tammikuu 08, 2025, 16:23:31 ip

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


Funden uudet kujeet 2016

Aloittaja Fundeeraaja, marraskuu 26, 2015, 20:28:44 ip

« edellinen - seuraava »

Fundeeraaja

Jokainen on lukenut Saksan myrskyistä. Arvatkaas saatiinko eilen hieman maistella sitä. Tuli reippaasti rakeita ja vettä kaatamalla jumalattoman ukkosen säestyksellä. Oli hieman huoli kuis kasvit pihalla. Aamulla katsastua ja olihan ne länässä ja lurpallaan. Vaan ei kummoisempia vahinkoja. Kasvata tässä nyt mitään. Tälle ehtoolle luvassa samaan. Muutama kuva kertoo kivasti mitä eilen oli ilmassa,



Pilvet olivat sitten partsini alapuolen ja me jouduttiin niiden sisään. Kivaa kun jytki edessä takana sivuilla, ylhäällä ja alhaalla.


Chili, jazz ja päivätorkut kera pelinkovacin.

http://kallenruokaa.blogspot.hr/

Fundeeraaja

Ei tästä tule yhtään mitään. Aivan mielettömän karseat kelit. Chilit eivät kasva pätkääkään. Joku podi on tullut paprikoihin a nekin 3 cm. Kasvit vain 20-25 cm. Kylmää ja märkää. Täällä sataa jatkuvasti. Jos viimekuussa satoi yli 800mm, niin jo nyt täällä taitaa mennä tänään 500 mm rikki. Ei paljosta jää auki. Onneksi salaatit ja tomaatit kasvavat. Samoin kurkut, viimein. Toinen kylvöerä selvisi vaivoin hallasta ja kolmas jonka kylvin 10 myöhemmin on nyt suurin ja toivottavasti alkaa tekemään kohta ekoja nuppuja. Rakeita, ukkosia, kaatosateita ja hetkittäin hieman aurinkoa, todella vähän. Viimeyönä oli hemmetillinen ukkonen, pyöri tuossa lahdella alkaen 20.00 ja häipyi joskus 04.00. Istrametin mukaan 01.00 mennessä pelkästään 12 500 salamaa. Vettä tuli kuin kaataen. Nyt sunnuntai keskipäivällä on taas ukkonen ja lisää vettä.
Onkos kellään riisin siemeniä. Muuta en kasvata ensi kesänä täällä. :(

Tälläistä täällä on nyt


Tämänhetkinen salamatilanne. Tämä on toivotonta.
Chili, jazz ja päivätorkut kera pelinkovacin.

http://kallenruokaa.blogspot.hr/

Fundeeraaja

Morjensta pitkästä aikaa!

Chilirintamalla on ollut harmeja , kiitos alkukesän kylmien kelien. Onneksi Jussista kelit muuttuivat suotuisiksi ja ksvu lähti käyntiin kiitettävästi, samoin kukinta. Ainoastaan annuumien kohdalla tökkii vieläkin. On ollut ötökäkiusaa, siis luteista lähtien kaikkea hauskaa. Nyt nekin puskevat palkoa. Olen saanut ensimmäiset jallutkin täytettyä, samoin suippopaprikoita. Ekan Lemondropinkin olen syönyt puskasta. Jessus että oli hyvää. Chinenset tekevbät kiitettävää satoa ja Trininad scorpionista olen saanut kourallisen kuivattua. Samoin Congosta. Aji Cristal, nuo talvehtineet, eivät ole kasvattaneet viimevuotta isompaa vartta, eli n. 70 cm, mutta täynnä palkoja. Siitäkin eka on heitetty leivän päällä helttaan.

Tomaatit sitten ovat luku omansa. Niillä menee lujaa. Keväällä tein puutarhaan niille penkit joihin pistin paljon ruohoa ja tuhkaa sekaan. Multa oli paikallista perusmultaa, ei säkkisellaista. Kasvu ihan hillitöntä kirsikkatomaatilla ja Hillybillyllä. Myös pihvitomaatti tekee järjetöntä satoa. Varret meinaa katketa vaikka olen tukenut niitä useilla naruilla ja jopa laudoilla. Parhaassa rungossa arvioin toistakymmentä kiloa painoa, pitkälti ja koko ajan tulee lisää. Pituutta jo lähes 4 m pisimmällä. Kirsikkatomaatit riesuaa samaan tahtiin, ihan älyttömästi. Saan seuraavaksi terassin ikkunasta alkaa keräämään niitä, ei jalat alhaalta riitä.
Pihvitomaatti on paikallisesta otetun siemenistä kasvatettuja ja maultaan loistavaa. Ehdottomasti menee uudelleen kylvöön ensikaudella.
Terttutomaatti on myös ollut satoisa, todella satoisa partsin yksilössä ja nopea. Kaikkein myöhäisin kylvö ja nopein tuotto. Pitää laittaa uudelleen tulemaan. suurimmat yksilöt n. 500-600g maku hyvä, ei ihan pihvin veroinen.
Kirsikkakin on paikallisesta otetun siemenistä kasvatettu. Maku ei ihan kypsänä todella loistava, muutoin kypsänä ei ihan parhain. Vaan ei ongelma meillä kun koiria myöten niitä syödään. Tajuttoman satoisa ja menee ehdottomasti uudelleen kylvöön.
Hillybilly onkin luku sinänsä. Jotkut eivät ole pitäneet siitä. Minulla se on parhaiten menestyvä, niin kasvultaan kuin satoisuudeltaan. myöhäisin näistä kaikista. Maku on ihan omaa luokkaansa, mehukas, ei kovin hapokas, hivenen makeahko. Paras syömäni tomaatti, ehdottomasti. Tätä viljellään pari puskaa enemmän ensikaudella. Painavimmat ovat luokkaa 600g nyt.
Pihvitomaattikin on paikallisen siemenistä. Kasvu kivan matalaa, jää selvästi alle 2 m syksyllä. Satoisuus kuitenkin per runko hurjaa. Maku loistava ja rakenne myös lihaisa kiinteä. ehdottomasti tätäkin laitan tulemaan.
Viikolla suunnistan Rijekaan torille hakemaan lisää erillaisia maatiaslajikkeita joista saan siemeniä. Lähinnä pelati ja näitä mustia ajattelin. Ehkä myös vihreää tiikeriä, jos vain löytyy.

Myös kurkku viihtyy minulla hyvin, nyt. Meillä oli alkukesästä useita ukkosmyrskyjä ja raekuuroja jotka palelluttivat valtavasti kurkuntaimia, samoin jokunen hallayö. Minäkin kasvatin uudet taimet itselleni. Nyt ne lykkäävät todella kiitettävästi kurkkua. Lajike on paikallinen salaatti kurkku. Taidetaan jossain tuntea kiinalaisen käärmekurkun nimellä. Vähän kuin kasvihuone ja avomaan välimuoto. Kiinteä ja maukas lihanen. Ei ollenkaan vetinen kuten kasvihuonekurkku. Ihan ylivertainen jopa säilönnässä.

Partsin terttutomaatti


Chilit joutuivat ulkoilemaan puutahaan koska minulla alkaa parvekkeen laattaremppa. Yleisnäkymää tähän viidakkoon


Tässä on yksi kirsikkatomaati joka on tuosta otoksesta levinnyt ja kasvanut järjettömästi pituutta


Tässä ovat hillybilly ja kirsikat ihan sekaisin. hedelmien paino ja myrsky yhdessä sai kaikki romahtamaan yhteen läjään. Nyt olen yrittänyt tukea ja saada sinne järkeä. Hillybillyssä vain on niin hirvesti kamaa tulossa ja runko, kiitos myrskyn lähes poikki. Pitää käsitellä silkkihanskoin.



Chili, jazz ja päivätorkut kera pelinkovacin.

http://kallenruokaa.blogspot.hr/

Fundeeraaja

haa, Kumato tuli vastaan kaupassa. Tietäen että kyseessä on hybridi, otan riskin ja katson mitä kymmenestä taimesta irti lähtee. Olihan hyvän makuinen tomaatti ja mehukas. Ei kuitenkaan omasta mielestäni Hillybillyn luokkaa. Vaan kokeiltavahan tuotakin on. Edessä on kuitenkin edelleen maatiasten etsintä. Samaa chilien kanssa. Tunisian siemenistä odotan mielenkiinnolla mitä tulee. Ainakin se on selvää että kaikki ovat annuumeja.
Chili, jazz ja päivätorkut kera pelinkovacin.

http://kallenruokaa.blogspot.hr/

Fundeeraaja

syyskuu 27, 2016, 19:14:51 ip #84 Viimeisin muokkaus: syyskuu 27, 2016, 19:34:56 ip käyttäjältä Fundeeraaja
Syksy saapuu Kroatiaan.

Moikka! Melkoisen hiljaa ollaan oltu. Pitkään näytti ettei chileistä suurta iloa ole. Kevään ja alkukesän kelit tekivät hommasta helvetin, ainakin tuntui siltä. Kasvusto sai turpiinsa halloissa ja raekuuroissa oikein kunnolla. Vaan nyt jo kohtuullisesti hymyilyttää.

Chinenset ovat olleet ahkeria, varsinkin talvehtineet. Trininad scorpion greenin puskat lykkivät hirmusatoa. Olen kolmesta puskasta kerännyt jo toista kiloa ja hyvä kun ovat podit harventuneet. Kokoluokkakin julma. Suurimmat 3x5 cm. Samoin Congo on lykännyt loisteliaasti podeja. Aji Cristalit, jotka ovat myös talvehtijoita ovat olleet ehkä pienoiset pettymykset, toisaaltaan niissäkin on nyt kivasti podeja, ei ilman jäädä.
Bhut Jolokia Peach on antanut myös runsaan sadon ja parhaillaan tajuttomasti kukkia. Maku mielettömän hyvä, hedelmäinen, ehkä juuri persikkaa tai aprikoosia. Kerrassaan tajuttoman hyvää.
Naga edustaa yhdellä puskalla ja sekin on antanut sen verran satoa että voi huoleti elää talven sen varassa. Kukkii mokoma sekin ja tekee uutta.
Scotch Bonet yellow on myös herkullinen ja parit puskat tehneet meikäläisen onnelliseksi sadollaan. Voi veljet miten hyvä mustan teen joukossa, aivan kuin Bhut Jolokiakin. Molemmat saavat talven maustaa teetäni.
7-pot Barrackporre on myös viihtynyt ja tehnyt omaa jytkyään, niin sadossa kuin maussaankin. Tällä saa mexikolaiseen pataan sopivasti potkua.
Lemon Drop puska on ilahduttanut myös satoisuudellaan, vaikka sekin jäi kooltaan vain n. 50 cm. Kuten myös Manabi sweet. Taitaa kaikki baccatumit jäädä täällä pieneksi, kiitos valon ja lämmön. Toisaaltaan yksilöissä onkin sitten hillittömät määrät palkoja.



Paprikoissa, paikallinen punainen suippopaprika Roc oli ehdoton pettymys. Kreikkalainen Kampanaki on ollut kiva kompaktin kokoinen täytettynä uunissa tai grillissä.
Corno de Torro Giallo, keltainen häränsarvi paprika on myös ilahduttanut maullaan ja satoisuudellaan. Hyvää salaateissa. Voittaa peruspaprikan mennen tullen.
Myös Cubanella sweet on osoittautunut hyväksi suippopaprikaksi. Sopinut hyvin kaikkeen mahdolliseen. Mehukas ja sopivan hedelmäisen makuinen.

Jallu on herättänyt intohimoja. Olen nyysinyt puskista vihreitä. Täyttänyt juustolla ja grillivastusten alle. Hyvää. Viikonloppuna pistin renkaiksi ja purkkiin vihreinä etikkaliemeen. Odotan kun pääsato alkaa viimein kypsymään, niin sitten punaisia samaan kohtaloon. Kiitettävä sato joka ylittää reilusti 2 kg. Vaan on ne hyviä myös puskasta napsien, ihan kuin LD:kin.

Sain talvella Tunisiasta 5 annuumlajiketta. Nimistä en tiedä hölkäisen pöläystä kun ovat arabialaisilla. Kuitenkin nuo ovat kaikki osoittautumassa erinomaisiksi. Hieman variaatiosta riippuen, tulisuus on kaikissa kohdallaan, ei julmaa, makeus vaihtelee. Joku on varsin hedelmällinen, toinen kuin jallu. Nämä menevät uusintakylvöön. Osan näistä syön täytettynä. Osan laitan etikkaan. Katson jos kuivaan jonkun erän. Hyviä taudin ja ötökän kestoltaan.

Kuvia noista mystisistä tunisialaisista










Chili, jazz ja päivätorkut kera pelinkovacin.

http://kallenruokaa.blogspot.hr/

Fundeeraaja

syyskuu 27, 2016, 19:32:10 ip #85 Viimeisin muokkaus: lokakuu 01, 2016, 20:39:46 ip käyttäjältä Fundeeraaja
Tomaateista sen verran että kakki satotoiveet menneet uusiin fääreihin. Kirsikkatomaatit lykkineet ja lykkivät vieläkin tajuttomasti kamaa. Minulla on pakkanenenkin puolillaan niitä. Olen keittänyt salsaa. Parhaillaan pöydällä on 1,1/2 kg odottamassa kohtaloaan. Hillybilly pihvitomaattia tulee ihan älyttömästi. Suurin taitaa olla yli kilon. Myös tavallinen pihvi ja terttutomaatti ovat lykkineet huimia satoja. Olen päässyt vertailemaan naapureiden kasvustoa ja täytyy sanoa ettei samat lajikkeet ole päässeet samaan kokoluokkaan ollenkaan. Tein keväällä melkoisen työn kun perustin kasvimaan ja lannoitin vanhalla leikatulla ruoholla ja talven tuhkilla. Myös hieman savea ja karkeampaa soraa joukkoon. Ovat todella tykänneet olostaan. Maku myös ollut erinomainen. Samaan ei pääse vesiviljelyllä, on vanhastaan jo siitä kokemuksia ammattipuolelta.
Ensi vuonna, jos saan lisää tilaa, niin pannaan hieman lisää. Ainakin Kumatoa kokeeksi ja Pelatia. Pelati on suippo pensaslajike jota käytetään paljolti myös purkituksessa.

Tälle syksylle olen todellakin säilönyt tomaatteja ja myös aurinkokuivannut. Tuo kuivauskokeilu osottautui niin hyväksi että siksi lisään tomaattien määrää ja etenkin Pelati tulee mukaan. Ensi kesänä meinaan saada reilusti kuivatettua tomaatteja.




Chili, jazz ja päivätorkut kera pelinkovacin.

http://kallenruokaa.blogspot.hr/

Fundeeraaja

syyskuu 29, 2016, 12:15:23 ip #86 Viimeisin muokkaus: syyskuu 29, 2016, 12:17:02 ip käyttäjältä Fundeeraaja
Tässä kesällä chlit joutuivat puutarhaan evakkoon kun tehtiin partsille lattiaremppa. Olivat siellä hieman heitteillä ja varjossa 3 viikkoa. Nyt kun pääsivät takaisin nin ovat kiitollisena alkaneet kukkia ja tehdä uutta kasvustoa kiivaasti. Ainoat jotka eivät suostu ottamaan reilumpaa runkokasvua ovat baccatumit. Nähtävästi valon määrä on niille sen verran reilu ettei tarvitse kasvaa jättiläisiksi. Toisaaltaan satoa kyllä puskevat kiitettävästi. Aji Cristallit ovat vuoden vanhoja ja menevät uusiksi vuodenvaihteessa. Katsotaan saanko uusiin ärhäkämmän kasvun? Toisaaltaan, voisi hieman rajoittaa myös taimimäärää ensikaudelle.

Todellinen terapiapuisto tuo parvekkeeni ja puutarhani. Siinä mieli lepää ja hermot latautuvat, kun noiden kanssa puljaa.



Chili, jazz ja päivätorkut kera pelinkovacin.

http://kallenruokaa.blogspot.hr/

Fundeeraaja

Menin ja tempaisin yhden noista tunisialaisista lähes kypsänä huiviini. Muutamia olin jo maistellut. Tämä on mattimyöhäinen ja alkaa nyt punastuu. Ehdottomasti loistava. Aromikas, mehukas ja rapea kunnon poltolla. Maussa vain aavistus paprikaa, enemmän hedelmällinen. Kaikki nämä ovat yllättäneet iloisesti. Odotin saavani suippoja cajannetyyppisiä kuivia ja bitterisiä chilejä. Menee ensivuonna näiden takia kasvatuslistat totaalisen uusiksi. Pitää lykätä useampi puska kasvuun ja nimenomaan puutarhaan jossa saavat kunnolla riesua. Odotan jotta kypsyvät kunnolla ja sitten täytän juustolla, pääsevät griliin. Myös kuivaukseen tuntuisi olevan sopivia, sen verran rapeita ja muutamissa vahva kuori.

Me happy!
Chili, jazz ja päivätorkut kera pelinkovacin.

http://kallenruokaa.blogspot.hr/

Fundeeraaja

Alkaa olla Suomessa osalla jo mielessä seuraava kausi. Minä se vain täällä olen ulkoiluttanut chilejäni partsilla tähän saakka. Tänään osa pääsi sisälle talvehtimaan ja jatkamaan loppusadon kypsyttelyä. Toki myös kukintaa on havaittavissa. Aji Cristalit ja Lemon drop ovat palkoja täynnä. Congo ja muut habat myös reilunlaisesti palkovat vielä. Meillä on ollut oivallinen aurinkoinen ja lämmin syksy. Viimeyönä Oli Istrian sisämaassa pakkasta ja oli halla täälläkin vieraillut. Minttu oli palelluttanut lehtiään, samoin basilika. Olen enemmän kuin tyytyväinen kauteen. Ehkä nuo tunisialaiset annuumit olivat se suurin ilon aiheuttaja. Niitä olen eouskutellut suoraan puskista ja leikannut kuin normipaprikaa leivän päälle. Niissä on ollut loistavan rapeita, hedelmällisiä ja makean mehukkaita kera sopivan poltteen. Niitä tulee reippaasti ensikaudelle.

Kauden 2017 osalta suunnitelmat hieman kesken. Todennäköisesti menen pitkälti samalla listalla kuin tämän kauden. Pitää vain saada lisää puutarhamaata jotta saa noita annuumeja suoraan peltoon ja tipan alle. Myös viimein on ajatuksena vääntää kevääksi kevyt muovikasvihuone tai sitten virittää noista vanhoista ikkunoista se. 
Mikään kiirehän tässä ei ole. Jos tänään sain talvehtijat sisään ja voi huokaista, niin kait se pitää jo kuunvaihteessa laittaa uudet itämään. Juuri noita tunisialaisia laitan ajoissa. Tulivat keväällä niin myöhään että hyvä kun kerkesivät.





On siellä laatikossa valon alla Hillybilly pihvitomaatin pistkokas. Kokeilen kuinka menestyy talven täällä. Saisi tammikuulle olla ledin alla ja sitten ikkunalle kun aurinko tulee esiin.
Chili, jazz ja päivätorkut kera pelinkovacin.

http://kallenruokaa.blogspot.hr/

NPhoBiaz

Mä katsoin että on kuvassa aika pähee auton nokkapelti, mutta putkitöllöhän se. ;D

Fundeeraaja

Chili, jazz ja päivätorkut kera pelinkovacin.

http://kallenruokaa.blogspot.hr/

Fundeeraaja

Joo, tässä on tulossa minun joulupuuni. Jospa se kasvattaisi omat koristeensakin. On meinaan nuppuja jo.


Chili, jazz ja päivätorkut kera pelinkovacin.

http://kallenruokaa.blogspot.hr/

Fundeeraaja

Talvi se on meilläkin ja lunta tuolla ylhäällä hemmetin paljon. Kuitenkin kausi jatkuu sisällä. Habaneroissa on runsaasti tulossa podeja ja aljuja myös. Aji Cristalit ja Lemon Drop kypsyttelevät vielä omiaan. Yksi suippopaprikakin jäi sisälle koska siinä on useita paprikoita tulossa, kunhan kypsyvät. Lisäksi kukkii mokoma. Noista loistavista tunisialaisista pidin kaksi jotka ovat sisällä koska niissä on kukkaa ja podinalkuja kivasti tulossa. Täytyy kokeilla talvehditusta niille. Vuosi sitten oli parit suippopaprikat jotka olivat paikallista lajiketta. Kyllä ne kesällä tekivät satoakin sitten.  Puutarha on tyhjennetty kaikista muista. Tämä yksi yksilö jäi uhmaamaan tuulia ja tuiverruksia. On sen verran nätti viherkasvina tuossa etten hennonnut heittää mäkeen. Katsotaan kauanko keikkuu vai viekö kohta pakkaset sen. Lunta on näet jo tuolla vuorilla, myös meidän mäellä, reilun kilsan korkeudessa.
Vierashuoneesta on tullut kasvihuone kun siellä on kattoikkuna ja kivasti valoa. Lämpöä en siellä pidä, sen mitä raollaan olevasta ovesta menee. Nyt siellä on tulossa jouluksi salaatit ja basilika sekä minttu talvehtimassa. Joulukuussa sitten chilintaimia ajattelin sinne. On huone hyötykäytössä. Talvella kun sinne ei juurikaan ole tulijoita.



On kelit olleet varsin upeat sateista huolimatta. Rijekan alueella on satanut yli 3 kertaa niin paljon kuin Lontoossa, reilusti yli 1500 mm viime ja tässä kuussa. Kuitenkin aurinko on paistanut melkoisen hyvin. Toista kuin oli viime talvena ja keväänä.





Chili, jazz ja päivätorkut kera pelinkovacin.

http://kallenruokaa.blogspot.hr/

Fundeeraaja

Vuosi sitten täällä pörräsi nähtävästi harsosääskiä tai jotain vastaavia pikkuöttiäisiä. Tulivat pihalta sisään. Taas niitä näkyy sisällä ja varsinkin muutamassa ruukussa joissa ei ole hiekkaa pinnassa. Tomaatin ruukussa kävi melkoinen kuhina. Viimetalvena yritin listiä noita tuloksetta mäntysuovalla ja raidilla. Oli kelta-ansaa sun muuta. Niitä vai pörräsi. Ja ulkoa tuli lisää.
Tuosta sisuuntuneena aloin miettimään vaihtoehtoisia lääkkeitä. Koirien takia ei oikein Raidiakaan viitsi lykätä jatkuvasti. Myös palkojen takia en halua itseäni myrkyttää. Kastelen alta. Paria poikkeusta lukuunottamatta noissa on hiekka pinta ja loppuihinkin on ajatuksena laittaa. Olen jo aikaa tehnyt keittiöön hyvän tehokkaan puhdistusaineen jolla rasva irtoaa kaasuliedestä hyvin ja pinttymät teemukista. Kesällä kokeilin partsilla pienii murkkuihin, mauriaisia pienempiin, joita sinne ilmestyi. Toimi hyvin. Nyt olen kadesti varovaisesti suihkuttanut tuon tomaatinpistokkaan ruukun mullan pinnan ja kuhina on lakannut lähes tyystin. Samoin tänään toisen kerran chilien mullat. Ei kaikki ole vielä kadonnut, vaan vähentynyt julmasti. Seuraan tilannetta ja haen sellaista optimia etten tapa noita kasveja. Ainakaan vielä ei ole merkkejä näkyvissä. Onneksi täällä on kalkkipitoinen vesi ja varmaan jossain välissä, jos joutuu enempi läträämään, hieman lykkään soodavettä perään ettei mene liian happamaksi. Nyt vielä määrät ovat minimaalisia eli en kastele multaa vaan listin ötökät siitä pinnasta. Aine on muuten varsin luontoystävällistä.

Suihkepulloon reilu loraus astianpesuainetta, 1/2 dl etikkaa ja 1/2 sitruunan mehu. Ravistus ja käyttö.

Tuo on oikeasti paras keittiön ja kylppärinkin puhdistusaine. Suomessa ollessa käytin yleistolua. Täällä sitä ei saa ja näihin supermyrkyllisiin rasvanpoistoaineisiin en viitsi näppejäni lykätä. Monet niistä ovat kalliita ja varsin tehottomia. Minulla on parissa ruukussa myös rikkaruohon alkuja chilien juurella ja tuo ei ole niihinkään tehnyt mitään, joten siinä suhteessa olen luottavainen. Ja tosiaan öttiäisissä on tapahtunut dramaattinen väheneminen, paitsi klasin takaa. Katselin jotta taas siellä parit hakevat väylää päästä sisälle viileyttä pakoon. Samoin tekevät viimoiset lehtiluteet joita myös on paljon täällä.
Chili, jazz ja päivätorkut kera pelinkovacin.

http://kallenruokaa.blogspot.hr/

Fundeeraaja

Pihvitomaatti kasvaa melko kivasti. Joutui ottamaan askistaan pois kun kasvoi valoon kiinni. Pistin salaatit juurelle valoon jotta kasvu kiihyisi sirkkalehtivaiheen yli. Kohtahan noita saa harventaa ja koulia omiin ruukkuuihin. Joulupuu ja joulukukat hyvässä kasvussa. Kohta se on alettava miettimään chilienkin idätyksiä.
Tuossa tomaatissa on jo nuput ja tekee ekaa sivuversoa. Annan sen kasvaa joulun tienoille jolloin nyppään irti ja juurrutan uuden taimen.

Chili, jazz ja päivätorkut kera pelinkovacin.

http://kallenruokaa.blogspot.hr/

Fundeeraaja

Taistelu ripsiäisiä vastaan on vienyt huomioni kirvoilta. Tänään kun aloin tuota viidakkoa tutkimaan tarkemmin, ajatuksella kerätä Congosta ja Lemon dropista kypsät pois, niin huomasin kauhukseni jotta HUH HUH. Vikkelään partsille ja mäntysuopaa peliin. Onneksi on lähes täysi puteli, proidi toi viimeksi tullessaan. Onneksi täällä kelit ovat päälle +10. Tiukka sumutus ja jätin ulos vielä yöksi jotta sade saa huuhtoa. Huomenna uusintakäsittely. Kuinka olikaan jäänyt huomioimatta. Vaan lautasellinen tuli kummastakin kypsiä ja lisää on tulossa.
Chili, jazz ja päivätorkut kera pelinkovacin.

http://kallenruokaa.blogspot.hr/

Maikeli

Ei oo hyvä sateen huuhdella. Toimii paremmin, kun ei huuhtele vaan saa vaikuttaa eli muistaakseni vähän niinkuin tukehduttaa...

Fundeeraaja

Kyllä nuo ehtivät hukkumaan sen verran lujasti saivat ja pitkään. No, tänään otin ja leikkasin lähes kaikki tapille. Noilla on hyvää aikaa kasvatella uutta kasvustoa. Hyvä että tuli nyt ilmi eikä siinä vaiheessa kun kämppä on täynnä uusia taimia. Kaikki nuo pöllähtivät näemmä ulkoa sisälle. Tällä kun on hemmetin lämmintä. Yölläkin ollaan oltu +10 paremmalla puolen. Lehtiluteita ja sirkkojakin näkyi tänään liikkeellä. Ei hätiä mitiä. Vielä sain lähes 300g chilejä, osa kypsiä, osa vihreitä. Puskissa Congossa on vielä runsaasti tulossa ja Trininadissa myös.
Chili, jazz ja päivätorkut kera pelinkovacin.

http://kallenruokaa.blogspot.hr/

Fundeeraaja

Vielä mennään vanhaa kautta, hetki. Congossa kypsyy viimeiset podit ja yksi tunisialainen annuum virittelee uutta. Tänään säilöin viimeiset Aji Cristalit ja Lemon dropit etikkaan. Myös kaikki mitä alkuviikosta puskista, lautasellinen, kerättyjä Trininad Scorpioneja, Congoja, Bhut Jolokeja ja 7podeja päätyi salsaksi. Tulihan hyvää kun kaivoin pakkasesta kirsikkatomaatteja lisäksi. Sen verran tuhtia kuitenkin että pelkäsi kattilan kylkeen syöpyvän reiän. Tuoksu oli keittiössä massiivinen. Vaan voi jessus lopputulosta, vei kielen mennessään ja poltteli myös pitkin matkaa alas mennessään. Saa taas väännellä erinäisen tortiljan.



Joulupuuprojekti kasvaa kohisten. Samoin joulusalaatit. Saas nähdä aukeaakos kukat jouluksi. Palloja ei kuitenkaan ehdi tulla koristeiksi. Joten joutuu ne ostamaan. Eka sivuverso tuossa jököttää. Annan sen kasvaa rauhassa ja nyppään sen ensikuussa juurtumaan. Tuolla Hillybillyllä on vauhti kohdillaan. Kuten oli emokasvillakin. Hirmuinen roitakko ja kauhea sato.

Chili, jazz ja päivätorkut kera pelinkovacin.

http://kallenruokaa.blogspot.hr/

Fundeeraaja

Suomessa jengi suunnittelee joulua ja osa aloittaa idätykset. Meikä kärsii kun yrittää olla aloittamatta idätyksiä vielä. No, ehkä viikonloppuna kuitenkin. Naga ja Congo lykkäävät joulukoristeita. Myös kaikki tapille leikatut lykkivät komeasti uutta kasvua. Laskin sisällä talvehtivan 21 kasvia. Voipi keväällä olla oikeasti ahdasta.
Ötökät ovat pysyneet todella nätisti kurissa, kiitos astianpesuaine-etikka-sitruuna-litkun. Täällä aine toimii tosi hyvin ja on egologinen Raidiin nähden.
Syksyllä lykkäsin useamman kilon kirsikkatomaatteja pakkaseen tuoreeltaan. Nyt olen niitä käytellyt ja hyväksi havainnut. Toimivat hyvin ruoanlaitossa ja leivonnassa mm. focaccian päällä.

Suunnitelmat ensikaudelle ovat huimat. Chilejä taitaa tulla vähintään 30 puskaa talvehtivien lisäksi. Tomaatteja useita puskia lisää ja kurkkuja myös. Siispä joutuu myös puutarhaa levittämään. Tänään tein 14 jm uutta kasvipenkkiä. Kompostia sekaan ja tuhkaa, niin saa hemmetin hyvin antavan pohjan. Myös kaikki kahvinpurut ja munankuoret murskattuna joutuu tuonne. Madot tykkäävät. Kääntelin vanhoja penkkejä, kaikki ruohonrippeet ja levitetyt tuhkat sisään. Olihan isoja kasiaisia ja paljon.

Saas nähdä kuinka tämä tunisialainen annuum selviää talvesta. Tämä ja sen kaveri ovat yllättävän sitkeitä kavereita. Vaikka on ollut pakkasöitä, niin nämä vain sinnittelevät. Ihme jos ovat keväällä hengissä ja jatkavat kasvua. Jos ovat, niin niissä on ainesta "Aji Perkeleeksi".

Chili, jazz ja päivätorkut kera pelinkovacin.

http://kallenruokaa.blogspot.hr/