Ketjujen avaaminen ja otsikointi sekä kuvat viesteissä.

Aloittaja vesuri, heinäkuu 31, 2008, 14:42:34 ip

« edellinen - seuraava »

vesuri

Chiliharrastuksen voimakas kasvu on tuonut suuren määrän uusia käyttäjiä myös foorumille, mikä on erinomaisen hyvä asia. Viime aikoina olen kuitenkin surukseni huomannut, että laadukas chili-aiheinen keskustelu on muuttumassa pikkuhiljaa varsin rasittavaksi chatiksi. Toivoisin ylläpidolta ja käyttäjiltä pientä aivoriihtä seuraaviin seikkoihin:

Ketjujen avaminen ja otsikointi:

Onko jokaiselle ötökälle tai lajin tunnistunnistukselle oltava oma ketjunsa? Aloittelijoiden nurkasta ja myös edistyneemmän kasvatuksen puolelta löytyy helposti kymmenkunta eri ketjua, joissa aiheena on jokin ötökkä ja siitä eroonpääseminen. Nämä voisi varsin helposti yhdistää kahdeksi ketjuksi. Toinen tunnistuksia varten ja toinen tuholaisten torjuntaan.

Toinen aihepiiri, joka on tuottanut mielestäni turhia ketjuja on lajikkeiden tunnistus. Ei luulisi olevan ylitsepääsemätön ongelma kysyä kasvin lajiketta jo olemassa olevassa ketjussa.

Kolmantena ovat ketjut, joissa otsikointikin on jo sellainen, että ne joutaisivat mielestäni bittiavaruuteen samoin tein. Liian usein näkee ketjun, jonka otsikko on tyyliä "Apua, auttakaa epätoivoista!!!". Avausviestin sisältö rajoittuu yhteen tai kahteen lauseeseen tyyliin "Chilini kasvaa huonosti, mitä teen???". Tällaiset ketjut avausviesteineen ovat pelkkää tyhjänpäiväistä rasitetta tietokannalle ja tukkivat aivan turhaan aihealueiden etusivua, mikä vaikettaa hakemaan ketjuja, joissa oikeasti keskustellaan jostain chilien kasvatukseen liittyvistä asioista.

Muutenkin ketjuja availlaan aivan turhaan aiheista, joista on jo ketju olemassa. Usein nämä ovat vielä sellaisia, joissa ei edes yritetä käydä mitään keskustelua, vaan kysytään jotain yksittäistä asiaa, joihin olisi löytynyt hakutoiminnalla vastaus foorumilta tai helpoiten lukemalla ajatuksella Infernon aivan erinomainen kasvatusopas edes kerran ajatuksen kanssa läpi. Samasta aiheesta olevat useat ketjut tekevät hakutoiminnon käyttämisen raskaaksi ja jopa toimimattomaksi. Hakutulokset viittaavat useisiin eri ketjuihin, jolloin vastauksen etsiminen haluamaansa asiaan käy työlääksi kun joutuu hyppimään ketjusta toiseen.

Mitä sitten lääkkeeksi näihin ongelmiin? Jokainen voisi tietenkin aloittaa lukemalla Infernon kasvatusoppaan läpi. Kasvatusongelmien osuessa kohdalle voi sieltä käydä edelleen katselemassa löytyykö ongelmaan ratkaisua. Foorumilta voi sitten ensin käyttää hakutoimintoa ja katsella jo olemassa olevista ketjuista käydäänkö niissä jo keskustelua samantyylisistä ongelmista. Jos ei, voi miettiä kysyykö asiasta jossain jo olemassa olevassa ketjussa, vai onko syytä avata kokonaan uusi ketju.

Ketjua avatessa kannattaa muistaa, että otsikko ja avausviesti ratkaisevat onko ketjulla minkäänlaisia edellytyksiä säilyä hengissä ja käydäänkö siinä keskustelua lainkaan. Otsikko, joka ei kerro mitään, ei myöskään houkuttele avaamaan ketjua luettavaksi. Mitään sanomaton onlineri avausviestinä ei myöskään ole erityisen otollinen maaperä laadukkaan keskustelun käymiseksi.

Edelläolevat olivat asioita, joita mielestäni jokainen käyttäjä voisi tahollaan miettiä. Ylläpito voisi yhdistellä turhia ketjunavauksia jo olemassa oleviin ketjuihin sitä mukaa kun niitä kuitenkin avautuu.

Kuvat viesteissä:

Asia, joka ei myöskään ainaakaan helpota foorumin ja varsinkiaan päiväkirja-osion lukemista on valtavan kokoiset linkitetyt kuvat. Muutamilla käyttäjillä näyttää olevan pakotettu tarve laittaa viesteihinsä aivan järkyttävän kokoisia kuvia, jotka eivät mahdu sivulle, jolloin tekstejä lukiessa joutuu koko ajan siirtymään laidalta toiselle vierityspalkeilla. Lisäksi näitä megakuvia sisältävien päiväkirjojen latautuminen kestää nopeallakin yhteydellä tuskastuttavan kauan. Ylläpito voisi miettiä pitäisikö kuvien maksimikokoa rajoittaa. Oma ehdotukseni olisi, että foorumille postattaisiin vain thumbnaileja, joita klikkaamalla kukin voi sitten halutessaan käydä kuvan suurempana katsomassa. Kamalin on silloin tällöin nähty tilanne jossa viesti sisältää hemmetinmoisen määrään suuria kuvia. Sitten joku keksii lainata koko viestin kuvineen päivineen kommentoiden alkuperäistä viestiä tyyliin "hienoja kuvia" tai "hyvin kasvaa". Eli: Jos lainataan viestiä, jossa on kuvia, poistetaan ne kuvat sieltä lainauksesta. Ei samoja kuvia viitsi kovin moneen otteeseen näytölle latailla.

Siinäpä asioita, jotka ovat itseäni jo jonkin aikaa askarruttaneet ja osaltaan myös ärsyttäneet. Toivottavasti kukaan ei luule, että pitäisin foorumia tällä hetkellä mitenkään kelvottomana. Päinvastoin. Haluan vain nostaa näitä asioita nyt kun tiettyjä piirteitä on selvästi havaittavissa. Kun ongelmista ja asioista keskustelee ajoissa, niistä päästään vähällä vaivalla eroon. Liian monta hyvää foorumia on kaatunut kun asioihin ei ole puututtu ajoissa. Tälle en toivo samaa.

Sauli Särkkä

Lainaus käyttäjältä: "vesuri"Ketjujen avaminen ja otsikointi:

Onko jokaiselle ötökälle tai lajin tunnistunnistukselle oltava oma ketjunsa? Aloittelijoiden nurkasta ja myös edistyneemmän kasvatuksen puolelta löytyy helposti kymmenkunta eri ketjua, joissa aiheena on jokin ötökkä ja siitä eroonpääseminen. Nämä voisi varsin helposti yhdistää kahdeksi ketjuksi. Toinen tunnistuksia varten ja toinen tuholaisten torjuntaan.

Toinen aihepiiri, joka on tuottanut mielestäni turhia ketjuja on lajikkeiden tunnistus. Ei luulisi olevan ylitsepääsemätön ongelma kysyä kasvin lajiketta jo olemassa olevassa ketjussa.


Totta. Vaikka en moderaattori olekaan, olisi tämmöisissä asioissa ihan mukava nähdä hieman siistiytymistä.

LainausKolmantena ovat ketjut, joissa otsikointikin on jo sellainen, että ne joutaisivat mielestäni bittiavaruuteen samoin tein. Liian usein näkee ketjun, jonka otsikko on tyyliä "Apua, auttakaa epätoivoista!!!". Avausviestin sisältö rajoittuu yhteen tai kahteen lauseeseen tyyliin "Chilini kasvaa huonosti, mitä teen???". Tällaiset ketjut avausviesteineen ovat pelkkää tyhjänpäiväistä rasitetta tietokannalle ja tukkivat aivan turhaan aihealueiden etusivua, mikä vaikettaa hakemaan ketjuja, joissa oikeasti keskustellaan jostain chilien kasvatukseen liittyvistä asioista.


Olisiko mahdollista laittaa foorumisoftaan uuden viestin/ketjun kirjoitussivulle vakioteksti tyyliin "Muista kirjoittaa asiallisesti. Otsikon tulee kertoa mistä on kyse, tietoa sisältämättömät otsikot kuten "OMG apuvaaa!!!11yksi lim x->0 sin(x)/x" poistetaan moderaattoreiden toimesta.


-Sale
Sauli Särkkä

#002

nimujo

Olen kyllä täysin samaa mieltä kaikesta tästä. Käyttelen monia foorumeita, ja täällä on mielestäni todella lepsu linja tuollaisten asioiden suhteen. Sellainen ketju, kuten "Itsestäänselvyydet" voisi olla myös hyvä. Eli ketju sisältää näitä yksinkertaisia asioita kasvatukseen ym. liittyen, kuten millaista multaa, miten paljon, tuuletus... Kaikkia näitä.

Janne

Minun täytyy kyllä nostaa kädet pystyyn omalta osaltani, eipä ole pienintäkään mahdollisuutta ryhtyä foorumin netikettipoliisiksi, ei kerta kaikkiaan riitä aika.
En mä ehdi edes lukemaan kuin ehkä 10% tänne tulevista viesteistä saati sitten moderoimaan.
www.vastahanka.fi - erilainen ruokablogi

Volitans

Hieman suvaitsevaisuuttakin toisaalta - ei niiden kuvien lataaminen niin kauaa kestä :)

Toisaalta hullunkurista: Kännykkäkameroiden kuvat ovat nykyään suurempia, kun monen vanhan ammattilaisdigin (laatu vaan on eri). Kuitenkin juuri kännyköillä niiden kuvien pitäisi olla pieniä, kun on pieni näyttökin.

Sitten tuohon kysymyksiin - palstalla on toki haku-toiminto, mutta suomenkieli on hieman hankala, kun sanan muoto vääntyy mitä ihmeellisimpään muotoihin: Hyvästä tahdosta huolimatta vastausta omaan ongelmaan ei löydy.

Parempi siis jatkossakin vaan kysyä rohkeasti. Sen vuoksi palstalla on eri alueita, että mukaan mahtuisi myös kysymyksiä. Sitten toinen seikka on, että läheskään kaikkiin kysymyksiin ei ole olemassa yhtä oikeaa vastausta. Jos vanhassa ketjussa lukee, että mustalla mullalla ei chilejä voi kasvattaa, niin onko se asia todella niin? Vastakkaisiakin mielipiteitä on.
jäsen
Suomen Chiliyhdistys ry

Sauli Särkkä

Onko hakutoiminnolle omaa helppiä? Kuinka moni ei ymmärrä mitä eroa on hakutermeillä "vesiviljely" ja "vesiviljel*"? DOS-aikoihin 80-luvulla tai viimeistään 90-luvun alkupuolella tietokoneenkäytön aloittanut todennäköisesti tuon asteriskin ymmärtää, sekä ne, jotka ovat toiminteen käyttöön perehtyneet (tai ovat peräti..hui..linuxiin, unixiin, tms. non-windows -käyttikseen perehtyneet sopivasti).


-Sale
Sauli Särkkä

#002

Aji Inferno

Lainaus käyttäjältä: "Janne"Minun täytyy kyllä nostaa kädet pystyyn omalta osaltani, eipä ole pienintäkään mahdollisuutta ryhtyä foorumin netikettipoliisiksi, ei kerta kaikkiaan riitä aika.
En mä ehdi edes lukemaan kuin ehkä 10% tänne tulevista viesteistä saati sitten moderoimaan.


Valitettavasti sama vika... Silloin kun foorumilla ehtii käymään, sitä mieluiten vastailee esim. kasvatuskysymyksiin tai kirjoittaa omia juttujaan. Toisten juttujen siivoamiseen ei oikein ole aikaa eikä niin hirveästi ehkä kiinnostustakaan, koska itseäni nykymeininki ei ole häirinnyt kuin satunnaisesti ja silloinkin aika vähän. Täällä on puututtu asioihin lähinnä vain, jos tunteet alkavat kuohahdella liikaa.

Mutta vaikkei nykytilanne itseä häiritsisikään, ymmärrän kyllä niitä, joita se ottaa pannuun. Olisiko jollakulla aikaa ja kiinnostusta ryhtyä mainittujen asioiden parantamiseen, jos valtuudet annetaan?

MikkoM

Saakos tähän foorumisoftaan "report bad post" namiskaa joka joltain foorumeilta löytyy. Helpottais varmaan admineitten työtä kun käyttäjät voisivat ilmoittaa jos jotain epäasiallisuuksia löytyy ilman että täytyy kaikki threadit kahlata läpi.