Moi.
Pitkästä aikaa lisäsin muutamia chiliaiheisia kuvia (tai yleensä mitään kuvia) sivuilleni. Luonto- ja lintuaiheisia tulee viikon sisällä. Pitkä tauko johtui järjettömän kiireisestä kesästä sekä katastrofaalisesta kasvatuskaudesta...
En haluaisi myöntää, mutta kymmeniä kasveja kuoli ja niiden joukossa tietysti suurin osa harvinaisuuksista. :cry: Eli sattuu sitä kokeneellekin, mikäli minut sellaiseksi voi lukea. Onneksi kantapään kautta oppimalla oppii parhaiten.
Harryn kotisivut (http://koti.mbnet.fi/hnystrom/)
-Harry
Moi.
Liian pitkästä aikaa lisäsin kuvia sivuilleni. Luontokuvistakin laitoin vain osan ja silti niitä tuli komeat 37 kappaletta. Jotta ei eksyttäisi aiheesta, on siellä uusia chilikuviakin.
Harryn kotisivut (http://koti.mbnet.fi/hnystrom)
Uusi kausi lähtee aika nollista, sillä olen tappanut suurimman osan kasveistani ja kasvatan kokonaan uudet. Saa nähdä mitä siitäkin seuraa. Idätykset ovat sentään käynnissä.
-Harry
Kesä tulee vääjäämättä. Kuten viime viestissä kirjoitin, on chiliviidakko menossa uusiksi ja uudet taimet kasvavat kohisten. Paljon kaikenlaista on kasvamassa, yritän saada jossain vaiheessa listattua sen mitä on itänyt.
Chilikuvia en ole jaksanut nuorista taimista juurikaan ottaa, joten laitoin pitkästä aikaa jotain lintukuvia sivuilleni. Sekalaiset 10 kuvaa ovat laidasta laitaan. Toivotaan, että jaksaisin päivittää sivuja tästä lähtien "hieman" useammin :lol: Aiemmin olen laittanut paljon tietoa kerralla, joten nyt pyrin päivittämään useammin, mutta pienemmissä erissä. Luulisi helpottavan urakkaa.
Harryn kotisivut (http://koti.mbnet.fi/hnystrom/)
-Harry
Nyt pitkästä aikaa päivitin sivuja hieman sieltä ja täältä eilen ja tänään. Sekä chiliaiheisia että luontoaiheisia kuvia tuli laitettua jonkin verran (etusivulla tarkemmin). Nyt heinäkuussa voisi jopa ollakin aikaa päivitellä sivuja hieman useammin (lomaa), joten toivetta on paremmasta. :roll:
Kasvit ovat jo aivan toisennäköisia kuin kauden alussa, joista on kuvat sivuilla. Pitää laittaa kuvia kehityksestä jatkossa.
Harryn kotisivut (http://koti.mbnet.fi/hnystrom/index.html)
Kommentteja ja palautetta otetaan tietysti vastaan, mikäli on halua sellaista antaa.
-Harry
Lisäsin muutamia chiliaiheisia ja kasvariaiheisia kuvia sivuilleni. Tällaisen päivitystahdin kun jaksaisin pitää, olisi asiat hyvin. Kyllä huomaa, että on loma :D
Harryn kotisivut (http://koti.mbnet.fi/hnystrom/index.html)
-Harry
Taas tuli laitettua muutama kuva sivuille; tällä kertaa chililajikekuvia.
Harryn kotisivut (http://koti.mbnet.fi/hnystrom/)
-Harry
Moi.
Laitoin taas muutamia kuvia sivuille lisäten siten lajikekuvalistaan lajikkeet PI 511885 (C. annuum var. glabriusculum) sekä Rocopica.
Harryn kotisivut (http://koti.mbnet.fi/hnystrom/index.html)
-Harry
Hyvät sivut ovat... Ja on sulla vallan mieletön kavalkadi etenkin harvinaisia villichilejä kasvamassa..! :-)
Odotahan vaan Guajillojen kypsymistä, muuten... vievät kielen! ;)
Siitä pyöreämmästä Sili-A-Topista: se on todella merkillinen tapaus, koska itsellänikin kasvoi moinen. Äärimmäisen tulinen vaikka bacca olikin, ja selvä kirpeä chinensen aromi. Jäljet alkavat johtaa sille sylttytehtaalle, eli hybridistä voi olla kyse... Selittäisi siementenkin vaihtelevat tulokset.
Muutama hassu chililajikekuva lisätty. Todennäköisesti ensi viikolla lisää.
Harryn kotisivut (http://koti.mbnet.fi/hnystrom)
-Harry
Tuli laitettua lisää chilien lajikekuvia, kuten viime viestissä varovasti lupailin.
Kiinnostuneet voivat käydä katsomassa:
Harryn kotisivut (http://koti.mbnet.fi/hnystrom)
-Harry