Moi! Täältä Keski-Suomen mannuilta huutelen. Liityin tänne jonkin aikaa vieraana lueskeltuani. Viime vuonna laitoin hetken mielijohteesta pari chilin risua kasvamaan, kun näin erilaisia siemeniä lähikaupassa. Risuja niistä siis kasvoi, ilman muuta tietoa kuin, että multaan vaan ja vettä päälle. Tietääpähän ainakin kuinka niitä ei kasvateta :D
Tänä vuonna lähtikin jo vähän suuremmalla kavalkadilla ja innolla, mutta hitusen liian myöhään. Aloin lukemaan myös aiheesta enemmän liian myöhään. No kohtahan jo vuosi vaihtuu ja voi aloittaa taas alusta! :thumbup:
Parvekkeellani siis kasvattelen, eikä sinne juuri muuta enää mahdukaan, juuri ja juuri itsensä saa tungettua lehvästön läpi.
https://drive.google.com/file/d/1ReiZrYE1qNZyAQBLZmGGhZzcx4zTHCDZ/view?usp=drivesdk
Ensi kaudella sitten jotain muutosta. Sitä ei vielä tiedä, että millaista.
Komea viidakkohan sinulla on siellä ja satoakin näyttää riippuvan oksilla sangen mukavasti. Minusta tuo on hieno saavutus toiselle kaudelle "risujen" kasvattelun jälkeen.
Kiitos Vaarille rohkaisevista sanoista! Ensi kaudelle taitaa lähteä testiin vesiviljely parvekkeella. Testasin nyt pienessä muodossa ebbiä, ja kasvua on ollut mielenkiintoista seurata. Sen aloitin auttamattomasti liian myöhään, tai niin luulin. Siitä myöhemmin.
Siitä vielä kuva sadepäivän iloksi, Caribbean Habanero Red:iä:
https://drive.google.com/file/d/1TpUiL2mBPYR-G649N04p5tl2F6-i94PX/view?usp=drivesdk
Kiitos kaikille teille, jotka täällä tietoanne ja taitojanne jaatte!