tammikuu 12, 2025, 00:56:28 ap

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


De Arbol

Aloittaja Pajasuo, marraskuu 25, 2005, 18:15:25 ip

« edellinen - seuraava »

Pajasuo

Exotic gardenilta tilasin kevään korvalla siemeniä kyseiseen lajikkeeseen, jota kuvattiin kovin tuliseksi. Laitoin minikasvihuoneeseen ikkunalaudalle kylvöksen ja muutaman viikon kuluessa muistaakseni vain kolme nousi ylös. Istutin ne taimiruukkuihin ja terveet taimet kasvoivat iloisesti ikkunalaudalla. Annoin pari kavereille ja jätin itselleni yhden kolmilitraiseen altakasteluun. Huomasin pian että kasvi ei kestä normaalia vesimäärää vaan pitää kuivista olosuhteista. Annoin vähän vettä kerrassaan ja siinä seassa Advanced hydroponics of Hollandin litkuja. Toukokuun lopulla vein kasvit(de arbol mukaan luettuna) juliana kasvihuoneeseeni. Nyt alkoi tapahtua, valo ja raitis ulkoilma tekivät ilmeisesti tehtävänsä. De arbol piristyi ja kasvoikin, mutta alkoi kukkia vasta elokuussa. Kun kelit kävivät kylmiksi, niin toin sen takaisin sisälle, samaiselle(ilmeisimmin kirotulle) ikkunalaudalle, jossa se nyt viime viikolla menehtyi taisteluistani huolimatta jotenkin salaperäisesti. Samoin on käynyt muillekin lajin edustajille jo aiemmin syksyllä tovereillani. Mitään en muuttanut, mutta yhtenä päivänä se oli allapäin ja siitä se ei enää noussut. Kuivui pystyyn lopulta.
  Iloista on kuitenkin se, että sain pienehkön sadon kerättyä, joka kypsyi loppuun kasvin kituessa. n.6cm mittaisia pikku pötkylöitä tuli reilut kymmenen ja niiden sisältä sain siemeniä, jotka ovat lombardolla pölytettyjä.
 Tasterit otin päivällä sitten ja voin sanoa, että tulisuus oli kaukana tästäkin. Pieni lisääntynyt syljen eritys oli huomattavissa ja ehkä hitusen kuumotti huulia. Se siitä. Maku vaihteli hirveästä ok-luokkaan. Maku johtunee kuolemaisillaan olleiden kasvien eritystoiminnasta tmsp. Nämä hirveimmät yksilöt maistuivat erikoiselle kemikaalille, muistutti kovasti denaturointi ainetta.
Saapa nähdä mitä näiden äpärien lapsista tulee, ainakaan mitään tulista ei luultavasti ole luvassa, mutta kevät kertoo sen meille.

-Paj
Suora ryhti suomen metsän, selkäranka talouden

TheBigX

Voi niistä tulla kovinkin tulisia. Tulisuus tuskin on yhden kromosomin määrittelemä ominaisuus, vaan riippuu varmasti useasta tekijästä. Mikäli vanhemmilla on resessiivisiä "supertulisuus"-alleeleja (jotka eivät ole aktiivisia), voivat ne näkyä jälkeläisessä.

JartsaP

Minun piti tuosta kysymäni, että oikeinko emaskuloit kukan ennen sen avautumista ja hoidit pölytyksen Lombardolla sitten? Esim. kasvien sijoittaminen vierekkäin tai edes siitepölyn siirto avautuneeseen kukkaan ei riitä varmistamaan ristipölytystä, chilit kun ovat itsepölytteisiä hyvin pitkälti.

Pajasuo

Minulla oli pieni läpinäkyvä muovipussi yhdessä oksassa ja sen alle pölytin. Tämä oli varmistus, mutta muutenkin topz-puikolla räpläsin, niistä ei voi kuitenkaan olla varmoja. Joka tapauksessa se ivalliseen sävyyn esitetty kysymys voitaneen  jättää omaan arvoonsa. Olen minä tehnyt siemeniä paljon haastavammillakin kasveilla... :lol:
Suora ryhti suomen metsän, selkäranka talouden

JartsaP

Anteeksi, en minä millään pahalla, en tietenkään voinut tietää miten kokenut ja tietäväinen olet alalla, kun kuitenkin olet aika uusi täällä foorumilla.

Kommenttini juontui siitä, että jotkut selvästi kuvittelevat että kaksi eri lajikkeista chiliä mailin säteellä toisistaan riittää tekemään hybridejä. Koisokasvit kun useimmiten ovat siinä määrin itsepölytteisiä, että kukka voi jo auetessaan olla valmiiksi pölyttynyt, jolloin tietenkin kaikki muovipussit sun muut ovat hukkaan heitettyä vaivaa (kukan pussittamisesta taitaa muutenkin olla iloa vain lajikkeen puhtaana pitämisessä, kun kukka eristetään vierasta siitepölyä vastaan). Näin ainakin tomaateilla ja lukemani mukaan pätee moniin muihinkin koisokasveihin, joten mikä ettei sitten chileihinkin. Aika hyvinhän niiden lajikkeet näyttävät pysyvän keskenään erilaisina, luulisi että jos ne huomattavissa määrin suosisivat ristipölytystä, olisivat niiden geenit jo nyt yhtä ja samaa mössöä muutaman sukupolven kasvettuaan harrastajien monilajikkeisissa kasvihuoneissa.

Siementen keräämisen suhteenhan muuten chilit ovat ehkä helpoimpia kasveja, onhan niissä kypsän hedelmän sisällä nätisti valmiina pois poimittavaks mukavan kokoisia ja hyvin itäviä siemeniä. Jonkin alppiruusun siemeniä kun ei edes tahdo nähdä ilman suurennuslasia, ja kookospalmun siemen on hiukan hankalan kokoinen postitse tapahtuvaa siementen vaihtamista ajatellen.