Noniin, pitkästä aikaa pientä päivitystä.
Chilipuskat kasvavat mukavasti, edellinen pöytä sai liian korkeana alustana siirtyä toiselle seinustalle kirsikkatomaattien sekä muitten rehujen alustaksi ja pirttipöydän penkit chileille.
Kukkimisintoa chileillä tuntuu ainakin olevan, nuppuja saa nyppiä kouratolkulla. Yksi kukkimaan jättämäni on intaantunut tekemään jo pientä hedelmänalkua, ei malttaisi millään odottaa että pääsee makustelemaan
Pari kasvia on kuivattanut ja pudottanut muutamia alalehtiä, muuten näyttävät kyllä ihan hyvinvoivilta, mistähän johtuu vai liekö normaalia.
Kasvihuonesuunnitelmat meni varmaan kymmenennen kerran uusiksi, nyt sitten lopullisena päätöksenä teen kiinteän ja harjakattoisen mallin (kerkiää sitä mieli vieläkin muuttua, olisiko sittenkin pulpettikattoinen... ).
Katto tulee valokatteesta ja seinät muovikalvosta. Valokate kestää talven rasitukset muovia paremmin ja on paaaljon pitkäikäisempää. Runko kakkosnelosta tai jotain mitä nyt sattuu turhan piharakennuksen purkamisesta saamaan. Kokoa hökötykselle olisi tulossa balttiarallaa 12 neliötä.
Siinä sitä on tulossa jotain herneenpalkoja, hitaasti, aivan liian hitaasti...
Pukkaa nuppuja ja kivoja valkoisia kukkasia lisää kokoajan.
Kasvaa ne ja miksei kasvaisi, pakkohan se on.
Papricanaa, yksi näistäkin meinaa jo käydä nuppustelemaan.
/Yamada