Itsellä oli aloittelijana ainoastaan noita pauliinoita käytössä. En muista halkaisijaa, mutta olettaisin niiden olevan noita 3,3 litran pauliinoita ja hinta taisi olla 4,5e/kpl. Sen minkä opin tästä kesästä, on se ettei kannata nuukailla ruukkujen koossa. Välillä aina tuntui alkukaudesta, että kasvit on niin pieniä ettei kannata ruukkua vaihtaa, mutta lopulta oppi että sitä nopeammin taimet kasvaa, mitä isompaa ruukkua niille antaa.
Kasvit kukkivat kyllä mahtavalla temmolla, mutta lopulta sato jäi melko pieneksi luultavasti juuri ruukkujen pienen koon vuoksi. No ensi kesänä sitten suurempia ruukkuja
Yllättävää kyllä sinänsä, että kasvit kasvoivat noinkin suuriksi noissa ruukuissa. Suurimmat ovat jotain 70cm korkeita.