Yön alin lämpötila - Milloin mahtavat pärjätä yön ulkona

Aloittaja tempe, toukokuu 30, 2004, 00:40:12 ap

« edellinen - seuraava »

tempe

Minulla on tuossa tukku hyvin ulkoilemaan totuteltuja chilejä, yli kuukauden olen vienyt niitä päivisin ulos, ja kaikki yksilöt ovat vielä hengissä (tosin parissa on vähän haalistuneet lehdet, mutta pituuskasvu ei ole pysähtynyt). Yhtään yötä en ole vielä uskaltanut pitää niitä ulkona, kun en tiedä, kuinka kylmästä ne selviävät. Hatusta vetämäni sisääntuontiraja on ollut noin kymmenen astetta.

Nyt mietin, milloin uskaltaisin jättää ne yöksi ulos. Kyse on siis Pohjois-Karjalan karuista oloista, eikä viime aikoina ole päivälämpötilakaan järin viittätoista ylittänyt. Lajikkeet eivät ole mitään "eksoottisia", vaan aika jalostettuja sortteja. Ruukut eivät ole maan tasalla, vaan toisessa kerroksessa, eli maahan taitaa olla ainakin neljä metriä. Näin ei kenties halla pääse niihin puremaan(?).

Onko hyviä neuvoja, miten kylmää ne kestäisivät? Riittääkö, kunhan ei nollan alle painu? Viime yönä esim. näytti lämpötila saavuttavan alimman rajansa, 7-8 astetta, juuri ennen auringonnousun alkua eli kolmen maissa. Selviävätkö ne jo tuommoisesta?

Teemu

Herpiili

Kyllä ne noista lämmöistä jo selviävät, alle viiden mentäessä arimmat voivat ottaa nokkiinsa.