Nyt siis ei ole kyseessä Juha vaan tulevien chilien tulisuusaste. Viime vuodelta selvinnyt hengissä tähän päivään saakka
- Apache F1
- Early Jallu x2
- Aji Cristal
- Aji Benito
- CGN 22871
ja jokin outo chili - alkoi vain kasvamaan yrttipenkistä. Tod.näk. jokin suippopaprika tai peruspaprika. Tai ainakin näin rungon ja lehtien perusteella.
Sadolla ei juhlittu, mutta ihan kivasti pääsi maistelemaan.
Tälle vuodelle laitoin vain muutaman uuden tulemaan, koska noita edellisiä en onnistunut tappamaan, näin ollen tila alkaa loppumaan. Päätin tänä vuonna kokeilla hieman miedompia chilejä.
- PI 260560 (C. Baccatum)
- PI 260567 (C. Baccatum)
- Peperonchino(C. Annuum)
- Tulisempi intialainen
- Miedompi intialainen
Kaikki laitoin itämään joulukuun puolella ja hyvin itivät kaktusmullassa.
Nämä intialaiset chilit sain kaverilta, joka toi mulle kaksi pussillista kuivattuja chilejä, joista toiset oli pitkiä, tumman punaisia ja mietoja, kun taas toiset muistutti hieman kuivattuja punaisia jalapenoja, mutta tulisempia. Noh pitää sitten kukkien tultua alkaa arvailemaan mistä kasveista on kyse. Itävyys niisä oli täysin 100% ja kasvukin ollut hurjaa.
Tällä hetkellä kaikki kasvaa, jossain mullassa - en ole ihan varma mitä multaa se on, mutta ei mustaa multaa :P niin ja tietysti pauliina-alakasteluruukuissa. Huomasin viime kaudesta että ne toimivat itselläni oikein kivuttomasti. Kasvit nauttivat kahdesta IKEA:n pöytälampusta ja 11w ESL:stä.
Nuo viime kaudesta selvinneet ovat tällä hetkellä ikkunalaudalla joiden päällä on noin 1,5m loisteputki hieman valaisemassa, mutta ei sillä kuuhun mennä. Tietty leikkasin kaikki lyhyemmiksi, josta itseasiassa Aji Benito vasta innostuikin ja alkoi puskemaan lehtiä aivan hullun lailla, jonka jälkeen alkoi kukinta. Pääasiassa nypin siitä kaikki nuput pois, koska tuskin valo riittäisi podien kasvatteluun. Ensi kerralla tulee kuvia!