Chiliwilin nyyppäkokeilut. Helpompaa kuin uskoinkaan

Aloittaja chiliwili, toukokuu 10, 2008, 13:25:11 ip

« edellinen - seuraava »

chiliwili

Kasvatuskausi siirtyy kohti loppuaan. Malawilainen se jaksaa pukata satoa ja kukkaa vielä melko hämärässäkin, se on ainoa kasvini, millä ei ole mitään keinovaloa avustamassa.

Kun taas Turbo Pubet päättivät aloittaa kukkimisen yksissä tuumin kahden n. 30-wattisen ESLin ja ledilampun avustamana. Vähän heikolta näyttää, violetteja nuppuja ilmestyy varsin runsaasti, mutta eivät tunnu aukeavan kokonaan, liekö kuitenkin valon vähyys syynä?

Talvea varten olohuoneessa kävi harvennushakkuut, reilu muovikasvillinen lähti lehtiä ja oksia kompostiin ja samalla hankin vielä hieman lisävaloa talvehtimiseen. Katossa majailevien 2x36 W loisteputkien lisäksi törmäsin Hong Kongissa 23 Wattiseen e27-kantaiseen PAR 38 spotti-ESLiin. Hinta oli n. 10€ ja lamppu on itse asiassa yllättävän hyvä, ainakin näin kasvattajan silmin. Lampun sisäpinta on peilaava ja muotoilu on voimakkaasti suuntaava joten kasvit saavat yllättävän paljon valoa noinkin pienitehoisesta lampusta. Lamppu on muuten järkyttävän hidas 'käynnistymään', täyteen kirkkauteen pääsy vie minuuttikaupalla aikaa, mutta mitäpäs se haittaa kasvivalona.

Päivän maistiaisen tarjosi tällä kertaa aiemmassa kuvassa poseeraava ja nyt punaiseksi kypsynyt Datilin marja. Siis se ainokainen, mitä noista kahdesta kasvista tuli satoa... Siemenet otin visusti talteen!

Suoraan sanottuna minua hirvitti tehdä koemaistaminen. Leikkasin kynnen palan kokosen hitusen kannasta. Alkuun maku oli lievän chinensemäinen, hyvin samankaltainen kuin aiemmin maistamani punainen habanero, mutta lievempi. Tulisuus sen sijaan oli reilusti kovempi, jopa pelottava, hitaasti hyökkäävä, mutta pitkäkestoinen. Aina sama, epäuskoinen fiilis ensimmäisen puraisun vaikutusta odotellessa: "Nyt taisi tulla moka!" :D

Hengissä ollaan vielä. Huuliinkin palaa jo tunto.

chiliwili

No niin, Golden Nuggetit rupesivat vaihtamaan väriä, ihan kohtsillään saa maistiaisia.

Juolahtipa mieleeni tilata ensi kasvatuskautta varten Fataliilta lisää siemeniä, kun sinne näkyi ilmaantuvan uusia, mielenkiintoisia lajikkeita. Siemenvalikoima on nyt seuraava:

Baccatum:

- Pepper Pen
- C01172
- C02598
- Inca Red Drop (*)
- Dedo de Moca (*)
- Starfish (*)
- Lemon Drop x PI 441551 F3 #2 (*)
- Lemon Drop
- Peri Peri

Chinense:

- Datil, red (*)
- Habanero, red
- Habanero, Peruvian White
- Habanero, orange
- Naga Morich
- Scotch Bonnet
- 7 pod

Pubescens:

- Canario
- Turbo Pube (*)

- Annuum:

- Goat's Weed
- Golden Nugget (*)
- Bolivian Rainbow (*)
- Malawi Bird's Eye (*)

+ pari pussillista mysteerilajikkeita. Tähdellä merkityt lajikkeet ovat kasvamassa paraikaa ja jotta uusia kokeiluja pääsisi tekemään, on joistain kasveista luovuttava. Tilaa ei vain yksinkertaisesti riitä ikkunoiden edessä.

Parhaat kokemukset ovat tulleet annuumeista, kaikki kasvattamani lajikkeet ovat tuottaneet mukavasti satoa. Kun taas chinense (Datil) ja pubescens (Turbo Pube) eivät vähemmän yllättävästi ole ilahduttaneet satoisuudellaan. Muut pettymykset ovat olleet baccatumit Starfish, Dedo de Moca, sekä Lemon Drop -hybridi. Joko ei satoa lainkaan, ja/tai hillittömän suuri puska. Liipasimella on myös Bolivian Rainbowt. Antaa talven suorittaa luontaista valintaansa ja tuumataan lisää keväämmällä.

Oikeastaan koko metsiköstä Malawi ja Inca ovat sellaisia, mistä en haluaisi luopua. Sopivan kompakteja kasveja ja satoisiakin.

Nyt sitten kaipaan kanssakasvattelijoiden suosituksia em. chinense-lajikkeista, millä kohtuullisen pienikokoisilla lajikkeilla on parhaat sato-odotukset ei-niin-optimaalisissa ikkunalautaolosuhteissa? Muista lajikkeistakin saa antaa suosituksia.

Lisäys: Sainpa muuten Fataliilta maistiaispussukan chilisuklaata. Jestas, millä se on oikein maustettu, rikkihapolla?!? Aivan järkyttävän tulista! :)

chiliwili

Ja tällaisia ovat kypsät Golden Nuggetit:


Näitä kypsyy nyt näin vuoden pimeimpänä aikana. Näköjään valon tarve marjan kypsymiselle ei ole järin suuri, melkein pimeässä tuokin kasvi onnistui kypsyttämään satonsa. Hyviäkin ovat, kun verrataan nyt vaikkapa toiseen annuumiin, Malawi Bird's Eyeen. Kaksi Nuggettia riittää mainiosti isoon kattilalliseen pastaruokaan, tehden ruuasta ihan riittävän tulista, siis niin tulista, ettei vieraille kelpaa :)

Toinen iloinen uutinen heti perään. Toinen Turbo Pube on alkanut yllätyksekseni chilistymään, tähän malliin.


Minä kun olen yrittänyt olla lannoittamatta ja valaisematta kasvia talvisaikaan, ainoastaan pitämään sen hengissä talven yli, niin vielä mitä. Tietenkin se horsma päättää tehdä juuri nyt satoa... :roll:

Lajikkeistani ainoastaan Dedo de Moca ja Starfish ovat kieltäytyneet satoamasta. Dedo ilmeisesti kaipaisi paljon enemmän valoa ja tilaa kuin mitä pystyn tällä hetkellä tarjoamaan, kun taas Starfish ei viihdy nykyisessä altakastelumaljakossaan. Merkillinen ongelma, kasvi kituu kuivuudessa, vaikka vesitilassa on reilusti vettä. Kasvi virkistyy vain kun kaataa vettä suoraan multaan. Eikö se osaa kasvattaa juuriaan vettä kohti, onko mullan koostumus jotenkin vääränlaista (liian ilmavaa), vaiko onko ruukun vesireiät tukossa?

Jos jaksan, siirrän koko vihdan paljon pienempään ruukkuun, jospa se siitä selviäisi.

Chilivaari

Lainaus käyttäjältä: "chiliwili"... Starfish ei viihdy nykyisessä altakastelumaljakossaan. Merkillinen ongelma, kasvi kituu kuivuudessa, vaikka vesitilassa on reilusti vettä. Kasvi virkistyy vain kun kaataa vettä suoraan multaan. Eikö se osaa kasvattaa juuriaan vettä kohti...

Samantapaisia havaintoja. Tuo näyttää tulevan toimeen hyvin pienillä juurilla ja hyvinkin pienessä ruukussa. Altakastelussa oli samoja ongelmia isossa ruukussa monta kuukautta.


chiliwili

joulukuu 29, 2008, 19:48:24 ip #45 Viimeisin muokkaus: joulukuu 29, 2008, 19:52:31 ip käyttäjältä chiliwili
Varaslähtö uuteen kauteen!

Neljä lajiketta, eli Naga Morich, 7 Pot, Habanero Peruvian White ja Lemon Drop pääsivät tänään idätysmultaan. Olen kerrankin ajoissa liikkeellä. Idätysmetodina toimii jälleen viime keväästä hyväksi ja vaivattomaksi koettu kaktusmultaidätys. Kertakäyttömukien pohjiin reiät ylikastelun varalta ja kupit täyteen kaktusmultaa. Tällä kertaa tosin tämän foorumin vinkkien mukaan pesin mullan kiehuvalla vedellä, jottei mahdollisesti mullassa hibernoivat öhkömönkiäiset ja muut barbapapat saa mässypärinöitä kallisarvoisesta florasta heti kättelyssä. Mullan jäähdyttyä laitoin siemenet hellästi muutaman millin syvyyteen multaan ja koko komeus kuumaan uuniin ... eiku siis lämpimään jääkaapin päälle.

Lajikevalikoima muodostui tällä kertaa chinensepainotteiseksi, jospa joku näistä chinenseistä tekisi vähän satoakin hankalaksi osoittautuneen Datilin sijaan. Lemon Drop otettiin ihan vain varmuudeksi mukaan siltä varalta, että kesä sattuu olemaan yhtä surkea kuin edellinen, niin olisi edes jotain satoa odotettavissa.

chiliwili

tammikuu 18, 2009, 19:35:37 ip #46 Viimeisin muokkaus: tammikuu 18, 2009, 19:37:51 ip käyttäjältä chiliwili
Zen ja kärsivällisen idättämisen jalo taito. Se on kadoksissa, joo!

Jopas on hidasta tämänkertaisten chinensien idättäminen. Yllätyksettömästi kaikki Lemon Dropit itivät alle viikossa ja kasvattelevat nyt ensimmäistä lehtipariaan, kun taas käytännössä kaikki chinenset antavat vieläkin odottaa itseään. Allekirjoittaneen rähmäkäpälyydelläkin oli oma hintansa, 7-pot:n mullat lensivät vahingossa toiletin lattialle, ja yksi vasta itänyt siemen meni sen siliän tien. Peruvian Whiten taimi kärsi huppupäisyydestä, hellävaraisen avunantoyritykseni jälkeen taimella ei ollut enää huppua, muttei myös päätäkään! Se siitä yksilöstä.

Yksi Naga sentään onnistui itämään aivan luonnollisesti ja huomasin juuri tänään, että kahdessa 7-pot:ssa on vihdoin niskalenkit näkyvissä. Kun tuntui idätys olevan vallan kankeaa, laitoin lisää siemeniä multaan, joten Orange Habanerot, Scotch Bonnetit sekä lisäsiemenet kaikista em. chinenseistä lähtivät myös idätykseen. Kunhan saisin edes yhden taimen kasvamaan per lajike, niin olisin tyytyväinen.

Edit: Hehheh.... v-e-s-s-a ja p-o-d ovat näköjään smurffautuvia sanoja tällä foorumilla.

wille

Itse kamppailin ihan ton saman ongelman kanssa viimevuoden lopulla. Turpeessa ei meinannut itää niin mikään. Siemeniä on tälle kaudelle siis mennyt tuplamäärä back-up-idätysten takia. Kyllähän nuo toivotut lajikkeet sitten kuitenkin pinnalle saatiin, mutta kauden aloitus siinä kyllä myöhästyi monen taimen kohdalla.
Uniformu ukkosesta
Prässit sirkkelin teristä
Kiehuvaa pikeä poletit

chiliwili

tammikuu 22, 2009, 19:10:04 ip #48 Viimeisin muokkaus: tammikuu 22, 2009, 19:14:26 ip käyttäjältä chiliwili
Vihdoin edistystä. Lemon Drop, Naga Morich, Orange Habanero, 7-pot ja viimeisimpänä Habanero Peruvian White ovat kaikki saaneet ainakin yhden idun aikaiseksi. Odottelemaan jään vielä Scotch Bonnettia. Itämisprosentilla en voi kehua, yhteenlaskettuna pitkästi alle 50%.

Odotettavissa on myös pikainen päiväkirjan kuvien siirto jonnekin muualle palveluntarjoajan vaihduttua, joten jos jossain välissä kuvat lakkaavat näkyvistä, niin suosittelen ensin tyhjäämään selaimenne välimuistin. Taidan muutenkin tehdä jonkin modernimman systeemin kuvien esittämiseksi, kun vain ehtisin. Ajanpuutteen vuoksi en ole uusia kuviakaan napsinut, mutta keväämmällä sitten.

chiliwili

Olin kovasti huolestunut muutaman kasvin kohtalosta, joista olin päättänyt luopua. Pelkäsin että ne eivät kelpaa kenellekään ja joudun heittämään ne roskiin uusien kasvien tieltä, mutta olinpas pahasti väärässä! Peräti kuusi työkaveriani ottavat ilomielin täysikokoiset kasvit itselleen, muutaman ylimääräisen pikkutaimen ja kyselivätpä vielä siemenienkin perään. :O Mikäs siinä sitten, ensi syksynä on tiedossa huikeat maistajaiset toimistolla. :D

Vanhoista kasveista annuum-kolmikko, Malawi Bird's Eye, Golden Nugget ja Bolivian Rainbow ovat tehneet pientä satoa koko talven, mutta tänään huomasin Wanhan Uscollisen Inca Red Dropin aloittaneen runsaan kukinnan. Siis tammikuussa parin loisteputken alla. Ihme epeli.

Huonoista uutisista sen verran ettei Scotch Bonnetista ole vieläkään yhtään itua pinnalla. pitänee seuraavaksi siirtyä Chilivaarin kelluva paperi(tm) idätykseen. Eipä sillä, uusia chinensejä on tulossa aivan riittävästi muutenkin.

chiliwili

Näin. Nyt kun on päästy tylsästä idätysvaiheesta ohi, uusista pirpanoista lopulliseen ruukkuunsa ovat päässeet

Lemon Drop
Habanero Orange
Habanero Peruvian White
7 p o d
Naga Morich

Yksi kappale kutakin. Habanero Orangesta ja 7 p o d ista jää minulle ilmeisesti pari ylimääräistä taimea. Jos ne ei kelpaa kavereille, niin kerron tässä päiväkirjassa, jos olen aikeissa luopua niistä. Luulisi että täällä olisi kiinnostusta niille...?

Vanhoista kasveista Bolivian Rainbowit ja Datilit menivät innokkaille työkavereille, samoin kuin aika monta em. taimenalkua, hyvä kun kelpasivat.

Viimekesäisistä kasveista Turbo Pube on vihdoinkin saanut kypsytettyä pari hedelmää lähes valmiiksi. Onneksi kävin lueskelemassa thechileman.orgin infoa kasvista, eli hedu ei olekaan vielä täysin kypsä ja tulinen, kun se muuttuu vihreästä hailakkaan oranssiksi, vaan sitten kun se muuttuu tummemman oranssiksi. Huh, minä olen jo vesi kielellä hypistellyt satoa... Vanhoista kasveista Golden Nugget kypsyttelee talven satoa, eli 9 hedelmää on juuri vaihtamassa väriä, aika vähällä valolla tuokin viihtyy. Inca Red Drop kukkii hulluna kevään kirkkaista päivistä nautiskellen ja onpa pukannut muutaman raakileenkin jo.

chiliwili

Ja pari Naga Morichin taimea olisi ylimääräisenä. Nopein kiinnostunut saa noutaa.

http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=5798.0

Samalla onnistuin tapattamaan mainion ja kauniin amppelissa kasvaneen Malawi Bird's Eyen. Kasvi pääsi kuivahtamaan kevätauringossa, eikä siitä enää toipunut. Himputti.