Lainaus
Aika tyypillinen chinensen kasvutapa, kuulostaisi... Samaten, noilla on tapana tiputella kukkia pitkäänkin - etenkin jos on esim. magnesiumista vajausta.
Hyvä tietää ettei sitten ole täysin meikäläisestä kiinni. Hämmentävän pitkiksi ovat vain venähtäneet tuossa ikkunalaudalla. Kasvualustana on toisella perinteinen kukkamulta, toisella Kekkilän Ruukutusseos. Mitään lannoitusta tai muutakaan "ylimääräistä" en ole kasveille antanut, lähinnä vain lyönyt multaan ja toivonut parasta. Molemmat tiputtelevat lehtiä jatkuvasti, eikä uusista kukista ole muutaman viime viikon aikana näkynyt merkkiäkään. Ehkä ne siitä joskus...
Hämmentävintä tässä on se, että muistini mukaan nuo viime vuonna Prismasta ostamani Paper Lanternit eivät muistuttaneet tuon ylempänä olevan kuvan palkoja lainkaan. Ostamani chilit olivat huomattavasti lyhyempiä, enemmän "chinensemäisiä". Pituutta ja leveyttä noin 4 cm. Turvauduin ystäväämme Googleen, mutta en löytänyt mitään muistikuvani mukaista tuolla nimellä. Lähinnä mieleen jäi epäsäännöllinen muoto. Tällainen näyttäisi jo huomattavasti tutummalta.
http://juuri.org/fatalii/?u=g&c=search&word=aji+cachucha&id=3477
Hiukan vielä pituutta pois, lähinnä tuo suippo pää, niin siinä olisi muistikuvani mukainen Paper Lantern. Tulisuuttakin löytyi, paketissa luki muistaakseni juuri tuo 8, enkä ainakaan minä keltanokkana uskaltanut edes yrittää syödä kokonaista palkoa, pelkkä maistaminen sai jo hakeutumaan maitotölkille.