tammikuu 09, 2025, 22:18:46 ip

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


Villees chilit

Aloittaja villees, maaliskuu 21, 2007, 18:19:02 ip

« edellinen - seuraava »

villees

Täysin aloittelijana (keksin chilin ~1kk sitten) ajattelin laittaa parit kuvat tarjolle. Lajeista ei ole sen ihmeellisempää tietoa, mutta aivan sama kunhan kasvaa ;) Paikallisesta puutarhaliikkestä siemeniä ja ei kun multaan. 3pv. päästä sai jo nauttia ensimmäisistä tapahtumista idätyspurkissa, kun ensimmäiset siemenet heräili. Siitä on nyt aikaa ~22pv. Osa chileistä on siirtynyt jogurttipurkkeihin ja osa vielä sinnittelee idätysastiassa. Aurinkoa on yllin kyllin ja sen luulisi edesauttavan kasvua. Ongelmia ei juurikaan ole vielä ollut. Pois lukien ehkäpä pienoinen ylikastelun meininki. Pari tainta on nuukahtanut kastelun jälkeen, mutta onneksi virkosivat. 10 idätetystä siemenestä kaikki itivät. niistä ns. hyvänoloisia taimia on toistaiseksi 4 kappaletta. Pari asiaa mietityttää. Ensimmäisissä oikeissa lehdissä olen huomaavinani hienohkoa kellerrystä? Mistä lie johtuu. Lisäksi toisen lajin sirkkalehtien reunaan on ilmestynyt tummahko linja pitkin lehdenvartta. Kasvukulma saisi toki olla hieman suorempi, mutta kun pelataan auringonvalolla, niin asiaa ei voi juuri säätää. ts. menee ihan hyvin ja menköön näin, kunhan tulee aika laittaa 12cm ruukuihin?



-Ville


villees

No niin, Nyt on reilu kuukausi taas vierähtänyt ja Chilit sen kun voimistuu päivä päivältä. Kolme parasta yksilö porskuttaa iloisesti jogurtti-purkeissa, mutta varmaan pitäisi siirtää ne asumaan kunnon ruukkuun. Ötökkä ongelmia ei ole ollut ollenkaan. Tiedä sitten auttaako kaverina kasvava basilika josta osa sanoo, että sen tuoksu karkottaa tuholaisia? Seuraavaksi ruukkuihin tulee varmaan seos, jossa on ainoastaan turvetta ja ns. vulkaanista soraa. Turha kai sitä multaa sinne on tunkea.

Kolme parasta



Kaksi eri lajia.



Kaksi onnetonta, jotka pelastettiin viime hetkellä.



Lisänä vielä kuva Basilika puskasta, joka on istutettu samaan aikaan kun Chilit. Täytyy varmaan sadottaa se kohta ekan kerran.



Näillä mennään ja satoa odotellaan.

-Ville