tammikuu 09, 2025, 22:34:33 ip

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


parveke vs. sisätilat

Aloittaja nikke, heinäkuu 01, 2006, 18:55:45 ip

« edellinen - seuraava »

nikke

Eli kysymys littyy siihen, kun olin juhannuksena muutamia päiviä poissa kotoota, oisko ollu n. 5 päivää. Olin varovaisuuttani nostanut tsilini sisälle, ettei raukat kuivahda parvekkeelle. No, kun tulin kotiin, huomasin että tsilini oli kasvanut aivan huimaa vauhtia, jos vertaa aikaisempaan kasvuun. Kastelusta ja sen vähyydestä mielestäni se ei voi johtua, sillä puskat saa vettä n. kerran viikossa. Partsi on lasitettu (suuntana etelä), ja lämpötilat nousee aurinkoisina päivinä vähän alle 30 asteen maksimissaan. Kasvit on myös totutettu arskaan kesän alkupuolella. Kasvu on ollut mielestäni "hyvänlaatuista", eikä valonpuutteesta johtunutta, lehdet nimittäin olivat muuttuneet tummanvihreiksi, ja muutenkin kasvit näyttivät hyvinvoivilta.

Nyt siis heräsikin mielenkiintoinen kysymys: Mistäs moinen kasvu voisi johtua, jos aurinko ja valo on niin hirveän tärkeitä kasvua ajatellen. Sisällehän aurinko ei näin kesäisin paista suoraan.

Bubblejet

Ne olivat juuri parhaassa kasvuiässä ja et nähnyt niitä 5 päivään niin ero oli huomattava?
-yksi teoria
:)

svalli

Laskeeko sen parvekkeen lampotila oisin? Vaittavat kasvun hidastuvan, jos yolampotila on huomattavasti paivaa alempi.

Meilla on viela yot olleet suhteellisen viileita (alle 15 C) ja varsinkin chinenset eivat ole paljoa kasvaneet. Nyt on luvassa hikisia oita, joten chilit varmaankin spurttaavat kasvuun.
Ei reisuus rikastu, mutta viisastuu...

Tupakka

Minulla on habat tuolla kasvarissa, jonka lämpötila oli ainakin yhtenä aamuna juuri sen 10celsiusta. Uskon sen olleen yöllä matalampi.

Pitäisikö minun siirtää kasvit sisälle = vähemmän valoa, vaiko jättää ulos ja pistää ajastin lämppäriin = sähköä kuluu + kylmä, lämmin, kylmä, lämmin jne.  ??
Joo.

Sauli Särkkä

Omassa kasvarissa on havaittu samansuuntaisia Haba-havaintoja. Kun säät viimein lämpenivät enemmän tässä viime viikkojen aikana, on kasvukin selvästi lähtenyt taas käyntiin. Haba jurotti monta monituista viikkoa, tuottaen yhden tai kaksi lehteä viikossa ja nyt kasvaa järkevää tahtia.



-Sale
Sauli Särkkä

#002

nikke

Lainaus käyttäjältä: "ChiliPark"
Luulisin että syyllinen parempaan tulokseen löytyy selektiivilaseista...


Siis häh? mitkä ihmeen selektiivilasit?

Lainaus käyttäjältä: "svalli"Laskeeko sen parvekkeen lampotila oisin? Vaittavat kasvun hidastuvan, jos yolampotila on huomattavasti paivaa alempi.

Meilla on viela yot olleet suhteellisen viileita (alle 15 C) ja varsinkin chinenset eivat ole paljoa kasvaneet. Nyt on luvassa hikisia oita, joten chilit varmaankin spurttaavat kasvuun.


Laskeehan tuo lämpötila öisin, mutta pysyy yli 15 asteen. Lasit laitan öisin kiinni juurikin tätä varten.

cornell

Mikäs on ilmankosteus parvekkeella valoisaan aikaan tai suihkutteletko puskia? Arska ei auta jos kasvi ei pysty pitämään lehtien ilmarakoja auki, päinvastoin... kasvitkin hengittävät ja jos hengitys on voimakkaampaa kuin yhteyttäminen (joka estyy ilmarakojen sulkeutumisen takia) planttu ei kasva kunnolla.... omassa kasvarissa samankaltainen ongelma +35 ja kuiva ilma
¨käynks mä usein täällä?¨

nikke

ilmaskosteutta en pääse valitettavasti mittaamaan mittarin puuttumisen johdosta. Mutta tapana on ruiskutella niitä ainakin kolme kertaa päivässä, joskus useamminkin.

saska

Minä olen mietiskellyt, että mahtaisiko chilien kituminen (etelä)parvekkeella johtua liikakastelusta. Pelkään nimittäin kasvien kuivahtavan siellä helpommin ja vettä tuleekin sitten ehkä annettua runsaammin kuin näille sisällä oleville. Eikös chili kuitenkin tykkää aika karuista olosuhteista?

Sisällä olevien kasvien kuivahtaminen ei ole niin vakavaa, mutta jos kasvi seisoo tuolla auringon porotuksessa kuivana, niin elvytyskään tuskin enää pelastaa. Altakastelukaan ei oikein auta, kun nuo savipurkit ovat koko ajan märkiä vedessä seistessään.

tknummelin

IMO se lämpötilan laskeminen tekee sen kasvun hidastumisen. Täälläkin on ollut öisin jopa alle kymmentä astetta lämmintä, mutta kasvari on ollut joka aamu vähintään 16 astetta lämmin sisältä  :) Eristys does the trick. Pohjalla on vielä paksu kerros hiekkaa, se varaa mukavasti lämpöä päivällä.

saska

Jotenkin tuo lämpötilakaan ei tunnu uskottavalta. Minulla oli nimittäin pari vanhaa sisällä ikänsä ollutta chiliräähkää, jotka alkoivat jo näyttää siltä, että kohta komposti kutsuu. Parvekkeella sattui kuitenkin vielä olemaan hieman tilaa ja kiikutin ne sinne.

Aluksi näytti, että puskat kuolee lopullisesti kun tuuli riepotteli niistä irti melkein viimeisetkin lehdet. Nyt kuitenkin uutta lehteä pukkaa niin maan penteleesti ja näytti olevan nuppujakin tuloillaan kun äsken syynäilin niitä. Samat olot siis kuin tämän kevään istutuksillakin.

Muutoinkin olen huomannut (tämä pätee ainakin minun puskiini ja kasvatukseeni) että ensimmäisenä vuonna sato jää heikoksi ja vasta toisena/kolmantena vuotena satoa alkaa tulla. Mistä tämä mahtaa johtua?

Laiton muuten myös jokin aika sitten paprikoita tulemaan ja taimet ovat jo isompia kuin muutamat chilit, joilla kasvu tuntuu pysähtyneen kokonaan. Ja edelleenkin olosuhteet melkolailla samanlaiset. ??

Lumipallo

Itte olin ~viikon poissa, yks pieni taimi jota olin kasvattanu huoneessani 11w lampun alla, joutui siis olemaan ilman lampun valoa. Tuona aikana arska ei paistanut eli se ei saanut kunnon valoa koko aikana, ja kun tulin kotiin, se oli venähtänyt 10cm, eli sanoisin pyrähdyksen johtuvan vähentyneestä valomäärästä... Kurkotti valoa kohti...