Harrastuksen hiipuminen

[Janne]

Pitääpä avautua kun on chiliharrastuksen kasvatuspuoli ollut hiipumaan päin jo jonkin aikaa. Viime kesä meni siinä sivussa, satoa tuli kivasti mutta kasvari oli ihan oman onnensa nojassa, hyvä kun kastella jaksoi.
Nyt oikein pahaa tekee kun katselee hangen keskellä vinossa nököttävää repalaista kasvihuonetta joka on vielä täynnä viime kesän multalaareja ja ämpäreitä kasviraatoineen. Ei millään jaksaisi alkaa sitä siivota eikä ole vielä edes yhtään siementä itämässä. Plääh.
Muovituksen korjaaminenkin on edessä, ainoastaan uloin kerros on vielä iskussa ja sekin vain siksi että uusin sen oikealla kasvihuonemuovilla viime keväänä. Päädyt on ihan auki ja sisällä muovi on kämmenen kokoisina palasina.
Mistäs saisi taas lisää intoa viherpeukalointiin.... Onneksi on kaappi täynnä kuivattua satoa ja omia chilikastikkeita, mutta viimeistään syksyllä tulee suru puseroon jos ei ole satoa korjattavaksi.

[bassino]

Kausiluontoista tämä innostus täälläkin. Toisinaan ei viitsi tikkua ristiin laittaa. Hetkittäin taas tulee touhuttua melkein sen minkä aika antaa myöden. Mielenkiinnon ovat toistaiseksi pitäneet yllä uudet ja erilaiset lajikkeet, uudet kasvatusmetodit, kuten vesiviljely ja ennen kaikkea tietoisuus siitä että saa mussutella kunnon tavaraa eri muodoissaan, kaupan nahistuneiden annuumien sijaan.

[Aji Inferno]

Moni meistä on nähnyt tähän kasvatukseen aivan valtavasti vaivaa - niin paljon, että jo vaikka elämäntilanteen muutos voi muuttaa asioita... Luulen että se pysyvin kiinnostus syntyy jokakeväisestä "syntymisen ihmeestä" (itävät pienet chilit), sekä sadonkorjuun ajan palkinnoista. Se kaikki taas pysynee parhaiten käsissä, jollei yritä haukata liian vaativaa palaa (liikaa lajikkeita, liian työläät kasvatusmetodit, liikaa ajankäyttöä tai hellasäröä kotiväeltä, tms), vaan tyytyy vaikka vain muutamaan kasviin joita pystyy hoitamaan rakkaudella...

Esim. itsellänikin on ollut monenlaisia haasteita, parvekeremontista työasioihin, jotka menneenä vuonna veivät hommasta suurimmaksi osaksi sen ilon ja jännityksen, mutta jättivät silti paljon vaivaa ja huonoa omatuntoa kun ei kerinnyt tai jaksanut vain puuhastella kasvien kanssa tarpeeksi...

Niinpä otan nyt 2006 vähän eri näkökulman hommaan - en puuhastele niin paljon tekniikan kanssa (hienot valaistukset, vesiviljelyt, tms), tai koeta muutenkaan mitään liian vaikeaa. Nautin taas itäneiden pikku kasvien kasvamisen seuraamisesta, ja koetan saada syksyllä aikaan kunnon satoa pakastimeen. Siinä tarpeeksi taikaa.

Yksi todella tärkeä asia unohtui: chilitapaamiset. Ainakin minulle ne ovat olleet ehdottomasti tämän puuhan huippuhetkiä - sillä tällä porukalla on syntynyt aina paljon enemmän kuin pelkkää kasvatusharrastus-juttua..! Lisää sitä, niin into kyllä säilyy... :-)

[Pajasuo]

Juuh, tutun kuuloista. Itselläkin käy aina niin että syksyllä menee innostus kaikkeen, tulee vaan metsässä oltua. Kasvit on oman onnensa nojassa ja selviää jos selviää. Talvella alkaakin jo innostus kevättä varten. Kesä menee ohi ennen kuin huomaakaan. Sellainen se on minun vuoden kiertoni.

[Wiski]

Yritän itse taistella tylsistymistä vastaan uusilla metodeilla ja tietty chileillä. Nyt on 4. kausi lähtenyt käyntiin pelkällä chinense & pubescens valikoimalla ja biobizz säädöllä. Ens vuonna voisi yrittää vesiviljelyä, jotta pysyy mielenkiinto yllä

Mutta juu, tuttu tunne tuo tylsistyminen - chilien ohella tarttis kasvattaa 1 ja 2-vuotiasta mukulaakin, mikä aiheuttaa yleistä väsymystilaa joka illaksi

[Nike]

Mullakin on täällä kaksi pientä paviaania; kyllä nostaa yleistä vaikeustasoa kummasti.  :?  :lol:

[Matti The Wiherpeukalo]

Eikai siitä  häpeissään tarvii olla jos on innostus hiipumassa. Eikös tätä kuitenkin itteä varten tehdä aika pitkälti....... d:


:>

[mau]

Hei "tylsistyneet"! Perspektiiviä: elämän eri vaiheet (=paviaanien kasvu/rakkauden kiemurat/työ yms.) vaihtelee - chilit pysyy ja paranee! [oma historia: avioliitto -72; identtiset kaksoset - 76; ens. chilinsiemenet Budabest -79] Oleellista on INTOHIMO! Ja aina on yhtä innostavaa seurata siementen itämistä, taimien kasvua ja odottaa suurenmoista satoa!

[Amd]

tuossapa noi kasvaa, huomannut hiipumisen siitä ettei selaa enää infernoa joku toinen tunti uusien postien toivossa, enää joka kolmas...

[Aji Inferno]

8

Hei "tylsistyneet"! Perspektiiviä: elämän eri vaiheet (=paviaanien kasvu/rakkauden kiemurat/työ yms.) vaihtelee - chilit pysyy ja paranee! [oma historia: avioliitto -72; identtiset kaksoset - 76; ens. chilinsiemenet Budabest -79] Oleellista on INTOHIMO! Ja aina on yhtä innostavaa seurata siementen itämistä, taimien kasvua ja odottaa suurenmoista satoa!

Viisaita sanoja...

Niin... Elämänvaiheilla (joissa niissäkin on enemmän vaihtoehtoja kuin useimmat meistä koskaan uskaltavat edes ajatella) ei ole niinkään merkitystä siihen mitä voimme tehdä, jos vain haluamme tehdä asioita. Moni meistä esim. lopettaa harrastuksensa puolison vuoksi, "perhesovun" ja "vakiintumisen" nimissä. Pahimmillaan puolisot kieltävät molemmat toisiltaan näille rakkaimmat asiat, ja luovat kodista kompromissin joka ei ole oikea koti kenellekään. Tuota näkee surullisen paljon, vaikkei monikaan meistä asiaa koskaan myöntäisi.

Joskus tuuminkin että "aikuistuminen", "kypsyminen", "vakiintuminen" (niin, olen itsekin jo 40, senpuoleen...) ovat turhan usein meille synonyymejä, tekosyitä sille että lakkaamme kyseenalaistamasta asioita, lakkaamme näkemästä maailmaa uteliaana, intohimolla. Siksi onkin aina aivan loistavaa nähdä kuusikymppinen hillumassa Nightwishin keikalla aivan innoissaan, tai toisaalta parikymppinen miettimässä syntyjä syviä, silläkin uhalla ettei hän enää ole kaveripiirissä "in" ja "cool". Todella coolia on olla oma itsensä, koko elämänsä - ja siten tavallaan iätön...

Ehkä avaintekijä onnelliseen elämään todellakin on tuo mainitsemasi INTOHIMO asioihin ja maailmaan. Uteliaisuus! Chilikin on paitsi käytännöllinen, myös symbolinen asia. Se ei ole aivan helppo kasvatettava, eikä tee sinua keskimäärin sosiaalisesti "normaalimmaksi", ei auta meitä katoamaan massaan... Ja täsmälleen siinä ehkä onkin se asia, miksi sitä vuodesta toiseen vain laittaa itämään. Se on paitsi mukava mauste ja kasvi, myös jokapäiväinen muistutus meille siitä, että asioita voi ja kannattaa ajatella vähän toisin, tykkää naapuri (tai jopa puoliso) sitten asiasta mitä haluaa...

Chili on suomessa täysin älytön kotikasvatettava, ja siksi haaste. Mutta se samalla todistaa sen, että kaikenlaiset asiat joita emme ensiksi ajattelisi mahdollisiksi, ovat lopulta useinkin mahdollisia! "Miksi tuoda palanen tropiikkia, ja vielä pirun tulinen palanen sitä, suomalaisen olohuoneen ikkunalaudalle..?" Niin kysyisi ihminen joka ei enää kyseenalaista maailmaansa, eikä siten muutu. Utelias ihminen puolestaan tuumaisi: "Miksipä ei?!" - ja istuttaisi vielä pari chilin siementä lisää, ihan piruuttaan...

Intohimosta, vain nähdäkseen mitä syntyy. Joka uusi kevät. Siinä on Taikaa!