Aloittelija tahtoo tietää---

Aloittaja Selkkis, syyskuu 09, 2008, 17:03:02 ip

« edellinen - seuraava »

Palko07

Lainaus käyttäjältä: "Chilivaari"Tuolla keinolla ei välttämättä saa etulyöntiä. Ainakin minun talvettamiskokemukseni ovat sellaisia, että siemenestä kasvatetut ovat ehtineet edelle, jos ne on vaikka joulun tietämissä laitettu kasvamaan. Vanhan rungon herääminen keväällä voi kestää kuukausia pidempään kuin pikkutaimien kasvaminen. Poikkeuksiakin varmaan on.

Kannattaisi varmaan kriittisesti miettiä sekä lannoitusta että valaistusta, jos kukkien putoilua esiintyy jatkuvasti.


Toivossa on hyvä elää sanoi lapamato. Muutaman kasvin pystyy viemään työpaikalle, jossa valaistusta riitttää. Dutch on kuitenkin sen kokoinen ettei sitä työpaikalle voi viedä. Enkä raaskisi lähteä sitä leikkelemään kun se muuten on niin hyvän kokoinen.

Noita kasvuolosuhteita olen pohtinut ja kokeillut kaikenlaista, mutta mikään ei näytä tepsivän. Kukkia on mennyt ja on vielä tulossa, mutta yhtään palkoa ei mainitsemiini kasveihin ole ilmestynyt.

Torakka

vaihdon ruukut noin tunti sitten isompiin ja nyt kasvit lerputavat lehtiiän ennen mulla ei oo tollain käynyt eli missä vika

Noli Me Tangere

Lainaus käyttäjältä: "Torakka"vaihdon ruukut noin tunti sitten isompiin ja nyt kasvit lerputavat lehtiiän ennen mulla ei oo tollain käynyt eli missä vika
Ihan normaalia. Kastele reilusti ja kyllä ne siitä pian piristyy.