lokakuu 07, 2024, 02:34:42 ap

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


Satokausi 2006

Aloittaja Omskakas, elokuu 29, 2006, 16:40:10 ip

« edellinen - seuraava »

Omskakas

On elokuun loppu. Nyt varmaan jokainen tietää, millaisen sadon kasveistaa tänä kesänä sai ja ehkä tulee vielä saamaan? Verrattuna tietysti siihen, millaiset odotukset olivat.

Tänä vuonna kokeilin ensimmäistä kertaa vesiviljelyä ja odotus sadon suhteen oli toiveikas, muttei liian optimistinen. Kasvatteli kasveja pääasiassa ihan sisällä ilman keinovaloa jo huhtikuusta lähtien. Muutama puska oli toki ulkonakin, mutta ne jostain syystä 'epäonnistuivat' lähes täysin. Itselläni satokausi alkoi jo maaliskuun alussa raakileitten maistelulla ja ensimmäinen isompi sato kerättiin ennen vappua. Tässä pitkin kesää ovat eri kasvit tehneet enemmän tai vähemmän satoa, joka lienee yhteensä tänä kesänä mitattavissa jo kiloissa (eikä niinkuin viimekesänä kymmenissä grammoissa). Jatkuvana harmina ovat olleet ripsiäiset, joiden kanssa olen pärjännyt kohtalaisesti.

Nyt puskissa on vielä vähintään kohtalaisesti marjoja ja luulen, että maistelua riittää tuonne lokakuulle saakka. Vielä kun saisi fataliista satoa...    :)

Tupakka

Täälläpäin ei ole kuin silmämääräinen arvio mahdollinen. Puskevat  sen verran paljon nuo ugandat palkoa, että varmaan toistasataa(optimistisimmillaan(kauhia sana)) jopa löytyy.

Tällä hetkellä kerätty satoa on kerätty:
16 ugandaa
2 lombardoa ja
2 chile grandea.

Annuumeista grandessa on vielä tulossa kaksi palkoa.. Muut annuumit lepää jo kompostissa.

Kieltämättä tämä sato on jo kerättyjenkin osalta suurempi kun mitä siemeniä istuttaessani osasin odottaa. No silloin en kyllä tiennytkään vielä, että kuinka satoisia capsicumit ylipäätänsä ovatkaan.
Joo.

Sauli Särkkä

Apachea on pureskeltu puolitoista puskaa, amppelitomskuja kertyi reilu kilo (mennyttä kalua nekin), pari jallua on tullut syötyä, Aji Cristalia on tullut pari palkoa syötyä (olisikohan kymmenkunta vielä puskassa, vaikka en siitä odottanut minkäänlaista satoja tälle kesälle).

Ai niin, tietenkin mansikoita, herneitä, porkkanoita ja..öö..no, jos jotakin unohtui, ei sillä ole suurta merkitystä.



-Sale
Sauli Särkkä

#002

Aji Inferno

Täällä on lounaaseen osoittavalla parvekkeella sato (pääosin multakasvatuksessa) myöhemmässä kuin monilla, ja pääosin vasta kypsymässä. Habanero, Bolivian Rainbow, muuan aikainen baccatum ja villi-frutescens näyttävät hommansa jo hoitaneen. Useimmat baccat joko kypsyttävät hedelmiään tai ovat vielä kukkimistilassa. Ainoa tämän vuoden Rocotoni kukkii, muutama hedelmänalkukin näkyy.

Sadosta näyttäisi tulevan kohtalainen. Parvekkeella oli heinäkuun ajan ehkä jopa liian kuumaa (etenkin öisin) monille kasveille - lämpömittari oli harvoin paljon 30:n alapuolella. Ötökät vaivasivat samoin pahasti. Hedelmiä syntynee lopulta kolminumeroinen määrä, mutta niiden käyttökelpoisuus ei ole paras mahdollinen. Tämä oli pitkälti kokeiluvuosi viime talven katastrofin jälkeen, eli valtaosa lajikkeistani oli täysin uusia tuttavuuksia tai sitten villejä. Eli makoisia ruokachilejä tuolta ei niin kauheasti irronne. Tosin, moni lajike on vielä maistamattakin... Ja villi Ulupica/Rocopica -vanhuspari tekee jälleen hienon sadon pieniä atomipommejansa! ;)  Siinä on todellinen luottochili vuodesta toiseen!

Kaikki koettu vahvisti entisestään käsitystäni siitä, että baccatumit soveltuvat ehkä kaikista chileistä parhaiten multa/turveviljelyyn kotioloissa.

cornell

Kokonaisuudessaan voi olla tyytyväinen satokauteen... useilla lajikkeilla ensimmäisen kauden ollessa kyseessä vertailu on kuitenkin hieman vaikeaa...

12 m2 ansarissa kasvattelen

Hydrobaccat PI441551, Starfish ja CAP1151:
kasvit ovat 1.5-2.5 metrisiä ja kukin pukkasi sen 70-120 palkoa... tarkkaa määrää en tiedä, sillä sato on kypsynyt tiputellen... kaikki kolme yrittävät kukkia edelleen ja olen jo harvennellut raakileita voimia viemästä

Hydroannuumit:
Suippopaprika 'ramiro' yllätti runsaalla 15-20 palon sadolla/ puska, mutta hitaita ovat kypsymään

Nykyisten lajikkeiden rinnalla sweet banana ei maistu miltään, enkä ole satoa viittinyt paljoa korjata...

Hydropube Locato :
viisi pientä marjaa hillittömässä puskassa joka kukkii neljättä kertaa sadoin kukin... jokin mättää pahasti ( lämpötila/pölytys)

Multa baccat:
Aji benitosta tuli/tulee kiitollinen sato (odotusten mukainen)... pieneksi jäänyt starfisu yllätti turpeessa 40-50 palkoa... tosin pienempiä kuin hydrossa ja sato on vasta alkanut kypsyä

Red U Haba: 20 palkoa...lievä pettymys sillä kasvi on surkean näköinen... alunperin piti talvettaa, mutta saas nähdä...

Multa annuumit: early J yllätti kohtalaisella mutta edellisvuoden hydroa laadukkaammalla sadolla...

Suurin haaste/ seuraavalle kaudelle siirtyvä ongelma on turvechilien lannoitus...yksikään turvekasvi ei ole sen näköinen kuin oikein lannoitetun kasvin kuuluisi olla (reffinä vaikka Fata)...
¨käynks mä usein täällä?¨

Toivo

Harmi kun en tiedä noitten kaikkien chelijeni nimiä, erehys chilimaailman päässä tai sitten joku risteytys tapahtunut, mutta tuollasia en tilannut mutta ihan hyviä chilejä nuokin. Eli tuo mikä piti olla thai sun hot pepper mutta ei ole niin se on pukannu 800 g tuoretta tavaraa ja osa viellä puskassa. Habaneroa on tullut myös ihan kiitettävästi, puol minigrip pussilista(10x10 pussi). Apachea tullut liikaa!! Ja sitten tuntematon bacca on tuottanut hyvin, sitäkin jauheena puoli pussia, baccoja on 2 kasvia.  Kaupan punasta chileä on tullut jo monta pussilista, nyt on 2 pussia täynnä. Olen tähän kauteen ihan tyytyväinen, meni hyvin ekaksi kaudeksi minun mielestä. Mikä lannote sulla cornel on? Mulla on ihan joku puutarhan yleislannoite eikä ole ravinne vajautta näkynyt.

Gekko

Lainaus käyttäjältä: "cornell"yksikään turvekasvi ei ole sen näköinen kuin oikein lannoitetun kasvin kuuluisi olla (reffinä vaikka Fata)...

Ei Fataliin puskia kannata missään nimessä käyttää reffinä. Sillä kriteerillä 99% meistä on taas epäonnistunut, ja pahasti...  :wink:
Solanaceae et vitae