Tuota voi sano vain tyhmyyskokeiluksi...  Koska jo sinänsä myrkyllisen/syömäkelvottoman kasvin sekoittaminen syömäkelpoiseen ei ole OK. mutta jos joku saa niitä vesirakkuloilta näyttäviä nesteisiä hedemiä aikaiseksi niin ei siinä ole kuitenkaan jatkoarvoa. 

Tyhmä kokeilu, jota itse tein muistaakseni capsicum annuum peruslajikkeella, oli sekoilu joka alkoi pienessä hiprakassa. Solanum pseudocapsicum eli tuo roska mitä kukkakaupoissa kasvatetaan, siitä siitepölyä perus annuumiin ja päinvastoin. Tiesin itsekin että tuonkaltainen läppämielessä tehtävä risteytys on hävitettävä mitä pikemmin jos tosiaan tuottaa jälkikasvua.
No,yllätys yllätys, solanum ei muodostanut hedelmiä vaan pudotti alkavassa hedelmävaiheessa roippeet alas.
Capsicum tuotti podeja jotka olivat kuin nesteen täyttämiä pusseja, ehkä 1-2 siementä mutta muuten mössöä. Hävitin nuo roskat, -no voi olla että multa voi löytyä pari siementä mutta veikkaan niitä hedelmättömiksi.

Thai Pepper ( Kanthari Mulagu ) Capsicum Frutescens, Bird eye on ehkä kaikkein puhtain luonnonchili mitä on tullut kasvatettua. Jalostettuja ja risteymiä sitten hurumykke, mutta niitä on nettikaupat pullollaan. Thaimaassa ja Intiassa tuota frutescensiä kasvaa sademetsissäkin jokivarsilla, sieltä niitä poiminkin. Ja ne palot ovat pieniä, 1,5cm+/- mutta maukkaita kuin mitkä. Itse kasvi tas melkein iso kuin pienehkö joulukuusi tai isohko kataja. kartiomuoto taitaa olla tuon tyypillinen kasvutapa. Pienet hailakan kerman/ kellanväriset kukat, melkein vihertävät.
Toinen luonnonlaji mitä on kokeiltu, oli tuo Amerikkalainen kantalaji annuumista. Soikean pyöreähköt parisenttiset hedelmät, jotenkin perusneutraali kasvi mutta kokemus sinänsä. ja tosiaan vaikea saada itämään, muutoin helppo.   

Talvinen keinovalohömpötys ei pure ainakaan minuun. Kasvit vain leikataan pieneksi, laitetaan ikkunalaudalle mahdollisimman valoisaan paikkaan ja tietenkin kohtalaisen välimatkan päähän toisistaan. Välimatka on ehdoton koska kuiva talviajan huoneilma on kehrääjäpunkkien kannalta huippuaikaa. Noiden varalta pitää pari kertaa viikossa tarkkailla lepovaiheessa olevia kasveja ihan järjestään.
Kun kasvit totutetaan pärjäämään talven hämärämmissä olosuhteissa niin kyllä ne vaan pärjää, kokemuksieni mukaan likimain kaikki yksilöt. Ovat stillissä, muutama lehti saattaa pudota muttei yleensä edes sitä. Kasvien väri myös tummuu, sellaisia tumman kuusimetsän värisiä lehtiä. Kasvit vain ovat, jokunen silmumainen talvilehti kehittyy lepoajan aikana ja helmikuussa alkaa jo luonnollinen rehevöityminen tapahtua valon seuraamuksena.
Ja kevättalven/ talven satunnaiset kalvakkaat pikkukukinnot... niistä ei ole mihinkään, parempi nyppiä pois. Helmikuun lopulta ja maaliskuusta alkaen noi luonnonvalohoidoilla olleet kasvit alkavat työntää nuppua ja lehteä ihan itsellään. Kuins moni muu vetää enimmäkseen au naturel? Mielestäni tuolla tavalla kasveista tulee sitkeämpiä ja sopeutuvaisempia kun ei paapo niitä liikaa. Multa tietenkin pidettävä tasatuoreena kun koisokasveista kyse. 

Näitä on varmaan monellakin jäbällä kukkaruukkuMULLASSA, huom, ei lehdillä. Pieniä, keltaisia hämähäkkimäisiä millin- parin punkkeja. Nuo tyypit ovatkin hyviksiä, kun kysyin puutarha-alan asiantuntijalta. Harsosääskenpetopunkki, Hypoaspis sp. on se otus. Antaa tosissaan kyytiä mm. harsosääsken toukille ja hyppyhäntäisille, eli noiden kannattaa antaa  olla. Googleen Hypoaspis ja moni löytää kuvista tutun otuksen.