Sirkkalehtien kärkien kellastuminen/vaaleneminen

Aloittaja Man0Sand, maaliskuu 04, 2008, 19:16:27 ip

« edellinen - seuraava »

Man0Sand

Minulla on tuossa ikkunalaudalla vajaat kymmenen nuorta (iät noin viikko-pari) tainta, joiden sirkkalehtien koko vaihtelee senttimetrin molemmin puolin. Useimpien taimien sirkkalehtien kärjet ovat hieman vaalentuneet (hyvin pieneltä pinta-alalta, juuri ja juuri silminnähtävää tällä hetkellä) ja nuorimmaisella kärjet ovat hieman rusehtavat (tämänkin kohdalla pieneltä pinta-alalta). Mistä voisi olla kysymys?

Multa on kukkamultaa valmistajalta Loimaan turve ja Humus Oy, pussin mukaan seoksessa on turvemultaa 85 % ja hiekkaa 15%. Mullan ostin viime kesänä. (Onko liian vanhaa? En desinfioinut multaa ennen siementen kylvöä.) Kastelussa olen koettanut olla varovainen, eli tökkinyt multaa sormella ja lisännyt vettä jos multa on noin puolen sentin matkalta kuivanoloista. Lisävaloa en ole käyttänyt, vaan kasvit ovat olleet pääasiassa pilvien takaa paistavan auringon armoilla.

Niin ja se vielä, että onko väliä, onko kasteluvesi juuri otettu hanasta vai pitäisikö sitä seisottaa ennen kastelua? Ja minkä lämpöistä vettä tulisi käyttää? (Ennen tätä kevättä olen kasvattanut lähinnä tukkaa & partaa, ellei sitä vielä ole huomannut... :lol: )

Volitans

Vaaleat lehdet johtunevat valon puutteesta.

Rusehtuneet taas kastelun puutteesta, tai siitä, että juuret eivät saa vettä. Kukkamullat ovat hankalia juuri tässä suhteessa - niillä on taipumus tiivistyä.

Kasteluvesi on hyvä seisottaa, siinä olevat kaasut vapautuvat ja kloori hieman vähenee, mutta enennkaikkea lämpötila tasaantuu.
jäsen
Suomen Chiliyhdistys ry

Chilivaari

Lainaus käyttäjältä: "Man0Sand"... Loimaan turve ja Humus Oy, pussin mukaan seoksessa on turvemultaa 85 % ja hiekkaa 15%. Mullan ostin viime kesänä. (Onko liian vanhaa? En desinfioinut multaa ennen siementen kylvöä.)

Tuo on meillä päin Sato kukkamulta. Siitä on multatestin tuloksia:
http://javu.kapsi.fi/inferno/viewtopic.php?p=40997#40997
Kyllä siinä kasvattelee, eikä mullat vanhene, elleivät sitten homehdu märässä pussissa. Desinfiointi auttaa idätysajan harsosääsken toukkien tuhoilta, mutta kun sen olet selvinnyt, ei tuosta ole hätää.

Kastele mieluummin alakautta. Jos lehtiä alkaa muodostua sirkkalehtivaiheen jälkeen, ei noilla kärjillä ole mitään merkitystä. Kylmä vesi voisi aiheuttaa merkkejä.

Man0Sand

Lainaus käyttäjältä: "Chilivaari"
Tuo on meillä päin Sato kukkamulta. Siitä on multatestin tuloksia:
http://javu.kapsi.fi/inferno/viewtopic.php?p=40997#40997
--
Kastele mieluummin alakautta. Jos lehtiä alkaa muodostua sirkkalehtivaiheen jälkeen, ei noilla kärjillä ole mitään merkitystä. Kylmä vesi voisi aiheuttaa merkkejä.


Mikä tuossa alakautta kastelussa on ideana? Ja pitääkö sitä varten olla ihan oikea altakasteluruukku, vai voiko homman suorittaa tavallisella ruukku (jossa reikä pohjassa) + aluslautanen -kombolla laittamalla veden aluslautaselle? Tällä hetkellä taimet on kaikki maito/mehu/jugurttipurkeissa joiden pohjat rei'itin, ja meinasin vaihtaa ne ruukkuihin kunhan vähän oikeitakin lehtiä on. Siihen asti lienee helpointa kastella päältä.

Vasta äsken huomasin, että Malawi bird's eyen sirkkalehtien välissä on tuloillaan tällä hetkellä parin millin pituinen uloke, olisiko kyse jo varsinaisista lehdistä? Milloin chili yleensä alkaa puskea oikeita lehtiä, voiko esim. sirkkalehtien koosta päätellä milloin niiden pitäisi alkaa ilmaantua?

Olen lukenut tuota sun 2008 päiväkirjaa suurella mielenkiinnolla, ja myös muita kirjoituksiasi. Mukavaa kun jotkut osaa paketoida asiantuntemustaan oivalliseen pakettiin, niin että on varsinaisen informaation lisäksi myös viihdyttävää luettavaa.

Chilivaari

Lainaus käyttäjältä: "Man0Sand"Mikä tuossa alakautta kastelussa on ideana?

Esimerkiksi välttää mullan tiivistyminen ja saada kosteus juurille, ei pinnalle. Laiska kastelija voi sijoittaa suuren määrän ruukkuja samaan altaaseen ja kastella kaikki kerralla. Elintarvikepakkauksista esimerkiksi saa usean jogurttipurkin kastelualustoja. Samasta vedestä imee vähän useampikin kasvi. :lol:

Lainaus käyttäjältä: "Man0Sand"Vasta äsken huomasin, että Malawi bird's eyen sirkkalehtien välissä on tuloillaan tällä hetkellä parin millin pituinen uloke.... voiko esim. sirkkalehtien koosta päätellä milloin niiden pitäisi alkaa ilmaantua?

Sieltä ne lehdet pilkistävät. Sirkkalehdet eivät juuri kasva. Ne putkahtavat ja leviävät muutamassa päivässä oikeaan kokoonsa. Tuon multatestin alusta näet yhden esimerkin lehtien kasvusta muutaman viikon välein. Koossa ja nopeudessa on suuria eroja lajikkeittain. Nuo ovat annuumeja sieltä rotevammasta päästä. Kolmen päivän ikäisenä lehtien aiheet ovat jo näkyvissä yhdessä taimessa. Kaksiviikkoisena toisessa kuvassa ne kasvattavat toista lehtiparia.
http://javu.kapsi.fi/inferno/viewtopic.php?p=40720#40720

Nyt minulla on tuossa kaksiviikkoisena Joe's Long annuumeja. Niissä oikeat ensimmäiset lehdet putkahtivat vasta äsken ja ovat nyt sentin mittaisia. Eli eroja on.

Man0Sand

Lainaus käyttäjältä: "Chilivaari"Esimerkiksi välttää mullan tiivistyminen ja saada kosteus juurille, ei pinnalle. Laiska kastelija voi sijoittaa suuren määrän ruukkuja samaan altaaseen ja kastella kaikki kerralla. Elintarvikepakkauksista esimerkiksi saa usean jogurttipurkin kastelualustoja. Samasta vedestä imee vähän useampikin kasvi. :lol:


Vaikuttaa ihan varteenotettavalta idealta, varsinkin kun on juuri 1,5 litran maitotölkki tyhjenemään päin jääkaapissa; siihen saanee useammankin purkin näppärästi ruokintaan. Miten kastelu käytännössä kannattaa toteuttaa? Laitan vettä valitsemaani astiaan ja isken purkit sen pohjalle joksikin aikaa? Ja jos näin, niin kuinka kauan kasveja olisi fiksua ruokkia kerralla / kuinka usein? Syövätkö chilit tällä menetelmällä vain sen verran kuin oikeasti tarvitsevat, ts. jos laitan purkit ruokinta-astiaan "järkeväksi" aikaa (puoli tuntia, tunti tms.), onko vaaraa että vettä imeytyy multaan liikaa vai loppuuko veden imeminen kun kasvi on saanut kyllikseen?

Hirveästi kysymyksiä. :D Olen huomannut, että jotain täysin uutta asiaa aloitellessa on arkielämään kuuluva termi "järjen käyttö" lähestulkoon täysin mahdotonta. Myöhemmin, kun on enemmän kokemusta ja jonkinlainen näkemys on päässyt syntymään, ongelmanratkaisu ja oman korvienvälin käyttö muuttuu kuin taikaiskusta helpommaksi, toisinaan lähes automaattiseksi. Vaikka onkin jo useampia asioita ehtinyt elämänalkunsa aikana alusta pitäen opetella (esim. opiskelu, sähköasennushommat kesätöissä, ruuanlaitto jne.), jännää on kuinka sitä edelleen tuppaa tuntemaan itsensä melko lailla riemuidiootiksi kysellessään mitä perustavinta laatua olevia juttuja. Osaamattomuushan lienee tässä vaiheessa mitä luonnollisinta, joten pitäisi vielä malttaa odottaa kokonaiskuvan hahmottumista. Vasta sitten, kun on tarpeeksi tietoa & kokemusta, kykenee itsenäisesti hahmottamaan syy-seuraussuhteita ja ratkoa pulmia, olipa kyse sitten puutarhuroinnista tai vektorianalyysistä. :)

Malttamattomuutta tämän oppimisprosessin kanssa lisää se, että tekisi niin mahdottomasti mieli muitakin chilejä kuin kaupasta löytyy. :D

Jägermeister

Kannattaa varmaan pitää ne kasvit koko ajan sillä alustalla, aluksi tarkkailemalla löydät varmaan sopivan vesimäärän jonka kasvit pystyvät imemään ja ajan kanssa opit rytmin jolloin kannattaa lisää vettä annostella. (Esimerkiksi tyyliin puoli litraa parin päivän välein).

Aloita mielummin pienemmillä vesimäärillä ja tarkkaile kuinka nopeasti kasvit imevät tämän veden, sen jälkeen voit tarkkailla kuinka märäksi multa tulee ja tämän perusteella joko lisätä kaadetun veden määrää (tai pienentää sitä). Vettä nyt ei varmaan kannatta lisätä enempää kun mitä kasvit tai ruukut kohtuullisessa ajassa pystyvät imemään alustalta.

Jägermeister

Lainaus käyttäjältä: "Man0Sand"Malttamattomuutta tämän oppimisprosessin kanssa lisää se, että tekisi niin mahdottomasti mieli muitakin chilejä kuin kaupasta löytyy. :D


Varmasti tuttu tunne jokaiselle näin keväällä. (Vaikkakin tämä päivä on talvisempi kun useimmat tänä talvena ;) )

NaokiSoma

Lainaus käyttäjältä: "Man0Sand"...Laitan vettä valitsemaani astiaan ja isken purkit sen pohjalle joksikin aikaa? Ja jos näin, niin kuinka kauan kasveja olisi fiksua ruokkia kerralla / kuinka usein? Syövätkö chilit tällä menetelmällä vain sen verran kuin oikeasti tarvitsevat, ts. jos laitan purkit ruokinta-astiaan "järkeväksi" aikaa (puoli tuntia, tunti tms.), onko vaaraa että vettä imeytyy multaan liikaa vai loppuuko veden imeminen kun kasvi on saanut kyllikseen?

Vaikka noin. Puolisen tuntia varmasti riittää ja kannattaa pitää huoli, että vedestä pois siirtämisen jälkeen ylimääräinen vesi pääsee valumaan pois astiasta. Tuon voi toistaa aina kun purkit ovat pääseet tosi kevyiksi eli korkeintaan kerran tai pari kertaa viikossa.

Chilivaari

Lihan, einesten, salaattien, hedelmien ja vihannesten myyntipakkauksissa on usein vedenkestäviä alustoja, joista löytää sopivan monenlaiseen käyttöön.

Kastelumäärät riippuvat niin paljon taimen ja purkin koosta, mutta jos ne muutamassa minuutissa hörppäävät kaiken, lähipäivinä on annettava lisää. Jos taas vielä tunnin päästä on vettä alusastiassa, sitä on ollut liikaa ja kaadan loput pois. Aivan rutikuivaksi päässeen mullan kastelemiseen menee parikin tuntia, mutta silloin kasteluväli olikin 4 viikkoa.  :wink: