Luin tätä ketjua, ja tosiaankin - nimi Moruga viittaa etelä-Trinidadissa olevaan rannikkokylään. Siitä tämä chili on saanut nimensä, vaikkei se välttämättä tarkoitakaan, että Trinidad scorpion moruga olisi alunperin vain kyseisen kylän liepeiltä. Chilejä kasvatellaan ihmisten toimesta koko saarella, ja varmaa on myös se, että eri lajikkeet risteytyvät sielläkin. "Morouga" oli vain väärinkirjoitettu.
Toinen tässä ketjussa mainittu trinidadilainen chililajike on Trinidad douglah. "Douglah" tarkoittaa muuten paikallisessa slangissa rodullisesti mustan ja intialaisen ihmisen lasta. Yleensä ryhmään kuuluvilla ihmisillä on hieman hankaluuksia sopia saaren yhteiskuntaan, sillä kumpikaan valtaväestöryhmä (intialaiset ja mustat) ei oikein tahdo pitää toisistaan (rasismiakin on monenväristä).
Aikanaan kirjoittelin kysellen näistä trinien chileistä tänne, ja jo silloin arvasin että ne tulevat olemaan maailman tulisimpien chilien joukossa, sillä paikallisten kotona tekemät pippurisoossit vaihtelivat tulisuudeltaan järkyttävästä tappavaan, näin amatöörin makuaistein. Usein tuli siellä asuessa heitettyä ruokaa pois vain sen takia, että joku oli lorauttanut mukaan hieman "pepper saucea"..!
Mukavaa nähdä kuinka chiliharrastus on kehittynyt, ja näitä Trinidadin ihmeitäkin saa näemmä tänä päivänä jo Suomesta!