Kasvatus ja yleinen chilitieto => Päiväkirjat ja fotoalbumit => Aiheen aloitti: shp - huhtikuu 07, 2010, 21:38:18 IP

Otsikko: shp:n chilisähellys 2010
Kirjoitti: shp - huhtikuu 07, 2010, 21:38:18 IP
Kausi tuli aloitettua jo vuoden alussa, mutta enpä muistanut/viitsinyt/jaksanut laittaa tänne mitään päiväkirjaa, nyt päätin korjata tilanteen.
Tämä on minun neljäs kasvatuskausi ja kaikki näyttääkin onnistuvan odotusten mukaan. Viime kaudella sain kasvihuoneen valmiiksi vasta kesäkuussa, joten ei ollut ihan täysi kausi, sitten iski vielä kirvat ja lopuksi yksi pakkasyö tappoi lähes kaikki kasvit. Tarkoitus olisi olla toistamatta edellisten kausien virheitä =)

Tämän kevään esikasvatukseen ostin Jekkulilta 400W natikan, joka yhdessä ebbien kanssa tuotti hienoja tuloksia.

Viime kaudelta hengissä selvinneitä kasveja olivat:
Jalapeno, tarkempi lajike tuntematon
Aji Cristal
Chinese 5 color
Champion
Datil, red
Punainen Habanero
Short Yellow Tabasco, jo kolmas "tuotantokausi" =)

Kaikki paitsi SYT pääsi ebbiin juurien pesun jälkeen. Totuttelussa tuntui menevän noin kaksi viikkoa, jonka jälkeen alkoi huima kasvu.

Siemenistä idätin seuraavanlaisia:
4x PI 260560, C. Baccatum
5x Turbo Pube, C. Pubescens
3x Riot, C. Annuum
Serrano, C. Annuum
3x Lemon Drop, C. Baccatum
2x Pink Habanero, C. Chinese
2x Habanero Chocolate, C. Chinese
Nattaly, ??
2x Habanero Sudden Death, C. Chinese
Omnicolor, C. Baccatum
2x Orchid, C. Baccatum
Manzano rocoto, C. Pubescens

Eli aika baccatum voittoista, NOMS
Itämisaikoja en muistanut laittaa ylös =(

Myöhemmin laitoin vielä Chiliyhdistyksen Zengrow-härpättimeen
2x Lemon Drop
Serrano
Aji Cristal
Riot
Pink Habanero

Zengrow laitos on menossa yhdistyksen messuständille Pihapiiri 2010 -messuille 9.-11.4. saa tulla ihastelemaan =)

Jo riittää liirumlaarumi, joten siirrytäänpä kuviin.
Rakas päiväkirja, tänään, 12.1., viritin ebbit paikoilleen, pesin sorat ja tasasin ne
(http://nwh.1g.fi/kuvat/SHP/grow/mahtuu.JPG/_small.jpg)

seuraavaksi ripustin natikan ebbien ylle todellisella purkkavirityksella (oikeasti koulukirja-puhelinluettelo-puukiila-virityksellä)
(http://nwh.1g.fi/kuvat/SHP/grow/onko_kesa.JPG/_small.jpg)

Sitten päästiinkin jo itse asiaan, eli asukkien istuttamiseen ebbiin. Alkuun käytin vain yhtä ebbiä, koska oli vain yksi pumppu, enkä löytänyt sopivaa haaroituspalaa.
Ensimmäiset asukit olivat (takaalta eteeen) 2x PI 26056, Jalapeno ja punainen Habanero. Aika ankealta näyttää.
(http://nwh.1g.fi/kuvat/SHP/grow/ebb.JPG/_small.jpg)

Jalapeno lähikuvassa, kuivunut viimevuotinen varsi ja kaksi uutta n. 10cm pituista alkua
(http://nwh.1g.fi/kuvat/SHP/grow/jalis.JPG/_small.jpg)

Yksi ensimmäisistä itäneistä oli kolmella sirkkalehdellä varustettu Serrano
(http://nwh.1g.fi/kuvat/SHP/grow/IMG_0175.JPG/_small.jpg)

Sitten näköjään iski laiskuus hetkeksi ja unohdin ottaa kuvia =)
19.2. Vaihdoin SPNA-polttimon monimetalliin, valo on hieman mielyttävämpi. Tässä vaiheessa oli toinenkin ebbi otetty käyttöön ja siihen istutettu viimevuotiset Aji Cristal ja Chinese 5 Color. Datili pääsi ensimmäiseen ebbiin. Ebbien edessä näkyvä, ruukussa oleva kasvi on jo kolmen vuoden ikäinen SYT.
(http://nwh.1g.fi/kuvat/SHP/grow/monimetalli.JPG/_small.jpg)

Muutama idätettykkin oli jo päätynyt uuteen ebbiin. Laitoin siis kaikki itäneet samaan ebbiin, koska olin säätänyt siihen korkeamman veden tason kunnollisen kastelun takaamiseksi.
(http://nwh.1g.fi/kuvat/SHP/grow/Pienet.JPG/_small.jpg)

Samalla Zengrowiin laitettiin kasvit sisälle, oli aika helppo operaatio sen jälkeen, kun sain ängettyä ja taiteiltua isot verkkoruukut sen loviin =)
(http://nwh.1g.fi/kuvat/SHP/grow/zen.JPG/_small.jpg)

Sitten unohtuikin kuvaaminen taas hetkeksi. Nyt ollaan tämännäköisessä tilanteessa. Ebbit olen kääntänyt seinää vasten ja natikalle rakensin uuden ripustuksen, parempi setup tuolla tavalla, kun ei ebbit lojua keskellä huonetta. Natikan kaveriksi on ilmestynyt 250W esli (kiitokset Volitanssille lainasta), joka heittelee valoaan Zengrown päälle. Tarkkasilmäiset saattavat bongata Jalapenosta muutaman podin. Muita podeja tehneitä ovat Aji Cristal (7kpl), Chinese 5 Color (4 kpl), Champion (20+ kpl) ja molemmat PI 260560:t
(http://nwh.1g.fi/kuvat/SHP/grow/IMG_0314.JPG/_small.jpg)

Zengrowssa on mukavasti pörissyt ja chilit ovatkin kasvaneet erittäin tukeviksi ja tuuheiksi.
(http://nwh.1g.fi/kuvat/SHP/grow/Zenn.JPG/_small.jpg)

Lisätään nyt vielä sen verran, että Chinese 5 Color ja Aji Cristal on siirretty ebbistä ruukkuihin messuille viemistä varten


Otsikko: Vs: shp:n chilisähellys 2010
Kirjoitti: Nerohaba - huhtikuu 07, 2010, 21:47:52 IP
Hyvältä näyttää!  :)

Mistä messuista muuten puhut?  ::)
Otsikko: Vs: shp:n chilisähellys 2010
Kirjoitti: shp - huhtikuu 07, 2010, 23:02:13 IP
Lainaus käyttäjältä: Nerohaba - huhtikuu 07, 2010, 21:47:52 IP
Mistä messuista muuten puhut?  ::)

Pihapiiri 2010 -messut täällä Lahdessa http://www.lahdenmessut.fi/pihapiiri10 (http://www.lahdenmessut.fi/pihapiiri10)
Saapi tulla kurkkailemaan, ollaan samassa kimpussa chilikaupan ja poppamiehen ständien kanssa
Otsikko: Vs: shp:n chilisähellys 2010
Kirjoitti: MasaT - huhtikuu 07, 2010, 23:21:32 IP
Kannattaa koittaa koukuttaa tuo Arno Kasvi chilistiksi. ;)
Otsikko: Vs: shp:n chilisähellys 2010
Kirjoitti: jla1710 - huhtikuu 07, 2010, 23:33:34 IP
Onko noi jotain vanhoja vanerilaatikoita laatikostosta vai mitä? Miten ne ovat kestäneet vettä ;)
Otsikko: Vs: shp:n chilisähellys 2010
Kirjoitti: bluesman - huhtikuu 08, 2010, 06:22:23 AP
Millä oot saanut vedenpitäviksi? Epoksilla?
Eikös sulla ollu kasvariin tulossa myös lootia mutta ilmeisesti isommat?
Zengrow näyttää toimivalta systeemiltä, vois taimikasvatuksessa kokeilla.
Otsikko: Vs: shp:n chilisähellys 2010
Kirjoitti: shp - huhtikuu 08, 2010, 06:58:52 AP
Ebbit on tehty koivuvanerista, saumoissa uretaaniliimaa ja pinnassa 5 kerrosta venelakkaa. Hyvin ovat kestäneet =)

Kasvihuoneeseen tulee juu 6x 150cm x 30cm ebbit vesi/filmivanerista
Otsikko: Vs: shp:n chilisähellys 2010
Kirjoitti: shp - huhtikuu 26, 2010, 10:18:12 AP
Chilit kasvaa ja omistaja turhautuu, kun ei vielä kehtaa viedä ulos kasvihuoneeseen =(
Ajattelin ensi viikonloppuna virittää kasvihuoneen kuntoon ja sitä seuraavana viikonloppuna siirtää kasvit sinne, vaikka tulis -20 ja kymmenen metriä lunta!
Kaksi 150cm x 25cm ebbilaatikkoa pitäisi viellä ruuvata&liimata kasaan, sitten kaupasta venelakkaa ja 4 ebbiä kiiltäväksi. Baukkarista laastipaljuja resoiksi, vesipumput sentään ovat jo tulleet..

Yleiskuva, pari chiliä muuttanut uuteen kotiin, joten ebbissä vähän väljempää
(http://nwh.1g.fi/kuvat/SHP/grow/IMG_0366.JPG/_small.jpg)

Zengrowssa oikein kohisee, kun baccat kurkottaa valoa kohti (2x LD ja yksi Aji Cristal) ja muut koittaa pysyä perässä
(http://nwh.1g.fi/kuvat/SHP/grow/IMG_0379.JPG/_small.jpg)

Jalapeno tekee oikeen maukkaan näköistä podia, sais jo kypsyä, että pääsisi nommailemaan
(http://nwh.1g.fi/kuvat/SHP/grow/IMG_0367.JPG/_small.jpg)

Zenissä kasvavista baccoista revin kaikki isot alalehdet pois, ja nyt jokaisen lehden kohdasta puskee uutta oksaa, tulee kunnon puskat <3
(http://nwh.1g.fi/kuvat/SHP/grow/IMG_0371.JPG/_small.jpg)

Taisin laittaa ebbeihin hieman liian tujut lannat, täytyy laimentaa vähän
(http://nwh.1g.fi/kuvat/SHP/grow/IMG_0374.JPG/_small.jpg)

Mysteeripallukkahili, kukkien perusteella bacca, podit 1-2cm halkaisialtaan, ei erityisen tulisia
(http://nwh.1g.fi/kuvat/SHP/grow/IMG_0375.JPG/_small.jpg)

Nurmijärven kasvatuksista ei edes ole kuvia =/
Otsikko: Vs: shp:n chilisähellys 2010
Kirjoitti: Toni.A - huhtikuu 26, 2010, 10:24:32 AP
Näkee Jallusta, että kasvu on todella reipasta, kun tuollalailla pinta korkkeilee. No se on vaan kosmeettista, eikä vaikuta makuun millääntavalla. ;)
Otsikko: Vs: shp:n chilisähellys 2010
Kirjoitti: shp - huhtikuu 26, 2010, 11:34:09 AP
Jotkut vannoo, että korkkaantuneet maisuis paremmilta, tiedä sit =)
Otsikko: Vs: shp:n chilisähellys 2010
Kirjoitti: psyphish - huhtikuu 26, 2010, 12:09:53 IP
Mikä tuo standi on mihin tuo ESLi on kiinnitetty? Näyttää aika kätevältä.
Otsikko: Vs: shp:n chilisähellys 2010
Kirjoitti: bluesman - huhtikuu 26, 2010, 12:43:27 IP
Näyttää kasvavan kohisten. Äkkiä kasvariin, ei tuu enää niin kylmää ettei pystyis hallitsemaan (=oma ennuste).
Älä sitten vie ulos tuota sun ajastinta, näyttäis samalta joita mulla on jo 3 sipannut. Ilmeisesti ei siedä vähääkään kosteutta.
Otsikko: Vs: shp:n chilisähellys 2010
Kirjoitti: Kaltsu - huhtikuu 26, 2010, 15:47:18 IP
Oon kuullut kanssa samaa että korkkaantuneet ovat kaikista parhaimman makuisia, jallujen aatelia. Kuulemma kertoo myöskin hyvistä kasvuolosuhteista.
Otsikko: Vs: shp:n chilisähellys 2010
Kirjoitti: shp - huhtikuu 26, 2010, 17:31:28 IP
Lainaus käyttäjältä: psyphish - huhtikuu 26, 2010, 12:09:53 IP
Mikä tuo standi on mihin tuo ESLi on kiinnitetty? Näyttää aika kätevältä.

"Standi" on metallinen pöytärunko, johon olen tökännyt luudanvarret jalkoihin jatkoksi, samassa vehkeessä roikkuu natikka. =)
Oli vähän hätäratkaisu, mutta on toiminut erittäin hyvin, syksyksi rakennan kunnollisen telineen/roikottimen.

Lainaus käyttäjältä: bluesman - huhtikuu 26, 2010, 12:43:27 IP
Älä sitten vie ulos tuota sun ajastinta, näyttäis samalta joita mulla on jo 3 sipannut. Ilmeisesti ei siedä vähääkään kosteutta.

Tuo ajastin kyllä kestää vaikka mitä, on yhden kesän ollut ulkona, ja toisen kasvarissa. Ehkä kerran hukannut ohjelman.
Otsikko: Vs: shp:n chilisähellys 2010
Kirjoitti: shp - huhtikuu 27, 2010, 13:09:19 IP
Jumaleissön, ripsiäisiä bongattu useammasta kasvista!
Löytyisköhän honkkarista jotain sopivaa lahtausainetta
Otsikko: Vs: shp:n chilisähellys 2010
Kirjoitti: bluesman - huhtikuu 27, 2010, 18:35:04 IP
 Jos ehdit hakea niin Nurmijärven plantaasilla on ripsiäistorjunta-ainetta. Oon paikalla huomiseen puoleenpäivään.
Otsikko: Vs: shp:n chilisähellys 2010
Kirjoitti: shp - toukokuu 05, 2010, 13:10:16 IP
Tjahas, ei oikeen paljoa raportoitavaa, chilit kasvaa sisällä, kasvihuone ihan vaiheessa eikä ebbitkään ole valmiina =)
Bluesmanilta sain parit taimet omieni vahvistukseksi, kiitos siitä hänelle.

Laitetaas nyt kuva tai kaksi, kohteena Chinese Five Colorin podit
Muutama raakile, violetti on ensimmäinen värivaihe, keltainen sitten toinen, valkoiseksikin muuttuu ja sitten jossain vaiheessa punaiseksi =)

(http://nwh.1g.fi/kuvat/SHP/grow/IMG_0420.JPG/_small.jpg)

Lähikuvassa väriään vaihtava pitkula

(http://nwh.1g.fi/kuvat/SHP/grow/IMG_0422.JPG/_small.jpg)

Jos vaikka viikonloppuna saisi jotain aikaiseksi, kouluhommat haittaa harrastuksia =/
Otsikko: Vs: shp:n chilisähellys 2010
Kirjoitti: shp - toukokuu 11, 2010, 17:15:25 IP
Jatketaan Chinese 5 Colorilla

Tämä podi näemmä jätti valkoisen vaiheen kokonaan väliin ja on siirtymässä suoraan keltaisesta punaiseksi
(http://nwh.1g.fi/kuvat/SHP/grow/c5ckp.JPG/_small.jpg)

Pientä ebbitehtailua, jos viikonloppuna saisi kasvit kasvariin (yeah right!)
Ebbit ovat vesivaneria (filmivaneri, b-luokka), pohja ja päädyt 15mm ja reunat 9mm. Liitoksissa uretaaniliimaa ja kasa ruuveja. Mitat 150cm x 30cm x 17cm
Kuvassa ovat juuri kuivumassa liimauksen ja ruuvaamisen jälkee, sitten saavat päällensä useamman kerroksen venelakkaa.
(http://nwh.1g.fi/kuvat/SHP/grow/ebbitehdas.JPG/_small.jpg)
Otsikko: Vs: shp:n chilisähellys 2010
Kirjoitti: jeQQ - toukokuu 11, 2010, 22:02:55 IP
Multa tulossa tilaus sitten ens kaudeks. ;) Hyvännäköisiä.
Otsikko: Vs: shp:n chilisähellys 2010
Kirjoitti: shp - toukokuu 11, 2010, 22:31:51 IP
joo, tosi kauniita =P
Otsikko: Vs: shp:n chilisähellys 2010
Kirjoitti: jeQQ - toukokuu 11, 2010, 22:33:51 IP
Nojoo, ehkäpä haetaan sitten niinpäin että toimivan näköisiä. ;)
Otsikko: Vs: shp:n chilisähellys 2010
Kirjoitti: shp - toukokuu 11, 2010, 23:00:03 IP
Joo, mulla menee aina toimivuus ykkösenä, ehkä sit joskus ko kasvan isoks ja oikeesti osaan tehä jotain, niin alkaa tulemaan hienonnäkösiä =P
Otsikko: Vs: shp:n chilisähellys 2010
Kirjoitti: shp - toukokuu 18, 2010, 13:54:06 IP
Kasvit ovat olleet kasvarissa kaksi päivää ja aloittivat heti kasvuspurtin \o/

Kasvihuonekkin alkaa olemaan aika hyvässä hapessa, kuva ulkoa

(http://nwh.1g.fi/kuvat/SHP/grow/kasvari.JPG/_small.jpg)

En ole vielä saanut isoja ebbejä täysin valmiiksi ja asennettua, joten esikasvatusebbit saavat kelvata. Ebbeissä kaikenlaista jotka sitten levitetään neljään chiliebbiin ja pariin tomaattiebbiin, ehkä kurkuille vielä oma =). Oikealla näkyy kaksi starfishiä, pidemi on oma viimevuotinen ja lyhyempi Bluesmanilta saatu starfish. Ruskeaan ebbiin tulee sitten aikanaan tomaatit, samalle seinälle laitan toisenkin tomaattiebbin. Kattokin näemmä vuotaa..

(http://nwh.1g.fi/kuvat/SHP/grow/virittelya.JPG/_small.jpg)

Rakensin isommille ebbeille proto-telineen vanhasta laudasta, alla 60l laastipalju resoksi. Oikeat telineet väkerrän painekyllästetystä puusta. Ehkä lisään jalkojen pituuteen 5 cm reson käsittelyn helpoittamiseksi. Ebbi on 150cm x 30cm x 17cm (näyttää jotenkin pieneltä =)

(http://nwh.1g.fi/kuvat/SHP/grow/ebbiproto.JPG/_small.jpg)

Loppuun vielä kuva hienosta harsoviritelmästä (kiitokset Bluesmanille harsoista), iiiso pala kaksinkerroin ja ammuin sen hakaspyssyllä katon puurimoihin, helppo repiä alas, kun ei enään tarvitse =)

(http://nwh.1g.fi/kuvat/SHP/grow/harsoa.JPG/_small.jpg)

Vähän harmittaa, etten pääse jatkamaan projektia pariin viikkoon =/

Edit: Vähän kyllä näyttää tyhjältä tuo kasvari vielä, mutta onneksi (?) kasveja on vielä lisää eri puolella taloja ja kaupunkeja =P

Otsikko: Vs: shp:n chilisähellys 2010
Kirjoitti: shp - toukokuu 23, 2010, 00:51:03 AP
Nyt kun lämpötilat ovat laskeneet inhimmiselle tasolle, sain kasvihuonettakin edistettyä, piti jopa valoja viritellä, että näki pakertaa. Muutenkin mukava ilta, kun oli pari olutta juotavana ja rockilta tuli James Dio -muistosetti (RIP=/).
Kaksi isoa ebbiä laitoin tulille ja istuttelin kaverit uuteen kotiin, huomiseksi jäi toiset kaksi isoa ebbiä ja kaksi tomaattiebbiä.

Valaistu kasvihuone
(http://nwh.1g.fi/kuvat/SHP/grow/loistaa.JPG/_small.jpg)

Annuumiebbi, oikealta vasemmalle:
Jallu, jallu, serrano, serrano, jallu, jallu

(http://nwh.1g.fi/kuvat/SHP/grow/jallut.JPG/_small.jpg)

Baccaebbi, oikealta vasemmalle:
4x Lemondrop, 2x PI260560

(http://nwh.1g.fi/kuvat/SHP/grow/baccat.JPG/_small.jpg)
Otsikko: Vs: shp:n chilisähellys 2010
Kirjoitti: shp - kesäkuu 24, 2010, 21:24:36 IP
Pitkästä aikaa jaksoin ottaa kameran mukaan kasvariin, jotain pientä sielläkin tapahtunut. Jostain syystä kesäkuun kolmena ensimmäisenä viikkona kasvit eivät oikeen meinanneet kasvaa, mutta nyt näyttää jo mukavalta, vaikkei täysin odotuksenmukaisissa mitoissa ollakkaan..
Sain vihdoinkin kaikki 7 ebbiä toimintakuntoon ja täytettyä kasveilla, yleiskuva kasvarin ovelta, kuten näkyy, vähän on väljää =(

(http://nwh.1g.fi/kuvat/SHP/grow/yleiskuva.JPG/_small.jpg)
Joku epeli näemmä käynyt sotkemassa!

Ebbit esittelyssä, ensimmäisenä chinese-ebbi, jossa on sudden deathia, pinkkiä, chocolate habaa, vierailevina tähtinä pari rocotoa ja kurkkua:

(http://nwh.1g.fi/kuvat/SHP/grow/cinese_ebb.JPG/_small.jpg)

Seuraavana kaksi tomaattiebbiä, joista taaimaisessa on vielä datil ja pink haba

(http://nwh.1g.fi/kuvat/SHP/grow/tomaatiebbit.JPG/_small.jpg)

Annuumiebbi, jossa asustaa jalluja ja serranoja, toiseen serranoon oli iskenyt juurimätä, mutta se toipui aika hyvin. Vieressä näkyy viimevuotinen starfish, joka on jäänyt ilman lannoitusta.

(http://nwh.1g.fi/kuvat/SHP/grow/annuumiebbit.JPG/_small.jpg)

Seuraavana ensimmäinen bacca-ebbi, siinä on lemondroppia, omnicoloria, champion ja PI260560. Vasemmassa reunassa olevaan lemondroppiin oli siihenkin iskenyt juurimätä, mutta sekin toipui ihan mallikkaasti.

(http://nwh.1g.fi/kuvat/SHP/grow/baccatumebb.JPG/_small.jpg)

Toinen baccatum-ebbi, siinä on aji cristalia, PI260560, champion, aji habanero ja luultavasti PI 439370

(http://nwh.1g.fi/kuvat/SHP/grow/baccatumebb2.JPG/_small.jpg)

Viimeisestä ebbistä unohdin kokonaan ottaa kuvan, mutta siinä on ramiroa, chocolate bell pepperiä, orchidia, nattalya ja joku tuntematon =)

Maanantaina lisäsin topmaxia, niin muutama hili oli innostunut kukkimaan ihan käsittämättömästi, alla kuva aji cristalista

(http://nwh.1g.fi/kuvat/SHP/grow/topi_toimii.JPG/_small.jpg)

Vähän harmittaa, että oma saamattomuus ja muutama myöhäinen pakkasyö viivästytti kasvarikauden aloitusta, mutta kaipa tästä ihan hyvä kausi on tulossa, ensimmäiset omat jaliksetkin tuli maisteluta, järkyttävän tulisia olivat =).
Loppuun vielä kuva muista kasvatuksista, unikot ovat erittäin kauniita kasveja

(http://nwh.1g.fi/kuvat/SHP/grow/unikot.JPG/_small.jpg)
Otsikko: Vs: shp:n chilisähellys 2010
Kirjoitti: MrFrost - kesäkuu 24, 2010, 21:37:48 IP
Lainaus käyttäjältä: shp - kesäkuu 24, 2010, 21:24:36 IP

Loppuun vielä kuva muista kasvatuksista, unikot ovat erittäin kauniita kasveja

(http://nwh.1g.fi/kuvat/SHP/grow/unikot.JPG/_small.jpg)

Jahas, kohta siel kasvaa coca-colatkin pensaissa ;)

-T
Otsikko: Vs: shp:n chilisähellys 2010
Kirjoitti: shp - kesäkuu 25, 2010, 14:29:51 IP
Kävimpä tökkäämässä yhden turbopuben ämpärihydroon, vähän oli vaikeuksia saada juuria verkkoruukkuun =P
Otsikko: Vs: shp:n chilisähellys 2010
Kirjoitti: shp - heinäkuu 31, 2010, 15:40:16 IP
Tälläkertaa oli kännykkä mukana kasvaritouhuissa, joten saa jonkinlaista kuvapäivitystäkin laitettua. Kasvit ovat kasvaneet ihan käsittämätöntä vauhtia näillä keleillä ja raakileitakin roikkuu puskissa ihan mukavasti. Yleiskuvaa en viitsinyt ottaa, kun siitä olisi näkynyt vaan paljon vihreätä =)

Alkuun uusimmat tulokkaa, eli pari kurkkua perus ämpärihydrossa
(http://nwh.1g.fi/kuvat/SHP/grow/Gurkan.jpg/_small.jpg)

Koomisen näköisiä nuo pikkukurkut
(http://nwh.1g.fi/kuvat/SHP/grow/Pien_kurkku.jpg/_small.jpg)

Makupaprika
(http://nwh.1g.fi/kuvat/SHP/grow/makupaprika_iso.jpg/_small.jpg) (http://nwh.1g.fi/kuvat/SHP/grow/makupaprika.jpg/_small.jpg)

Kaikkien suosikki Aji Cristal tuottaa mukavasti podia, pari kypsää on jo popsittu
(http://nwh.1g.fi/kuvat/SHP/grow/Aji_cristaleita.jpg/_small.jpg)

Yleiskuva toisesta baccatum-ebbistä, kuten kuvasta huomaa, laitoin siihen ihan liian monta kasvia. 150cm pitkässä ebbissä on 4x Lemondrop, Omnicolor, Champion ja joku =)
(http://nwh.1g.fi/kuvat/SHP/grow/Baccoja.jpg/_small.jpg)

Lemondropin podejakin alkaa olemaan muutama, kolme kypsää on jo naposteltu
(http://nwh.1g.fi/kuvat/SHP/grow/Lemondrop.jpg/_small.jpg)

Samassa ebbissä oleva Omnicolor aloitti podientuotannon vähän aikaisemmin..
(http://nwh.1g.fi/kuvat/SHP/grow/Omnicolor_podeja.jpg/_small.jpg)

Chinese-ebbi on aivan yhtä täynnä kun kaikki muutkin =)
Ebbissä on muutama Sudden Death, Pink Haba, Habanero Chocolate ja yksi Rocoto Manzano
(http://nwh.1g.fi/kuvat/SHP/grow/Chineseeebb.jpg/_small.jpg)

Pink Habaneron podit ovat vähän oudon muotoisia
(http://nwh.1g.fi/kuvat/SHP/grow/Pink_habanero.jpg/_small.jpg)

jalapeño DRH-7400 on kasvanut jo puolitoistametriseksi ja kantaa mukavasti podia, tästä saattaisi löytyä hyvä kilpailija kasvatuskisaan..
(http://nwh.1g.fi/kuvat/SHP/grow/Jallu_drh-7400.jpg/_small.jpg) (http://nwh.1g.fi/kuvat/SHP/grow/Jallu_podi.jpg/_small.jpg)

Jatketaan annuumeilla, vuorossa Nattaly kierojen ja käyrien podien kanssa, saattaa löytyä hyvä ehdokas kasvatuskisaan
(http://nwh.1g.fi/kuvat/SHP/grow/Nattaly.jpg/_small.jpg)

Samassa ebbissä Nattalyn kanssa oleskelee 2x Orchid (C. Baccatum), en ole aikaisemmin kasvatellut, enkä vielä uskaltanut maistaa raakaa, pitäisi kait olla mieto
(http://nwh.1g.fi/kuvat/SHP/grow/Orchid_iso.jpg/_small.jpg)

Podit ovat aika mielenkiintoisen muotoisia
(http://nwh.1g.fi/kuvat/SHP/grow/Orchid.jpg/_small.jpg)

Salaatitkin kasvaa mukavasti eebbissä, ripottelin viitisen siementä suoraan soraan, hyvin lähtivät =)
(http://nwh.1g.fi/kuvat/SHP/grow/Salatos.jpg/_small.jpg)

Takaisin annuumeihin, vuorossa Serranot
(http://nwh.1g.fi/kuvat/SHP/grow/serraano.jpg/_small.jpg) (http://nwh.1g.fi/kuvat/SHP/grow/Serrano_iso.jpg/_small.jpg)

Niissäkin alkaa jo olemaan kypsiä podeja
(http://nwh.1g.fi/kuvat/SHP/grow/Serrano_punertaa.jpg/_small.jpg)

Siinäpä oli tämänkerran kuvat, kasveja jäi kuvaamatta kymmenkunta, ehkä seuraavalla kerralla, jos sinne kasvihuoneeseen nyt enää mahtuu =)
Otsikko: Vs: shp:n chilisähellys 2010
Kirjoitti: shp - syyskuu 19, 2010, 14:13:55 IP
Vähän on jääny taas vaihteeks vähemmälle, mutta laitetaas vähän sadonkorjuukuvaa

(http://nwh.1g.fi/kuvat/SHP/grow/Chilisato_osa_1.jpg/_small.jpg)
Jallua, lemondroppia, omnicoloria, serranoa, erinäisiä habsuja ja fresnoa.

Koira vahtaa silmä tarkkana josko tippuis makupala
(http://nwh.1g.fi/kuvat/SHP/grow/Chilivartija_pongo.jpg/_small.jpg)
Otsikko: Vs: shp:n chilisähellys 2010
Kirjoitti: shp - syyskuu 19, 2010, 22:05:22 IP
Osa jalluista tuli säilöttyä heti mausteiseen etikkalieeen. Liemeen laitoin litran vettä 2-3dl etikkaa, 1,5dl hunajaa, juustokuminaa ja korianterinsiemeniä, osaan purkeista laitoin vielä valkosipulia. Jalluista otin siemenet pois, koska ne jotenkin häiritsevät ruuassa, kävi erittäi kätevästi leikkaamalla kannan pois ja sitten perunankuorijalla sörkki siemenet ulos. Neljä puolen litran purkillista sitä sitten tuli, toivottavasti ei kauhean pahaa =)

Silpomista
(http://nwh.1g.fi/kuvat/SHP/grow/Jallut_viipaleina.jpg/_small.jpg)

Purkitettuna
(http://nwh.1g.fi/kuvat/SHP/grow/Purkkijallut.jpg/_small.jpg)
Otsikko: Vs: shp:n chilisähellys 2010
Kirjoitti: bluesman - syyskuu 19, 2010, 22:21:56 IP
 Jos nuo olivat samoja jalluja joita grillailtiin niin maukkaita ja suht tulisiakin ovat. Paksumaltoisia = paljon syötävää. Kiva värisekoitus.
Otsikko: Vs: shp:n chilisähellys 2010
Kirjoitti: shp - marraskuu 17, 2010, 00:45:52 AP
Tjaha, taisin unohtaa tämän hetkeksi =P

Parit sadonkorjuukuvat vois vielä laittaa tähän lirpakkeeseen..

Vasemmalta oikealle: PI 260560, Aji Habanero, jalapeño, Serrano, Fresnoa, Aji Rojoa ja erinäisiä habaneroja.
(http://nwh.1g.fi/kuvat/SHP/grow/20101007_001.jpg/_small.jpg)

Sama läjä, uusina tulokkaina Lemondropit. Lemondropeista tein jauhetta OMNOMNOM..
(http://nwh.1g.fi/kuvat/SHP/grow/20101007_003.jpg/_small.jpg)

Viimeinen valmiiden keräys ennen lopullista ratk.. tyhjennystä. Serranoja, jalluja, habsuja. lemondroppia, omincoloria, fresnoa.
(http://nwh.1g.fi/kuvat/SHP/grow/20100919_009.jpg/_small.jpg)

Kasvihuoneen tyhjennys, eli kaikki podit talteen, aika paljon vihreitä. Jallua, habsuja, rocotoja, orchideja yms..
(http://nwh.1g.fi/kuvat/SHP/grow/20101017_001.jpg/_small.jpg)

Vielä olisi jonkinverran chilejä prosessoitavana =)
(http://nwh.1g.fi/kuvat/SHP/grow/J%E4%E4kaappichilit.jpg/_small.jpg)

Kausi on aika pitkälti ohi ja hieno kausi olikin! Vaikka kasvihuonekauden aloitus viivästyikin kesäkuun alulle, uskomaton kesä takasi loistavan kauden ja varsinkin sadon. Satoa tuli omiin tarpeisiin ihan riittävästi, varmaan lähemmäs 20 kiloa, en kaikkea älynnyt punnita.
Tänä vuonna keskityin aika paljon mietoihin ja keskitulisiin, ja strategia onnistuikin, kun sain vanhempani innostumaan koko hommasta =).
Sain kauden alkuun valmiiksi ebbisysteemit kasvihuoneeseen, joten ensi vuonna pääsee hyvin alkuun, kun on systeemit valmiina.
Kasvihuonetta varmaan laajennan keväällä, lisäsiipeen laitan tosin vain yksinkertaiset muovit enkä eristeitä pohjaan.

Talvehtivia kasveja jäi tasan yksi, kohta nelivuotias Short Yellow Tabasco. Saapahan hetken levätä, varmaan ensi viikolla tulee aloitettua muutamat idätykset, tarkoituksena on saada edustavan näköiset kasvit ZenGrow-systeemiin messuille näytille vietäväksi. Erittäin hyvä härpäke kun selittää tavan tallaajille vesiviljelyä =)
Otsikko: Vs: shp:n chilisähellys 2010
Kirjoitti: shp - marraskuu 17, 2010, 00:47:54 AP
Lainaus käyttäjältä: bluesman - syyskuu 19, 2010, 22:21:56 IP
Jos nuo olivat samoja jalluja joita grillailtiin niin maukkaita ja suht tulisiakin ovat. Paksumaltoisia = paljon syötävää. Kiva värisekoitus.

Samoja jalluja joo, viime vkl korkkasin ensimmäisen purkin (0,5l) ja sen sisältö riitti noin puolitoista päivää =)
Olivat ihan mielettömän hyviä, ens vuodeks enemmän jalluja!
Otsikko: Vs: shp:n chilisähellys 2010
Kirjoitti: CyberDog - marraskuu 17, 2010, 10:07:47 AP
Pistä siihen sitten seinä ja ovi väliin. Ei ole muuten mitään hyötyä niistä toisista eristeistä.