Opeth - Ghost Reveries

[Aji Inferno]

Onpas tässä erikoinen levy, en muista vielä vastaavaan törmänneeni... Alkaa black-metal karjunnalla, mutta kun sitä vähiten odotat, vaihtuukin akustisten kitaroiden ja aivan "normaalien" laulun ja melodioiden ilotulitukseksi... Ja sitten taas metalliliiton hommiin alamaailmaan, ja sieltä takaisin...

Tavallaan vähän kuin Nightwishin "Once", eli heavyooppera mutta eri näkökulmasta. Ehkä suurin ero on siinä ettei Opethin metallioopperaa voi kuvitella soimaan MTV:lle oikein missään olosuhteissa... Tällä levyllä on melkoisia kontrasteja. Se on paikoin hyvin herkkä ja kaunis, mitä nyt ei välttämättä black-metaliin tulisi ensimmäisenä yhdistäneeksi... Siitä heti paljon pisteitä. Se on monimutkainenkin, parhaaseen progen henkeen - tunnelmista toiseen liikutaan todella ennakkoluulottomasti, eivätkä kappaleet todellakaan ole niitä ensikuulemalta hyräiltäviä... Ja sitten lopulta, kun on sen paikka, Opeth kyllä osoittaa kuuluvansa metalliliittoon. Murisee hetkittäin matalalta ja voimalla, tämä musiikki...

Musiikki - luit oikein. Pidät sitten raskaasta metallista tai et, tämä on kyllä kaikilla mittareilla hienoa musiikkia. Ehkä jotain tämän kaltaista syntyisi jos vaikkapa Yes ja Children of Bodom laitettaisiin studioon oppimaan toisiltaan ja jätkät todella sisäistäisivät toistensa jutut... Musiikkia joka rikkoo kaikki rajat ja keksii aivan oman juttunsa.

Ennakkoluulottomille varsinainen antoisa musiikkiseikkailu ja kaikkien saamiensa ylistävien arvostelujen arvoinen kiekko, tämä...

[Mursu]

kyllä, kyseessä on hieno levy. en nyt black metalliksi edes vitsinä kutsuisi, enempi kallellaan tuonne Doom:in puolelle mielestäni. Ainostaan My arms your hearse ja tuorein plätty, Watershed ylittää ko levyn. varsinkin watershedin ensimmäinen, Coil niminen kappale yllättää jopa Opethin mittapuulla. siitä eteenpäin ollaankin sitten jo tutuimmilla linjoilla, vaikkakin aavistuksen hitaanpaa ja raskaampaa kamaa kuin aiemmilla levyillä. löytyy tosin myöskin nopsempiakin kohtia. Monimutkaisuudesta en tiedä, mutta tarpeesi elävää ja vaihtelevaa että voi myös progressiiviseksi kutsua hyvillä mielen. ja ainakin omat chilit tykkää Opethista =)

[Noli Me Tangere]

Opeth on parasta mitä länsinaapurista tulee.

Ghost Reveries on loistava levy (Ghost Of Perdition ja The Grand Conjuration!!), mutta kuten Mursu kirjoitti, Watershed ja My Arms Your Hearse ovat miunkin sydäntä lähellä. Coil ja Porcelain Heart (joo joo, on nössö biisi mutta tykkään silti) ovat mahtavia. Kokonaisuudessaan hieno levy.

Livelevyistä jos pitää, Roundhouse Tapes on hyvä ostos. Ainakin mielestäni monipuolinen katsaus yhtyeen tuotantoon.

Muokkaus: Laitetaan tohon nyt sitten linkki The Grand Conjurationiin: http://www.youtube.com/watch?v=cqcBD2oiEH8

[tonttu]

Mä en tykkää.

[Icaros]

Mielestäni Ghost Reveries on yksi Opethin heikoimmista levyistä. Erityisesti Beneath the Miren alku on aivan käsittämätön; mitä lie yhtye miettinyt. Uusin levy onneksi on taas selvä muutos parempaan päin, vaikka jääkin vielä kauaksi My Arms Your Arsesta ja Still Lifestä.

[chiliwili]

NONIIN! \m/ Täällähän keskustellaan oikein kunnon musiikista, kunnon bändistä ja kunnon bändin kunnon levystä! Minä tällaisena keski-ikäisenä jääränä en ollut jaksanut pitkään aikaan innostua mitenkään mainittavasti mistään levystä, saati mistään bändistä. Nuoruuden into oli ikään kuin kadonnut kauan sitten ja huvittuneena olin seurannut nuorempien sukupolvien "paras juttu IKINÄ!!1!-hehkutuksia milloin mistäkin. Kunnes sitten kolahti Opeth ja Ghost Reveries.

Kaveri tuossa muutama vuosi hehkutti "jotain opettia", jota satuin sittemmin kuulemaan jostain nettiradiosta. Ja sitten höristin korviani uudemman kerran, kun en oikein saanut tolkkua kappaleista, niin erilaiselta se kuulosti. Ei kertosäkeitä, ei mitään tyypillisiä A, B ja C-osioita. Biisitkin ovat miehekkään mittaisia. Ja tässähän vielä öristäänkin, luoja paratkoon! Ostinpa sitten uteliaisuudessani juuri Ghost Reveriesin, kun sattui sopivasti kohdalle, oikein tyypillinen heräteostos siis ja laitoin levyn soimaan musiikkilistalle tuossa netissä surffaillessani ja kuinka ollakaan, viikkojen kuluessa huomasin kuuntelevani levyä yhä uudestaan ja uudestaan. Ja vielä lisää. Sitten menikin bändin muut levyt hankintaan ja valehtelematta voin sanoa että 5 CD:n soittimessani ei ollut ainakaan kolmeen vuoteen yhtään muita kuin Opethin levyjä. Yksinkertaisesti tuollainen tavallisesti kuuntelemani normaali metallimusiikki ei enää säväyttänyt lainkaan, muista musiikkilajeista puhumattakaan. Ainoa mikä kelpasi oli Opeth.

Mitä voin enää sanoa bändistä, mitä muualta ei ole kuultu? Harvoissa örrinmörrin-bändeissä on hyvä örisijä ja yhtä lailla harvoissa bändeissä on hyvä puhtaasti-laulaja. Opethissa on molemmat ja vielä samassa persoonassa.

Ghost Reveries on minulle vielä tänäkin päivänä "se juttu". Reverie/Harlequin Forestissa kiteytyy kaikki: Löytyy runttausta, synkkyyttä, seesteisyyttä, proge-venyttelyjä ja kaikki vielä aivan poikkeuksellisen hyvin tuotettuna ja erinomaisilla saundeilla. En pysty vaatimaan musiikilta enempää, en kerta kaikkiaan voi.

Kymmenen tähden asteikolla annan levylle Spinal Tap-tyyliin yksitoista. Vielä vanha jääräkin pystyy nauttimaan elämän pienistä asioista, kiitos siitä Ruotsiin.

[Noli Me Tangere]

"This goes up to eleven".

Näyttäisi vähän siltä, että chiliharrastajia yhdistää paitsi mieltymys tulisuuteen, myös raskas ja erikoisempi(?) musiikkimaku. Okei, ei pidä yleistää, eihän tuo kaikkiin päde, mutta jotenkin kaikenlainen metallimusiikki on täällä ollut enemmän esillä.

[Mursu]

kuhan saadaan viel kaivettua noise porukka täältäkin pinnalle =)

[von Riena]

Mä en tykkää.

Ja vaivaudut sen silti ilmoittamaan tylsällä, sieluttomalla onelinerilla?



Sitäpaitsi Mursu, kyllä meitä noisehörhöjä täällä on useampikin, kunhan vain avaat silmäs

[scorpse]

Mielenkiintoista, että täältäkin löytyy Opeth-faneja. Itse juuri vähän ennen tämän levyn julkaisua perehdyin/kaveri tutustutti tähän bändiin ja siitä lähtien olen lähes jumaloinut tämän bändin musiikin neroutta ja hienoutta. Itselle tosin jostain syystä tärkeimmiksi tuotoksiksi on jääneet levyt ajalta My Arms, Your Hearse - Deliverance. Erityisesti pidän Blackwater Parkia Opethin parhaana ja yhtenä parhaimmista ikinä. On tässäkin levyssä hetkensä, ei siinä mitään. Ghost of perdition, The baying of the hounds, Beneath the mire ja The grand conjuration. Hyviä biisejä kaikki. Ei vaan jaksa ihan niin kovaa iskeä kuin aiemmat. Ja tältä uusimmalta, Watershedilta, löytyy myös parempaa matskua.

[Tapolan Tulikeppi]

Ei potki Ghost Reveries lätty minua niin kovaa kuin Orchid tahi Morningrise. Ei tuokaan huono ole, kova punppuhan tuo opetti o. Taitavia ukkoja hittolainen.

[Viltsu777]

Still Lifen ostin aikoinaan, kun se oli juuri ilmestynyt ja räjäytti kyllä tajunnan!
Edelleen mielestäni paras Opeth-tuotos hakaten edeltäjänsä ja jatkajansa hienoisesti, mutta varmasti.
Uudella levyllä hienona puolena kun remmiin on saatu erittäin tekninen kitaristi toiseen luuttuun, niin antaa mukavaa vaihtelua soolovuoropuheluihin.

[Kersu]

Ite omistan kaikki Opethin levytykset ja pakko kyllä sanoa, että Chost Reveries ei yllä millään Morningrisen, My Arsen ja Still Lifen tasolle. The Baying of the Hounds on kuitenkin yksi parhaista Opethin kappaleista ikinä.

[Horna]

Opeth on parasta mitä länsinaapurista tulee.

Entäs Endombedin wolverine blues? 'Ruotsin lahja metallille' Ei siinä opeth aivan loistavaa tavaraa sekin.. tämä viimeisin tosin edelleen korkkaamatta, siitä mitään kommentteja / kokemuksia?

[LupeKani]

Opeth on parasta mitä länsinaapurista tulee.

Entäs Endombedin wolverine blues? 'Ruotsin lahja metallille' Ei siinä opeth aivan loistavaa tavaraa sekin.. tämä viimeisin tosin edelleen korkkaamatta, siitä mitään kommentteja / kokemuksia?

Uusin levy soveltuu ainakin itselläni sellaiseksi lomapäivän levyksi. Istut alas nojatuoliin villasukat jalassa, viskilasi kouraan, kuulokkeet korville ja silmät kiinni. Kuunteluelämys voi alkaa. Hieno levy, mutta oikeastaan vanhoihin ei voi verrata. Samaa toki on, tosin mieleeni ei tule kuin progressiivisuus...