Tere!
Kahden kesän yli selvinnyt aloitteleva chilin pienkasvattaja haluais kysellä vähän chilin leikkaamisesta, kun toinen niistä edelleen elossa olevista taimista kasvaa hojottaa pituutta (n.50 cm ) ja varsi ei ole mitenkään tukevaa tekoa (Sivuhaaroja ei ole). Auttaisko jos leikkaisi vartta lyhyemmäksi siihen tukevoitumiseen ? Ja milloin olisi hyvä aika leikata?
Olen lukenut teidän muiden kasvatus ohjeita ja tuntuu että taimieni ei pitäisi olla edes elossa :shock: , kun en ole tehnyt muuta kun pistänyt siemenet kasvamaan tavalliseen kukkamultaa ja kastellut silloin kun muistaa. Ovat olleet ilman lisävaloa ja tuuletusta ja ikkunatkin on vielä pohjoiseen päin. Onneksi oli toissa kesänä helleaalto ja parvekelle siirto toi kasvuun lisäpotkua. Satoakin on tullut !! :lol: Ja olen siitä hyvin ylpeä!!