Taas nousi verenpaine, kun naamakirjassa kaveri nillitti, että niiden, jotka eivät uskalla ajaa maantiellä kovaa, pitäisi käyttää bussia. Nämä teiden peltilaiskiaisethan vaan vaarantaa liikenneturvallisuutta, koska pakottavat kanssa-autolinjansa lähes aseella uhaten vaarallisiin ohituksiin.

Minkälainen ihminen sitten on se, joka ajaa sitä helvetin alinopeutta? Varmaan ensimmäisenä ja ainoana ihmisenä Suomessa voin nyt ylpeästi astua esiin kaapista ja myöntää, että se olen minä.

Ajan just sitä nopeutta, mikä on optimi nähden ajo-olosuhteisiin sekä sallittuun enimmäisnopeuteen. Joskus ajan yli, joskus ajan ali. Jos on pakko tehdä vaarallisia ohituksia, kun meikäläisen 79 km/h ei miellytä 80-alueella, niin senkun ajat mutkassa ohi ja rekkaa päin. Jos koko elämän tarkoitus ja mielekkyys on ajamisessa ja siinä, että pääsee joka paikkaan ylinopeutta ajamalla, niin omat on hautajaiset. Voinpahan kertoa kavereille, että oli aika ilkeen näköistä kun ohittajaa kuorittiin vastaantulleen Sisun puskurista.

Ajan vaikka 30 km alinopeutta, jos tieolosuhteet ja nykyvyys on huono. Perisuomalaiselle punaniskajuntillehan se on sietämätöntä. "Kyllä sitä pystyy talviolosuhteissa nollanäkyvyydessäkin ajamaan ihan normaalia pientä ylinopeutta", kuten varmaan kaikki muistaa männnätalven kolarisumista. Turvaväliä ei kannata myöskään pitää, koska sehän on homojen hommaa. Ja vilkut, ne kuluu käytöstä.

Sitten on vielä sekin, että kun perusauton nopeusmittari on kalibroitu näyttämään yläkanttiin. Tämä tarkoittaa sitä, että kun se pienimunainen Pera-Sörsselssön uudenkarhella mersullaan ajaa perässä GPS-navigaattorinsa kanssa, joka näyttää reaalinopeuden, toteaa hän, että minä, edelläajava, ajan alinopeutta. Kaikki mittarit näyttää vähän mitä näyttää. Esim. teiden mittauspisteet on myöskin ilmeisesti kalibroitu näyttämään yläkanttiin. GPS-mies sitten paskahalvauksen partaalla suu vaahdossa huutaa, että mikä on kun kaikki ajaa alinopeutta.

Ja noista julkisista. Vittu menisin mielläni esim. bussilla, mutta lähin bussiasema on yli 20 km:n päässä. Meenkö polkupyörällä sinne?

Ja ei hätää. Pysyn kaukana moottoriteistä. En mene sinne teitä muita kiusaamaan.

Omat kohtalaisen hyvät nyrkkisääntöni tiellä liikkumiseen olen oppinut isältäni, joka ei ole 40 vuoden aikana ajanut yhtäkään onnettomuutta. (Peltikolarissa on kerran tai pari ollut, kun takana höntyilevä maanteiden Mäkinen ei ole katsonut tarpeelliseksi pitää turvaväliä edellä ajavan isäni autoon.)

1. Pidä sellainen turvaväli, että mikäli edessä ajava auto tekee äkkijarrutuksen, ehdit hyvin itse hidastaa ennen pamahdusta ja mielellään välttää yhteentörmäyksen täysin.
2. Varaa aina hyvin aikaa ajamiseen, ettei kiireessä tarvitse ryhtyä extreme-temppuihin
3. Jos otat, et aja edes omalla pihatiellä
4. Suhteuta nopeus aina tien olosuhteisiin. Älä aja 100 km tunnissa nollanäkyvyydessä, vaikka siinä nopeuslätkässä niin lukisikin
5. Käytä AINA vilkkua. Vaikka käännyt pois mökkitieltä ja tiedät varsin hyvin, ettei sieltä ole muita ajoneuvoja tulossa. Vaikka se tuntuu kuinka helvetin turhalta, se voi joskus pelastaa vaaratilanteelta (ja vilkun pitää syttyä AINA ennen jarruvaloa)
6. Turvavyö kiinni, vaikka ajaisit vaan naapuriin

En sano, että olen hyvä kuski, mutta voin sanoa, että olen rauhallinen ja suht turvallinen kuski.

Joo. Eli. Olen 23-vuotias emäntä ja lähtöjään Lahden seutuvilta. Tätä nykyä opiskelen työttömäksi taiteilijaksi Virroilla ja siinä sivussa harrastan kaikenlaista. Lähimpänä sydäntä jo alanikin puolesta elokuvat, kirjallisuus, sarjakuvat ja populaarikulttuuri varmaan ihan koko kirjossaan.

Tänä vuonna päähäni pälkähti ajatus, että kun on tuo tulinen ruoka maittanut aina hemmetin hyvin, niin voisi kokeilla kättensä taitoa näiden jalojen chilihedelmien kasvatuksessa. Eli, tällä erää erinäisissä paikoissa asuntoani kasvaa Bih Jolokiaa, joka yrityksistäni huolimatta ei ole vielä päässyt hengestään. Sivuhuomautuksena siis sellainen fakta, että en ole koskaan kasvattanut mitään. Ikinä.

Olen mustia sydänjuuriani sekä surkastunutta sieluani myöten äärimmäisen eläinrakas. Kaikesta muusta teen huumoria.

Ison miehen annos helppoa chilitonnikalamunakasta:

2 x Pirkka chili-tonnikalapurkki
2-3 x kananmuna
250 g raejuustoa

Isket kaikki ainekset haluamassasi järjestyksessä sekoituskulhoon ja kaadat pannulle. Pannua ei tartte erikseen rasvata, kun tuossa tonnikalapurkissa on jo sitä öljyä riittämiin.

Sanoisin, että tulisuus on: 3/10
Eli sopii hieman herkkäsuisemmallekin ruokailuseuralle.

Olen koettanut tässä viime päivinä ahkerasti lueskella Bih Jolokian (aka Bhut Jolokia tahi Naga Jolokia?) kasvatuksesta. Tietoa on löytynyt vaihtelevasti, ja sekaannusta on aiheuttanut itselleni paljon nuo nimivariaatiot. Lisäilin tällaisen ketjun, kun en heti haulla sattunut löytämään vastaavaa. Tässä olisi hyvä tilaisuus vaihtaa hieman informaatiota Bih Jolokian kasvatuksesta!

Itse olen chilin kasvattajana ensikertalainen ja samalla tämä on myös ensimmäinen yritykseni kasvattaa yhtään mitään. Tätä yritystä juhliakseni ajattelin rekisteröityä tänne ja päivitellä projektini kuulumisia, koska en jaksa blogia alkaa aiheesta väsäämään. Ja koska en kasvatuksesta juuri mitään tiedä, ei minulla olisi blogin verran kerrottavaakaan. Yksi viestiketju riittänee.

Näin oma saagani on mennyt:

1. Ostin Poppamiehestä pussin Bih Jolokia -siemeniä (15 siementä)
2. Laitoin viisi siementä n. yön yli likoutumaan veteen kesäkuun alussa
3. Laitoin poikaystävän syömään purkin viiliä ja hakemaan naapurin kukkapenkistä siihen multaa
4. Tökin multaan n. sentin syvyiset kuopat, pudotin siemenet niihin ja peittelin kevyesti
5. Kastelin multaa hieman ja vedin viilipurkin päälle elmukelmua, johon tökin reikiä
6. Sijoitin purnun keittiön ikkunan viereen, patterin yläpuolelle
7. N. kaksi viikkoa myöhemmin alkoi putkahdella ituja ja nyt kaikki viisi siementä itävät (poistin vasta nyt elmukelmun)
+ Tässä 2-3 viikon aikana olen tainnut kastella rimpuloita nelisen tai kolmisen kertaa



Joku viisaampi voikin sitten sanoa, missä kohtaa meni väärin. Ainakaan en "keittänyt/desinfioinut" multaa kuumassa vedessä, istutin nämä puoli vuotta liian myöhään ja annoin elmukelmun olla purnun päällä liian kauan. Nyt aprikoin, että mitäs tästä eteenpäin. Kaiketi kun nuo rimpulat saa vähän lisää kokoa, niin pitäisi laittaa omiin purkkeihinko? Lannoiteasiaa pitää vielä tutkia. Ymmärsin, että on aika nirso ja herkkähipiäinen kasvi, niin olen yllättynyt, että kaikista mahdollisista mokistani (?) ja ensikasvattajuudestani huolimatta eivät ole vielä kuolleet. Tai siis, lähtivät ylipäätään itämään.


Bonus trivia: Otimme poikaystäväni kanssa skaban chilin kasvattamisesta. Hänen siemenistään kaksi on alkanut itää ja ne näyttävät melko aneemisilta. Laittoi kaikki kuulemma samaan reikään ja ei ole tainnut kertaakaan kastella (minä olen säälistä pari kertaa).