Passiivihydro sängynaluslaatikkoon

Aloittaja TriPatti, syyskuu 18, 2013, 13:13:21 ip

« edellinen - seuraava »

TriPatti

Tervehdys,

Foorumin käytännöt ovat minulle vieraat, vaikka täältä takarivissä olen muutaman viikon toimintaa seurannut.
Eli jos tulee taas ties monettako kertaa samaa kysymystä ja turhaan avattu uusi ketju, niin pahoittelut jo etukäteen.

Kesällä muutamat lajikkeet onnistuivat kasvimaalla tuottamaan ihan mukavan sadon ja nyt syksyllä tuntuu kurjalta, kun kausi on päättymässä.
Näitä faktoja uhmaten laitoin n. puolen tusinan verran eri lajikkeita itämään lautalle ja ensimmäisistä alkaa taimet nousta esiin.
Mitäpäs seuraavaksi? Vanhana akvaarion omistajana monennäköistä vehjestä löytyy varastosta ja niistä voisi olla hyödynnettävissä ilma- sekä vesipumppua sekä loisteputkivalaisinta. Lisäksi muutama ESL kasvivalokin torpasta löytyy.

Kasvatuksesta sisätiloissa onneksi on mahdollisuuksia. Rintsikan yläkerta on kokonaisuudessaan ns. harrastetilana ja neliöitä tähän harrastukseen on tarjolla n. kahdeksan.

Aktiivihydrovirityksistä olen kovasti kahlannut ketjuja läpi, mutta hieman arastelen vielä näin harrastuksen alkuvaiheessa tehdä askelta aktiivihomman suuntaan (laantuuko into?).
Itse olen järkellyt niin, että helpoin ja turvallisin ratkaisu lienee iskeä kasvit vanhoihin purkkeihin ja multaan, mutta passiivihydroakin tekisi mieli kokeilla.
Olisiko mieltä sellaisessa, että pinoaisi kaksi laakeaa astiaa (esim. muoviset sängynaluslaatikot) päällekkäin, joista päälimmäiseen reikiä pohjaan ja hydrosoraa täyteen.
Alempi olisi täten resona, jossa pulputtaisi ilmapumppu parantamassa lannoitettua vettä.
Substarlin Naturen Tomaattia löytyisi myöskin jo valmiiksi kotoa, joka Chilivaarin taulukon mukaan sopii chileille passelisti. Toimisiko myöskin passiivissa?

Kiittäen,
Jani

sorrii

syyskuu 18, 2013, 13:58:59 ip #1 Viimeisin muokkaus: syyskuu 18, 2013, 14:05:19 ip käyttäjältä sorrii
Passiivihydrossa ei pulputa eikä pörise mikään. Passiivihydroissa viihtyvät chilit yleesä hyvin. Hydrosorassa tai perliitissä. Mä oon käyttänyt paljon Pauliinaruukkuja ja parempia Mimosa-ruukkuja [saa vesiastian auki helposti] Ne uudet Orthexin Piece on Eden -ruukutkin toimisi samoin...

Halpa-versio on mikä vaan astia joka pitää vettä, ja mielellään valon pois! Läpinäkyvää astiaa ei kannata ...  ???
Hydrosora vetää vettä ~50% tilavuudesta, eli 2 litran soramäärään uppoaa vettä 1l.
Yksi hyvä jippo passiivihydrossa on laittaa verkkoruukku tai joku rei-itetty muovijutzka soran sekaan lisäämään vesitilaa.

Vanha periaatekuva:


Jos lähtisin minä tuollaista isoa systeemiä virittelemään kahdesta laatikosta päällekkäin, niin ehdottomasti suosittelisin ebbiä!:
Päällimmäiseen kasvuastiaan siis hydrosoraa. Pohjasta läpi vedentulonippa ja jostain putkesta ylivuotoputki ~10cm korkeudelle. Resoon pieni suhkulähdepumppu [esim. Hongkong-tavaratalon Jebao 5€] joka laitetaan pumppaamaan ajastimella 2-4 kertaa vuorokaudessa vettä käytännössä ~5min, niin että vesi nousee sen ylivuodon tasolle. Kun pumppu sammuu, laskee vesi samaa letkua pitkin kuin tulikin, ja vetää samalla tuoretta ilmaa juurille.
Sanovat -ja MINÄ sanon- että ebbi on tehokkain tapa kasvattaa chiliä. Siisti ja helppo. Turvallinenkin kunhan on ylivuoto oikein ja mielellään se reso alla niin että mahdollisesti tulvivakin vesi valuu sinne, jos vaikka ajastin jumittaa pumpun pysyvästi päälle eikä ylivuotoputki vedä ....

Chilitarvikkeella on noita tulo-läpivientejä ja ylivuoto-putkia valmiinakin. Aika helppoja on askarrella itsekin jos ymmärtää idean.

**************

Mulla on ollut noita bubleri-aktiivi-passiivihydroja pari tehtynä isoista Mimosa-ruukuista. Toimiihan nekin, mutta ilmapumppu+kivi pitää aina meteliä. Ebbissä kun ei tarvita yleensä kuin 2-4 kertaa vuorokaudessa muutama minuutti pumppausta ja ainoa kuuluva ääni silloinkin on kun vesi lotisee ylivuodosta resoon (ellei sitten vielä laita senkin letkulla veden alle] Itsellani oli ekana vuotena kun näitä opettelin kaksi ebbiä: Toinen parvekkeella Bilteman 90l betonipaljusta ja toinen keittiössä jostain "leipomolaatikosta" ; Molemmissa oli se tulvajakso vain kaksi kertaa vuorokaudessa ja riitti hyvin! Myöhemmin oon lukenut että porukka pitää noita pumppuja jopa parin tunnin välein päällä, niin mä laitoin kolme kertaa vuorokaudessa: riittää helteelläkin ...

PS!! Sitä Sustralin Naturea en laittaisi vesiviljelyksiin, passiiviin enkä aktiiviin! Se on multa-lannoite ja varmasti kehittää levää, limaa, mätää ja haisua. Halpa ja helppo on Puutarhan kesä [~10€/kg =2000l] tai Nutriforten Tomaatti&Mansikka + Typpi&Kalsium [Honkkarissa oli 2x5,90€] Sesongin loputtua löytynee vain Chilitarvikkeesta - on siltikin halpaa laatuun nähden ja palljjonn halvempaa kuin mikään noista Kaupunkipuutarhureiden kauppojen nestemäisistä vesiviljelylannoitteista.
ø¤º°`°º¤ø,¸¸,ø¤º°`Fuck Google!`°º¤ø,¸¸,ø¤º°`°º¤øø¤º°`Ask Me!°º¤ø,¸¸,ø¤º°``°º¤ø,¸¸,ø¤º°``°º¤ø,¸¸,ø¤º°`

TriPatti

Kiitokset melkoisen tyhjentävästä vastauksesta.

Ebbin ohjeita olenkin katsellut ja arponut, että lähtisikö sellaista rakentelemaan. Aika hyvin tarveaineita talosta jo löytyykin ja taisi olla joku pitkään kukkalaatikkoonkin rakennettu olla ihan omiinkin tarpeisiin toteuttamiskelpoinen ratkaisu. Noita kukkalaatikoitakin voisi vielä letkuin kytkeä toisiinsa, jolloin riittäisi yksi reso ja yksi pumppu mahdollisimman monelle kasville.
Tällöin tosin reson tilavuusvaatimus kasvaa ehkäpä liian suureksi ja kukkalaatikot pitäisi saada suunniteltua tasoa korkeammalle.

Olen ymmärtänyt että ilmapumpulla (bubleri?) pyritään juurikin hapettamaan resossa seisovaa vettä tapauksissa, joissa vettä ei pumppujen avulla nosteta vettä kasvien juurille?

sorrii

Mä olen talveksi haaveillut monta vuotta että saisi viriteltyä kapeat ebbit ikkunoille, vaan on aina kiire, pää sekaisin tai laiskottaa. [=liian monta ideaa rästissä]
Kyllähän kaikki nuo systeemit joissa vesi kiertää, pulputtaa tai loiskuu, toimii. Omissa virityksissä on aina riski että joku juttu jää ottamatta huomioon ja lotisee vedet lattialle. Useamman laatikon liittäminen letkuilla lisää riskejä lukumäärän suhteessa .. [kuulosti viisaalta...]

Itsellä oli yhdenlainen hydroviritys kesällä [ja on edelleen] keittiön ikkunalla. Löysin Chilitarvikkeesta edullisen 100x20x10cm mustan muovilaatikon, joka ilmeisestikin tarkoitettu sellaisille isoille kivivilla-harkoille [slab?!] Siinä oli toisessa päässä valmiina muoviputkenpätkät vedentulolle ja -poistolle. Laitoin siis lattialle ~40l vesisäiliön [siisti valkoinen IKEA-pyykkilaatikko tms.] josta pumpusta letku laatikkoon ja poistoletku takaisin resoon: kannessa veistetty reikä letkuille.
Siihen laatikkoon sitten pystyi asettelemaan kivivillakuutioita ja/tai verkkoruukkuja -joissa mulla oli kookoskuidussa taimia. Lattikon pohja oli jaettu kahteen lokeroon jossa vesi tulvii keskiharjanteen yli kun pumppu käy. Se toimi taimille ja isommillekin ihan hyvin kunhan sai kasvit tuettua että pysyvät pystyssä.

Tuo toimi tosiaan oikein hyvin, kunnes kotipoika lomareissun aikaan käskystä lisäsi vettä resoon, mutta ei katsonut letkuja kunnolla paikoilleen: Tuloletku ONNEKSI oli taittunut kaksinkerroin, joten vettä ei tullut. Poistoletkun pää roikkui reson ulkopuolella.  ??? ??? ???

Nyt kävi vaan niin että yksi kasvi kuoli; parista muusta kuivahti latvat ja oksia. Jos vesiletku EI olisi ollut solmussa, olisi lattialle lirissyt ~30l vettä, joka olisi kyllä hyvinkin kastellut ~40m2 laminaattia sekä alakerran katon sekä seinät ....
Toisen kerran lotisi pari litraa lattialle ennekuin huomasin että olivat tippuneet lehdet tukkineet poiston. Keittiössä on muovimatto  :-\

Kannattaa siis miettiä kolmeenkin kertaan kaikki ...

ø¤º°`°º¤ø,¸¸,ø¤º°`Fuck Google!`°º¤ø,¸¸,ø¤º°`°º¤øø¤º°`Ask Me!°º¤ø,¸¸,ø¤º°``°º¤ø,¸¸,ø¤º°``°º¤ø,¸¸,ø¤º°`