lokakuu 06, 2024, 01:52:39 ap

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


Doc Evil ja Chilit - kausi 2009

Aloittaja Doc Evil, joulukuu 30, 2008, 02:02:50 ap

« edellinen - seuraava »

Doc Evil

lokakuu 01, 2009, 23:49:18 ip #40 Viimeisin muokkaus: lokakuu 01, 2009, 23:51:24 ip käyttäjältä Doc Evil
Tällä kertaa jutun aiheena on Tabasco. Tämä allaolevassa kuvassa oleva yksilö muutti parvekkeelta sisälle lämpimään kypsyttelemään satoaan jo syyskuun ekalla viikolla. Lueskelin nimittäin Infernosta ja muualta juttuja, joiden mukaan se olisi herkkä kylmälle. Sisälle tulonsa jälkeen alkoivat podit sitten pikkuhiljaa saamaan väriä ja ihan mukavasti niitä onkin tulossa hankalaksikin mainitun kasvin ekalle kaudelle näissä olosuhteissa. Aion talvettaa tämän kasvin, mutta muista talvehtijista poiketen jätän tämän suht isoksi. Katsotaan sitten miten käy... Kokeilin kasvattaa toista yksilöä avomaalla palstalla, mutta se ei ehtinyt muuta tekemään kuin muutaman kukan ja aivan pienen pienen podin. Kypsät tabascochilit ovat uskomattoman mehukkaita. Tarkoitan sillä sitä, että niistä tulee leikatessa tavallista enemmän nestettä. Chilit myös irtoavat todella herkästi kannastaan. Siemeniä on jo kuivumassa siemenketjukirjettä varten. Sen pitäisi näillä näkymin tulla tänne ensi tai seuraavalla viikolla.


Doc Evil

7 Podin sato alkaa vihdoin kypsyä. Tämän lajikkeen kanssa tuli sählättyä oikein kunnolla alkukaudesta, mutta hengissä pysyi ja tämännäköistä mollukkaa se on tehnyt:




Viime viikolla kerätessäni palstalta loput chilit suojaan yöpakkasilta tarttui mukaani myös hieman toisenlaista satoa :-) Palstachileistä kirjoittelen vielä loppuraportin paremmalla ajalla. Tässä kurpitsat paistattelevat päivää auton takakontissa:

Doc Evil

Näin loppuvuoden kiireiden helpotettua kirjailen tähän päiväkirjaani vielä loppuraportin. Tämän jälkeen aloitan uuden kasvatuspäiväkirjan joskus ensi vuoden puolella.

Tässä pienet kommentit tänä vuonna kasvattamistani lajikkeista:

c. annuum:

Yksi annuum-ryhmä minulla oli intialaiset chilit, joita oli kasvamassa kolmea eri lajiketta: Pusa Jwala, Dagger Pod sekä ns. Kashmirin Chili, jonka siemenet otin englantilaisesta maustekaupasta ostetuista kuivatuista kashmirin chileistä. Pusa Jwala tuntui näistä Suomen oloihin kaikkein soveltuvimmalta. Se ehti kypsyttää runsaan sadon syksyyn mennessä. Chilit olivat tyypillisiä hyvin ruoanlaittoon sopivia annuumeja. Ei liian pistävää tai terävää makua kuten joissakin annuumeissa, muttei mitään erityisen persoonallistakaan. Dagger Pod kasvatti hieman suuremmat chilit kuin Pusa Jwala ja niiden kypsymisaika oli huomattavasti pidempi, mikä teki siitä vähän hankalan näihin olosuhteisiin. Itselläni suurin osa sen podeista jäi vihreiksi ja vain osa ehti kypsyä osittain punaisiksi. En siis saanut tästä lajikkeesta siemeniäkään talteen. Muuten kyllä hyvä chili, kuten Pusa Jwalakin. Kashmirin chili tuotti kahdeksan podia, jotka olivat suurempia kuin edellämainitut ja tummemmanpunaisia. Tulisuutta niissä oli vähemmän, mutta makua (jota en oikein osaa kuvailla muuten kuin miellyttäväksi) oli hieman enemmän. Hidas kasvi kuitenkin enkä taida kasvattaa sitä uudestaan aivan hetkeen. Jos minulla on joku päivä kasvihuone käytössäni, kokeilen uudestaan, jos saisin siitä hieman suuremman sadon.

Toisena ryhmänä minulla oli lajikkeita, joista oli selvillä ainoastaan alkuperämaa (Iran, Egypti, Thaimaa sekä Kreikka). Lajikkeet eivät myöskään selvinneet mistään näistä, vaikkakin Iranilaisesta lajikkeesta on vahva arvaus Escargon kirjoituksissa. Egyptiläinen ja Kreikkalainen lajike olivat pieniä Piri Piri -tyyppisiä chilejä, jotka olivat tulisuudeltaan napakoita ja maultaan aavistuksen kitkeriä. Egyptiläinen kasvoi minulla hyvin ja tuotti suuren sadon, kun taas kreikkalainen jäi pieneksi, kuten myös sen sato. Thaimaalainen lajike oli siemenketjukirjeen pussissa nimellä 'Thaiylläri YUM'. Lajike oli (lähes) tuleton, ei ehtinyt kypsyä ja maku oli kuin miedolla paprikalla. Iranilainen kasvatti puolestaan jopa yli kymmensenttisiä chilejä, jotka olivat maultaan jalapenon tapaisia, mutta ulkomuoto oli uurteisempi. Nämä viihtyivät palstaolosuhteissa hyvin, satoa tuli runsaasti ja ovatkin näistä neljästä ainoa lajike, jota aion kasvattaa vielä uudestaan.

Annuumeja oli vielä lisää. Bolivian Rainbow, vanha tuttu, ei varmaan enempiä kommentteja kaipaa. Malawi Bird's Eye kasvoi kesällä bubbleripistokkaasta hyväsatoiseksi kasviksi. Kaksi Ramiroa antoi lämpimän kesän ansiosta mukavasti maukkaita suippopaprikoita. Sweet Banana oli kokeilu Ramiron vaihtoehdoksi, mutta Ramiro vei voiton makunsa ansiosta enkä aio kasvattaa Sweet Bananaa enää uudestaan. Fresno oli harmiton mukava peruschili, joka tuotti satoa palstalla moninkertaisesti parvekeruukkuun verrattuna, joten se saattaa kasvaa palstallani uudestaan vielä joku vuosi.

c. baccatum

Kasvattamani baccatum-lajikkeet olivat: Aji Benito, Starfish, PI 260560, PI 260657, CGN 22871, Lemon Drop ja Inca Berry. Näistä en erittele erikseen sen ihmeempiä. Totean vain, että kaikki nämä kasvoivat hyvin, tuottivat mukavasti satoa ja voin suositella näitä kaikkia lajikkeita maukkaista baccatumeista pitäville sillä varauksella tietysti, että PI 260560 on tulisuudeltaan huomattavasti muita miedompi.

c. chinense

7 Pod tuotti satoa niin runsaasti, että varmasti riittää siihen asti, kunnes ensi vuoden sato kypsyy. Uskomattoman tulisia! Habanero Pointed Yellow oli minulle ennestään tuttu lajike, jota kokeilin kasvattaa tänä vuonna passiivihydrossa, mutta se kokeilu meni takapuolelleen.

c. pubescens

Rocoto Rojo kasvoi kahden bubblerin voimalla. En ollut aikaisemmin maistanut rocotoa, mutta ihastuin ikihyviksi. Niin mehukkaita, maukkaita ja sopivan tulisia. Näitä on saatava lisää.

c. frutescens

Tabasco oli ensimmäinen kasvattamani frutescens-lajike. Kasvi aloitti kukkimisen aika myöhään, mutta tuotti lopulta n. 80 podia. Odotin tabascon maulta ehkä hieman enemmän. Aika teräväksi ja persoonattomaksi osoittautui. Kasvatan samaa kasvia kuitenkin edelleen, koska haluan nähdä miten isoksi se kasvaa toisena vuotena ja onko sato silloin huomattavasti suurempi.


Tässä vaiheessa kiitän kaikkia päiväkirjaani tutustuneita kuluneesta vuodesta. Otetaan uusiksi ensi vuonna.

Filago

Hieno loppuraportti, josta on iloa muillekin. Sait minut juuri päättämään, että Fresnoa uuden mökkimme kasvimaalle :). Kiitos.

Filago
#163