Mjoo, tämä oli varsin yleistä huumoria ollessani rautakaupassa töissä. Jos jotain tuotetta ei hyllystä löytynyt, oli se sitten loppu tai puuttui valikoimasta saatettiin asiakasta opastaa etsimään tuotetta "esimerkiksi rautakaupasta".
Tämä muuten toimi hyvin, voi sanoa että poikkeuksetta homma päättyi hyvällä meiningillä.
Varmastikin rautakaupan varastomiehen/myyjän ja taksikuskin hommista olisi tähänkin ketjuun ammennettavaa. Palannen asiaan, kun tulee jotain herkullista mieleen, mutta laitetaan nyt jotain lähes jokapäiväistä.
Peruskauraa ovat nämä moottorisahat ja ruohonleikkurit, joihin on asiakkaan toimesta asennettu terä väärinpäin. Näitä toisinaan palautellaan sitten vähän hemmetin tuohtuneina. Suuttumus ei yleensä hirveästi laimene kun ymmärryksen lyhtyyn syttyy valo.
Pienet pihakivetkään, esim. unikivet eivät myöskään paina mitään, ovathan ne niin pieniä. Niitä siis tullaan hakemaan kymmeniä neliöitä (1 lavallinen on muistaakseni n.14 neliötä ja 1500kg) sillä iso-enolta perityllä peräkärryllä, joka ihan itse rakennettiin siitä metsätien laitaan hylätystä kuplasta raavituista osista hellekesänä 1962. Väkisin vaaditaan lastaamaan lavallinen trukilla suoraan kärryyn ja se taipunut/katkennut aisa tai akseli on luonnollisesti sitten sen varastomiehen vika. Painoa ei vain uskota vaikka se siinä lavan kyljessä lukee.
Haluan myös nähdä ne oksattomat puut. Niistä tehtyä terassilautaa kun ei meidän kaupassa ollut koskaan myynnissä toistuvista kyselyistä huolimatta. Näyttäkää mulle se puu, jossa ei oksaa ole ollut koskaan 6m matkalla.
Raivostuttavinta kaikesta oli silti tinkaaminen ja etenkin alennusprosenttien ostaminen. Lähtökohtaisesti kaikesta rautakaupan tuotteista pitää saada alennusta, vaikka se olisi sitten se pussillinen nauloja joka maksaa 0,80€, ja ostokset olisivat vain tämä pussi. Myyjälle supatellaan kuin suurempaakin salaisuutta jakaen että "paahan nyt hinta kohilleen"
Olennaista ei siis ole, mitä tuote todellisuudessa jää maksamaan, vaan paljonko saat alennusta. Lukemattomat ovat ne kerrat, kun asiakas on lähtenyt hakemaan täysin saman tuotteen naapurista, koskapa heiltä sai 5% enemmän alennusta kuin meiltä. Johtuen kuitekin kovemmasta lähtöhinnasta, jäi tuote alennuksen jälkeenkin maksamaan kuitenkin enemmän kuin meillä.
Taksi onkin sitten ihan oma maailmansa. Asiakas ei siis maksa pelkästään matkasta, vaan samalla rahalla hän ostaa oikeuden käyttää autoa haluamallaan tavalla ja käyttäytyä kuskia kohtaan miten tykkää. Aloitusmaksu 8€ on ilmeisesti hyvien tapojen reaaliarvo kesäkuussa 2010.
Lopunkaiken kuitenkin pitää sanoa, että omalle kohdalleni leijonanosa asiakkaista ja asiakaspalvelukokemuksista on pelkästään positiivisia. Jotenkin vaan näitä toisia kuitenkin aina muistellaan.
Ja tämähän ei liittynyt sitten yhtään ketjun aloitukseen. Olkoon, en jätä kirjoittamattakaan, eli kunnon OT:t tähän väliin.