waltin cherry poppin' päiväkirja 2008: uusia kuvia

Aloittaja walt, helmikuu 10, 2008, 19:37:22 ip

« edellinen - seuraava »

Chilivaari

Chinenset on hienoja huonekasveja!

Vaikuttaa siltä, että sadon jälkeen, varsinkin jos lehdet rungosta ovat varisseet ja kasvi ränsistynyt, nuo voisi laittaa reilusti poikki ja saada uuteen kasvuun. Minulla on viime kesäinen Habanero nyt viimeinkin työntämässä uusia oksia pitkin runkoa. Se on sitten aivan eri näköinen kuin ensimmäisen vuoden kasvi, mutta hieno omalla tavallaan.

walt

Noniin, viimeinen uudelleenruukutus on tehty tilan antamissa puitteissa. Nämä vadit saavat nyt kelvata ja kesällä sitten katsellaan, että mikä on kun ei ruukut riitä, mikä on kun ei onnistu :) Kalliita ovat ruukut Plantagenissa, mutta rahaahan on opiskelijalla aina! Alla todistusaineistoa (ei rahasta, vaan kasveista). Huomaa että varsinkin Lemon Dropit ovat venähtäneet ja uutta kasvustoa muutenkin pukanneet.


Bermann_7

Näenkö oikein, että lemondroppisi lehdillä (etenkin alimmilla) on tummia läikkiä? Itselläni nimittäin on samanlaisia (siis lemondropissa :lol:  ), enkä oikeen tiedä mitä ne ovat tai mitä niille pitäisi tehdä, joten olen antanut olla, ja rehu on kasvanut....

Olisi kiva kuulla toinenkin mielipide ko. probleemasta...
So it goes.
-KV

Bermann_7

Niin, ja lähikuva LD:stä olis kiva... ja jos on hoitoniksejä, niin antaa tulla vaan (Viimeisin koskee MYÖS kaikkia guruja, jotka tätä päiväkirjaa tavaavat...)
So it goes.
-KV

walt

Lainaus käyttäjältä: "Bermann_7"Näenkö oikein, että lemondroppisi lehdillä (etenkin alimmilla) on tummia läikkiä? Itselläni nimittäin on samanlaisia (siis lemondropissa :lol:  ), enkä oikeen tiedä mitä ne ovat tai mitä niille pitäisi tehdä, joten olen antanut olla, ja rehu on kasvanut....

Olisi kiva kuulla toinenkin mielipide ko. probleemasta...


Njoo, toisen kasvin kissa pudotti kun kasvi oli vielä pieni niin siihen tuli vaurioita alalehtiin siitä. Toisessa loppuivat ilmeisesti ravinteet liian pienessä purkissa ennen ruukunvaihtoa ja lehtiä kellastui, samoissa tapauksissa noita läikkiäkin mielestäni ilmestyi. Eivät ole mielestäni vaikuttaneet mihinkään :)

walt

Kasveja on nyt jonkun aikaa ulkoiluteltu ilta-auringossa lasitetulla parvekkeella. Ruukunvaihdon yhteydessä naga ja lemon drop ottivat hittiä, naga on toipunut, mutta lemon drop protestoi yhä. Saa nähdä tuleeko kalua. Olen pitänyt sitä vähemmällä valolla jos juuret ottivat vauriota prosessissa.

Vette, naga ja kärsinyt lemon drop:


Bako local (on roikotellut alimpia lehtiään jostain syystä jo pidempään) ja isompi lemon drop:


Sellaista tällä kertaa...

EDIT: Näemmä bako local (annuumi) ei kestänyt jostain syystä vaan alimmat lehdet menivät ihan lerpoiksi. Turve kuitenkin tuntui sormeen kosteahkolta. Otin kasvin pois auringosta.

walt

Ja päivitystä taas, malttamattomana.

Bako local toipui kun otin sen varjoon ja annoin vettä. Turve oli sittenkin päässyt kuivahtamaan. Lisäksi tänään uimasta palattuani huomasin, että vette oli päässyt kukkimaan salakavalasti eli en ollut huomannut lähellä runkoa olevaa suurempaa nuppua nyppiä pois. Muutenkin vettessä tuntuu olevan satoja nuppuja vaikka kohtuullisen pieni kasvi vielä onkin. Kuvan näpsäisin kukasta:


walt

Olen päättänyt antaa nyt kahden pusikon kukkia vapaasti, josko palkoja jopa alkaisivat työntää ja jussina pääsisi vaikka vähän maistamaan. Eli vette (baccatum) ja bako local (annuum) saavat nyt olla rauhassa pinseteiltä. Muilta osin jatkanen ainakin pienemmän lemon dropin ja nagan nyppimistä vielä kotvasen. Isompi lemon drop on vielä epävarma kohtalostaan.

Tilanne juuri nyt (naga, lemon, vette, bako, lemon):


Ja annuumin kukkanen:

walt

Vette ja bako local ovat tosiaan nyt saaneet kukkia rauhassa, ja kukkia on näkyvissäkin. Varsinkin vettessä niitä on runsaasti ja lisää tulossa. Kukkia olen vähän yrittänyt hammastikulla ja pumpulipuikolla siittää. Tiedä sitten mikä vaikutus sillä on. Vette on mielestäni alkanut myös työntää pientä palon alkua kukistaan. Kuvankin sain napsaistua.

Vetten kukkasia:


Ehkä alkava vetten palko kehittymässä?

Chilivaari

Siitähän se alkaa kasvaa.
Tarkkailepa sinäkin, kauanko kypsyminen kestää. Jos vaikka Xbow tai joku muu alkaisi pitämään tietokantaa kypsymisajoista:
http://javu.kapsi.fi/inferno/viewtopic.php?p=44381#44381

Olen kyllä edelleen sitä mieltä, että ne eivät ole vakioita, vaan kypsymisolosuhteet, ehkä päivän pituus, ehkä lämpö vaikuttaa myös asiaan. Minulla esimerkiksi oranssi Habanero kypsyy 1 kk 1 vko. No, eihän se paljon poikkea puolestatoista kuukaudesta.  :lol:

walt

Isompi lemon drop on nyt saanut ruveta kukkimaan ja pari yksilöä onkin jo auennut. Lisäksi vette ja bako local ovat alkaneet muodostaa ensimmäisiä kunnon palkojaan. Varsinkin vette pudotteli paljon kukkia alussa, mutta olihan noita pudoteltavaksikin.

Lemon drop:


Vette palkoja puskemassa:


Samoin bako local:


Ei muuta tällä kertaa :)

walt

Pikainen kuvapäivitys. Lemon drop, bako local ja vette tuottava jo palkoa. Lemon dropin palko oli maistettuna vielä liian raaka (ylläri...) eikä makua juuri vielä ollut. Vette oli saanut olla rauhassa pidempään ja poltettakin tuntui vähän olevan, joskin maku edelleen tietysti raaka. Bako localia en ole maistanut. Lisäksi naga morich on saanut aloittaa kukkimisensa ja on muutaman kukan jo tiputellutkin. Toinen lemon drop saanee lukkimisluvan piakkoin.

Bako localin palkoja odottamassa kypsymistä:


Lemon drop vielä kasvattaa kokoa palkoihin:


Vetten pönäköitä tuotoksia:

walt

Noniin aikaa on taas vierähtänyt ja eilen sain uuden kamerankin (Nikon D60 kittilinssillä), joten lie aika ottaa parit kuvat esille.

Vette on ruvennut punastelemaan satoansa. Juuri parahiksi juhannuksen tiimoilla.




Kypsemmässä lemon dropissa alkavat palkojen koot olla kohtuullisia, pari olen maistanutkin ja aika ärhäköitä ovat olleet.


Kysymys: miten on, kannattaako esim juuri tuolla keltaisella substralilla lannoittaa kevyesti jos kasvit alkavat satoa tuottaessaan kellastella lehtiä? Ruukut ovat osalla pienehköt.

Chilivaari

Lainaus käyttäjältä: "walt"... Kysymys: miten on, kannattaako esim juuri tuolla keltaisella substralilla lannoittaa kevyesti jos kasvit alkavat satoa tuottaessaan kellastella lehtiä? Ruukut ovat osalla pienehköt.

Siis Substral Eko? 3-1-5?
Kellastuvat alalehdet tosiaan ilmaisevat ravinteiden puutosta. Minun lannoitustavallani antaisin Ekoa ainakin 5 ml joka litraan kasteluvettä, paitsi pahimmilla helteillä ehkä vain joka toinen kerta.

walt

Poistelin vanhalla kameralla otetut kuvat palvelimelta. Samalla tässä voisi tokaista varmaan että naga on alkanut pukata palkoa! Yksi vasta, mutta kyllä sitä silti pelonsekaisin tuntein vilkuilen. Ehkä niitä rupeaa kohta useampia sieltä...

MUOKS: Otetaan nyt pari uutta kuvaa vanhojen tilalle :)

Myöhemmin kukkinut lemon drop lupaa hyvää:


Vettessä on jo paljon punaista, lisäksi uutta kukkaa pukannut:


Ja lopuksi itse big boss, naga morich:


That is all.

walt

Kameratestailua, raakadatan muokkailua Lightroomilla ja väriavaruuksien hallinnan opettelua. Eli parit kuvat siis tältä päivältä.

Lemon drop kypsyttelee jo ensimmäisiään:


Vette on antanut jo aika paljon ruokakäyttöön palkoja ja lisää on tulossa koko ajan:


Partsilla kasvaa näemmä myös samettiruusu (överit saturaatiot ja sävyt kukissa tietoisesti):