tammikuu 10, 2025, 11:47:42 ap

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


Taistelua kirvoja vastaan

Aloittaja JuhaR, heinäkuu 22, 2003, 14:54:44 ip

« edellinen - seuraava »

JuhaR

Moi!

Alempana olikin jo hieman puhetta siitä, voisiko leppäkerttujen avulla taistella kirvoja vastaan. Päätin kokeilla.

Eli lähtötilanne minulla on sellainen, että parvekkeella kasvattelen kahdeksassa purkissa Cayanne Long Slim (Capsicum annuum L) -chilejä. Ostin siemenet muistaakseni Stockmannilta. Kesälomamatkalta palattuani huomasin kirvojen hyökänneen ainakin kahden kasvin kukkiin. Argh!

Ensimmäiseksi upotin nuo kaksi kasvia latvoistaan haaleaan veteen, jolloin aika moni kirva irtosi. Jäljelle jäi kuitenkin kymmeniä ja tiesin, että muutamakin riittää siihen, että ongelmasta ei päästä lopullisesti eroon. Myrkkyjä en halua kokeilla, sillä tarkoitus on syödä chilit. Yksi on jo syötykin - oli aika tujua :)

Noh, seuraavaksi rakensin rautalangasta ja tuorekelmusta kehikon, jonka saan hoitoa tarvitsevan chilin päälle. Rakennelman tarkoituksena on pitää leppäkertut "työpisteellään". Mutta sitä en kyllä arvannut, että leppäkerttujen löytäminen on todella vaikeaa. Yli tunnin etsiminen tuotti vain yhden pienehkön leppäkertun. Eipä siinä muu kuitenkaan auttanut, kuin pistää tämä pikkuleppis töihin.

Heti kun olin laittanut leppäkertun chilin lehdelle, se aloitti kovan etsiskelyn. Kun kirva löytyi, leppis pisti kirvan välittömästi poskeensa. (No joo, kyllähän leppis yhtä kirvaa joku 2-3 min. jauhaa) Seuraavana aamuna oli enää pari kirvaa ja sitä seuraavana ei näkynyt enää yhtään. Homma tuntui toimivan.

Toisessa kasvissa oli vielä kirvoja, joten vaihdoin leppäkertun siihen. Homma toimi kuin unelma, eikä kirvoja enää ole näkösällä lainkaan. Päästin leppäkertun lomalle parvekemansikoiden joukoon, vaikkakaan siellä ei liene kirvoja.

Eli jatkossa jos minulla on kirvaongelmia, toimin kyllä uudestaan kuten tuossa äsken kuvailin. Harmittavaa kyllä, leppäkerttujen löytäminen vie aika paljon aikaa, mutta toisaalta nytpä ei tarvitse jännittää, onko chileihin _mahdollisesti_ jäänyt torjunta-aineita.

T: JuhaR

Tyräkki

Aivan mieletön kirvainvaasio kasvarissa taas vaihteeksi täälläkin. Leppiksiä ei ilmeisesti koko läänin alueella, en ainakaan läytänyt. Suihkin ensiavuksi kylmää vettä, mutta joutunen vielä turauttamaan pyretriiniäkin niskaan, kerpele :angry:

Slapa

Pitänee perustaa leppäkerttufarmi, että voi aina hätätapauksissa ottaa niitä töihin mihin vuodenaikaan vaan... Mut hetkinen, sillon pitäs perustaa kirvafarmi, että niillä leppäkertuilla olis jotain ruokaa läpi vuoden... Mut hei, pitäskö sillon perustaa murkkufarmi, että ne paimentas ja suojelis niitä kirvoja, ettei ne leppikset syö kaikkea... Ja sit kuitenkin kissat kaataa koko hökötyksen, leppikset lentää ulos pakkaseen, murkut juoksee ruokakomeroon ja kirvat juhlii mun chileissä... Mitä se olikaan nimeltään se pyretri...  :;):

Herpiili

Löysinpä googlettamalla tuollaisen  Viljelyn ABC - Luonnonmukainen kasvinsuojelu" sivun josta löytyi hieman tietoa tuholaistorjunnastakin. :;):

"Gelatiini eli liivate on torjunta-aine, joka kasveille ruiskutettuna estää hyönteisten hengitystä. Sillä ei ole lainkaan varoaikaa, eikä siitä jää kasveihin jäämiä."

Onkohan kukaan kokeillut?  ???

DrDeath

No nyt on kokeiltu, löysin kaapin pohjalta purkin liivatejauhetta. Ohje kertoi annostukseksi 1 rkl/ 4 dl vettä, leikattaviin hyytelöihin 1,5 rkl.

Lorautin 2 rkl puoleen litraan haaleaa vettä ja lämmitin kunnes jauhe suli. Suihkupulloon ja kasveille. Loppuvaiheessa alkoi suutin mennä tukkoon ja kädet olivat hyvin tahmeat, joten saattaa jopa tukehduttaa noita helvetin perkeleitä.

Palaan asiaan jahka näen mitä viholliselle tapahtuu.

Timo

rec.gardens.edible -uutisryhmässä joku kertoi käyttäneensä 1/3 seosta denaturoitua viinaa ja vettä suihkupullossa tappamaan tehokkaasti kirvat ruusuista ja sitruunapuista. Toimisikohan chileissäkin?

(itse en pääse testaamaan, kun kitukasvuiset puskani eivät ole vielä kirvoja houkutelleet)

quote viestistä:

LainausAphids on roses and lemons congregate at the new tips. I spray those
ends of the branches with a 1:3 mix of methylated spirits and water.
The aphids die instantly and within minutes the spray has evaporated.

Methylated spirits (aka denatured alcohol) is about 98% ethyl alcohol.
--
John Savage      
[/color]

Herpiili

Kun se kerran kaksijalkaisiakin kaataa niin eiköhän se noita pienempiä vipeltäjiäkin saa kumoon.

DrDeath

Ekan liivatesuihkutuksen jälkeen arviolta 3/4 kirvoista heitti henkensä, siis jotakuinkin kaikki jotka saivat annoksen mömmöä itseensä. Lehtien alla piileksineille tujautin seuraavana aamuna mantysuopaliuosta. Tänäänkin kirvoja vielä löytyi, joten ruiskauttelin kasvit vielä kerran läpi mäntysuovalla. Nollatilanteeseen parvekkeella tuskin edes pääsen, mutta kun vihulaiset prkl saa nuput tippumaan  :angry:

Tieteellistä testiä ei nyt tullut tehtyä, mutta "perstuntumalla" liivate toimii jopa paremmin kuin mäntysuopa. Miinuksena veden kuumennus ja jauheen/lehtien liotus (alle 5 min).

Systerin maanviljelijämies kyllä lupasi jo aiemmin antaa lientä jolla kirvat takuulla lähtee, mutta kun pitäisi chilejä vielä pystyä syömäänkin...   ???

Herpiili

No eihän tuollainen vedenkuumennus iso homma ole, ainakaan jos osaa pistää levyn päälle  :cool:

Mutta hyvä että oli apua minunkin surffailustani  :)