tammikuu 09, 2025, 12:09:44 ip

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


Näytä viestit

Tämä jakso sallii sinun katsoa tämän jäsenen kaikkia viestejä. Huomaa, että näet vain niiden alueiden viestit, joihin sinulla on nyt pääsy.

Viestit - Temakka

1
Testin raportointi viime vuonna kuivui sitten käsiin kun kaikenmaailman kiireet painoivat päälle.
Lyhykäisyydessään kasvualtaiden testaus oli erittäin positiivinen kokemus ja ennen kaikkea chilien kasvatus niissä oli erittäin helppoa ja vaivatonta.
Vesisäiliön kun laittoi täyteen saikin olla rauhassa 2-3 viikkoa ja kasvit saivat kasvaa pöhisten rauhassa.

Viime kesä oli samalla ensimmäinen kesä kun vanhoista ikkunoista tekemäni kasvihuone oli ensimmäistä kertaa tehokäytössä ja sato olikin aivan eri luokkaa kuin aikaisemmin. Tarkemmin ottaen aikaisempia muutaman kypsyneen chilin "satoja" ei voi edes sadoksi kutsua.

Kasvihuoneessani kun ajatuksena oli alusta alkaen että sinne ei kiinteitä penkkejä laiteta (lukuunottamatta kahta 50X50 cm kokoista penkkiä takakulmissa mihin istutin viinirypäleet) vaan lattia päällystettiin betonilaatoilla, oli tuo Biolanin kasteluallas aivan omiaan.
Tähän kesään lähdettiinkin 13 kappaleella kastelualtaita mihin jokaiseen laitoin kunnollisen valmiiksi lannoitetun Biolanin kasvusäkin (Turvemultasäkit hylkäsin käytöstä vaikka nekin toimivat viime kesänä ihan mukavasti. niiden huonona puolena oli että tuli lisätöitä laiskalle meikäläiselle kun joutui lannottelemaan) minkä lannoitusaineet riittävät aika mukavasti koko kesäksi.
Kuhunkin altaaseen laitoin kaksi tainta. Ote tosin pääsi sen verran lipsumaan että näistä 13 kastelualtaasta vain kuudessa on chilejä eli vain 12 kasvia. Loput altaat tuli valjastettua erilaisille tomaateilla, kasvihuonekurkulle ja meloonille.

Eli näillä mennään... Nyt vain odotellaan ja välillä tankkaillaan kastelualtaan säiliöitä. Kasvit venyvät pikavauhtia ja tukemishommia on luvassa jatkuvalla syötöllä.
2
Samaa pohdin ja totesin että itse idättämät taimet eivät ehdi millään tämän kesän aikana hedelmiä tuottamaan joten ajattelin huomenna suunnata auton keulan kohti Piikkiötä ja käydä Tammisillan puutarhalla kantsomassa löytyisikö jo valmiiksi kunnon kokoisia taimia.
3
Nyt kun ikuisuuskasvihuoneprojektini (vanhoista ikkunoista) on siinä vaiheessa että sain katon kasvihuoneen seinien päälle alkaa chilien kasvatus tosissaan.
Rouva on jo parina kesänä viljellyt yrttejään Biolanin kastualtaan päällä olevassa kasvusäkissä ja näyttää kasvavan sen verran komeasti että ajattelin testata myös chilien kasvatusta niissä.
Tarkoituksena on hankkia kaksi kasteluallasta.
http://www.biolan.fi/suomi/puutarhaharrastajat/puutarhatuotteet/tarvikkeet/biolan-kasteluallas

Toiseen ajattelin laittaa tuollaisen Biolanin kasvusäkin ja toiseen Biolanin Turvemultasäkin ja molempiin kaksi-kolme chiliä kasvamaan (kolme taitaa käydä jossain vaiheessa liian tiiviiksi). Championia on tehnyt mieli koittaa jo pitkään joten sellainen on ainaki jostain hankittava ja muut jotain mistä löytyy vähän potkuakin.
Kasvusäkissä pitäisi olla lannoitteet valmiina joten sen pitäisi pärjätä kunhan kastelualtaaseen lisäilee vettä silloin tällöin. Biolan lupaa että vesi riittää satoikäisille tomaateille ainakin viikoksi niin eiköhän chilien kanssa pärjää jopa pidempäänkin eli aika helpoksi pitäisi kastelun käydä.
Turvemultaa ajattelin koittaa testin vuoksi toisessa kastelualtaassa koska tuo turvevoittoinen kasvualusta tuntuisi olevan chileille sopiva koostumukseltaan. Turvemullassa ei ole ravinteita mukana mahdottomasti joten ajattelin muutaman viikon kastella pelkällä vedellä ja sen jälkeen lisätä kastelualtaan veden joukkoon lannoitetteeksi Biolanin Luonnonlannoite Marjoille ja Hedelmille mitä sattuu olemaan valmiina ja kasteluliuoksen arvot näyttävät olevan N-P-K 15-9-21 mikä on aika lähellä kehuttua Puutarhan kesää. Lisäksi homma tapahtuu vielä luomuna. Mitä mieltä lannoitusgurut ovat noista arvoista?

Tulevana viikonloppuna jos saisi taimet ja tarvikkeet hankittua niin saa testin käyntiin.
4
Kirje tuli eilen meikäläiselle ja laitan sen matkaan heti kun saan osoitteen Erskalta.