Kysymys K-Marketin "habaneroista"

Aloittaja Habanero123, huhtikuu 07, 2012, 16:20:19 ip

« edellinen - seuraava »

Habanero123

Ostin syksyllä K-Marketista punaisia hollantilaisia "habaneroja". Laitoin siemenet itämään, ja itihän ne. Talven kasvattelin lamppujen alla. Keväällä toin habaneron ikkunalaudalle ja se innostui kasvamaan silminnähden auringon valossa. Tekeeköhän samanlaista marjaa, kuin mistä siemenet on otettu? Nuohan ovat aika pitkälle jalostettuja. Jos jollain on kokemusta, niin kertokoot.  :)

zarmo

Minulla kasvaa punaisen markettihaban siemenestä kasvatettu haba ja se on parissa vuodessa tehnyt vain yhden hedelmän, joka kypsyi keltaiseksi ja maistui pahalta.
Ajatuksenjuoksun leimaa-antavin luonteenpiirre on pimeys

TunturiTiger

Taitavat olla jotai "hybridejä", joiden siemenistä tulee vähän mitä sattuu. Ostakaa nyt vaan kunnon siemeniä. Ei ne niin paljon maksa.

linker


Mun chilihurahdus alkoi nimenomaan k-marketin "punaisesta habanerosta", jonka siemenet panin multaan ja hedelmät roskikseen.
Hyvin tuli satoakin, ja hybridi osui siinä mielessä kohdilleen että markettihaban siemenistä kasvaneet olivat parempia kuin emonsa.
Niistä itselle kasvaneista otetuista simenistä kasvatetut olivatkin sitten jo mitäsattuu-mutantteja.

Siemeniä kannattaa tosiaan hommata jostain muualta kun markettichilien sisältä, niin ei ole kasvattaminen niin arpapeliä.


________________________
http://linkerquu.blogspot.com

chilifani

En itsekkään suosittele nuita kaupan haboja.. Samantien kunnon habanerot kun halpojahan nuo siemenet todellakin on. Vaikka Orange Habanero sehän se ehkä legendaarisin haba on.