Lainaus käyttäjältä: tellie - maaliskuu 11, 2012, 19:03:15 ip
Siinä mielessä erikoinen muutos, että ihan noin rajusti kesken lehden väri on muuttunut vihreästä ihan keltaiseen. Omilla kasveilla keltaisuuteen on yleensä auttanut uusi kasvualusta tai rajumpi lannoitus, mutta ravinteet kuluvat kasvualustasta hitaahkosti ja kuten varmaan niistä ensimmäisistä kellastujista muistat, ravinnepuutteen kellastuminen on vähän erinäköistä. Tuo muutoksen nopeus houkuttelee miettimään, että olisiko jossain tapahtunut jotain kertaluontoista, mikä oli muuttanut kasvin oloja ja mistä kasvi olisi tykännyt kyttyrää.
Jäin tuossa miettimään Tellien arvelua kertaluonteisuudesta ja kyttyrästi suhtautumisesta, sillä niin kuin sanoin aiemmin, myös muissa taimissa oli noita samoja yhtäkkisiä kellastumisen oireita latvustossa. Tosin ei noin pahasti kuin ensimmäisessä kuvassa. Ja nyt tilanne on korjaantunut myös niissä taimissa, joita en ole vaihtanut lainkaan isompaan purkkiin... Saattaa siis olla, että ensimmäinen lannoitekerta aiheutti jonkin shokintyngän näille silmäterille. Varsinkin kun ottaa huomioon, miten me miehet (lue siis: minä) olemme tarkkoja kun lannoitemääriä mittailemme...