tammikuu 08, 2025, 04:54:53 ap

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


Näytä viestit

Tämä jakso sallii sinun katsoa tämän jäsenen kaikkia viestejä. Huomaa, että näet vain niiden alueiden viestit, joihin sinulla on nyt pääsy.

Viestit - meikkupeikko

1
Päiväkirjat ja fotoalbumit / Vs: Meikkupeikon 2016
tammikuu 25, 2016, 10:16:43 ap
Melkein kaikki ovat päässeet siirtymään lautalta multaan. Lautalla kelluskelee enää ainoastaan Mini Minit ja mysteerit. Melko mustia alkavat olla ja mysteerien päälle on jo alkanut tulla hometta. En silti vielä luovuta, voivathan ne vielä yllättää.

Sirkkoja ei ole noussut ihan toivottuun tahtiin. Varsinkin Pink Habanero tuntuu olevan tahmea, kolmesta juuresta vain yksi on nostanut sirkat. Odottelen silti niitäkin, jos ne vaikka on vaan hitaita.

Tila alkaa loppua kesken. Irrotin yläkerran ikkunalaudan aiemmin ja nyt tarvitsisin sitä. Viikonloppuna on siis edessä ikkunalaudan etsintä ja kiinnitys, jos flunssalta kykenee. Pakko se on paikalleen laittaa, koska tällä hetkellä osa taimista asustaa keskellä keittiön pöytää ja kiinnostavat kovasti niin kissoja kuin pientä ihmistäkin. Ne siis pitää siirtää. Yksi minipaprika jo kohtasi loppunsa pienen tytön käsissä.
2
Päiväkirjat ja fotoalbumit / Vs: Meikkupeikon 2016
tammikuu 17, 2016, 13:44:35 ip
Kaleidoskop on nopea itämään. Kaikki neljä lautalle mennyttä siementä on näyttänyt jo juurta ja siirtyneet multaan. Hot Bananakin on nopea itämään, senkin kaikki neljä siementä ovat jo mullassa. Lautalla kelluskelee enää pari Aji Cristalia, Bishop's Hatit, Ancho Poblanot, Mini Minit ja mysteerit. Bishop's Hateista yksi näytti jo juurta, mutta se on vielä niin pieni ja hentoinen, etten hennonut laittaa sitä vielä multiin. Jotenkin huono itävyys ei yllätä mysteerien ja Mini Minin kohdalla. Ne olivat viimeksikin huonoja ja hitaita itämään. Ajattelinkin unohtaa ne lautalle ja katsella tekeekö niistä yksikään juurta. Molemmista on nimittäin kaikki loput siemenet lautalla, mysteeristä jopa 13 kappaletta ja Ministäkin 10.
3
Päiväkirjat ja fotoalbumit / Vs: Meikkupeikon 2016
tammikuu 15, 2016, 14:12:49 ip
Lauttani on liian pieni. Kun Fataliin kuori tiistaina tuli, en saanut lautalle sopimaan kuin pari hassua lajiketta eli Bishop's Hatin, Hot Bananan, Ancho Poblanon ja Kaleidoskopin. Lopullinen lajikelista siis tässä:

C. annuum
Minipaprika Red
Black Scorpion Tongue
Ancho Poblano
Hot Banana
Mysteeriannuum

C. baccatum
Aji Cristal
Pequante
Mini Mini
Kaleidoskop
Bishop's Hat

C. chinense

Pink Habanero
Moruga Scorpion

Onneksi en saanut. Alkaa nimittäin jo nyt tila loppua, kun muut lajikkeet ovat itäneet odotettua paremmin.Päätinkin tehdä saman kuin edellisinä vuosina, että en pidä kuin kaksi tainta per lajike. Loput lahjoitan kaverille ja velipojalle. Onneksi mulla on lapsi, joka juo paljon maitoa. Maitopurkeista oon tehnyt istutusruukkuja, kun en jaksanut niitä etsiä varastosta. Pari Minipaprikaa on päätynyt myös vanhaan keksipurkkiin. Pitää etsiä jostain kätköistä vanhat isot ruukut ja tehdä inventaario tarvitseeko niitä ostaa kovin montaa.

Voi muuten olla, että Bolivian Rainbowin idätän vielä myöhemmin yksin, jos aion niitä lahjaksi antaa. Mulla ei ollut Black Scorpionia kuin pari hassua siementä ja toinen niistä teki kyllä juuren, mutta ei kasvattanut sirkkoja. Höh.
4
Päiväkirjat ja fotoalbumit / Vs: Meikkupeikon 2016
tammikuu 08, 2016, 16:54:20 ip
3. tammikuuta laitoin itämään kaikkia lajikkeita, joiden siemeniä löytyi kotoa. Ne olivat Minipaprika, Black Scorpion Tongue, mysteeriannuum, Aji Cristal, Pequante, Mini Mini, Pink Habanero ja Moruga Scorpion. Aika hienosti osa on itänyt. Pink Habanerosta näyttää juurta kolme siementä, Pequantesta, Minipaprikasta ja Moruga Scorpionistakin yksi.
5
Päiväkirjat ja fotoalbumit / Vs: Meikkupeikon 2016
tammikuu 02, 2016, 13:47:07 ip
Tänä vuonna lajikelista näyttää tältä:

C. annuum
Minipaprika Red
Black Scorpion Tongue
Ancho Poblano
Bolivian Rainbow
Hot Banana
Lombardo
Ramiro
Tinkerbell
Mysteeriannuum

C. baccatum
Aji Cristal
Pequante
Mini Mini
Kaleidoskop
Bishop's Hat

C. chinense

Pink Habanero
Moruga Scorpion

Yhteensä 16 lajiketta siis. Vielä tuosta muutaman voisi karsia. Pitää nyt katsella päätyvätkö kaikki annuumit lopulta lautalle vai eivät. Morugakin saattaa jäädä välille, se kuitenkin on ihan liian tulinen omaan käyttöön. Bolivian ja Black Scorpion Tongue pääsevät mukaan ihan siksi, että ajattelin kasvattaa niistä lasten opettajille kiitos"kukkaset". Toissa vuonna pojan opettaja jo ihaili silloisia kasvatuksiani, niin jospa tykkäis omasta puskasta. Mysteeri taas on vanha tuttu ja käyttökelpoiseksi havaittu. Lisäksi kiinnostaa onko noissa sen siemenissä kuinka paljon vaihtelua, koska jo viime kerralla sitä idättäessä tuli ilmi emokasvin hybridiys. Se myös aika kivasti toissa vuonna selvisi ulkona, joten ajattelin laittaa niitä kukkapenkkiin. En minä siihen mitään muutakaan osaa kasvatella.  :)

Edelliset kaudet löytyy siis täältä: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=13420.0
6
Päiväkirjat ja fotoalbumit / Meikkupeikon 2016
tammikuu 02, 2016, 12:12:18 ip
Viime vuosi jäi väliin nuorimman lapsen syntymän vuoksi. Tänä vuonna on tarkoitus taas laittaa muutama kaveri itämään ja ehkä jopa talvettaa parhaimmisto. Tänä vuonna aion keskittyä lähinnä mietoihin chileihin. Pienin ipana ei vielä kovin tulista syö, joten tulisemmat menisivät hukkaan. Varmaksi en osaa sanoa mitä laitan itämään, koska olen vasta tekemässä tilausta. Huomaa, että on havaittavissa "pientä" vauhtisokeutta. Piti tilata ihan vaan paria hyväksi havaittua lajiketta ja hupsista, ostoskorista löytyykin kymmenkunta erilaista. Kun ottaa huomioon, että vanhojakin siemeniä on jäljellä jonkun verran ja ne varmaan ensin pitäisi käyttää pois, niin...  :P Tiedän vain, että tilaa kunnon kasvatukselle ei hirveän monelle taimelle ole, joten jostain pitää karsia. Mutta mistä? Kun toi ois kiva ja toikin ois kiva ja toi vasta kiva oiskin!  ::)

Palaan asiaan, kun tiedän tarkasti, mitä idätän.
7
Muut kuin paprikakasvit / Vs: Tupakan kasvatus
heinäkuu 03, 2014, 20:24:42 ip
Tupakat kuolee käsiin. Tuli vissiin valittua niille huono paikka, koska yli puolet ulosviedyistä on kuollut. Kasvarissa olevat pari kasvia pärjää paremmin. Tai sitten tää keli ei vaan sovi noille etelän eläjille.  >:(
8
Päiväkirjat ja fotoalbumit / Vs: Meikun kaudet 2013-2014
heinäkuu 03, 2014, 19:40:47 ip

Cheyennen pääsato. Pari jäi vielä kypsymään. Ei siitä paljon tullut, mutta ottaen huomioon, että koko kasvin koko on n. 40 senttiä, niin ihan sopivasti sai satoa.


Siemenetkin piti laittaa kuivumaan. En nimittäin usko, että tuo pikku-Cheyenne talvehtii kunnolla enää toista talvea.

Kylmä ja sateinen keli on verottanut kaikkia ulkona olevia chilejä niin, että niistä on turha toivoa satoa. Kasvihuoneessa olevatkin alkoivat jo näyttää kituvilta, kun keli pysytteli 15 asteessa eikä edes aurinko paistanut. Huono vuosi chileille.
9
Golden Cayenne on tehnyt nätin podin, joka on suunnilleen yhtä pitkä, kuin koko kasvi. Pari muutakin podin alkua on jäänyt kiinni, joten toiveissa on saada siitä ihan jopa satoa.

Koira sai ulkoeteisessä hepulin ja pudotti siellä olleet chilit melkein kaikki lattialle. Oli vissiin maistellutkin ainakin Bolivian Rainbowia ja kattilamysteeriä. Siirsin sitten suurimman osan ulkoruokintaan. Sattui vaan paskaan aikaan tää kylmä kausi, Aji Fantasy otti tosi pahasti itteensä ja tänä aamuna roikotteli lehtiä oikein huolella. Oli pakko ottaa se sisään, jos vaik siitä toipuisi.

Toinen Nagoista yrittää kukkia. Sekin siirtyi ulos, joten oletan, että pudottaa kukkaset.  :-\

Minipaprikan podit on tosiaan minejä. En sit tiiä kuinka pieniks niiden pitäis jäädä. Tällä hetkellä on noin peukalon pään kokosia. Mysteeriannuum oli kai viime vuonna F1-hybridi, koska podit on niin hassun mallisia. Viime vuonna teki pitkulaisia punaisia podeja, mutta tänä vuonna podit on jotain pitkulaisen ja normipaprikan väliltä. Rungoltaan pitkulaisia, mutta päästä kuin paprika.  :D Makua pitää vielä katsella ja seurata, mitä muut mysteeripuskat tekee. Jos joku noista maistuu hyvältä, ni voishan sitä jatkaa kehitystä.

Black Scorpion Tongue sai vähän osumaa sekin koiran käsittelyssä. Katkesi pois just ne oksat, joilla kukkia oli. Oli siinä kiinni pari podin alkuakin. Eipä ole enää. Elättelen toiveita, että kukkisivat uudelleen.
10

Parhaimman näköinen tän vuoden chileistä, mysteeriannuum. Se on elänyt keittiön ikkunalla ja ruukkuna sillä on vanha kattila. Ei kuki vielä, mutta nuppuja löytyy.


Naga Morich ja sen vierellä Duke Pequin, kai. Kuten näkyy, Duke? on jäänyt vähän pieneksi. Näistä Dukeistahan en oo yhtään varma onko ne oikeesti Dukeja vai jotain ihan muuta. Katsellaan, jos joskus alkais kukkia ja podittaa. Molemmat ruukutan isompiin ruukkuihin, kunhan ehdin ruukkuja hakea.


Trinidad Perfume pääsi kai palamaan, koska ulossiirron jälkeen lehdet menivät tällaiseksi.


Aji Cristal kukkii ja podittaa.


Cheyenne kypsyttelee jo podejaan. Sato on viime vuoteen verrattuna tosi aikaisessa, mutta viime vuonnahan ei ollut yhtään talvetettua.


Golden Cayennen latvoin kai liian myöhään, koska on tehnyt kasan kukkia heti katkaistun latvan alle. Isompaa ruukkua kaipailis tämäkin. En vaan tiedä uskallanko ruukuttaa nyt isompaan vai annanko olla tässä pienessä ja tehdä noista kukista podit. Olis kyl sopivan kokonen talvetusruukuks, joten voi olla, et jää tuohon.


Ulkoeteisen mysteeriannuum kukkii.


Kyllä tuo Bolivian Rainbow on kaunis. Ajattelin, että jos tuo tänä vuonna podittaa ja siemenet itää, niin ensi vuonna voisin kasvatella lasten opettajille Bollet. Ehkä. Jos viitsin.

11
Muut harrastukset ja elämä / Vs: onko lemmikkejä
toukokuu 22, 2014, 21:39:39 ip
Pari viikkoa sitten tuli haettua kotiin myös beglen urospentu.
12
Chilit ovat valloittaneet ulkoeteisen. Olisvat jo kasvihuoneessa, jos joku ois vihdoin saanu sen tehtyä.

Pequante näyttää huonolta. En tiedä miksi, koska mitään ötöjä siinä ei näy. Laitoin sen sit pihalle. Olkoon siellä, jos vaik aurinko tekis ihmeitä.

Pink Habanero näyttää sekin surkeelta. Tuli mieleen, et johtuisko liian nopeesta ulkoeteiseen siirrosta. Kolmelasisen ikkunan takaa ykslasisen taakse suoraan auringon paisteeseen tais olla liikaa. Ja melkosen kylmiä öitä ehti olla tässä välissä ennen tätä hellejaksoa. Siirsin sen pequn seuraksi pihalle.

Aji Cristal ja Cheyenne podittaa. Cheyennessä on kymmenkunta podia ja kukkia, Aji Cristalissa vasta pari podia, mutta kukkia sitten sitäkin enemmän.

Black Scorpion Tongue, Bolivian Rainbow, Minipaprika ja mysteeriannuum kukkii. Melkoisen rimpuloita ne vielä on verrattuna talvetettuihin, mutta toivon että tuuheutuvat vielä lisää.

Chaco kasvaa edelleen omituisesti. Erittäin hento varsi yhdistettynä melkoiseen pituuskasvuun saa sen taipuilemaan. Pitää kattoa paljonko se tulee tarttemaan tukea. Hiiiiidas kasvamaan, kolmesta taimesta vain yksi on yli 15-senttinen. Toivon, et siirto ulkoeteiseen aurinkoon sais ne innostumaan. Puolivilli Heart Throb kasvaa melkein yhtä hitaasti, näyttää vielä tosi pieneltä annuumien vieressä.

Morugat, Nagat ja Perfume eivät nekään pituuskasvussa annuumeille pärjää eivätkä ne vielä kuki. Perfume on kasvattanut aika paksun varren ja on tanakan näköinen.

Seuraavaksi toivottavasti siirto kasvihuoneeseen. Kun nuo on viikon-pari olleet tossa ulkoeteisessä, saa suurimmat siirtyä. Jos kasvihuone ei vielä silloinkaan oo valmis, nuo saa siirtyä kylmästi pihalle. Siellähän ne pärjäs viime vuonnakin.
13
Päiväkirjat ja fotoalbumit / Vs: Eriksen kausi 2014
huhtikuu 22, 2014, 15:10:57 ip
Lainaus käyttäjältä: Eris - huhtikuu 07, 2014, 17:10:18 ip
Päätinpäs mitä tein ylempänä mainituille Chacoille, eli kaikki samaan ruukkuun vaan! Laitoin muutaman tukikepin pystyyn ja pujottelin neljä Chacoensea niihin kiemurtelemaan. Saas nähdä millaiseksi kesän myötä kasvaa.

Hyvä idea! Taidan tehdä omille Chacoille saman tempun, helpompi tukea yhteen ruukkuun kuin kolmeen.  :)
14
Aamulla chilejä kastellessani huomasin, että Black Scorpion Tongue yrittää jo kukkia. Se on kuitenkin vielä melkoisen rimpula ja sen kaveri vielä rimpulampi. Siispä päädyin latvomaan BST:t ja osan Cayennen Goldeneista.

Huomenna on kaupunkireissulla pakko käydä ostamassa ruukkuja. Tai siis 10 litran ämpäreitä. Katselin nimittäin kastellessani Moruga Scorpioneja vähän tarkemmin ja näyttää ainakin toisen ruukusta puskevan juuret alakautta ulos. Tarttis siis isompaa ruukkua, mutta kun eilen ruukutellessa noita annuumeja käytin kaikki isot ruukut. Ai miten niin mulla on enemmän kasveja kuin viime vuonna? Varmaan noi BST:tkin vois kaivata isompaan ruukkuun ja on tuolla pari muutakin, jotka ajattelin ruukuttaa heti, kun vaan mahdollista. Loppuu vaan pikkuhiljaa kasvatustila kesken, varsinkin kun ukko omilla kasvatuksillaan vie chileiltä tilaa. Kuka nyt jotain ruusukaalta haluaa idättää, kun chilit tarttis valoa?

Näköjään mulla on laskutaitokin hukassa. Eilen ruukuttaessani nimittäin huomasin, että mullahan on kolme tainta Heart Throbia, kolme PI260433:a ja kolme Moruga Scorpionia, mutta ei yhtään Bhut Jolokiaa. Sitten muistin, et mähän annoin sen ainoan Bhutin veljelle synttärilahjaks. Fiksu veto  ::) Taidan viedä sille noi ylijäämätkin.
15
Muut kuin paprikakasvit / Vs: Kasvimaasi kasvit
huhtikuu 21, 2014, 19:34:50 ip
-porkkanaa paria lajiketta
-ruusukaalta
-perunaa timoa
-tomaattia paria lajiketta
-silpoydinhernettä paria lajiketta
-basilikaa
-ruohosipulia
-keräsalaattia
-avomaankurkkua
-mansikkaa, jos ovat säästyneet talvelta

Siinä kai ne. Viime vuodelta paljonkin supistettu lista, kun tarttis tehdä tohon savikkoon melkosesti maanparannustöitä, et siinä sais muutakin kasvamaan. Ei viitsi vaivautua, vaan tyydyn pienempään kasvimaahan.

Edit. Tuli vielä tosta Timo-Siikli -keskustelusta mieleen. Meillä viime kesäiset Timot olivat todella maukkaita. Parempia pottuja sai hakea. Käytiin yksissä juhlissa kesällä talossa, joka on samanlaisella savipellolla, ku tää meinkin torppa. Isäntä kehui, kuinka tarjolla on itse kasvatettua Siikliä. Pakko sanoa, että jäi muuten ne perunat syömäti, koska ne olivat juuri sellaisia mudan makuisia. Silloin tuli mieleen, että riippuu varmaan melko paljon kasvupaikasta sekin miltä peruna maistuu.
16
Muut kuin paprikakasvit / Vs: Tupakan kasvatus
huhtikuu 21, 2014, 19:30:05 ip
Ajattelin olla uhkarohkea ja kokeilla tarttuuko mosaiikkivirus. Ulkoeteisessä on tällä hetkellä Cayenne Golden, Pequante ja Pink Habanero, joista taimikokoinen on vain tuo Cayenne. Ukko on jo pitemmän aikaa kiroillut, kun tupakan taimet ei saa tarpeeksi valoa (no ei kai, kun joka ikkunalaudalla on chilejä  ;) ). Ulkoeteinen alkaa olla riittävän lämmin yölläkin, joten ajattelin siirtää noi tupakantaimet sinne. Saavatpahan ainakin valoa. Toivonkin sormet ristissä, etteivät ne tartuta chileihin mitään.
17
Hetki onkin vierähtänyt viime päivittelystä, mutta väliäkö tuolla, kun taimet vaan kasvaa.

Tänään siirtyi ulkoeteiseen viimevuotiset Pink Habanero ja Pequante. Huomasin niissä ylimääräistä elämää ja siirsin ne ensin ihan vaan myrkytettäviksi, mutta koska tuolla on niin lämmin, niin jääköön sinne. Ihmettelenkin, kun Pinkki yritti jo kukkia, mutta pudotti kaikki kukat pois. Johtui varmaan noista ötöistä.

Cheyenne kukkii ja podittaa.



Kissa on löytänyt chilit ja varsinkin Aji Cristal tuntuu olevan suosikki. Sillä on kyllä suurin ruukkukin. Vähintään kerran viikossa on katti käynyt kaivamassa multia Cristalin ruukusta. Raukkaparka ei tietenkään tykkää käsittelystä, vaan alkaa olemaan melko nuukahtaneen näköinen. Se onkin seuraava siirtovuorossa, kunhan saan ensin siivottua ulkoeteisestä kaikki talvikamat varastoon.

Taimista nopeiten kasvavat (ylläri, ylläri) annuumit. Tänään ruukutin suurempiin ruukkuihin Cayenne Goldenit, mysteeriannuumin ja Bolivian Rainbown. Samalla suurempaan siirtyi Nagat, muistelin viime vuodelta, että ne tekevät jumalattoman juuriston ja muistin oikein. vaikka kooltaan taimi ei ollut kuin puolet Bollen koosta, niin juuret olivat suuremmat. Trinidad Perfumekin sai suuremman ruukun ihan siksi, että on kasvanut hienosti. Muista ei voi sanoa samaa. Huomaa, että lämpötilalla tosiaankin on merkitystä, koska alakerran chilit ovat huomattavasti pienempiä. Toki lajikkeissakin eroja, mutta vertailukohtana olen käyttänyt PI260433:a. Sitä on yksi taimi yläkerrassa ja kaksi alakerrassa. Yläkerran taimi on paljon suurempi ja alakerran taimet ovat jääneet mineiksi. Kuvaa alakerran Piiläisestä:

Muutenkin niiden kasvutyyli on omituinen. Ne eivät tunnu tekevän paksua vartta, vaan varsi on ohut. Näyttää siltä, että noita joutuu tukemaan melko tavalla, kunhan kasvavat suuremmiksi.

Yleiskuvaa yläkerran ikkunalaudalta:

Vasemmalta: PI260433, kissan pahoinpitelemä Cayenne Golden, Bolivian Rainbow, takana Aji Fantasy, Trinidad Perfume, 2x Black Scorpion Tongue, 2x Panambi, Aji Fantasy ja pieni Heart Throb.
18
Muut kuin paprikakasvit / Vs: Tupakan kasvatus
maaliskuu 14, 2014, 17:32:52 ip
Suoraan mullassa idätettynä näyttää itämisprosentti näissä x46900:sen siemenissä olevan melkosen korkea. Turkish Basma on itänyt vissiin kaikista siemenistä, Tennessee Burleyn itämisprosenttikin on lähellä 80% ja vain Virginia Gold #2 on nostanut 15:sta siemenestä viidet sirkat. Voi tosin johtua siitä, että Virginia osui ikkunalaudalla karmin kohdalle, josta vetää, joten lämpötila sen kohdalla on voinut olla pienempi. Heitin siis ne suoraan mullan pinnalle vanhoihin jätskikippoihin ja sen päälle kelmun. Viikonlopun operaatio on sirkkataimien siirto isoista purkeista omiin pieniin purkkeihin. Tosin, koska tää tupakan kasvatus on enemmän ton miehen innostus, niin saa ihan itse leikkiä noilla millin kokoisilla taimilla. Mulle chilintaimet on riittävän pieniä, noissa palais vaan hermot.  ;)
19
Täälläkin yksi Aji Ovojen seuraaja. Mulla Aji Ovot kelluskeli idätyslautalla melkein kaksi kuukautta eikä silti yksikään tehnyt edes häntää, sirkoista puhumattakaan. Toivotaan, että sulla on parempi tuuri.  :)
20
Päiväkirjat ja fotoalbumit / Vs: Meikun kaudet 2013-2014
maaliskuu 12, 2014, 12:33:21 ip
Lainaus käyttäjältä: Rikkaruoho - maaliskuu 10, 2014, 13:03:29 ip
Täällä sama juttua Aji Ovolla, ei lähde itämään sitten millään. Taidan heivata vaan idätyslautan mäkeen. Meillä on varmaankin samaa aivokuollutta siemenerää tullut fataliilta  :-\

Näin olettaisin, koska fataliilta minäkin nuo Aji Ovot tilasin. Toisaalta ei harmita yhtään, koska siinä olis sitten taas lisää taimia ja tais tänä vuonna pikkusen karata mopo lapasesta.  ;)