35g9e/kodittomat.jpg?dl=0 1,5 kk itämään laitosta? Ja sirkoilla oli?
Lainaus käyttäjältä: Vuorikaskas - tammikuu 16, 2018, 23:07:47 ip
No nehän on kehittyneet sukkelaan, jos ne noita on: https://www.dropbox.com/s/e6chjsdp5w35g9e/kodittomat.jpg?dl=0 1,5 kk itämään laitosta? Ja sirkoilla oli?
Aika normaali rocotojen tahti
hyvällä valolla. Laitoin itämään 20.12. ja nyt suurimmassa osassa on sirkat ja kaksi lehteä, joissakin tulee jo seuraavia. Kolme viikkoa niin ne on aika lailla tuon tuon näköisiä.
Juu samankokoisia muutkin kuin kuvan yksilöt.
3.7.2017
Tuo aika viileä mutta sateinen kesä. Montaa juttua tuli ihmeen hyvin. Rokotoakin. Perunaa, härkäpapuja, ruusukaalia, juuripersiljaa ja purjoa. Purjoa ja ruusukaalia on vieläkin syömättä.
Mustat astiat on 20l, jotka mainitsin.
(https://kimmomanner.kuvat.fi/kuvat/Aloitus2017/Puutarha/2017_KJM0994.jpg/_bigthumb.jpg) (https://kimmomanner.kuvat.fi/kuvat/Aloitus2017/Puutarha/2017_KJM0994.jpg)
Tässä on kaikki lajiketta Locato, mutta käytännössä samalla lailla kasvoi myös isompihedelmäinen Red Peruvian Locaton ohella samoissa astioissa edellisenä kesänä. Vähemmän tuli podeja mutta varmaan punnittuna olisi samassa menty. (En ole lliiemmin viitsinyt chilejä punnita yleensä, vaan mitat litra, puoli ampäriä ja ämpärillinen on ollut mukavampi.)
Nyt on sitten monta uutta lajiketta. Valitsin nimenomaan pienempihedelmäisiä. Minusta pienetkin rokotot on mukavan pulleita verraten.
(https://kimmomanner.kuvat.fi/kuvat/Aloitus2017/Puutarha/rocotopikarit_KAU2640.jpg/_bigthumb.jpg) (https://kimmomanner.kuvat.fi/kuvat/Aloitus2017/Puutarha/rocotopikarit_KAU2640.jpg)
Nyt voisi laittaa isompiin. Tekisi mieli laittaa suoraan kolmelitraisiin, mutta voi olla että laitan ensin litrasiin. Jos tilaa on niin mitäpä sitä montaa istutusta kannnattaa tehdä. Toisaalta ihan kiva ja kevyempi työ se on istutella litrasiin. Voisivat olla siinä taas kuukauden.
(https://kimmomanner.kuvat.fi/kuvat/Aloitus2017/Puutarha/rocotopikarit_KAU2642.jpg/_bigthumb.jpg) (https://kimmomanner.kuvat.fi/kuvat/Aloitus2017/Puutarha/rocotopikarit_KAU2642.jpg)
Nuohan on silleen laitettu alulle että 15. tammikuuta ne oli pääosin sirkoilla.
(https://kimmomanner.kuvat.fi/kuvat/Aloitus2017/Puutarha/rocotopikar_KAU2645.jpg/_bigthumb.jpg) (https://kimmomanner.kuvat.fi/kuvat/Aloitus2017/Puutarha/rocotopikar_KAU2645.jpg)
Rokoto-osasto. Oikealla on muutakin.
Kokeneemmat rocotonkasvattajat huomio: nypittekö nuppuja vai annatteko olla? Kuinka paljon mahdollinen kukkiminen hidastaa kasvua vai hidastaako? Olosuhteet on taimieni kasvulle varmasti kunnolliset.
Lainaus käyttäjältä: MRgreen - helmikuu 15, 2018, 18:09:57 ip
Kokeneemmat rocotonkasvattajat huomio: nypittekö nuppuja vai annatteko olla? Kuinka paljon mahdollinen kukkiminen hidastaa kasvua vai hidastaako? Olosuhteet on taimieni kasvulle varmasti kunnolliset.
Omien havaintojen mukaan rocotot ei tee satoa kuin vasta riittävän isoina. Muutama pikkupodi voi tulla aikaisin kiinni jääneistä aluista, mutta ei samalla tavalla aikaista satoa kuin ainakin annuumeista ja baccoista voi saada. Niillä aikainen sato voi haitata kasvua pahastikin.
Emmä satoa vielä haluakaan enkä edes odota, ajatus oli lähinnä että hidastuuko kasvu kukinnan vuoksi. Tarpeeksi isoiksihan ne pitäisi saada siihen aikaisemmin mainitsemaasi toukokuuhun mennessä. Chilikirjan mukaan kasvu hidastuisi kukinnan takia. Sitähän siis en halua. Nyppiihän jotkut kulmakarvojakin.. ;D
Kumpi syö energiaa enemmän, kukkien kasvu ja tippuminen, vaiko nyppimisen seurauksena jatkuva kukkien muodostuminen ?.
Hyvä kysymys. Luonnossa ei kukaan taida olla nuppuja nyppimässä joten ehkä keskityn kulmakarvoihin.
En usko pelkkien kukkien nyppimisestä tulevan sanottavaa hyötyä. Nytkin pari rocotoa kasvoi hitaasti, kunnes tuli kasvuspurtti ja kukkiminen. Nyppiminen taitaa vain innostaa tekemään lisää kukkia, koska se puolustautuu nyppimistä vastaan. Ekalla kaudella nypin yhdestä kasvista kukkia ja totesin turhaksi.
Joo tällaista minäkin olen ajatellut yleisemmin. (Rokotoja en ole kokenut kuin muutaman vuoden.) Kukkimiselle on jokin sisäänrakennettu syy, kuin tarve, aina tietyissä kohdin olosuhteitten ja perimän tuloksena. Yksivuotisen kasvin tarve saada siemenensä kehitettyä, tuo lisääntymisen perusta, jota ilman edustamaansa elämää ei olisi olemassa. Evoluution perusta.
Se voi varmistaa aikaisia siemeniä huonon kasvukauden varalta. Tämä ei ole ajattelua ja muistia, eikä siten sellaiseen perustuvaa ennakointia, vaikka se siltä kuulostaakin. (Evoluution kieltäminen on siksi yllättävän yleistä nykyäänkin. Minun nähdäkseni se johtuu ymmärryksen puutteesta - ettei vain ole tajuttu miten se toimii.)
Mitä tarkoitat yksivuotisella? No joo, offtopic.
Yksivuotinen kasvi tekee siemenet joka kasvukausi. Mikähän sen parempi määritelmä olisi.
https://en.wikipedia.org/wiki/Annual_plant
https://fi.wikipedia.org/wiki/Yksivuotinen_kasvi
No juu mutta liittyykö tuo chileihin kun ne on monivuotisia
Hyvin monet yksivuotiset kasvit, kuten paprikat, pystyvät elämään vuodesta toiseen jos eivät kuole, mutta silti ne ovat yksivuotisia kasveja eikä kaksivuotisia tai monivuotisia. Näin ainakin ennen määriteltiin.
ed. No ehkä tää monivuotinen vs yksivuotinen onkin tätä mutkikkaampi asia. Pitääkö mun lakata kutsumasta chiliä yksivuotiseksi... onko chilit perennoja ja pitäisikö määrittelyyn vaikuttaa ilmasto kasvupaikallaan...
http://tieteentermipankki.fi/wiki/Kasvitiede:monivuotinen
( http://tieteentermipankki.fi/wiki/Kasvitiede:kaksivuotinen )
http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=258.0
Niin ja kuten sanoin, meni off topic.
Chilit on hyviä 8)
Lainaus käyttäjältä: MRgreen - helmikuu 15, 2018, 20:39:35 ip
http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=258.0
Niin ja kuten sanoin, meni off topic.
Joo OT, mutta aika hauska viittaus. Ei mikään hirveen vakuuttava referenssi kasvitieteeseen. Jääköön mietintään.
Tuota että chilit ovat yksivuotisia ei pidä paikkaansa. Luonnollisessa elinympäristössään chilit kasvavat monivuotisina ja tekevät sadon joka vuosi olosuhteiden ollessa kunnossa. Tokikaan täällä pohjoisen ilmastossa eivät talvehdi vaan paleltuvat, ja varsinkin ammatillisessa mielessä näihin capsicum-suvun edustajiin suhtaudutaan yksivuotisina. Mutta luonnostaan ovat monivuotisia.
Ja tuo määritelmä että yksivuotiset tekevät sadon joka vuosi ja monivuotiset eivät tekisi, sitä en myöskään niele. Tekeväthän useimmat kotimaiset kasvit, ellei kaikki, sadon joka vuosi. Esimerkkinä vaikkapa öö, koivu..
Lainaus käyttäjältä: Vuorikaskas - helmikuu 15, 2018, 20:32:05 ip
Hyvin monet yksivuotiset kasvit, kuten paprikat, pystyvät elämään vuodesta toiseen jos eivät kuole, mutta silti ne ovat yksivuotisia kasveja eikä kaksivuotisia tai monivuotisia. Näin ainakin ennen määriteltiin.
ed. No ehkä tää monivuotinen vs yksivuotinen onkin tätä mutkikkaampi asia. Pitääkö mun lakata kutsumasta chiliä yksivuotiseksi... onko chilit perennoja ja pitäisikö määrittelyyn vaikuttaa ilmasto kasvupaikallaan...
http://tieteentermipankki.fi/wiki/Kasvitiede:monivuotinen
( http://tieteentermipankki.fi/wiki/Kasvitiede:kaksivuotinen )
Nimenomaan tieteelliseen määrittelyyn kuuluu kasvin luontaisen esiintymisalueen ilmasto. Esimerkiksi tuo yllä mainitsemani kotimainen koivu on täällä monivuotinen, mutta vaikka päiväntasaajan korkeudella ei pitkään pärjää ilman, että ihminen saisi simuloitua meidän talven. Samoin chili on monivuotinen, muttei meillä menesty kuin yksivuotiaana, jona sitä kasvatetaan ja puutarhaharrastajien kesken usein virheellisesti kutsutaan.
Kuitenkin molemmt ovat tieteen näkökannasta monivuotisia.
Lainaus käyttäjältä: Jomppe - helmikuu 15, 2018, 20:54:02 ip
Nimenomaan tieteelliseen määrittelyyn kuuluu kasvin luontaisen esiintymisalueen ilmasto.
No sitten kyllä hautaan jo tän vanhan jankutukseni yksivuotisesta. Paprikat lienevät siis perennoja. http://tieteentermipankki.fi/wiki/Kasvitiede:monivuotinen
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Rokotoja pääsi jo litran multiin.
(https://kimmomanner.kuvat.fi/kuvat/Aloitus2017/Puutarha/helmipuoli_KAU2692.jpg/_bigthumb.jpg) (https://kimmomanner.kuvat.fi/kuvat/Aloitus2017/Puutarha/helmipuoli_KAU2692.jpg)