Vitsinähän tuo oli tarkoitettu...
Mullakin on ensimmäinen kausi hydroilua meneillään. Olet oikeassa, helkutin kalliiksi tämä leikki tulee, kun joutuu hankkimaan paljon rojua ja aineita. Pikkuhiljaa kun on kantanut kaupoista yhtä sun toista, on jotenkin salakavalasti tullut upotettua tähän hommaan semmoinen määrä rahaa, että olisin kahdesti harkinnut hydroilun aloittamista, jos koko summa olisi pitänyt lyödä kerralla pöytään.
Sitten syssyllä voi laskea sitä kilohintaa. Tokihan näistä tänä vuonna ostetuista ja rakennetuista kamoista suurin osa toimii tulevinakin vuosina, että voisikin alkaa laskea kuinka kauan aikaa menee, että kilohinta putoaa vaikka alle kolmenkympin.