Chilin kasvatusta vähällä valolla ja pienessä purkissa

Aloittaja svalli, heinäkuu 20, 2007, 18:41:14 ip

« edellinen - seuraava »

svalli

Tämä nyt ei kai kuuluisi "Edistyneemmän kasvatuksen" alle, sillä tämä on esimerkki vaatimattomammasta kasvatuksesta. Kasvavat, kukkivat ja tuottavat ne chilit vähällä valolla ja pienessä purkissakin. Kuvan Bolivian Rainbow on nyt kasvanut yli 2 ja puoli vuotta työpöydälläni yhden 25W 35 tuumaisen loisteputken alla kaukana ikkunoista ja vain 10 cm halkaisijaltaan olevassa keraamisessa paavalinkukille tarkoitetussa altakastelupurkissa. Valo on noin 15 cm puskan latvasta.


Puska on kukkinut ja tuottanut marjoja tasaista tahtia. Vuosi sitten se miltei kuoli, kun olin yli viikon poissa toimistolta ja kukaan ei lisännyt vettä säiliöön. Lehdistä tippui suurin osa ja pari kuukautta kasvi oli aika kamalan näköinen. Lannoitteena purkissa oli alun perin kastemadonkakkaa ja myöhemmin annoin sille tavallista kastelulannoitetta mietoina annoksina. Nyt on kuukauden ollut lanoitteena FloraMato, mikä on selvästi lisännyt kukkimista. Pieniä nupun alkuja on ilmestynyt jokaiseen kasvupisteeseen.

Kai bossen saa tuottamaan suuremmat määrät marjoja hydroilla ja natikoilla, mutta tämä onkin vaan koristekasvi, sillä en minä ole noita marjoja kerännyt syötäväksi, mitä nyt silloin tällöin napostellut yhden kahvikupillisen kanssa. Marjat olen kerännyt talteen kuivina, sillä niistä saa takuuvarmasti puhtaita siemeniä, sillä toista chiliä ei ole lähimaillakaan.
Ei reisuus rikastu, mutta viisastuu...

Tupakka

Hauska yksilö kun ei näy antosyaniinia muualla kuin kukissa ja marjoissa. Niissäkin heikonlaisesti. Muuten kyllä ihan hyvinvoivan näköinen. Ikään ja väriin katsomatta näyttää lähes samanlaiselta, kuin oma alkuvuodesta kylvetty rehuni kasvihuoneessa. Eli vaikka pieneksi on jäänyt(joka ei todellakaan kyseisen lajikkeen kanssa ole ongelma, pikemminkin toivottu ominaisuus ainakin tuossa paikassa) ei venymistä ole selvästikään ilmennyt.
Joo.

JartsaP

Tuon antosyaniinin puuttumisen olen nähnyt omassa, vanhassa Bossessanikin, koska se kasvoi ainakin pari vuotta, ellei kolme, sisällä vähässä valossa. Mutta, kun siirsin sen keväällä kasvarin kautta ulos, muutos oli nopea ja perinpohjainen: koko kasvi muuttui muutamassa päivässä miltei mustaksi. Sekin muuten on saanut ikänsä tyytyä aivan liian pieneen purkkiin ja muutenkin surkeisiin oloihin unohdettuna milloin mihinkin nurkkaan, mutta hengissä on pysynyt ja tuottaa värikkäitä pikku hedelmiäänkin aina vain. Aika kamala risu kyllä muuten, eikä edes isompi purkki ja paikka auringossa ole sitä saanut kesän aikana tuuheutumaan, joten vahinko lienee lopullinen.

svalli

Kasvini olisi varmaan suurempikin, mutta kun se melkein kuoli kuivuuteen jouduin sen jalkeen leikkaamaan siita paljon lehdettomia oksia pois. Tana kevaana se sai viela suuremman siistimisleikkauksen ja sen jalkeen alkoi jalleen kasvamaan vahan tuuheampana.

Bosseksi sita ei varmaan lehtien varin puuttumisen vuoksi oikein helpolla tunnistaisi. Edelliskesana otin siita pistokkaan, jonka toin kotiin ja kasvatin ikkunalla. Tassa kasvissa olivat kaikki lehdet ihan tumman violetteja ja kukat ja marjatkin tummempia, eli vaaleus johtuu ihan pelkastaan totaalisesta auringonvalon puuttumisesta.
Ei reisuus rikastu, mutta viisastuu...