Nyt kun on muutaman viikon kokemus käytöstä niin voi jo vähän antaa palautettakin
Liitinten tiivistämisen suhteen kannattaa olla tarkka, itse jouduin vielä lisätiivistämään kun alemmasta läpiviennistä tihkui muutamia pisaroita tulvan aikana.
Sen verran tarkennuksena että systeemi on bioponinen ja se on tuntunut pitävän myös levänkasvun kurissa, itsekin epäilin putkiin ilmaantuvan leväkasvustoa, mutta ainakaan vielä ei ole mitään tullut.
Kasvit kasvavan nopeasti ja terveen oloisina, myös pikkupörriäiset tuntuvan pysyvän poissa, sillä muita kasveja vaivannutta kirva- ja banaanikärpäsongelmaa ei näissä ole ollut.
Seuraavan version tuosta ajattelin kaikesta huolimatta toteuttaa siten, että läpiviennit tulevat pohjaan ja reso suoraan siihen alle. Näin vältytään sisätiloissa vedenpaisumusongelmilta jos jokin liitos pettää. Tuollaisenaan en välttämättä uskaltaisi sisätiloihin tuoda.