Valmistusaineet: oranssi ja punainen Habanero, muita tulisia chilejä, omenaviinietikka, suola, ruokosokeri. Ei lisä- tai säilöntäaineita.

Ensiksi pisteet etiketin kuvasta, joka joulupäivällisellä kirvoitti erinomaisen paheksuvia kommentteja pöydän naisväeltä! =) 

Itse kastikkeeseen... Tämä on jostain syystä vähän vaikea kuvailtava. Se kuuluu "luonnollisten superchilikastikkeiden" aateliseen joukkioon, eli ei sisällä kapsaisiiniuutetta ja kilpailee mm. Blair's Deathin & After Deathin, CaJohn's "10"n ja Pain 100%:n sarjassa. Tämä on edellisiä miedompaa, mutta silti valtaosalle ihmisistä nimensä mukaista, eli varovaisuus esim. pizzan kanssa on paikallaan. Maussa on kyllä etikkaisuutta, mutta myös habanerojen raikasta aromia. Yhdistelmä on aika erikoinen; en muista ihan vastaavaa maistaneeni. En ehkä käyttäisi yleismausteena mihin tahansa ruokaan; esim. Habanero Tabasco on huomattavasti "yleispätevämpää" ja vähemmän dominoivaa ruoassa.

Aika kallis kastike on kuitenkin kokeilemisen arvoista; tähän hieman pistävään, mutta pehmeästi puraisevaan makuun voisi vaikka hyvinkin tottua. Jotenkin veikkaan, että toimii esim. hernesopan kanssa hienosti!

Idols, BB, J.Tukiainen, kaikki... Uskallatko tunnustaa olevasi koukussa julkkisten tekemisiin ja kenties jopa maksat oikeaa rahaa tahoille, jotka haluavat sinun äänestävän ja ostavan julkkisten ja näiden formaattiohjelmien tuotteita? Seisotko ylpeänä kassajonossa "Seiska" tai vastaava ostoskorissasi, vai häpeiletkö sitä, että käytit pienen omaisuuden jonkun sinulle tuntemattoman tyypin äänestämiseen ulos "Big Brother" talosta tms..? Tunnustuksia! Tunteita ja totuutta! Onko jonkun maikkarin viihdetoimittaja sinulle päivän piristys, vai ihminen, joka pitäisi upottaa syvälle siihen itseensä? Perusteluja!

Ainekset: Fatalii, Red Savina, Habanero, Naga Jolokia, Chile Caribe, Cayenne, sipuli, sinappi, suola, maustekurkuma, valkosipuli, mustapippuri, yms.

Tämä tavara on oikeasti vahvaa, kuten valmistusainelistasta voi jo arvata! Mistään überkemikaalista ei toki vielä puhuta (tässä ei ole kapsaisiiniuutetta mukana), mutta todella vakavan luokan potkusta kyllä. Maku tuntuisi olevan kohdallaan, mitä siitä tulisuuden alta nyt voi sanoa. Monien supersoosien kitkeryyttä tässä ei ole, vaan makua dominoivat terveellä tavalla chinense-chilit. Tässä ei olla myöskään lähdetty tekemään mitään "karibialaistamisia" ananaksen tai muiden hedelmien avulla. Potku on jo ehkä liiallinen monelle chiliin tottuneellekin yleiskäyttöön (noniin, tämän foorumin kovanaamat nyt olisivat asiasta varmasti eri mieltä), mutta esim. keittoihin ja kastikkeisiin voisin kuvitella tämän olevan todella kova sana! Kallista, mutta hyvää.

Valmistaja: CaJohn's USA. Valmistusaineet: Jalapeño, punaviinietikka, hunaja, chili, irlantilainen viski, suola, ruskea sokeri.

Miedohko, mutta maultaan aivan erinomainen jalapeñokastike (täysin omaa luokkaansa esim. vihreään Tabascoon verrattuna). Maussa tuntuvat voimakkaina jalapeñon hieno ominaismaku, sekä juuri sopivasti myös hunaja. Etikkaisuutta ei juuri mielestäni ole. Potkua on juuri sen verran, että chiliin tottumaton varmaakin pitää tätä jo tulisena kastikkeena. Veteraani voi syödä lusikkakaupalla, mikä jättää mukavan polttelun suuhun, muttei vaadi jogurttia.

Inferno suosittelee!

Jatkoksi lapsiteemalle: uskotteko, että on olemassa jotain sellaista elämää suurempaa rakkautta aikuisten ihmisten välillä, mikä ei kumpua pelkästään eläimellisistä tarpeistamme, yhteiskuntanormeistamme ja unelmistamme?

Onko "sielunkumppaneita", jotka eivät tarvitse kultaisia tai muitakaan kahleita, eivätkä ylipäätään vahdi toinen toisiaan osana "parisuhdetta"? Voiko ihminen kohota tavallaan eläimellisen luontonsa yläpuolelle ja rakastaa pyyteettömästi, toivoen toiselle aidosti parasta - ja toimia sen mukaisesti, vaikka sen hintana olisikin henkilökohtainen menetys?

Kertokaapa!

Infernon sielunluotauskyselyt jatkuvat, kylväen kauhua maan ääriin...

Kertokaapa koko totuus ja perustellusti!

Puhun siis loistavan kirjailijan, Neil Gaimanin täysin totaalisesta sarjakuvasta, joka nivoi myytit, ihmiskunnan jumalat, kauhun ja loistavien piirtäjien taiteen uskomattomiksi tarinoiksi... Nuo albumit ovat parasta mitä esim. Akateemisesta Kirjakaupasta rahalla saa, väitän. Hurjaa luettavaa joka mielessä.

En voinut uskoa silmiäni: useammassa kuin yhdessä kategoriassa maailman parhaaksi artistiksi esitetään BRITNEY SPEARS!!!!!!!

Koska MTV:lle ei voine lähettää kissanpaskapaketteja, eikä muutakaan teemaan sopivaa, en voi kuin ihmetellä... Joku Spears ansaitsee ENINTÄÄN turhimman julkkiksen palkinnon - ei mitään musiikkiin vivahtavaakaan.

Mutta... tämä on Big Brotheria. Tämä on Idolsia. Tämä on ihkua! Ja, ikävä myöntää, MTV on kuten tuo kaikki muu paska, viihdettä. Ei vähempää, eikä todellakaan enempää. Musiikin nimissä.

Mutta tätä kirjoittaa musiikin ystävä. Siksi:

Hävetkää, MTV!!! Hävetkää syvästi!!! Sillä päivä, jona Britney F*cking Spears on äänestyksessä "maailman parhaaksi artistiksi" häpäisee kaikki maailman oikeat artistit. Shakirasta (joka säveltää ja jopa tuottaa kaikki levynsä 17-vuotiaasta asti, ja joka jumalauta osaa paitsi laulaa, myös soittaa useimpia instrumentteja!) peräkylän Emmaan, jolla on biisi, sydän ja taito. Ja jokainen meistä keksii kyllä legioonan OIKEITA artisteja, jotka ansaitsisivat olla moisessa typerässä äänestyksessä, jos ketkään!

MTV saa haistaa ISON PASKAN tällaisista asioista - sillä vaikka musiikin ei pitäisi olla vakava asia, ei sitä ihan sirkukseksikaan saisi päästää!!

Joku raja - kuten PMMP sen sanoi! PMMP, jota alkuun häpeäkseni katselin lähinnä "ärsyttävänä ilmiönä", mutta jotka ovat osoittaneet olevansa oikeita muusikoita, jotka tekevät hienoa musiikkia!

Ugh - hän on puhunut, paskaa tai sitten ei.

Kasvina tyypillinen annuum. Hedelmät suuria, "Ajimaisia". Lievästi makeita, hyvin miedolla tulisuudella. Maku miellyttävä, mutta sen paremmin potkua kuin selvää makeuttakaan ei löydy.

Hyvin luultavasti eurooppalaisen "Wax" tai "Hot Wax" lajikkeen meksikolainen kantaäiti. Isokokoinen, varsin makea, mutta samalla myös tulinen lajike. Ei polttava, mutta ehdottomasti sen verran tulinen, että moni haukkoo henkeään ja kokeneempikin chilimieli on tyytyväinen. Maku on erinomainen. Kuva seuraa kunhan saan sen nettiin...

Totuuden hetki...

Kerro!

Gallupia...

Mikä voisikaan ukkosbongaria sapettaa enempää kuin havainto siitä, että tämä Mika Häkkisen lähes (?) kuolemattomaksi tekemä typerä maailmankolkka, Martinlaakso, on samalla yksi maailman niistä typeristä kolkista, joihin on käytännössä täysin turhaa odottaa kunnon ukkosmyrskyä koskaan!

Jos lukijakunnassa on joku, joka ei pelkästään väännä asiasta hyvää tai huonoa vitsiä tai muistuta siitä, miten kamalia myrskyt ovat (ja ovathan ne!), kuulisin mielenkiinnolla asiantuntevan selityksen siihen, miksi ukkoset säännönmukaisesti kiertävät Martinlaakson tienoot...

Ai, että miksi? No, amerikassa taannoin asuessani, vuokraemäntäni juoksi Atlantassa akuutin tornadovaaran alla kellariin suojaan. Minä taas ulos, katselemaan keltaiseksi muuttunutta taivasta ja mahtavaa ukkosmyrskyä! Tuo kertoo kaiken. Myös sen, miksi kyseinen hieno vanhempi rouva piti minua mielipuolena. Kuten pitäisi luultavasti useimpia chilifoorumilaisiakin... Niinpä. Mutta luonto on väkevä asia - ja kunnon myrskyt sen väkevimpiä ilmentymiä! Järkeä tai ei!

Olin pieni lapsi, kun loistava, nyt uudelleen esitettävä amerikkalainen tv-sarja "Kupla" kiellettiin USA:ssa sen herättämän yleisön raivon perusteella. Jo silloin mietin, että mikä ihme ja kumma kiristää niin monien ihmisten pipoa..?

Oliko yllätys, että yksi kaikkien aikojen anarkistisimmista, mitään arvoja kunnioittamattomimmista tv-sarjoista tuli briteistä? Monty Python on ja tulee luultavasti pysymäänkin lajinsa jonkinlaisena mestarina. Tiedän ihmisiä, jotka eivät näe Pythonin sketseissä mitään "hauskaa". Heistä se kaikki on vain "omituista" tai jopa "sairasta".

Toisaalta, itse en näe monissakaan ns. "komedioissa" tai esim. suomalaisissa "hauskoissa" tv-sarjoissa mitään mikä olisi saanut minut edes hymyilemään.

Huumoria on siis todella montaa sorttia!

Oma huumorintajuni on absurdia, anarkistista ja kuivaa sorttia; siksi Monty Python, Kupla, Maanalainen Armeija Iskee Jälleen, Beavis & Butthead ja South Park iskevät siihen aivan täysillä!

Nautin suuresti siitä, kun maailmaa katsotaan eri näkökulmasta ja erilaisia arkemme asioita kyseenalaistetaan, jolloin monien asioiden luontainen huvittavuus tulee ilmi. Ja usein uusia näkökulmia asioihin!

Kaikki ihmiset eivät pidä anarkiasta, absurdeista asioista, eivätkä asioiden kyseenalaistamisesta. Nuo ihmiset sulkivat mm. Kuplan USA:n ja maailman televisiosta. Heille se loukkasi tabuja, pyhiä asioita.

Ja sehän oli vasta pientä. Tiettyjen "pyhien" asioiden pilkkaaminen tai kyseenalaistaminen voi viedä sinulta hengen, tai johtaa jopa sotaan. Islamin kanssa pelleileminen esim. on kaikkea muuta kuin terveellistä toimintaa... Näin Internet-aikakautena yksi ainoa kännissä kirjoitettu blogimerkintä voi aiheuttaa monien ihmisten kuoleman.

Jotenkin ihmettelen, miksei South Park -sarjaa kielletty heti alkuun! Sillä jos katselette sarjan DVD-versioita, joissa tekijät esittelevät jaksot (varsin hauskasti!), niissä loukataan ja pilkataan mm. uskovaisia (ja monia, monia muita meistä) niin tylysti ja suoraan, että arabimaissa seurauksena olisi ollut väistämättä kuolemantuomio.

Ehkä maailmalla on toivoa - siitä päätellen, että jenkeissäkin tuollainen todella poliittisesti äärimmäisen epäkorrekti "huumori" (okei, minua se todella naurattaa, jotakuta toista vain kummastuttaa, ehkä raivostuttaa!) sai tilaisuuden ja menestyi!

Kuten sanottu, huumoria on monenlaista, emmekä me kaikki tule koskaan ymmärtämään sen kaikkia muotoja. Ei täällä Infernon foorumillakaan jokainen pitänyt lainkaan hauskana sitä, että sana "pod" tuli hetkisen aikaa automaattisesti käännetyksi sanaksi "iPod". Minusta se oli hyvinkin hauskaa. Toisista ei.  Mutta tulipa tehtyä!  Ja Monty Pythonin kaverit olisivat varmasti ymmärtäneet jekun.

Enemmistö amerikkalaisista ei pitänyt Kuplan tai Monty Pythonin "huumoria" lainkaan hauskana, vaan ainoastaan typeränä, lapsellisena tai loukkaavana. Heitä huvitti kenties Charlie Chaplin...

Ei, huumoria ei voi standardoida. Eri ihmisille se merkitsee eri asioita. Mikä huvittaa minua, on monesta muusta typerää, outoa tai lapsellista. Mikä huvittaa heitä, on minusta kenties tylsää tai tyhmää. Asiassa ei ole yhtä totuutta.

Millainen huumori uppoaa teihin, Infernolaiset?

Mm. Adolf Hitlerin on sanottu vihanneen kissoja, koska näitä ei voi hallita. On paljon eläinrakkaita ihmisiä, jotka pitävät yhtälailla molemmista (kuten myös heitä, jotka eivät piittaa kummistakaan). Silti yllättävän usein, jos kysyy uudelta tuttavuudelta kummasta eläimestä tämä pitää enemmän, vastaus kertoo jotain epämääräistä mutta oleellista myös tämän ihmisen luonteesta ja arvoista.

Karkeasti ja tietoisesti yleistäen (ja kärjistäen), moni kohtaamani ns. koiraihminen on tehokas ja organisoitunut, pitää järjestyksestä ja joissakin tapauksissa myös vallasta ihmisiin, eläimiin ja asioihin. Kun asian kerran tunnistaa, monista uusista tuttavuuksista voi kysymättäkin suoraan tietää, että he ovat koiraihmisiä.

Yhtä kärjistäen, kissat edustavat konkreettisesti ja symbolisesti vapautta ja tietynlaista anarkiaakin. Samoin moni niiden omistaja (filosofinen kysymys: voiko kissaa koskaan "omistaa?"). Kissaihminen ihailee juuri samoja asioita kissassa, mitä koiraihminen voi inhota: yksilöllisyyttä, itsetietoisuutta, haluttomuutta sopeutua sääntöihin ja ryhmiin, kurittomuutta, vapaudenhalua. Kissa ei mielistele eikä anna anteeksi. Koira palaa aina uskollisena mestarinsa luo, vaikka tämä olisi paha.

Mitä koiraihminen voisi pitää koiran aitona uskollisuutena, kissaihminen voisi pitää silkkana typeryytenä (hyväksyä mitä tahansa kritiikittä). Kaksi puolta, kaksi "totuutta".

Ajatteleeko hyvä palvelija omilla aivoillaan vaiko vain tottelee sokeasti? Entä hyvä sotilas? Konfutselainen maailmankatsomus suosisi koiraihmisiä, jotka hyväksyvät hierarkian ja sääntöjen mukaisen elämän. Ja silti juuri Aasiassa syödään koiria, jotka elävät konfutselaisesti!

Niinpä. Onko olemassa "kissaihmisten" filosofioita? Taolaisuus? Buddhalaisuus? Mitä tuumaatte?

Jokainen voi vetää rajan mihin haluaa, mutta se on olemassa. Se ei vaikuta läheskään kaikkiin ihmisiin, vaan lähinnä molempien "ryhmien" tietynlaisiin ääripäihin. Tässäpä siis keskustelulle aloitus!

Se oli hard rock hallejujaa äsken - niin että lekalla päähän ja onnea!

Taisi tänään tulla tosiaan koettua elämäni tähän asti upein keikka! Siitä vastuussa oli - monelle ehkä yllättäen - Meat Loaf! Mutta enpä ole hurjempia suosionosoituksia kuullut, vaikkei jäähalli ollut edes aivan loppuun myyty... Harmi sinänsä.

Homman nimenä oli upeasti ideoitu, hauska ja vauhdikas hard rock näytelmä, josta ei yllätyksiä puuttunut. Osansa upeasta keikasta ansaitsee itse bändi, jonka Herra Rock-Ääni esitteli vaatimattomasti: "The best fucking rock band on Earth!".  Eikä ihan paskaa puhunut. Sen sortin tekijämiehiä jokainen.

Mutta jokaisen täydellisen rock-oopperan ja miessolistin takaahan löytyy aina nainen? Tässä tapauksessa kaksikin! Sillä shown melkein varastivat persoonillaan ja mahtavilla äänillään todelliset rock-jumalattaret Patti Russo ja CC Coletti! Etenkin Russon esitykset salpasivat hengen. Ja CC:n ulkonäkö taisi aiheuttaa hengenahdistusta aika monelle yleisön miehistä... Niinpä. Meat Loaf on aina osannut tämän pelin!

Bändi oli selvästi otettu saamastaan vastaanotosta ja antoi kaikkensa, myös 2 1/2 tuntisen keikan loppukiitoksissaan. Yleisö oli yllättävänkin nuorta ja sisälsi reippaasti metalliliiton väkeä. Ja mikäs siinä; joka metallia pyysi, metalliakin sai. Oli nimittäin melkoisesti rankempaa tavaraa Meat Loaf livenä kuin levyllä. Vahinko, että loppui tuohon 2.5 tuntiin! Mutta aika hyvä hikoilutuokio tuokin jo 60-vuotiaalle maestrolle.

Ja nyt huomenna (= tänään) pitäisi sitten vielä antaa Deep Purplen rokata minut suohon... Huhhuh. Jos tämänpäiväisestä vielä paremmaksi menee, niin wanha tarvitsee nitroja! Tai ainakin chiliä.

Niin paljon kuin jo lapsena pidinkin "hesen" mausteisista ja maukkaista kebabeista ja purilaisista, tajusin viimeistään tänään kaiken muuttuneen. Ehkä kyse on hyvinkin tietoisesta suunnan muutoksesta - niin uskon.

En pidä Mc Donalds':sta firmana. Se tuskin yllättää minut tuntevat.  Mutta mäkkäriltä löytää siitä huolimatta säännöllisesti jotain chilifaniakin koskettavaa. Aika toimivia chilisiipiä tai vaikkapa tortillan. Ja joka tapauksessa pikku lisähintaan hyvän chilikastikkeen!

Entä hese? Se on muuttunut. Kuka hyvänsä siellä nyt säätääkin tuotevalikoimaa, ei selvästikään ole mausteisen ruoan ystävä. Hesen kampanjaspesiaalitkaan eivät ole enää "mausteisia", vaan jotain malliin kreikkalainen fetaihme tai sinihomejuustopurilaisia. Niinpä. Ei iske kautta kiinnosta, ei vähääkään. En osta. Ei maistu.

Äskeinen kommenttini toki herättää väistämättä kiukkuisiakin vastakommentteja, mutta niistä riippumatta, tosiasia säilyy: ei kiinnosta feta- tai homejuustoihmeet, en osta, ei maistu. Ja mikä oikeasti harmittaa, silloin harvoin kun laitan rahaani roskaruokaan, laitan sen nykyisin mäkkäriin tai muualle, en heseen. Koska mäkkäri tekee asioita myös chilin ystäville, hese ei.

Ja jotenkin toivoisin asian olevan juuri toisinpäin! Mietin jo ainakin vuosikymmen sitten, miten mahtavaa hesen maukas majoneesi olisi kunnon habanero-potkulla. Ilmeisesti joku jossain on sitä mieltä, ettei kansamme ansaitse moista herkkua. Hyi, häpeä!

South Parkissa kyseenalaistetaan ja pilkataan aivan kaikkea, uskonnoista perhearvoihin ja politiikkaan. Mitä sinä ajattelet asiasta?

Ihan poliittisen epäkorrektiuden nimissä!

Aikanaanhan täällä keskusteltiin otsikon teemasta ja silloin todettiin se turhan työlääksi tavaksi palvella jäseniä. Nyt olisi sellaista uutta, että yhdistys saisi eräällä erikoisjärjestelyllä halutessamme hyvin edullisesti tasokkaasti suoradigitaalipainetun julkaisun palvelemaan jäsenlehtenä, aloituspaketin bonuslahjana (esim. 16-sivuinen A4-kokoinen värikuvitettu kasvatusopas ja perustietopläjäys chilistä), tai vaikkapa tapahtumien aikaan yleisölle jaettavana spesiaalina.

Materiaali toimitettaisiin PDF-muodossa ja lehdet postitetaan USA:sta joko yhdistykselle tai suoraan oikeaan osoitteeseen. Miksi USA? No, kuten sanottu, tämä olisi erityisjärjestely erään tulostusalan tunnetun firman kanssa. Lehdessä olisi myös mahdollisuus kohdennettuun mainontaan; esim. Oululaisille menevissä lehdissä voisi automaattisesti olla eri puutarhaliikkeen mainokset kuin hesalaisten lehdissä... Eli uutta teknologiaa tuossa kokeillaan.

Jos yhdistystä kiinnostaa keskustella asiasta tarkemmin, voin antaa privaattimailina yhteyshenkilön asiaan.

Hyvälle paperille tehty värikuvitettu perusopas voisi minusta kyllä palvella jäseniä hyvinkin mainiosti; sen kun voi viedä kasvihuoneeseenkin tai vaikka vessalukemistoksi.  Ja sitten voisi julkaista esim. puolivuosittain (ellei useammin) spesiaaleja, jotka keskittyisivät uusien lajikkeiden esittelyyn, tieteellisempään kamaan, ruokaohjeisiin - mihin vain.

Miltäs kuulostaa?

Turhin ja tärkein asia maailmassa...

Vanhana mitä merkillisimpien tietokonekokoonpanojen kokoojana aina Atari ST-ajoilta asti, oli taas sitten "pakko" parin vuoden tauon jälkeen päivittää oma kotistudiokone...

Koska en pidä Intelin mafiamaisista toimintatavoista ja toisaalta olen ollut erittäin tyytyväinen tämän kilpailijan, AMD:n tuotteisiin jo lukemattomia vuosia, prosessorivalmistajasta ei ollut epäilystä.

Mutta millainen päivitys? Koska ystäväni tarvitsi aiemman, aivan loistavasti palvelleen AMD tuplaydinkoneeni musastudiokäyttöön, edessä oli kysymys: millainen kone uskollisen palvelijan korvaajaksi?

Päätin kokeilla neliydinprosessoria, koska vaikkei moisista sähkösyöpöistä juuri olekaan iloa normaalikäytössä, ne kyllä ovat erinomaisia esim. raskaassa videon käsittelyssä, jota välillä tarvitsen.

Prosessoriksi valitsin pienellä riskillä AMD:n Phenom X4 -sarjan toiseksi raskaimman mallin 9850BE, jonka etuna on se, että käyttäjä saa vapaasti luukuttaa vehkeestä ulos niin paljon gigahertsejä kuin uskallus ja laite sallivat. Tosin, pienellä jekulla, minkä opin vasta käytännössä...

En halunnut säästää liian paljon emolevyssä. Kokemus on osoittanut liian karvaasti, mitä se yleensä merkitsee. Tehokkaan QuadCoren tapauksessa riski esim. virransyötön heikkoudesta olisi liian suuri. Niinpä valitsin Asusin M3N-HT/Deluxe emon, joka pohjautuu Nvidian uuteen 780a piirisarjaan. AMD:n oma 790 piirisarja olisi ollut tavallaan houkuttelevampi, mutta Nvidia-valintaa puolsi jälkimmäisen selvästi parempi USB-suorituskyky.

Muistien hankinnasta meinasi tulla painajainen. Halusin DDR-2 1066 laatua 2 tai 4 gigatavua, mutta kaiken 1066 muistin saatavuus näytti syystä tai toisesta olevan olematonta. Verkkokauppa.com myi pelkkää "eioota", kuten myös haluamistani jäähdytinosista. Onneksi Jimm's PC Store pelasti. Kaikkea löytyi - ja halvemmallakin...

Vähän mietitytti se, toimisivatko tilaamani Mushkinin muistit emolevyn kanssa. Mutta peli oli käynnissä! Jäähdytyksen päätin hoitaa tällä kertaa Noctuan systeemeillä yleensä käyttämieni Zalmanien sijasta. No, osat tulivat - ja oli totuuden hetki...

Kokoaminen oli aika hankala kokemus. Noctuan giganttisen kokoinen cpu-jäähdytin ei ole varsinaisesti vaikea, muttei missään nimessä helppokaan asennettava. Tein samalla aloittelijamaisen virheen, josta tulen maksamaan kauan, ellen suosiolla pura ja asenna konetta uudelleen: laitoin liikaa Noctuan sinänsä hyvämaineista piitahnaa... Tämä virhe tuottaa aina lisää lämpöä - ja kuten myöhemmin huomasin, lämpöä tämä kone totisesti osaa kehittää ilman hölmöilyjäkin!

Ensimmäinen käynnistys. Tuulettimet lähtevät käyntiin ja emolevyn valo syttyy. Toiveikkuutta! Sitten tuulettimet äkkiä sammuvat ja kaikki on hiljaista. "Ei helvetti, muistit tai jokin muu eivät sitten vaan toimi yhteen?!" Epätoivoa. Mutta hetken miettimisen jälkeen kone piippaa iloisesti ja lähtee käyntiin enemmittä ongelmitta. Se oli ilmeisesti vain analysoinut itseensä liitetyt oheislaitteet ja lopulta hyväksynyt ne.

Mushkinin muistit näyttävät pelaavan erinomaisesti laitteen kanssa ja saan ne toimimaan vielä suurimmalla mahdollisella nopeudellaan ongelmitta. Hyvä! Laite tuntuu vakaalta. Sitten Windows XP:n asennus... (Vistaan en kokemusteni perusteella vielä kajoa ilman teloituskomppanian rohkaisua).

Kaikki kävi lopulta melkein liiankin nopeasti ja helposti; ainoa murheenkryyni oli ilmeisesti remonttipölystä vahingoittunut korppuasemani, joka ei tahtonut millään suostua lukemaan XP:n vaatimia RAID-ajureita. Kun nuo ajurit saatiin diskettiasemasta lopulta sisään, kaikki kävi ongelmitta.

No, millainen kone syntyi? Odotusteni mukainen?

Kyllä ja ei. Suorituskyvyssä ei ole valittamisen sijaa. Kuumenemisessa sen sijaan on paljonkin. Luulin nimittäin olevani aika kokenut kettu hiljaisen ja viileänä käyvän tietokoneen kokoajana. Totuuden nimessä, ei AMD Phenom käy mitenkään mahdottoman kuumana silloin, jos sitä ei yritä ylikellottaa. Jos esim. itse hyväksyisin standardin 2.5 GHz nopeuden, laite käy kyllä lämpimänä, muttei kohtuuttoman sellaisena...

Mutta kun... Phenom BE-malleissa *on* varaa enempäänkin. Ja niinpä oli itsenikin pakko kokeilla. Ihmettelin alkuun aikani,  miksei prosessori nopeutunut vaikka mitä asetuksia säätelin. Syy on selkeä: AMD:n "Cool & Quiet" aktiivinen virransäästöteknologia on aivan mainio arkikäytössä - mutta ylikellottamiseen se ei sovellu.

Vasta kun (hampaita kiristellen) kytkin virransäästötoiminnot BIOSista pois, aloin nähdä mihin tämä prosessori todella pystyy...

Kirjoitan tätä nyt 3 Ghz nopeudella, cpu lämmön ollessa 59 astetta (ilman siis minkäänlaisia virransäästötoimintoja). Jouduin lisäämään prosessorin käyttöjännitteen 1.4 volttiin, mutta toden sanoakseni, uskon että vähempikin olisi riittänyt. Ja samoin uskon, että varaa (kokonaisnopeudessa) ylöspäin olisi myös reippaasti.

Eli lopputulos? 3 gigahertsillä toimiva AMD Phenom on aika helkkarinmoinen tykki tietokoneeksi, kunhan sen rakentamisessa ottaa huomioon pari asiaa: 1) laadukas kotelo ja sen jäähdytys sekä 2) mieluiten 8-vaiheisella virransyötöllä varustettu laadukas emolevy.

Ajoin piruuttani joitakin testejä. Toiset antoivat loistavia tuloksia yli Intelin tämän hetken huipun, toiset taas heikompia. Näiden arkkitehtuurien vahvuudet ovat selvästi erilaisia.

Nämä AMD:n huippuvehkeet ovat tavallaan oma juttunsa. Keskivertokäyttäjälle suosittelenkin AMD Phenom 9750 tai alempia suorittimia. Ne käyvät viileinä ja ovat silti käytännössä melkein yhtä tehokkaita kuin tämä 9850BE tai sen uudempi veli 9950BE.

Hiiskatti, ettei oikein innostaisi noita pirun kisoja katsella ollenkaan - sillä suomen pitäisi olla mukana. Ja se tapa, jolla sieltä pudottiin oli todella katkerin mahdollinen: yksi typerä surkean huono peli...

Toisaalta, olihan niitä muillakin ja suomi nyt vain on riippuvainen liian paljon muutamasta tähtipelaajastaan. Mutta silti: grrrrrr......

Heti alkuun: tämä ei ole sukupuolipoliittinen kannanotto eikä loukkaus, vaan lähinnä humoristinen teema, joka tuli mieleen sen jälkeen, kun suomessa jokin raati valitsi ihan ymmärtääkseni hyvällä fiiliksellä "homointa musavideota"...

Nimittäin, luulen nähneeni jotain, mitä ei ole tuossa teemassa helppoa ylittää. Se on ruotsin lahja maailmalle, Günther - ja biisi "Ding dong song"... Periaatteessahan tuo pirun biisi on niin hetero kuin olla voi; videolla puolinakuja misuja ja todella irstaan näköinen viiksekäs, alaston machoäijä virnistelemässä näiden välissä sängyssä... Mutta kun tuo äijä on aivan kuin steroidiahdettu Freddie Mercury, joka örisee eurodiskobiitin säestäessä matalalta: "Ooh, you touch my tralalaa... my ding ding dong!"

Voi taivas ja pyhien lehmien pyhät jätökset!!! Tuijotin videota monttu auki hetken aikaa - ajattelin, ettei tuollaista voi todellakaan syntyä missään muualla kuin rakkaassa länsinaapurissamme! Päätelkää itse: http://www.youtube.com/watch?v=QRgoxTce8FY

Kiinnittäkää erityisesti huomiota biisin lopun visuaaliseen symboliikkaan... Siinä olisi ollut ruotsille euroviisu vailla vertaa!

Ei, homommaksi ei hevin mene...  Tai pistäkääpä paremmaksi!

p.s: kiitos vaan kyseisen taide-elämyksen lahjoittamisesta eräälle levy-yhtiön tutulleni - kostan vielä joku päivä! Mutta tämä levy sai myös japanilaisen ystävättäreni silmät selälleen - ja niinpä jatkoin ao. levyn lahjoittamalla tuhoa hänelle, joka puolestaan jatkoi tuhotyötä levyä aseena käyttäen kotimaassaan... Arveli, että tuo levy ja video vie hänen miespuolisilta kollegoiltaan miehuuden ja yöunet samalla kertaa.  

Mutta ei, pahempaa oli toki luvassa: Sumo Alex saksasta............. (syvä, epätoivoinen huokaus). "Ich bin so geil".  (= suurinpiirtein: "Olen niin hilpeä/himokas"). Laulajana saksalainen jumalattoman ruma sumopainija. Ei, älkää kysykö enempää... Yritän toipua siitä. Että mistäkö tuo? Cannesin MIDEM musamessut, josta tuli tietty haalittua kaikki ilmaiset näytelevyt.....

Onko se pahempaa kuin Günther? Pelkään pahoin niin...

"Ja, ja... Ich bin so geil, ja ja!"   APUAAAAAAAAAAAAA!!!!!!

Oli aika, jolloin uskottiin yleisesti, että kaikki CD-soittimet kuulostavat samoilta, eli soivat "täydellisesti"...  Niin uskoin itsekin melkoisen pitkään. Ihmettelin vain ensimmäisen CD soittimeni äänen tiettyä "rasittavuutta". Senhän täytyi johtua vain itse äänitteistä?

Sain shokkihoitoa hankittuani noin 10 vuotta sitten hetken mielenhäiriöstä eräät maailman parhaista kuulokkeista, Grado SR325:t. Kuulostiko hyvältä? Ei! Nuo pirulaiset kun erottelivat kuin partaveitsi ja paljastivat kaikki mahdolliset heikkoudet muissa laitteissani (äänitteistä puhumattakaan). Eli äkkiä halpa CD soitin ei kuulostanutkaan ollenkaan hyvältä; sen "raaka" ääni alkoi häiritä. Ja tietokoneen äänikortit... huhhuh. Edes hyvälaatuiset M-Audion studiokortit eivät soineet kovin nautittavasti. Gradot paljastivat niiden d/a-muunnoksen puutteet armotta.

Niinpä seuraavakaan päivitykseni, eli Musical Fidelityn X-Can v3 putkikäyttöisen kuulokevahvistimen hankinta ei poistanut itse perusongelmaa. Tietokoneen päässä ääni meni pilalle, eikä asialle sen jälkeen mahtanut mitään...  

Niinpä mietin pitkään, mitä tietokoneen äänestä saisikaan, jos äänen siirtäisi siitä digitaalisesti hyvälaatuiseen erilliseen d/a muuntimeen ja siitä sitten hyviin kuulokkeisiin... Pelkäsin vain kustannuksia ja mahdollista pettymystä. Ettei investointi kuuluisi muussa kuin mielikuvituksessa.

Eilen huomasin, että Musical Fidelityn maineikas X-DAC v3 muunnin on Audiostarissa tarjouksessa hyvällä alennuksella. Hintaa on toki vielä reippaasti, eli 599, mutta jokin minussa naksahti ja päätin käydä hakemassa laitteen pois. Vehkeeseen saa kiinni 2 eri digitaalista lähdettä. Toiseen liitin musatyöasemani eli tietokoneen, toiseen vanhan Sony CD-soittimeni.

Että miltä nyt kuulostaa? Lähtökohta oli siis tämä: tietsikassa M-Audio AP192 studioäänikortti hyvillä Maranzin kaapeleilla kiinni tuossa kuulokevahvistimessa. Nyt välissä on X-DAC v3 d/a muunnin, joka siis käytännössä ohittaa tietokoneen äänikortin. Kuuluuko eroa? Menikö 599,- kankkulan kaivoon?

Ero kyllä kuuluu. Siitä ei ole epäilystä. Se on vain luonteeltaan sellainen, että sen huomaa kunnolla vasta pidemmässä kuuntelussa ja hyvillä äänitteillä. Ensimmäinen löytämäni sana eroa kuvaamaan voisi olla "vakaus". Jotenkin ääni muuttui järkähtämättömäksi ja vaivattomaksi. Sitä voisi kuvailla niinkin, että huomio kiinnittyy nyt selvästi enemmän musiikkiin, vähemmän "soundiin". Eli sinänsä laadukas M-audion äänikortti väritti ääntä jollain tavalla, mitä tämä X-DAC ei tee.

Toinen ilmaisu voisi olla "tarkkuus". Kaikki asiat ovat täsmälleen tietyillä paikoillaan äänikuvassa. Ja pienimmätkin vivahteet, lähes olemattomat äänet kuuluvat.

Kolmas, hyvin mielenkiintoinen muutos ja selvä parannus on hyvin vaikea kuvailla. Vaikka systeemin äänellinen tarkkuus paranikin, se muuttui samanaikaisesti "pehmeämmäksi". Vähemmän riipiväksi. Eli jälleen jotain ylimääräistä jäi pois...  Eli enää ei edes pakatuissa äänitteissä kuulu sitä ainakin minua ajoittain häirinnyttä "digitaalista kovuutta" ja karkeutta.

Eli kyllä systeemin ääni parani paljon, jopa ratkaisevasti. Äkkikseltään kuunnellen ero ei ole valtava, mutta sen huomaa hyvin siinä, miten päivitetyllä laitteistolla suorastaan haluaa kuunnella musiikkia tuntikausia putkeen. Musiikki vetää puoleensa. Onko päivitys 599,- (saati lähes 800,- ohjehinnan) arvoinen? Makuasia. Ei tästä enää haluaisi luopua. Toisaalta, ulkoisesta hyvästä d/a muuntimesta on hyötyä vain, jos systeemin muutkin osat ovat samaa laatutasoa.

Eräs mielenkiintoinen havainto: tämä nykyinen laitteisto alkaa olla varsin ääniteriippuvainen. Hyvät levytykset kuulostavat todella hienoilta, mutta huonot aika kamalilta... Esimerkiksi äsken kuuntelemani Emma Salokosken "Kaksi Mannerta" soi loistavasti. Samoin Weather Reportin "Heavy Weather". Ja rokin puolelta esim. Pocon "Legend". Samoin Sibelius. Mutta erehdyin aloittamaan kuuntelun kaupallisesti miksatuilla uusilla pop-äänitteillä... Shakira soi kauniisti, mutta perin moni muu uusi levy todella rasittavasti, pahimmillaan aivan "ässävikaisesti" ja vailla dynamiikkaa. Ja ihmekös tuo, sillä nehän on miksattu soimaan hyvin autostereoissa, iPodeissa ja pöytäradioissa! Silloin ne soivat aivan päin seiniä systeemissä, joka yrittää soida neutraalisti, ilman värityksiä.

Mielenkiintoista kyllä... Diskantin tasoa on etenkin lauluäänissä nostettu rajusti 90-luvulta lähtien. Tuloksena on melkein levyllä kuin levyllä sihahtelevia ässiä. Vitsi onkin siinä, etteivät ne "sihahtele" useimmissa laitteistoissa, jotka eivät toista korkeita ääniä kovinkaan ihmeellisesti. Eli ihan kohtuuhintainenkin kotisysteemi voi olla "liian hyvä" kaupallisen popin kuunteluun, koska kaupallista poppia ei olla tehty soimaan sellaisissa hyvin!

Nämä Grado SR325 kuulokkeet ovat todella pirulliset tuossa suhteessa; ne ovat ääneltään täysin neutraalit ja samalla totaalisen armottomat. Kaikki hyvä ja kaikki paha totisesti kuuluu! Mutta äänityskäytössä kaikki tuo on vain eduksi; Gradoja moni pitääkin ehkä maailman parhaina tarkkailukuulokkeina. Jos soitat pieleen tai miksaus ei toimi, asia tulee kyllä ilmi...

Näin tämän stoorin lopuksi kuuntelen Paulina Rubion taannoista hittiä "Ni una sola palabra" iTunesin 128 kilobitin versiona. Yllättävän hyvin soi noinkin rankasti pakattu kama AAC-formaatissa. Pientä karkeutta ja ehkä elävyyden puutetta kuuluu, mutta tulos on silti täysin kuunneltava. Samaa ei voisi sanoa 128 kilobitin MP3:sta Gradojen kautta...  Tulos olisi kyllä "mielenkiintoinen". Mutta Paulinaa kuunnellessa huomio kiinnittyy nyt miksauksen keinotekoisuuteen. Kaikki laulun, kitaroiden, rumpujen, yms sävyt ovat prosessoituja, selvästi keinotekoisia. Ei kuulu akustisen kitaran kaunista helähdystä, eikä laulajattaren luonnollisen äänen kauneutta. Efektejä senkin edestä. No, ihan kiva biisi ja tyttö laulaa kauniisti. Mutta silti mieleen tulee se, ettei äänentoistolaitteisiin kannata investoida tällaisen voimakkaasti tuotetun popin tähden. Elämyksiä ei synny.

Ne syntyvät vaikka Emma Salokosken äänen ja häntä säestävien akustisten soitinten taiasta... Ehkä todella on niin, että ihmisellä pitäisi olla ainakin kaksi äänentoistolaitteistoa; yksi popille/rokille, toinen kaikelle muulle...

Muiden kokemuksia?

Suomen Chilikaupan paketista paljastui herkkuja..!

BLAIR'S SALSA DE LA MUERTE
-----------------------------------
Blairs' Death-sarjan maultaan paras oikeasti tulinen iloliemi. Potkua ehkä siinä jossain 15.000..20.000 paikkeilla hatusta heittäen, eli ehkä samoissa lukemissa kuin Pain -sarjan pikkupulloissa myytävät soosit. Maultaan näitä kompleksisempi, terävämpi ja suolaisempi. Hyvää tavaraa, kuten jo vanhastaan tiesin!

BLAIR'S HEAT HABANERO MANGO
---------------------------------------
Habanero maistuu voimakkaasti tässä makeassa, vahvuudeltaan enintään keskivahvassa kastikkeessa. Oikein miellyttävä ja tasapainoinen makuelämys, sopinee loistavasti mielenkiintoiseksi korvaajaksi mm. aasialaisille makeille chilikastikkeille.

BLAIR'S HEAT JALAPEÑO TEQUILA
----------------------------------------
Tämä kastike tavoittaa vihreän jalapeñon hienon ominaisaromin ehkä paremmin kuin yksikään aiemmin kokeilemani tekele. Polte ei ole tässäkään mitenkään ennätyksiä rikkova, vaan paremminkin lempeän miellyttävä ja mausta löytyy valtavasti hienoja yksityiskohtia. Huippukastike!

MAMA AFRICA'S HABANERO
---------------------------------
Tässäpä erikoinen tapaus! Mukana oleva sinappi selittänee kastikkeen varsin persoonallisen maun, jonka kaltaista en oikeastaan muista kokeneeni. Sitruuna maistuu selvästi lävitse, muttei onneksi häiritsevissä määrin kuten vaikka Nando's Peri Peri kastikkeissa. Taitaa muuten olla jonkinlainen eteläafrikkalainen piirre tuo sitruuna chilikastikkeissa..? Oikein hyvää minusta - kannattaa kokeilla!

BLAIR'S DEATH RAIN HABANERO
--------------------------------------
Kalliinpuoleista habajauhetta, mutta hintansa arvoista. Tässä on mukana yhtä sun toistakin Red Savina habaneron lisäksi; valkosipulia, sipulia, rosmariinia yms. Blair's osaa kyllä tuon: käyttää valtava määrä mausteita vähän kaikkeen tekemäänsä. Totuushan niin tässä kuin firman monissa Death kastikkeissakin on tosin se, että kun tulisuutta on pienen vetypommin verran, on käytännössä aivan sama mitä muita mausteita näihin käytetään. Tulos on joka tapauksessa kuin halolla päähän ja onnea!  Mutta hyvää on - ja todella tulista! Panee vain miettimään millaista tämän turboahdettu Nitro-muunnos sitten onkaan... Huhhuh.

Kuten tekstistä näkyy, tälläkin kertaa ostaja oli oikein tyytyväinen - aivan ehdottoman huippuhyviä liemiä ja jauhetta! Ei voi kuin suositella varauksetta. Kun täällä suomessa sitten vielä tehdään maailman luultavasti parhaita savuchilijauheita, niin kyllä suomipoikia ja -tyttöjä nyt pitkän odotuksen jälkeen hemmotellaan!

Näitä löytyi sitten lopulta Espoonlahden K Supermarketista:

PAIN Louisiana Style: makeahko, barbecuemainen, paksu kastike, jossa voltteja selvästi tavallista enemmän. Ei vielä toki Blair's Death -sarjassa, mutta kuitenkin selvästi esim. Habanero Tabascoa enemmän. Maku hyvä ja potku juuri sopiva jopa siveltäväksi esim. kanan päälle sellaisenaan. Oikein hyvää!

PAIN Jamaican Style: varsin makeaa, edellistä hieman ehkä miedompaa mutta yhä useimmille suomalaisille varmasti liiankin tulista soosia. Maku tässäkin kohdallaan, eli löytää varmasti paljon ystäviä!

PAIN Garlic Style: tämä yllätti tulisuudellaan! Potkua on jo absoluuttisellakin mittapuulla aika paljon, mitä vaikutelmaa ehkä lisää selvän valkosipuliaromin takaa tuntuva välillä aika raakakin chinensen polte. Sellaisenaan syötynä jo vähän "siinä ja siinä", mutta varmasti mitä mainioin moniin ruokiin.

PAIN 100%: no niin, tämä on sitä ihtiään. Sataprosenttisen varmasti useimmille K-Kaupan asiakkaille aivan liian tulista, eli kuuluu jo selvästi "superkastikkeiden" luokkaan. Maku sellaiseksi varsin asiallinen ja habaneron makuinen, mutta sellaisenaan tätä ei kyllä enää täyspäinen syö... Chiliharrastaja kenties kylläkin.

Miedompia sooseja ja jauheita en raaskinut ostaa ja maistaa. Näistäkin neljästä jäi hyvin positiivinen vaikutelma; ehdottomasti maamme normaalien kauppojen parhaita chilikastikkeita niin maun kuin potkunkin puolesta. Kolme miedompaa vaihtoehtoa tuntuisivat käyttökelpoisilta vähän kaikkeen, 100% puolestaan lähinnä keittoihin ja kastikkeisiin tms.

Hmm... chilikauppa.fi:stä ostamani otsikon mukainen tavara alkaa loppua! On se vaan NIIN hyvää!!  Erinomaisia ovat myös samasta paikasta tilaamani El Yucatecon "Red Habanero" ja etukäteen ajatellen ehkä vähän (mietoudessaan) arveluttava "Pasilla" soosi. Noita kaikkia kolmea on tullut käytettyä arjen kokkauksessa nyt niin tiheään, että kohta saa tilata lisää... Huhhuh.

Mutta sitten ovat tietysti myös esim. nuo Fataliin tajuntaa räjäyttävän maukkaat ja tuliset savuchilijauheet..! Niitä ei mikään kastike korvaa... Eli varautukaapa siihen, että loistavaa chiliä saa maassamme nyt monessa muodossa, monesta paikasta.

Tosiaan, 9 kk on ehtinyt kulua edellisestä päivityksestä - pahoitteluni siitä! Osasyyllisenä muiden kiireiden lisäksi on ollut tarve kirjoittaa englanninkielinen villichiliosio pitkälti (taas kerran!) uusiksi eräiden kriittisten tieteellisten uusien löytöjen vuoksi. Asian voisi sanoa niinkin, että siellä nyt olevasta tiedosta osa on hevon peetä... ;-(  Ei suuri osa, eikä ongelma koske ns. tavallisempia chililajeja villilläkään puolella, mutta huippuharvinaisuuksien puolella tutkijat ovat parina viime vuotena tehneet löytöjä, jotka muuttavat koko suvun historiaa aika merkittävästi.

Päivitys on nyt käynnissä. Valmistunee, toivon, parissa viikossa ellei aiemmin. Siinä sivussa kasvatusohjeet sun muut asiat saavat myös parannuksia... Vinkkejä ja virheilmoituksia otetaan vastaan!