Osaako joku sanoa, mitä ötököitä nämä ovat? Ilmestyivät jostain 2-3kk sitten huonekasvikokoelmani ympärille ja nyt näitä tuntuu sikiävän jatkuvasti lisää. Kasvilampun ja kasvien välissä pörrää jatkuvasti toistakymmentä yksilöä, ja lisäksi näitä tulee koko ajan vastaan kylpyhuoneessa ja tietokoneen näytöllä. Minulla on pari kukkivaa chiliä (ovat kukkineet ja puskeneet hedelmää jostain toukokuusta), mutta myös iso kasa muita kasveja, kuten avokadoja, sitruunoita, granaattiomenoita jne. Mielestäni nämä lähinnä tuntuvat pörräävän kasvien päällä ja välillä dippaavat itseään pintamultaan. Kasvit eivät ole olleet moksiskaan.
Asun kerrostaloasunnossa todella korkealla, en mitenkään näe että olisivat voineet tulla ulkoa. Jotenkin nämä tuntuvat lisääntyvän, mutta mitään toukkia en löydä mistään. Olen yrittänyt tonkia jos vastaan tulisi harsosääsken toukkia, mutta ei kertakaikkiaan mitään.
Nämä kupsahtavat itsestään tällaisiksi kasoiksi, kuten ekasta kuvasta näkee. Korvan vierestä lentäessään kuuluu selvä ininä, eli oletan että jotain hyttysen sukuisia. Nämä ovat kuitenkin TODELLA pieniä, kuvissa on zoomattu paljon. Suunnilleen nuppineulan pään kokoisia ja ihmissilmän näkemänä täysin mustia, lähinnä sen tyylisiä kuin biojätteen kimpussa hyörivät pikkuhyttyset. Nämä eivät kuitenkaan ole ruoantähteistä kiinnostuneita ollenkaan vaan pelkästään kasveistani. Ovat aika kömpelöitä lentäjiä, ja lähes aina saa ihan paljain käsin taputettua hengiltä. Jotenkin nämä kuitenkin lisääntyvät, koska määrä kasvaa aivan jatkuvasti. Sanoisin että päivän aikana listin näitä varmaan 20-30 muualla kuin kasvien lähistöllä, kun tunkevat välillä lähietäisyydelle esimerkiksi tietokoneella istuessa. Kylpyhuoneesta nuo jostain syystä vaikuttavat pitävän myös, mutta selkeästi suurin osa on kuitenkin kasvien kimpussa.
En saanut kuvia upotettua, mutta tässä imgbb upotettua. Alimmassa kuvassa elävä yksilö max zoomilla.
https://ibb.co/jVvk2Ls
https://ibb.co/hB6L93f
https://ibb.co/ccv3j7H
Aika moni kasveistani on vasta taimi, ja niitä on yhteensä noin 30, eli en haluaisi ryhtyä rankkoihin myrkytysoperaatioihin koska sitten pitäisi varmaankin myrkyttää kaikki. Jotain hyttysansoja ja liimapaperia tilasin jo, ja niihin aivan varmasti tarttuu jotain. Kiinnostaisi kuitenkin tietää jos joku osaisi tunnistaa lajin varmasti harsosääskeksi, niin voisi sitten harkita mäntysuopahoitoa.
Onko kenelläkään mikään kasvi ikinä kupsahtanut mäntysuovasta?