tammikuu 10, 2025, 16:23:38 ip

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


Peltokasvatus

Aloittaja Jarell, huhtikuu 07, 2012, 14:18:14 ip

« edellinen - seuraava »

Jarell

Tulevana kesänä olisi tarkoitus kokeilla ulkokasvatustakin Jalapenolla ja Aji Cristalilla. Suunnitelmissa olisi istuttaa
taimet pellon reunaan, mutta luulisin savisen maan olevan ensimmäinen ongelma. Jonkinlainen alue pitäisi varmaan kaivaa auki ja täyttää jollakin muulla mullalla, mutta kuinkakohan tässä olisi fiksuinta menetellä?

En tiedä onko monikaan kokeillut ihan vastaavaa, mutta taimia olisi tällä hetkellä useampia tuloillaan ja kokeillaan kasvihuoneen ulkopuolelta hieman muita vaihtoehtoja.

Jarell

kasvihuone on parin edellisen kesän perusteella todettu huonoksi vaihtoehdoksi, sillä kuumimpina päivinä tuon lasikopin lämpötila nousee pahimmillaan saunan lukemiin. Vuosi sitten kaikki chilit kuolivat tuohon paahteeseen yhtä Bolivian Rainbowta lukuun ottamatta, joka sinnitteli elossa myöhäiseen syksyyn asti :)

Chilivaari


Chilivaari

Kun tämä näkyy monia kiinnostavan, lisätäänpä vähän informaatiota.
- Taimet on hyvä olla reilun kokoisia, kukassa tai vaikka raakileita oksilla ulos vietäessä, sillä pikkutaimet eivät ulkona juuri kasva. Kerran vein kymmensenttisen Starfishin ulos toukokuussa ja syksyllä löysin ruohon keskeltä vaaksan mittaisen taimen.
- Virallisten tilastotietojen mukaan yöpakkaset ovat ohi vasta kesäkuun alkupuolella. Siihen asti siirrossa on riskinsä.
- Istutuskuoppa voisi olla ämpärin kokoinen, sinne hyvää multaa ja ehkä vähän kananP:tä pohjalle.
- Yhtä hyvin voi haudata ruukun maahan ja kasvattaa ruukussa ulkona. Sisään tuonti syksyllä on helpompaa.
- Veden kertyminen taimen juurelle ei ole hyväksi savimaalla, joten istutus vähän kohopenkkiin.
- Hiekkamaalla chilit tarvitsevat kastelua hellekausilla.
- Useimmat chilit kestävät suoraa aurinkoa, mutta rocotot tuntuvat pitävän puiden varjoista osan päivää.


Ulkokasvattajalle on syytä kerrata auringon vaarat siihen tottumattomille taimille: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=5805.msg63071;topicseen#msg63071

mexx

Parantele savimaata parilla turvesäkillä ja sotke joukkoon vaarin mainitsemaa kanankikkaretta tai palanutta hevosenkukkua. Sain ulkokasvatuksessa aji cristalista taannoin mahtavan sadon, kun sotkin hevosenulostetta mullan sekaan.
Palanut kakkahan tarkoittaa, että se ei ole tuoretta ja seistessä siitä on "palanut" typpeä pois.

Jarell

Täytyypä pitää nämä mielessä kun se aika koittaa. Täytyy seurailla säätä, että millon alkaa nuo yöpakkaset hellittään. Nämä ulkokasvatukseen tulevat chilit eivät ole meikäläisen valvovan silmän alla kun istutan ne tuonne porukoiden pellolle. Täytyy koittaa mennä siis mahdollisimman yksinkertaisen kaavan mukaan ja toivoa parasta. Paras ratkaisu olisi juurikin joku tuollainen ravinteeksi kelpaava lisä (kananP tjm.) jo istutusvaiheessa. Paikka on myös todella aurinkoinen, mutta iltapäivästä eteenpäin varjossa.