Tjaa, tiedä sitten kuinka pahasti foorumin netikettiä tulee rikottua, mutta pistetään tänne vanhan topicin jatkoksi tekstiä.. Tuskin tulee mitään isompaa/pidempää tähän hätään kirjoiteltua, joten ihan vain pieni katsaus täältä etelämmästä..
Eli kausi 2009 oli ja meni - jouduttiin tekemään pidempi kesälomareissu eikä löytynyt ketään 'puutarhuria' pitämään kasvit elossa. Eli koko sato kuivui lomien aikana.. ikävä homma, mutta oli vähän turhan pakollinen lomareissu. Ei niistä enempää.. Tänä vuonna tein parit duunireissut Istanbuliin, ja siellä tuli yhdestä ravintolasta otettua tuliaisiksi parit paikalliset(?) chilit. Kausi vain meinasi mennä vähän ohitse, kun on edessä pikainen muutto takaisin Suomeen. Mutta vaimo päätti kuitenkin kokeilla, miten uudet chilit lähtevät kasvamaan, ja laittoi muutamat siemenet multaan samalla kertaa kuin jotain noita edellisvuotisiakin. Muistaakseni oli joskus heinäkuun alussa.
Sinänsä mielenkiintoista, että tuo Turkista tuotu lajike kasvoi nopeammin ja selkeästi paksumpirunkoiseksi kuin nuo vanhat annuumit. Tällä hetkellä podeja on jo jokunen kymmenen parissa kasvissa. Täytyy laittaa kuvia kunhan saadaan vähän väriä palkoihin. Ilmeisesti tuo myöhäinen istutus-ajankohta vaikutti myös siihen, että kirva-invaasiolta ollaan miltei täysin vältytty. Siinä vaiheessa kun taimet alkoivat kunnolla kasvaa, oli jo kuumakausi päällä, eli lämpötila korkea ja ilmankosteus alhainen. Täytyy toivoa että nuo muutamat kirvat, joita tuntuu olevan enemmän kukissa kuin lehdissä, pysyisivät vielä hetken kurissa. Ja samalla täytyy toivoa että saadaan hoidettua sadonkorjuu seuraavan 3vkon aikana, muuttokuorma lähteeä Suomea kohti kuun lopulla - ja vähän epäilyttää pärjäävätkö kasvit viikon muuttomatkan. No eipä sillä, laitetaan keväällä uudet siemet itämään jos ei saada vanhoja kasveja kulkemaan mukana..
Mutta jotta juttu ei menisi pelkäksi suunsoitoksi, pistetään tähän vielä ensi vuoden 'projekti-kuvia'.. Eli kaveri poikkesi duunimatkalla mexicossa, ja pyysin tuomaan joltain paikalliselta torilta muutamat chilit. No tällä viikolla pikaisen suomenkäynnin aikana kävin hakemassa parin kilon säkin erilaisia chilejä.. Tällä muutamat kuvat, jos vaikka joku tunnistaisi. Makutesti täytyy tehdä tuossa kuukauden kuluttua, kun saadaan taas kokkaus-välineistö käyttöön..
Eli los kuvat, por favor..
-t-