Siis vanhempieni luona olisi kaksi pareketta täysin käyttämättöminä...ja sinnehän haluaisin hiukan jotain raahata :)
Kysymys siis kuuluu, että miten parhaiten onnistuu kasvatus siten, että noin kerran viikossa pääsee katsomaan? Hätätapauksessa useamminkin. Vanhemmistani ei siis paljon hoitajiksi ole.
Ja olisiko tiettyja lajikkeita jotka sopivat tähän helpommin?
Lainaus käyttäjältä: "jacaranda"Kysymys siis kuuluu, että miten parhaiten onnistuu kasvatus siten, että noin kerran viikossa pääsee katsomaan?
No suoraan sanottuna ei oikein mitenkään. Joku hydrosysteemi saattaisi ehkä onnistua, mutta kyllä kasveja oikeasti pitää päästä seuraamaan päivittäin. Jos jotain pientä menee vikaan, on viikossa hautajaiset taattuja.
Ei se nyt ihan noinkaan ole. Mulla on kasvarissa ollut parikin viikkoa ihan oman onnensa nojassa ilman mitään ongelmia. Joskus saattanut olla kolmekin viikkoa kun ei ole ollut auringonpaahdetta. Korkeintaan ovelta vilkaissut välillä. Pari hellepäivää kyllä kuivaa multakasvit äkkiä.
Olen Jannen kanssa samaa mieltä. Viime kesänä viiden kasvin NFT-systeemi kestin yksinään viikon tai vähän ylikin, ravinnesäiliö oli 50 litrainen. Eli ihan hyvin tuo onnistuisi, jos nyt ei pH:n kanssa mitään ongelmia tulis :)
Mulla oli muutama vuosi sitten kaikki chilit noin 40 km:n päässä mökillä. Kävin siellä 1-2 krt/viikossa. Laitoin kaikki 30 minuutissa kyhättyyn "kasvihuoneeseen" ja ajastimella sadetin, joka sadetti ja samalla kasteli chilit aamuin ja iltapäivällä.
Hydrossa pitäisi onnistua ihan hyvin, kunhan vesitilaa on riittävästi.
Kun veden saanti on varmistettu, niin ainoaksi huolenaiheeksi jäävät ötökät. Niitäkin voi tarvittaessa esimyrkyttää ennaltaehkäisevästi.
Lisäys: Ja jos vanhemmat kerran ovat paikalla, niin ötökkävaroitusta on mahdollista varmasti saada pienen koulutuksen jälkeen. Innostat vaan vanhempasikin chilin kasvatukseen ;)
Varmasti isommat varotusmerkit tulevat mulle asti, mutta siinä kohtaa on jo hiukan myöhästä. Nytkin äiti soitti ja pyysi tekemään ötökkätarkastuksen kasveilleen kun siivooja oli jotain liikkuvaa nähnyt :lol:
Mutta tosiaan samassa kaupungissa asutaan,mutten päivittäin sinne kerkeä menemään.
Mikä olisi halvin hydrosysteemi joka toimii? Ettei rahat mene niiden "hylättyjen"-kasvien kasvatukseen.
Sinuna minä laittaisin ihan altakasteluruukut sopivalla turveseoksella. Pienissä hydroissa on aina se ph:n kanssa pelaaminen ja muu, pääset ehkä noin kaikkein helpoimmalla.
http://javu.kapsi.fi/inferno/viewtopic.php?t=3923&start=15
Tuolta löytyy yks suht halpa. Kustannuksia tuli maksimissaan 60-65e. Ravinteineen. pumppu (18e) kivivillakuutiot (pari euroa) Verkkoruukut (muutaman euron nämäkin.) flora tripack ravinteet 33e. viherpeukusta
Kiljupönttö kirppikseltä 5e. Puukot ja letkut löytyi kotoa.
Tosn ei jannenkaan idea huonoin ole.
Lainaus käyttäjältä: "Janne"Sinuna minä laittaisin ihan altakasteluruukut sopivalla turveseoksella. Pienissä hydroissa on aina se ph:n kanssa pelaaminen ja muu, pääset ehkä noin kaikkein helpoimmalla.
Tätä itsekin suosittelisin, asiaa hetken pähkäiltyäni :)
Lainaussopivalla turveseoksella.
???
Niin ja minkä kokoinen altakasteluruukku riittää? Kasvattelen kirsikkatomaattia ja chileistä ainakin PI441551.
Ps. Mahtavaa kun vihdoin joku vastailee minulle :D