tammikuu 09, 2025, 23:15:27 ip

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


Kirvoja(?), eww

Aloittaja sim, kesäkuu 01, 2004, 18:40:25 ip

« edellinen - seuraava »

sim

Havaitsin (pitkän huolimattomuuskauden jälkeen, eli en ole ehtinyt seuraamaan) tänään habanerossa seuraavanlaisia öttiäisiä. Valitettavan hyvän kuvankin sain:



En ole mikään ötökkäasiantuntija kun tähän mennessä olen onnistuneesti väistellyt kaikki taudit, mutta eivät nuo kivoiltakaan näytä. Oletettavasti kyseessä on joku kirvalaji(?). Miten on, onnistuisikohan noiden poisto näin kesällä biologisesti esim. leppäkerttujen muodossa vai pitääkö ottaa järeämmät aseet käyttöön?

Wiski

Kirvoja lienee kait aika paljon erivärisiä, itselläni taisi olla melkein mustia viime kesänä. Kyllä nuo mielestäni kirvoilta näyttävät.

Eikai noista kokonaan eroon pääse kovin helposti, varsinkin jos ulkona kasvattaa. Eka askel on kai viedä kasvi kylppäriin suihkuun, ja suihkuttaa sen verran voimakkaasti & pitkään että kirvoja ei enää näy. Tuleepa kasteltua kasvi siinä samalla. Munia sinne varmaankin jää, joten käsittely tulee toistaa kohtuu usein. Ainakin ripsiäiset olen saanut pidettyä kurissa tällä menetelmällä.

Raidit jne auttavat toki kirvoihin, mutta ainakin itselläni kasvit ovat tiputtaneet lehtensä tuon jälkeen. Eli varovaisesti tulee raidata.

Leppisten käyttö kuulostaa hauskalta, mutta tehokaampiakin biologisia konsteja löytyy. (täällä oli keskustelua tuosta hiljattain topicissa "kirvat hyppii silmille" tjsp)

rhia

Ellei kirvoja ole ihan mattona ja/tai monessa kasvissa, niitä kannattaa suihkuttelun lisäksi nipsiä pois sormin. Monesti tämä riittää pitämään kirvat kurissa. Ai että tuntuu sadistisen mukavalta, kun sattuu oikein iso äitikirva etusormen ja peukalon väliin. *lits*

Päivittäinen suihkuttelu ehkäisee ylipäätään ötököiden ilmaantumista. Kunhan ei suihkuttele auringonpaisteessa (-> polttovioitusta) tai yömyöhään (-> hometta).
"Höljet var ju knoppen hela vintern.
vad är det för nytt, som tär och spränger?" - Karen Boye