Seikkailuja äänentoiston maailmassa...

[Aji Inferno]

Oli aika, jolloin uskottiin yleisesti, että kaikki CD-soittimet kuulostavat samoilta, eli soivat "täydellisesti"...  Niin uskoin itsekin melkoisen pitkään. Ihmettelin vain ensimmäisen CD soittimeni äänen tiettyä "rasittavuutta". Senhän täytyi johtua vain itse äänitteistä?

Sain shokkihoitoa hankittuani noin 10 vuotta sitten hetken mielenhäiriöstä eräät maailman parhaista kuulokkeista, Grado SR325:t. Kuulostiko hyvältä? Ei! Nuo pirulaiset kun erottelivat kuin partaveitsi ja paljastivat kaikki mahdolliset heikkoudet muissa laitteissani (äänitteistä puhumattakaan). Eli äkkiä halpa CD soitin ei kuulostanutkaan ollenkaan hyvältä; sen "raaka" ääni alkoi häiritä. Ja tietokoneen äänikortit... huhhuh. Edes hyvälaatuiset M-Audion studiokortit eivät soineet kovin nautittavasti. Gradot paljastivat niiden d/a-muunnoksen puutteet armotta.

Niinpä seuraavakaan päivitykseni, eli Musical Fidelityn X-Can v3 putkikäyttöisen kuulokevahvistimen hankinta ei poistanut itse perusongelmaa. Tietokoneen päässä ääni meni pilalle, eikä asialle sen jälkeen mahtanut mitään...  

Niinpä mietin pitkään, mitä tietokoneen äänestä saisikaan, jos äänen siirtäisi siitä digitaalisesti hyvälaatuiseen erilliseen d/a muuntimeen ja siitä sitten hyviin kuulokkeisiin... Pelkäsin vain kustannuksia ja mahdollista pettymystä. Ettei investointi kuuluisi muussa kuin mielikuvituksessa.

Eilen huomasin, että Musical Fidelityn maineikas X-DAC v3 muunnin on Audiostarissa tarjouksessa hyvällä alennuksella. Hintaa on toki vielä reippaasti, eli 599, mutta jokin minussa naksahti ja päätin käydä hakemassa laitteen pois. Vehkeeseen saa kiinni 2 eri digitaalista lähdettä. Toiseen liitin musatyöasemani eli tietokoneen, toiseen vanhan Sony CD-soittimeni.

Että miltä nyt kuulostaa? Lähtökohta oli siis tämä: tietsikassa M-Audio AP192 studioäänikortti hyvillä Maranzin kaapeleilla kiinni tuossa kuulokevahvistimessa. Nyt välissä on X-DAC v3 d/a muunnin, joka siis käytännössä ohittaa tietokoneen äänikortin. Kuuluuko eroa? Menikö 599,- kankkulan kaivoon?

Ero kyllä kuuluu. Siitä ei ole epäilystä. Se on vain luonteeltaan sellainen, että sen huomaa kunnolla vasta pidemmässä kuuntelussa ja hyvillä äänitteillä. Ensimmäinen löytämäni sana eroa kuvaamaan voisi olla "vakaus". Jotenkin ääni muuttui järkähtämättömäksi ja vaivattomaksi. Sitä voisi kuvailla niinkin, että huomio kiinnittyy nyt selvästi enemmän musiikkiin, vähemmän "soundiin". Eli sinänsä laadukas M-audion äänikortti väritti ääntä jollain tavalla, mitä tämä X-DAC ei tee.

Toinen ilmaisu voisi olla "tarkkuus". Kaikki asiat ovat täsmälleen tietyillä paikoillaan äänikuvassa. Ja pienimmätkin vivahteet, lähes olemattomat äänet kuuluvat.

Kolmas, hyvin mielenkiintoinen muutos ja selvä parannus on hyvin vaikea kuvailla. Vaikka systeemin äänellinen tarkkuus paranikin, se muuttui samanaikaisesti "pehmeämmäksi". Vähemmän riipiväksi. Eli jälleen jotain ylimääräistä jäi pois...  Eli enää ei edes pakatuissa äänitteissä kuulu sitä ainakin minua ajoittain häirinnyttä "digitaalista kovuutta" ja karkeutta.

Eli kyllä systeemin ääni parani paljon, jopa ratkaisevasti. Äkkikseltään kuunnellen ero ei ole valtava, mutta sen huomaa hyvin siinä, miten päivitetyllä laitteistolla suorastaan haluaa kuunnella musiikkia tuntikausia putkeen. Musiikki vetää puoleensa. Onko päivitys 599,- (saati lähes 800,- ohjehinnan) arvoinen? Makuasia. Ei tästä enää haluaisi luopua. Toisaalta, ulkoisesta hyvästä d/a muuntimesta on hyötyä vain, jos systeemin muutkin osat ovat samaa laatutasoa.

Eräs mielenkiintoinen havainto: tämä nykyinen laitteisto alkaa olla varsin ääniteriippuvainen. Hyvät levytykset kuulostavat todella hienoilta, mutta huonot aika kamalilta... Esimerkiksi äsken kuuntelemani Emma Salokosken "Kaksi Mannerta" soi loistavasti. Samoin Weather Reportin "Heavy Weather". Ja rokin puolelta esim. Pocon "Legend". Samoin Sibelius. Mutta erehdyin aloittamaan kuuntelun kaupallisesti miksatuilla uusilla pop-äänitteillä... Shakira soi kauniisti, mutta perin moni muu uusi levy todella rasittavasti, pahimmillaan aivan "ässävikaisesti" ja vailla dynamiikkaa. Ja ihmekös tuo, sillä nehän on miksattu soimaan hyvin autostereoissa, iPodeissa ja pöytäradioissa! Silloin ne soivat aivan päin seiniä systeemissä, joka yrittää soida neutraalisti, ilman värityksiä.

Mielenkiintoista kyllä... Diskantin tasoa on etenkin lauluäänissä nostettu rajusti 90-luvulta lähtien. Tuloksena on melkein levyllä kuin levyllä sihahtelevia ässiä. Vitsi onkin siinä, etteivät ne "sihahtele" useimmissa laitteistoissa, jotka eivät toista korkeita ääniä kovinkaan ihmeellisesti. Eli ihan kohtuuhintainenkin kotisysteemi voi olla "liian hyvä" kaupallisen popin kuunteluun, koska kaupallista poppia ei olla tehty soimaan sellaisissa hyvin!

Nämä Grado SR325 kuulokkeet ovat todella pirulliset tuossa suhteessa; ne ovat ääneltään täysin neutraalit ja samalla totaalisen armottomat. Kaikki hyvä ja kaikki paha totisesti kuuluu! Mutta äänityskäytössä kaikki tuo on vain eduksi; Gradoja moni pitääkin ehkä maailman parhaina tarkkailukuulokkeina. Jos soitat pieleen tai miksaus ei toimi, asia tulee kyllä ilmi...

Näin tämän stoorin lopuksi kuuntelen Paulina Rubion taannoista hittiä "Ni una sola palabra" iTunesin 128 kilobitin versiona. Yllättävän hyvin soi noinkin rankasti pakattu kama AAC-formaatissa. Pientä karkeutta ja ehkä elävyyden puutetta kuuluu, mutta tulos on silti täysin kuunneltava. Samaa ei voisi sanoa 128 kilobitin MP3:sta Gradojen kautta...  Tulos olisi kyllä "mielenkiintoinen". Mutta Paulinaa kuunnellessa huomio kiinnittyy nyt miksauksen keinotekoisuuteen. Kaikki laulun, kitaroiden, rumpujen, yms sävyt ovat prosessoituja, selvästi keinotekoisia. Ei kuulu akustisen kitaran kaunista helähdystä, eikä laulajattaren luonnollisen äänen kauneutta. Efektejä senkin edestä. No, ihan kiva biisi ja tyttö laulaa kauniisti. Mutta silti mieleen tulee se, ettei äänentoistolaitteisiin kannata investoida tällaisen voimakkaasti tuotetun popin tähden. Elämyksiä ei synny.

Ne syntyvät vaikka Emma Salokosken äänen ja häntä säestävien akustisten soitinten taiasta... Ehkä todella on niin, että ihmisellä pitäisi olla ainakin kaksi äänentoistolaitteistoa; yksi popille/rokille, toinen kaikelle muulle...

Muiden kokemuksia?

[Poppamies Tuliliemi]

Minun on myönnettävä, että olen onnellinen puurokorva. Hieman hifistelijän vikaa omaava kaverini koitti kerran vakuutta minua eri pakkausmuotojen eroista häviöttömiin pakkauksiin verrattaessa mutta en minä oikein voinu kuin sen mieliksi nyökytellä että juu, onhan se kivempi nyt. Ja eipä minulla varaa olisikaan täydellisen äänenlaadun metsästämiseen, joten olen tyytyväinen näin.

Tuotettua poppia en kuitenkaan kuuntele.

[Aji Inferno]

Metkaa sinänsä, tietokonettakin suurempi muutos näyttää tapahtuneen CD-soittimen äänessä (vanha Sony CDP-XE530). Aiemmin tosiaan korvia riipineet levyt soivat nyt pehmeämmin, silti tarkemmin. Ja esim. laulusolistit tuntuvat olevan "läsnä" paljon aiempaa paremmin. Toisin sanoen, äänessä on tiettyä kolmiulotteisuutta, mikä aiemmin puuttui. Vaikeita asioita kuvailla, mutta subjektiivisesti tosia. Sitä unohtuu nyt musaa kuuntelemaan aivan eri tavalla.

Hiukan on semmoinenkin tunne, että CD-soitin saattaa soida hitusen tietokonetta paremmin tämän uuden kokoonpanon jälkeen, mutta saatan vain kuvitella. Teknistä syytä ilmiölle olisi vaikea keksiä, vaikka olen lukenut vastaavasta lehtien laitetesteissäkin. Olisiko sitten niin, ettemme osaa mitata kaikkea olennaista...

Uskottava se on, että tuo digitaalisesta analogiseen muunnos, joka sinänsä onkin äärettömän kriittinen vaihe äänentoistoketjussa, on ilmeisesti juuri se "heikko lenkki" huokeammissa CD/DVD soittimissa ja tietokoneiden äänikorteissa. Se on vähän kuin kotiteatterisysteemeissä: jos videoskaalain tai kuvaprosessori fuskaa hommassaan, kuvasta ei koskaan voi tulla moitteetonta.

Noiden pakkausasioiden suhteen asia lienee niin, että häviöllinen pakkaus muuttaa ääntä tavalla, joka on enimmäkseen (vaikkei aina) vaikea kuulla. Toisaalta, monet sen tekemät muutokset tekevät äänestä ennen muuta erilaisen - on kokonaan toinen asia, kokeeko kuulija muutoksen huononnukseksi! Nykypop on niin täynnä efektejä, että on aika turhaa tavoitella "luonnollista äänentoistoa" - sitä kun se ei voi olla.

Samaten, oman kokemukseni mukaan "hifissä" on kyse aika pitkälti samasta ilmiöstä kuin valokuvauksen kuvan laadusta. Kuva voi olla teknisesti epätäydellisenäkin miellyttävä ja hieno. Mutta kun lisätään sen tarkkuutta esim. paremmalla optiikalla ja/tai dynamiikalla, siitä alkaa näkyä aiemmin piiloon jääneitä yksityiskohtia. Niitä ei osaa kaivata niin kauan kuin niistä ei ole tietoinen! Sama pätee ääneen. Esim. itse nyt kuulemani erot ovat tavallaan samaa, jos vertaisi kolmen ja kymmenen megapikselin kuvakennolla ja hyvällä optiikalla varustettuja kameroita. Pohjimmiltaan molempien kuvat ovat samanlaisia ja "yhtä hyviä" - mutta toisissa vain löytyy selvästi enemmän detaljeja ja sävyjä. Onko asialla itse kullekin merkitystä, on makuasia. Vanha, puoliromu autostereo voi hakata tunnelmassa parhaankin hifisysteemin. Lopulta vain musiikin luomalla fiiliksellä on merkitystä...

[Poppamies Tuliliemi]

Lopulta vain musiikin luomalla fiiliksellä on merkitystä...

Tuon kohdan allekirjoitan kyllä täysin! Muistui mieleeni eräs juhannus järven rannalla, kun aamuyön pimeinä tunteina istuttiin kokon ääressä ja tuumittiin vanhoja juhannusperinteitä. Ainoana musiikkilähteenä oli kaverin kännykkä, josta pistettiin Moonsorrowin Pakanajuhla (loistava biisi muuten) soimaan ja pompittiin sitten kokon yli kuten niin monet sukupolvet ennen meitäkin. Äänenlaatuhan nyt oli mitä oli, mutta se fiilis... sen muistanen ja pitkään  

[Aji Inferno]

Niin se on... En unohda ikinä sitä, millaista oli ajaa laholla vanhalla Hondalla Miamin rantaviivaa, kuunnellen räjähtämäisillään olleesta kasettimankasta Eppu Normaalin Kahdeksatta Ihmettä! Se oli siinä!

[Aji Inferno]

Tätä ei voi mitenkään perustella rationaalisesti, mutta... Äänentoistopiireissä puhutaan usein laitteiden "sisäänajosta", eli siitä, että niiden ääni paranee tietyn ajan jälkeen.

En ole suuremmin uskonut moiseen. Mutta on kyse sitten psykologiasta tai muusta, systeemini ääni on kyllä subjektiivisesti parantunut - tai sitten olen vain tottunut siihen kuluneiden päivien aikana...

Niin tai näin, kuuntelen nyt putkeen satoja albumejani eri vuosikymmeniltä, sillä lähes kaikki niistä kuulostavat tuon d/a muuntimen hankinnan jälkeen nyt ikään kuin uusilta levyiltä...

Uutta on perin merkillinen, vaikeasti kuvattava yhdistelmä: rauhallisuutta, voimaa, pehmeyttä ja silti myös parempaa erottelukykyä. Tekniikka tavallaan unohtuu: musiikki tulee esiin!

Paras esimerkki lienee Pocon 1984 varhaisilla digitaalilaitteistoilla äänitetty "Inamorata" CD. Jo lähes 25 vuotta olen kuunnellut tuota musiikillisesti loistavaa, mutta rasittavan "kirkkaaksi" miksattua levyä pieni tuskanhiki otsallani. Sillä kaikki tähänastiset laitteistoni ovat liioitelleet tuota kirkkautta ja/tai tehneet levyn äänestä tavallaan karkean, luonnottoman, epämiellyttävän. Nyt kuuntelen levyn avausbiisiä "Days gone by" todella lujaa... Ja kyllä, kaikki äänitys- ja miksausvaiheen kirkkaus on yhä siellä. Mutta enää se ei riivi korviani! Tulos on dynaaminen, iskevä, mutta silti miellyttävä. Lopultakin loistava rock-levy soi ansaitsemallaan tavalla!

Tämä on todella uutta... Ainakin minulle.  Ero aikaan ennen tuota Musical Fidelityn X-DAC v3 -laitetta on kyllä melkoinen!

Kyllä tätä kokonaisuutta täytyy suositella. Musical Fidelityn X-DAC v3 d/a muunnin, saman valmistajan X-CAN v3 putkikuulokevahvistin ja Gradon SR325 kuulokkeet ovat kokemukseni mukaan yhdessä aika helvetinmoinen musiikkisysteemi... Eikä edes tolkuttoman kallis. Sopii kaikille musiikinlajeille Metallicasta Sibeliukseen.

Omat laitteeni olen ostanut Helsinkiläisestä Audiostarista. Ja paikkaa on pakko kehua. Esim. näistä jo yli 10 vuotta vanhoista kuulokkeistani hajosivat kuuloke-elementit pari vuotta sitten. Vein ne Audiostariin aika peloissani; kalliiden kuulokkeiden huoltolasku voisi olla järkyttävä... Mutta myyjä totesi coolisti: "Eiköhän tämä mene takuuseen!".  Vaikka laitteen virallinen takuu oli jo kauan sitten päättynyt"

Ja niin kävi. Itse asiassa, kuulokkeet uusittiin takuuna lähes kokonaan! En muista parempaa palvelua koskaan saaneeni. Audiostar ja huoltokumppaninsa Kruunuradio saivat tuolla ainakin minusta elinikäisen asiakkaan. Kiitos vielä kerran!!  

Nyt koko audiojärjestelmäni on peräisin Audiostarista, lukuun ottamatta ikivanhaa NAD 312 vahvistintani, joka ruokkii kotistudioni kaiuttimia sekä yhtälailla ikivanhaa, mutta lajissaan jo jonkin sortin legendaksi muodostunutta Sony PS-X600 Biotracer levysoitinta. Enkä usko noiden kahden laitteen lähtevän vielä vuosiin. Levarin äänirasia tosin vaihtunee piankin.

Hyvät audiolaitteet ovat tavallaan investointi. Tuo NAD 312 vahvistimeni on todellinen ihmetys. Se oli aikoinaan varsin huokea laite, mutta erittäin hyvä-ääninen sellainen. Soi todellakin paremmin kuin lajinsa parhaimpiin kuuluva M-Audio AP-192 äänikorttini! Pehmeä, musikaalinen ääni. Ja mikä parasta, laite selvisi jopa sen sisään kaatamastani lasista valkoviiniä!  Tiskasin vehkeen asianpesuaineella ja kuivasin tukankuivaajalla - ja taas mentiin!  Laatu on laatua.

Ja tuo Sonyn levysoitin 80-luvun alkupuolelta... Se on yksi hyvin harvoista tuon ajan japanilaissoittimista, joita kunnioitetaan yhä tänä päivänä myös ääneltään huippulaitteina. PS-X600 oli Sonyn tekninen taidonnäyte. Se on raskas suoravetosoitin, jossa levylautasta pyöritti silloisen huipputekniikan "lineaarimoottori", eli moottori, joka ei koskettanut fyysisesti levylautasta, eikä siten myöskään aiheuta häiriöitä neulaan ja ääneen.

Mutta vehkeen todellinen ihme on sen äänivarsi, joka on täysin tietokone-ohjattu. Puhumme nyt 80-luvun alkupuolesta!  Äänivarsi tarkkailee ja säätää itse liikkeitään ja eliminoi mm. kierojen levyjen aiheuttamat häiriöt. Kyseessä oli Sonyn tuolloinen huippulaite, ja työn laatu on sen mukainen. Niinpä vehje on vielä noin 25 vuoden jälkeenkin paitsi teknisesti täydessä iskussa, myös ulkoisesti komea.

En näe mitään syytä, mikseivät nämä laitteet palvelisi minua lopun ikääni komeasti. Sikäli, joskus pieni investointi on hyvä idea!

[saulir]

Täällähän puhutaan tutuista laitteista!

Aikoinaan tuli hommattua itsekin NAD:n 312, joka maksoi silloin jotain vajaat 1000mk, ja se palvelee edelleen hyvin.

Ääni on puhtaampi kuin monessa tunnetummassa, otetaan nyt vaikka Sony esimerkkinä.

Pehmeys ja vaivattomuus kuvaa ehkä tuon vahvistimen ääntä parhaiten, ja läsnäolon tuntu on parempi.

Aikoinaan minulla oli myös Sonyn kotiteatterivahvistin, johon pääsin tuon NAD:n ääntä vertailemaan.

Sony oli huomattavasti konemaisempi ääneltään. tarkkuus ei ollut yhtä hyvä, jotenkin tuntui kun äänen päälle olisi heitetty joku verho, tunkkainen kuvaa ehkä hyvin tuota kokemusta.

Jos siis tuollaisen klassikon joku käsiinsä saa, kannattaa pitää siitä kiinni

[Aji Inferno]

Täällähän puhutaan tutuista laitteista!

Aikoinaan tuli hommattua itsekin NAD:n 312, joka maksoi silloin jotain vajaat 1000mk, ja se palvelee edelleen hyvin.

Ääni on puhtaampi kuin monessa tunnetummassa, otetaan nyt vaikka Sony esimerkkinä.

Pehmeys ja vaivattomuus kuvaa ehkä tuon vahvistimen ääntä parhaiten, ja läsnäolon tuntu on parempi.

Aikoinaan minulla oli myös Sonyn kotiteatterivahvistin, johon pääsin tuon NAD:n ääntä vertailemaan.

Sony oli huomattavasti konemaisempi ääneltään. tarkkuus ei ollut yhtä hyvä, jotenkin tuntui kun äänen päälle olisi heitetty joku verho, tunkkainen kuvaa ehkä hyvin tuota kokemusta.

Jos siis tuollaisen klassikon joku käsiinsä saa, kannattaa pitää siitä kiinni

Totta! Mulla on vähän sellainen arvelu, että nuo vanhat NADit olivat suhteessa nykyisiä parempia - sellaista netissäkin moni puhuu... Mutta kun avaat tuon 312:si (vaikket olisikaan antanut vehkeelle vinkkukäsittelyä), selitys taitaa löytyä. Laite on kokonaan erilliskomponenteista koottu. Mikropiirit loistavat poissaolollaan. Eli on suunniteltu ja rakennettu rakkaudella.

Ja tuo äänen kuvaus kuulostaa tutulta. Vehje pistää tiukasti kampoihin ja hakkaa paljon kalliimpiakin nykylaitteita juuri tuolla pehmeän "musikaalisella" äänellään... Loistava kaveri esim. tietokoneelle. Hyvät pikku kajarit kiinni - ja se on siinä!

[Jonezky]

Nämä Grado SR325 kuulokkeet ovat todella pirulliset tuossa suhteessa; ne ovat ääneltään täysin neutraalit ja samalla totaalisen armottomat. Kaikki hyvä ja kaikki paha totisesti kuuluu! Mutta äänityskäytössä kaikki tuo on vain eduksi; Gradoja moni pitääkin ehkä maailman parhaina tarkkailukuulokkeina. Jos soitat pieleen tai miksaus ei toimi, asia tulee kyllä ilmi...

Tämä lause kuulostaa niin tutulta. Opiskelen itse studioalaa ja ensimmäisillä oppitunneilla studiogurumme Tipi Tuovinen selitti, kuinka monitorikajarit ja studiokäyttöön tarkoitetut kuulokkeet ovat musiikin vihaajan laitteita. Ne on suunniteltu tuomaan esiin kaiken sen paskan, mitä musiikista tai miksauksesta löytyy. Hifikajarit taasen on yleensä suunniteltu siten, että musiikki kuulostaa niistä kuunneltuna mahdollisimman hyvältä.

Mutta kuten mainittu, äänitys- ja miksauskäytössä tarkkuus on valttia.

Itselläni on työpöytäsetupissa musanteko- ja miksauskäyttöön genelecin 8030 pari sekä vanhempi, itse rakennettu kajaripari. Molempia tulee kyllä käytettyä. Itse en ole mikään hifisti, mutta kaverit ovat opiskelujen alettua alkaneet huomautella aiheesta, jos joskus erehdyn kommentoimaan jonkin biisin soundia ;)

-J

[Aji Inferno]

Nämä Grado SR325 kuulokkeet ovat todella pirulliset tuossa suhteessa; ne ovat ääneltään täysin neutraalit ja samalla totaalisen armottomat. Kaikki hyvä ja kaikki paha totisesti kuuluu! Mutta äänityskäytössä kaikki tuo on vain eduksi; Gradoja moni pitääkin ehkä maailman parhaina tarkkailukuulokkeina. Jos soitat pieleen tai miksaus ei toimi, asia tulee kyllä ilmi...

Tämä lause kuulostaa niin tutulta. Opiskelen itse studioalaa ja ensimmäisillä oppitunneilla studiogurumme Tipi Tuovinen selitti, kuinka monitorikajarit ja studiokäyttöön tarkoitetut kuulokkeet ovat musiikin vihaajan laitteita. Ne on suunniteltu tuomaan esiin kaiken sen paskan, mitä musiikista tai miksauksesta löytyy. Hifikajarit taasen on yleensä suunniteltu siten, että musiikki kuulostaa niistä kuunneltuna mahdollisimman hyvältä.

Mutta kuten mainittu, äänitys- ja miksauskäytössä tarkkuus on valttia.

Itselläni on työpöytäsetupissa musanteko- ja miksauskäyttöön genelecin 8030 pari sekä vanhempi, itse rakennettu kajaripari. Molempia tulee kyllä käytettyä. Itse en ole mikään hifisti, mutta kaverit ovat opiskelujen alettua alkaneet huomautella aiheesta, jos joskus erehdyn kommentoimaan jonkin biisin soundia

-J

Jeps, esim. näiden Gradojen kanssa tilanne on se, että hyvin äänitetty musa kuulostaa erittäin hyvältä ja nautittavalta, huonosti äänitetty taas karmealta. Ns. "normaalihifi" kaventaa tuota aluetta niin, että vähän kaikki soundaa "ok". Ja onhan sitten noita (usein putkitoimisia) vehkeitä, jotka ehkä lisäävät ääneen jotain miellyttävää, kuten parillista harmonista säröä, ja saavat musiikin tosiaan kuulostamaan nautittavammalta. Ei ehkä aidolta, mutta kumminkin hyvältä...

Genelecien ja Gradojen soundit lienevät hyvin lähellä toisiaan, vaikka luureja ja kajareita onkin paha suoraan verrata.